Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

26.6.2014

Stadissa ja rokotuksilla

Aamukäyttö "korttelin verran". Oli rohkeampi pentu kuin aiemmin. Mentiin Ruuti mukana autotien viertä. Ei ollut enään niin pelottavia, jotkut autot katsottiin istuen. 
Aamulla mentiin autokyydillä Hietsun kirpputorille. Tällä kertaa matkusti mun vieressä makoillen, toisella autolla. Auto vietiin parkkihalliin, ainoastaan rullaportaat oli jännät, sylissä ne. Annoin kävellä vikan metrin liuskaa. Ison auto tien ajan sylissä. Torilla moikkasi rohkeasti kaiken ikäisiä naisia, miehiä ja lapsia. Välillä kannoin sylissä.

Sylissä mentiin ratikkaan. Ne on ulkoa pelottavan näköisiä. Ratikassa sylissä ja sai kävellä sieltä ulos. 
Mentiin omalla viltille vähän reunempaan katsomaan liikenteen vilinää. Makaili tai istui mun lähellä. Kaikki isot liikennevälineet oli pelottavia ja tärisi katsoessa. Syötin namia ja silittelin. Oleskeltiin jonkin aikaa. 

Osittain sylissä ja kävellen puun luo, missä myös hiekkaa. Sinne tuli pissit hienosti, jännästä liikenteestä huolimatta! 

Sitten kannoin bussiasemalle odottamaan bussia. Istui penkillä sylissä. Parit namit syötiin maassa. Liian jännä paikka vielä leikkiä. Kannoin bussiin ja bussissa uni maistui. Yksi bussin vaihto Sellossa. Sellossa sylissä olleen yhdet rullaportaat ja pikavisiitti Sellossa (bussia odotellessa), reipas oli. Ehdittiin 10min odottaa vielä pysäkillä bussia. 

Aamuruualla naksuteltiin vähän kontaktia ja kosketusalustaa. Pari istumista ja maahanmenoa myös. Ruutille meni vikat papanat. 


Rokotukset illalla Remediumissa. Alkuun paikka oli jännittävä. Äkkiä reipastui. Painoa oli 6,8kg eli 300g noussut viime viikosta. Rokotusta ei huomannut, kun sai eläinlääkäriltä raksuja samaan aikaan. Terveystarkasti pennun ja ainoastaan katkennut oikea ala kulmuri oli riskin rajoilla, kun oli lähelle hermoa katkennut.

Koulutin agilityryhmääni ja sitä ennen Gava pääsi katsomaan cockerin menoa ja bc:n. Syötiin iltaruoka palkaten kontaktista, vähän imutusta ja parit sivulletulot. Gava pääsi myös moikkaamaan cockeria (eri kuin eilen) ja leikki russeli Divan kanssa. Gava oli isompi, hippaa juoksivat. Moikkasi myös partiksia ja kahta tolleria. Varmaan miettii mielessään, että joutui siihen tiukkis koirien perheeseen, kun aksakentällä kaikki koirat on niin kivoja! Toki ihania ihmisiäkin.

Koulutuksen ajaksi nukkumaan autoon ja takakontin ovi kiinni. Lopussa pääsi vielä ulos pissille ja moikkailemaan. Leikittiin vielä lopuksi kärppä/fretti- lelulla. Annoin voittaa, juoksi aina muualle. Välillä jahtasin vähän ja sitten juoksin karkuun taputtaen lähellä maata. Tuli aina tuomaan lelua lähelle, taisteltiin ja leikki jatkui. Luovutus vaihtona namiin. Myös paristi taistele, nami, taistele, nami. Sanoin aina irti ja kii. Samaa leikkiä tehtiin ennen koulutustakin.
Koulutuksen jälkeen myös partis haukkui, ei haitannut. Lentokone oli vähän pelottava kun tuntui olevan pitkään lähellä.

Kotona leikittiin kahden lelun leikkiä. Ensin taistelua toisella, sitten kuoletin sen pitämällä kättä paikallaan maassa. Toinen käsi houkutteli toisella lelulla. Alkuun yritti ottaa molemmat lelut. Sitten alkoi sujua. Yhdistin "kii" sanaa, kun irrotti ja oli menossa toiselle lelulle. Tehtiin tätä kahteen otteeseen illan aikana. Kun iski hepulia ja energiaa. Tänään haukkui myös Ruutia, jostakin syystä. Laitoin myös koirien syödessä luuta (alkoi tuolin jalat saada hampaita pariin otteeseen) youtubesta eri videoita moottoripyörä, ralli, ilotulitukset, ampuminen ja poliisin tunnari. Ei ollut Ruutin mielestäkään vakuuttavia.

Neljännellä ruualla (aamu, päivä, ilta, "yö") tehtiin katsekontaktia naksutellen. Alkoi tarjota myös istumista siihen. Alkuun pari toistoa, että olin kyykyssä. Sitten seisten. Alkuun seisoin tikku suorana. Sitten naksutin kättä ylöspäin häiriöksi ja naksuttelin kasvoihin katsomista. Myös molemmat kädet ylös. Aika pätevä, välillä jackpotteja!
Vähän imutusseurausta ja sivulletuloja. Harjoiteltiin myös imutuksesta istumista. Yhden namin sai pysähdyttyä ja tietty imuttaessa kokoajan vähän. Loput kun takapuoli maassa.

Iltalenkillä laitoin hihnasta kiinni tolppaan. Ruutin kanssa seurausta lähellä. Palkkasin Gavan aina kun istui tai oli maassa. Välillä haukahti, siitä odotin hetken aikaa. En ole noteerannut noihin komentamisiin. Kävelytie autotien vieressä oli vielä jännä, sitä mentiin 20m matka. Yritin leikkiä narulelulla, muttei kelvannut kun välillä meni jännä auto. Vinkulelu + karvaa (kärppä) toimi viimeksi paremmin.
Loppu lenkki meni hillitessä hepuli pentua. Kotona olisi juossut hepulia ympäriinsä, mutta leikittiin aiemmin mainittua kahden lelun leikkiä. Kerran välissä pyysin makoilemaan. Lupa jatkaa, kun rauhoittui ja oli venkoilematta. Sitten lopuksi silittelin ja kuiskailin kevythäkkiin nostettua pentua. Häkin ovi auki ja odotin, että nukahtaa. Tottuupa siihenkin. Ajattelin, myös että kun kevythäkillä voi kikkailla viltin ja ikkunoiden kanssa niin putkea ja hissiä ajatellen, lelun hakeminen sisältä "umpinaisesta (vain oviaukosta valo) ja jostain suunnalta valoa tulevasta rohkaisee.

Edistystä: Tänään on tehty pissit moneen paikkaan ja kolmet kakit! Ekana päivänä tuli vain yhdet. Kotipiirissä huomaa myös lisääntyneen vauhdin.
Hissikään ei ole enään mikään erikoinen juttu tai rapun ulko-ovi. Aiemmin sai houkutella ulko-ovesta sisään, mut hyppii sitä vasten. :D Hissiin menoissa en parit vikat kerrot huomioinut ollenkaan, tuli hyvin muutenkin mukana ja osasi tulla siihen kohtaan istumaan tai seisomaan, mihin 30cm matkan sai välillä vetää/työntää, kun meinasi stopata oven väliin. Talossa on vanhanaikainen hissi, jossa on vain normaali ovi. Täytyy toisenkinlaista sähköisillä ovilla koittaa. Ruutikin on ehkä vähän unohtanut porraskammoa, kun on paljon menty nyt hissillä.
Porukoilla otin Roal Canin putken esiin. Sellainen normaalia korkeampia ja metrin pituinen. Konttailin ensin siellä ja Gava vain kierteli putkea. Rasmuksen tehdessä putkea lelun kanssa, Gava lähti seuraamaan sitä pariinkin otteeseen ja juoksi perässä putken läpi. Hieno ope! Myöhemmin se käppäili sitä itsekseen.
Yöruan söi paljon ahneemmin kuin aiempia!

Ti tehtiin ast:n kentällä rauhoittumista ja tänään leikittiin. Seuraavalla kerralla taas rauhoitutaan vaan. Mahdollisesti rauhoittumisesta luvalla vaikka tokoilemaan.

Pennun kanssa: 
- muista että ennen riehumista "lämmittely" ja jäähdyttely jälkeen.
- katsekontakti lenkillä ja erikseen istuen ( hivuttaudu enemmän sivuttain koiraan nähden.)
- rauhoittuminen viltille, jossain vaiheessa käy siihen sana. Ruuti oppi kun palautin sen aina helposta Rampen treenistä.
- paikka- sana. Voi hyödyntää käänteistä houkuttelua myös. Tulee varmaan myös kaupanpäällisenä.
- imutusseuraus ja siitä istuminen
- sivulletulo imuttaen apuaskeleella
- istu ja maahan- sanan yhdistämistä, kun tekee käsiavulla toiminnon.
- leikkimistä eri paikoissa, riittävän kaukana häiriöstä (pelottava häiriö, koirat yms taas eri)
- kahden lelun leikki ja yhdellä lelulla palautus ja irrotus. Vasta kun leikki parempi ja oppii "kii sanan" voi noutaa lelukapulan ja irrottaa vauhdissa käskystä.
- naksuttimella Trkmanin pentukurssi temppuja.
- kaukotekniikkaa voi tehdä ruuan yhdeydessä namilla, jää lihasmuistiin oikeat liikeradat, jos saa onnistumaan.
- ja tietty paljon unta ja lepoa ja ulkoilut on vaan ihan lähellä, ei lenkittämistä. Sylissä matkaten pidemmät matkat ja uudet tai jännät tilanteet.

Kännykkä otokset:

 Ti illan häkkileikit (lelun haku takareunasta)
Ratikasta jäätyä

 Bussissa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!