Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

27.3.2013

Niinun agilitya!

Oltiin pitkästä aikaa taas Niinun treeneissä, taisi tulla kolme väliviikkoa. Otin osan rimoista medinä ja pituudet, muuri ja okseri kuitenkin maxina + muita yksittäisiä hyppyjä.

Alkuun lähdössä oli taas vaikeempi pysyä, hiippailee kuten aina. Ekalla kertaa oli niin kasassa seisomassa, tullut lähemmäksi rimaa ja tuijotti vain muhun niin rima tuli huolimattomuutta alas. Toinen hyppy takaa, kutsuin valmiina sieltä. Vauhdikas osuus, jossa oli loiva kännös muurille ja okserilta kääntymistä, ansahypyn vierestä vaikea terävä kulma kepeille (avo). No siihen juututtiin, otin läheltä ja sitten suoralla linjalla hypyn kautta. Tuli oikeita, mutta vääriäkin ja yhden tosi hienon osasin viedä Ruutin. Kun rintamasuunta oli oikein ja saatoin tarpeeksi ->jyrään vähän päälle.

Halusin keretä vielä tehdä A:n niin tein kieputuksen hypylle, suora putki ja ohjaajan puolelta hyppy sen jälkeen. Ruuti korjas hyvin, kaksi valssia ja A:lle. A:n kontaktin koski tosi nätisti!

Vielä oli aikaa niin tein hyppy, muuri käännös, kepit "umpikulma" (kiertää ekan kepin) hienosti korjattu sisään, pituus oli lyhyempänä ja siinä käännös. Noin se ainakin sujui.

Tuli taas motivaatiota, kun kerrankin osattiinkin jotain Niinun treeneissä. Rata sopi meille kun sai enemmän vain luukuttaa ja vähän ottaa haltuun. Ansakohdat tarvii vaan treeniä sekä avo keppikulmat.

Muuten olin iloinen, kun Ruuti hyppäsi paremmin. Yhdet muurin palikat tuli alas. Radan aikana rimoja ei tullut ja okserinkin hyppäsi hyvin (lukuunottama siihen kolauttamista). Ruuti haukkui täyttä huutoa kun pääsi halliin niin koitin seuruutella, että olisi hiljempaa. Uutena keksintönä se löntysteli perässä lämppälenkin, ja kokoajan ilmeillen, käännytääs? Mun agivuoro voi olla kohta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!