Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

26.8.2012

Liuhtojen oppeja ja kisat

Viikonlopun ohjelmana oli Timo ja Tuulia Liuhdon kurssi sekä sunnuntaina eli tänään yksi agilitystartti.

Launtaina mentiin Timon koulutukseen. Radan idea oli selvästi takaakierrot ja niitä ohjattiin pakkovalssein tai saksalaisin. Löytyi myös valssia, persjättöä, putkijarrutusta, jaakotusta.. Rata käytiin pätkissä läpi. Pakkovalssissa oli muistava olla tarpeeksi kaukana ja merkata kohta mistä koira ponnistaa, vartalo on sivuttain koiraan nähden.

Saksalaiset eli takaakierto ja persjättö, sujui yllättävän hyvin ja rimatkin pysyi. Ollaan me jotain opittu! Putkijarrutus oli vain jarruttamalla itsekin. Vaikein lenkitys kohta oli kun putki ja A vähän veti puoleensa ja piti mennä kaksi rinnakkaista hyppyä, ensimmäinen kauempana ja kuitenkin kiertää itse vähän keppejä. Siinä tuli hirveät käännökset, toistoista huolimatta. Haltuunotot!

Yksi hyppysuoro ja A-putki erottelu kohdassa, mä vain luovutin paristi tai lähin vähän kääntymään kun oisin vaan vienyt ruutin oikein. Onnistuneella kerralla yllätyin kun ruu korjasi putkeen.

Sunnuntaina eli tänään oli ensin HSKH:n kisoissa yksi agirata startti. Tuomarina oli Martti Salonen, joka ei halunnut juosta puomia, joten tilalla oli kaksi keinua. :D Rata sujui muuten hyvin mutta ekalla keinulla, ruuti meni sen lentokeinuna, ei nyt ihan törkeenä mut odotti vähän liian vähän. A:ta en saanut katottua, mut ei siitä virhettä tullut. Jossain kohdassa sain antaa ruutin irrota. Vika rima tuli alas, mutta kutsuin ja takaaleikkasin eli oma vika. Hyvä fiilis jäi radasta, ruuti vähän jarruja mukaan! ärsyttävä yksi virhe.

Innostuin sitten tulemaan myös aiemmasta suunnitelmasta poiketen tulemaan Tuulian koulutukseen.Kiinnosti jo vertailun vuoksi ja kun harvemmin näitä tilaisuuksia on. Ratana oli hyvä valssipainotteinen rata, näitä tarvitsi kipeästi. Alkuun taas jankattiin ruutin kanssa mitä niisto tarkoittaa, yhdellä kertaa se hyppäsi mua päinkin. :D Sitten oli 90 asteen kulmaisten hyppyjen pyöritys jossa ruuti ponnisti ihan vistosti hypyn ja se kostautui putken suun ohi kuljetuksessa. Tehtiin ensin että mun valssi suuntautui oikein ja sitten että tulin lähemmäksi. Lopulta oli pakko että avustaja seisoo esteen toisessa reunassa ettei se pääse niin reunaan ponnistamaan.

Valsseissa pitää muistaa merkata ponnistuspaikka ja valssi suuntautuu menosuuntaan. Tietyissä paikoissa se tehdään nopeasti. Ruuti meinas mitä en oo niin aiemmin huomannut karata seläntaakse monessa kohtaa. Yhteen kohtaa koitettiin valssin sijaan, vastakäännös, joka käänsi liiankin hyvin aluksi, kun lähdin hitaasti ohjaukseen mukaan tai liian läheltä putkea, kun mentiin a-putki erottelu. Keinulla eka kontakti oli turhan kiireinen ja kaksi seuraavaa oli hyvät! Loppu rata kuten kepeille meno sujui hyvin.

Treeniin: haltuunotto, valssien käännökset, saksalaisia useammin treeneihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!