Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

29.9.2013

Itse Ilkimys- takki kuvitettuna ja tokoa Pasilassa

Eilis illan ja päivän projektina oli ommella Ruutille Itse Ilkimys-takki. Sain idean kerran Facebookissa nähdystä kuvasta, jossa oli paidat kiinanharjakoirille Itse Ilkimyksen kuvalla. Tuossa vähän vaihe vaiheelta kuvia.
Sitä ennen tokoselostus.

Tokoiltiin Sirkun ja Susu aussien kanssa Pasilassa Messukeskuksen lähettyvillä hiekkakentällä/parkkiksella. Ruuti selvisi hengissä junamatkasta, se kun nykyään inhoo niitä. Palautuu kun pääsee junasta niin kauas, ettei sitä nää. Juna (E) oli yllätyksestä niitä uusia! Tähän päivään asti Kilosta kulkenut vain niitä vanhoja.

Paikka istu: lyhyempi versio ja kävin piilossa. Jätettiin koirat vinoon kohti piiloa niin tulee sitäkin treenattua.

luoksetulo: ensin palkattiin seisomisen stopista. Mun huomaamatta ekalla kertaa oli vähän nostanut takapuolta. Stopin ehti melkein tehdä kun pallo samaan aikaan lenti ja kääntyi eri suuntaan kuin yleensä. Hyvä siis. Toistolla oli selkeemmin takapuoli pystyssä käskyn jälkeen. Odottelin aika pitkään ja siinä vaan pitää sitä, kun huusin vihaisen hei, niin laski. Yksi nopeampi seisomasta palkkaus.
Sitten maahanmenosta kahdesti palkkaa. Avustaja heitti näissä koiran edestä palkan taakse.

seuraus: jätin pallon maahan ja se vähän häiritsi. Edisti, mitä ei yleensä tee. Paristi huomautin äänestä, oisi pitänyt olla vieläkin tiukempi. Huonoja käännöksiä myös, mitä vähän hinkkasin. Saatiin häiriötä myös seuruuseen, sitä kesti aika hyvin. Ikuisuus projekti.
-tauko-

metsku: saatiin lainata Susun vähän isompaa kapulaa. Ei ällötellyt sitä. Ekalla kertaa käsky- sanan jälkeen pieni äännähdys. Toistolla ei tullut sitä. Vauhti palautukset.

ohjattu: kerran yllätyspalkka merkistä, heitin pallon sinne. Sitten oikea, merkillä vähän vino (kuten yleensä). Haki varmasti kapulan. Vauhtina. Sitten vasen, katsoi keskimmäistäkin, mutta haki oikean. Hyvä, että Ruu tiedostaa aina senkin. Sivulle palautus, vauhti vaan koveni loppua kohden. Ajatteli selvästi, että kohta se pallo lentää, tällä kertaa lähempänä. Pitäiskö ottaa vauhtipalautuksissa siis vapautus vasta lähempänä mua..

tunnari: ympyrä missä oli vähän enemmän kapuloita. Kiersi kahteen otteeseen tai 1,5 ympyrää ja toisella tarkistuksella kapula löytyi. Pelotti, että napsii vääriä. Hyvin kuitenkin sitten. Pitää muistaa tehdä myös niin, että kapula on sen tasan 5s kädessä. Kun nyt otan purkista, kävellään tunnari kohtaan ja siinä hieron.

kaukot: tehtiin alustalle, takapalkkana siirroksia. Possu teki eka kun käännyin hienon seisomaan, nousun ja istumisen tosin ilman käskyä. :D Palkkailin vähän kaikista siirroista, hmm tais sujua suht hyvin kun en muista oliko mikä niistä huonoa. Tosi hieno m-s-i vielä käskytettynäkin! Eikä liikkunut. Nousi taas siinä seisomaan tosi pitkänä, kehuin ja korjasi vähän painoa.

Kiitos treeniseurausta! Oli kyllä kylmä tuuli.
Iltalenkiksi käytiin reilu 5km lenkki Leppävaaran urheilupuistossa, välillä juosten ja ylämäkiä oli paljon. Ruuti kiskoo hulluna jos Henkka on pyörällä edellä tai jos jäljessä niin ei suostuis edetä. Onneks oli valjaat niin sai hyvää vetotreeniä.

Takista kuvia, kännykällä napsittuja, voisin ottaa vielä kunnon kameralla takista tarkat kuvat..


Alla vanhat takit, joista katsoin koon. Fleecea riitti aika naftisti.
Vatsapala on tuo pienempi. 

Kaulukseen karvavuori, oikeat puolet vastakkain- sanonta jäi yläasteen
 kässän tunneilta niin mieleen. :D Pieni aukko, josta käännetään kaulus.
 Tein päällyskankaasta myös vatsaremmit, nekin oikeat
puolet vastakkain, kääntäminen ja ompelin yhden sauman päälle. 
Lovi kaulukseen remmille
Vatsapalan oikeat puolet vastakkain, väliin lisätään vatsaremmi.
Tulee heti kerralla kiinni. Lisäsin vähän pissaamisvaraa urokselle. 
Tähän meni extra aikaa, vaihdella lankoja yms. Mutta loppu tulos tärkein!
Huomioliivistä keltainen kangas. Muut on sadekankaita. Heijastinkangasta silmän ympärys.

Kiinni on! Ommeltu myös heijastimet.
Itse Ilkimys kiinnitetty ja kaulus ommeltu kerran kiinni päällyskankaaseen.
 Yleensä vedän sen kerralla vuoren ja päällyskankaan väliin vain.
Nyt karvan takia toinen sauma.

Kaulukseen kiinni, myös vuorikangas. 
Kuminauhat kiinnitetty ja koko takki ommellaan kasaan oikeat puolet vastakkain,
jätetään aukko mistä käännetään takki ja ommellaan päällyspuolelle saumat.

 
Vatsapala kiinni, siinä myös heijastin.
Vatsapalan värivalinta miettien kurakelejä.
Tadaa! Omistajan mieleen. ;)
Takki edestä, vatsapalan kiinnitys vain yläreunasta
 niin jää jaloille liikkumisvaraa. 
Ai minäkö ilkimys? Karvavuori näkyy. 

Korkealla kannettavalle hännälle tuollainen lovi ja vatsavyö menee
tässä tavallista edempänä, muttei silloin peitä ilkimystä. 

Selvästi ompelukoneen ja mun etäsuhde on vähentänyt käsitöiden määrää. Kun edellinen takki oli vuonna 2011 ja sitä edellinen 2009. Tai haalarimerkkien ompelu on ollut niin pakkopullaa, koittaa änkeä haalaria koneeseen. Nyt sain tehtyä kun otin kaikkea mahdollisia härpäkkeitä mukaan kämpille porukoilta. Suunnitteilla myös kaikkea muuta ommeltavaa. ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!