Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

20.11.2013

Messaritokoa Ruuti ja aussie leidit

Aamulla matkattiin junalla Ruutin ja Dracun kanssa messukeskuksen takana oleville urheilukentille, joiden vieressä on hiekkaparkkis. Sirkku ja Susu aussie tuli treeniseuraksi. :) Ruutin onneksi mentiin sinne E-junalla, joka oli uudempaa tekoa, vaikka Ruuti junaa odotellessa oli sitä mieltä, että hän lähtee menemään. Junassa löhsähti maahan ja säpsähti, kun juna meni ohi (nojasi oviin). Matkan kentälle häntä oli epätavallisesti ihan alhaalla, joten päätin, että Dracu aloittaa yksilöliikkeet.

Paikalla istuminen 2min: piilossa ja välillä kurkin, kun en luottanut Dracuun. Hyvin sujui. :) Dracua ei häirinnyt vieressä makaava Susu. 

Dracu, ohjattu: Kapulathan on siis top-juttu ja merkinkin kautta pitäis mennä. Jätettiin haettava kapula lähemmäksi kuin muut. Treenin paino kuitenkin muotoutui siihen, että haettavaa kapulaa nostettiin ja sen jälkeen käskin merkille. Yritti aika monella kertaa, mennä suoraan kapuloille tai muillekin, siitä seiso, ja korjaus merkille. Saatiin onnistuneitakin suoraan merkille, muttei vielä riittävän hyvällä prosentilla. Tehtiin kahdesti liike kokonaisena merkki + vasen kapula. Niissä lähti hyvin kapulalle. Ekalla kertaa pidin pannasta ja näytin omaa. Merkille matka oli ekojen toistojen jälkeen lyhyempi. Oli hyviä merkkejä, sitten sellaisia missä merkkikaadetaan ja sitten, jos seuraavaa käskyä sai odottaa lähti peruuttamaan. 
Treenaa: Merkkiä siis kapulahäiriöllä, vikoilla merkeillä pallopalkaksi, joka vähän kivempi kuin nami. 

Dracu, ruutu: Olipas ruuti possulle hankalaan pysyä aloillaan "käy siihen- käskyn" alla, kun ruudussa oli sama käsky "neliöön" kuin Ruutilla. Ruutuun menossa oli kaksi merkkiä häiriönä "luoksetulona reunassa". Kaksi hienoa merkkiä alkuun, sitten en vähän huononi. Ekalla kertaa oli epävarma lähtemään ruutuun, lähti kohti merkkejä ja korjasi ruutuun. Toistolla oli paremmassa kohtaa ruudussa ja meni sinne varmemmin. Tehtiin ruutu kohden seinää. 
Treenaa: luoksetulomerkit lähelle häiriöksi

Ruutin kanssa

seuraus käskytettynä: sisältäen kaksi häiriötä, eka häiriö taputus (?) keskivälissä ja lopussa oli merkin heitto, johon ei reagoinut. Ekassa vilkaisi häiriötä. Virettä oli keränyt laidalla ja meinas olla taas sellaista ininää, että sain huomautella. Sisältin juoksua, hidasta ja sivuaskelia. Juoksusta pysähtymistä pitää treenata, eka oli huono. Tein vielä lopun jälkeen yhden juoksu pysähdyksen, se parempi. 

liikesiirtymät: kehään tulo, siitä liikkeestä istuminen, käsien kohotus ja kehut. Siirtyminen, sieltä luoksetulo 10m. Siirtyminen ja merkki. Siirtyminen "valepaikkaan" ja siitä matkalta palkka. Alkuun Ruu vaan seurasi Sirkkua pysyen musta 1m etäisyydellä. Kyllähän se osaa. ;) Eipä vire tuosta yhtään laskenut, oisi voinut kun oli niin ääniherkässä tilassa. 

Tunnari: tunnarit oli rivissä ja Ruu aloitti hienosti rivin päädystä. Nappasi oman heti kun tuli vastaan, jes!


Dracu on saanut tehdä aina ruualla muutamia kaukosiirtoja, ihan läheltä, ei tosin imuttamalla. 

Treenit 14.10
Välillä tähän tyyliin.. ja merkki kaatuu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!