Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

27.10.2013

Ekasta ja tokasta menetetty

Tänään oltiin Ojangossa kisaamassa kaksi starttia Ruutin kanssa. Sää oli tosi kaunis ja lämmin kun mentiin ja kun pois lähdettiin alkoi kertyä sumua.

1 rata: alku kaartoi hyppy-muuri- putkeen. Ruu roiskasi muurin palikat alas. Käskin takaisin istumaan lähdössä ja lähes pysähdyin kutsumaan. Odotin että tulee hypyn ohi ja ohjaus jatkui. Putkesta rengas ja suora putki, hypylle hyvä käännös. Keinulla pysähtyi ja koski, mutta livisti edessä olevaan putkeen kun piti kääntyä täyskäännös hypylle. A:n koski aika hilkulla, en jaksanut korjata. Mentiin 2 putkea, niin että törkkäys välissä. Ruuti tuli sen jälkeen hypyn ohi, ohjasin sen kai liian varoen tai korkealla kädellä. Käskin kiertämään mut, että päästiin toinen hyppy ennen puomia. Puomille jäi hyvin. Hyppy olisi ollut puomin vieressä viistosti, Ruu tuli sen ohi. Lähti kepeille niin jatkettiin siitä. Sitten vielä vika hyppy. Muhun meni taas joku varomisohjaus, vaikkei yhtään rimaa tippunutkaan.
- muuri
- keinulta karkaaminen
- A rajalta
+ lähtörima
+ koski keinun
+ ei rimoja
+ puomi

2. rata: Alkoi hyppy- putkeen ja muuri. Lähdössä käskin takaisin istumaan ja odotin vähän pidempään, käskin vielä toiste korjata kun on vähän takapuoli koholla. Lähtörima alas, annoin mennä putkeen. Muuri ok, sen toiselta puolelta kutsuen. Putki, hyppy ja meinasin takaaleikata kepeille, mutta Ruu menikin 10m sivusta keinulle.. No skipattiin sitten loppuosaan rataa mistä se keinulta olisi jatkunut. Koski keinun ihan ok:sti, mutta treeneissä pysähtyy, jota ei nyt kyllä tehnyt. Onnistui radan vaikein kohta, tein miten aluksi ajattelin. Puomi ok.
Ärsyttävä lähtörima, miksi en lopettanut siihen tai muutakaan opetusta ei ollut radassa. Tai miksi en korjannut keinun kontaktia. Ajattelen keinulla vaan, että mikä vaan paitsi lentokeinu on ok, niinhän se on opetettu pamahduksesta lähtemään niin löysäilen. Treeneissä taas oon vaatinut pysähdystä, ettei tulisi keinuja niin rajalta.
- lähtörima
- ruuti karkasi ohjauksesta
- keinulla olisin voinut vaatia stopin
+ puomi
+ muuri

Käytiin ottamassa lämppäesteillä lähtöä ja ei ollut mitään rimapudottelua. Ei se tiputa lähtörimaa treeneissäkään. :/ Turhauttavaa mennä tekemään kaikkia pikkumokia kun treeneissä sujuu. Varsinkin kun ne tulee heti alussa.
Pitäis saada keksittyä miksi ois tosi tärkeä lähteä pois lähtöriman pudotuksesta.. ei opi, muutenkin on 5, meillä on paljon tosta syystä virheitä, vaan kisaongelma, ehkä jos yksi tai kaksi kisaa riittää, ne on vähän verrattuna kaikkiin meidän kisoihin. Meillä on niin monta 5-15vp ratoja.. Ja kun miettii niin jos lähtörima on tippunu yleensä tullut toinenkin moka, välillä taas oon ohjannut moka alla paljon paremmin= ennakoiden.

Vanhaa Ruutia on myös toi, ettei pystytä suorittamaan vaan oikeita esteitä. Ennen meillä oli hylkyjä just paljon, kun Ruu otti extraesteitä. Minä myöhässä ekalla radalla, mutta toka oli sitten Ruutin piikkiin.. ehkä ke..pit ja ke..inu sekottui..

Ennen kisarataa, pitäis ottaa tavoite, että mikäli tulee tämä virhe teen näin tai minkä opetuksen haluan koiralle jos radalta tulee virhe. Treenata tietyn kontaktin, kohdan tai lähdön opetuksen. Kontaktit on mulle tärkeämmät kun jos ne sikaillaan mun nähden, silloin kyllä lähetään pois toiston jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!