Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

14.1.2015

Gavan ja Rasmuksen osteopaatti

Matkattiin tiistaina Hehkuun Carita Reijosen käsittelyyn. Tällä kertaa olin varannut ajan, myös Gavalle. Viime Rasmuksen hoidossa nopeasti Carita katsoi Gavan ja totesi, että olisi yksi jumi hyvä saada pois, ettei mene siitä pahemmaksi ja vaadi useampaa käsittelykertaa. Auto saatiin lumien takia vähän kauemmaksi ja juuri ja juuri ehdittiin. Oltiin vikat asiakkaat ja aikataulu oli vähän myöhässä ja ehdittiin hetki hengähtää. Rasmus säikähti Caritan huoneeseen tuloa ja aloitti haukkukonsertin. Ei saa säikytellä vanhuksia ja tulla hiljaa huoneeseen. ;)

Rasmus 2008
Rasmuksen hoito ensin. Gavan käskin odottamaan vähän kauemmas Rasmuksesta makuulle ja aika pitkään pysyikin siellä nätisti. Keskivälillä oli vaikea, kun Carita puhui niin silloin olis kyllä niin tehnyt mieli mennä moikkaamaan. Rasmuksella oli kai aika samaa kuin muutkin kerrat eli koko selän aluetta kävi läpi. Sillä on myös luultavasti 2 rasvapattia, joita ei ole tutkittu rinnassa ja selkärangan vieressä. Ne voi kuulemma saada aikaan tunnetta, että tekisi mieli venyttää sitä kohtaa. Niiden vaikutuksen myös huomaa hoitaessa, että säkänkohdalta tuntuu vähän ahtaammalta. Selvästi Rasmusta katsoessa ei ollut niin paha paikka kuin viimeksi, mutta Carita kyseli kyllä minkälaista liikuntaa Rampe on saanut kun kai suhteellisen äkkiä vetää selän jumiin. Kaikki venyttelyt hyvästä ja kyllä Rampe venytteleekin itseään. Rasmus muisti myös alussa pyytää namia, sen hoidon jälkeen ja sai vielä Gavan hoidon jälkeen. Vaativa asiakas!


Gavan vuoron tullessa. Alkuun piti pusutella kuin viimeistä päivää Caritaa. Ja ei tiennyt miten päin olla! Ollako selällään, kyljellään vai sylissä. Tai jokaista vuorotellen. Ei ihme, että tuollaista käytöstä nähdessään Carita viimeksi epäili mitä tupla-ajasta tulee, mutta Gava osaakin yllättää ja olla niin rauhassa odotellessa. :) Gavalla oli takana selässä lonkkien välisellä alueella jumia ja Gava ihmetteli miksi niihin pitää koskea. Olis ollut kivempi vaihtaa niiden jumien aukaiseminen pusutteluun tai vatsan rapsutuksiin. Sain suostuteltua Gavan olemaan maassa hoidettavana ja välillä otettiin rapsuttelutauko. Gava olis ollut leikkituulella myös. Nätisti pureskeli käsiä (ei satu ollenkaan). Ei ihme, kun suoraan useamman tunnin kotona yksinolosta mentiin tuonne ja sielläkin piti vain makoilla. Kuulemma kannattaa kehua kaikkea venyttelyä ja palkatakin, ettei takaosa mene uudestaan jumiin. Täytyy muistaa, nyt hoidon jälkeen pitää Gavaa rauhallisella liikunnalla eli hihnalenkkiä.

Matkan varrella Gava päätti murista yhdelle paikallaan olevalle koululaiselle. Rasmus liittyi mukaan murisemaan. Komennuksesta kävelivät sen verran nätisti, ettei lapsi säikähtänyt. Onneksi Ruuti ei lähde tuollaisiin mukaan. Rasmus taas itsekin nuorena oli samanlainen. Ja myös yksi pitkä mies joka katseli meitä ja käveli kohti oli epäilyttävä. Eilen nähtiin myös koulupoika karvalakissa, jota katsoi epäilevästi. Kuitenkin sitten jos joku lepertelee niin innoissaan moikataan, harvoin kyllä kadulla tuntemattomia.

Gava söi iltaruokansa aktivointikupista ja Ruuti possu yritti kahdesti tulla ryöväämään jo itse syötyä sen itselleen! Ja olin itse vieressä tekemässä ruokaa, kehtaakin. Gava kyllä murisi alussa, muttei se Ruutia pidättele. Aamulla ruokailut oli kaukojen ja eteenmenojen parissa.

On käynyt mielessä totutella aiemmin juoksupöksyihin, jotka on jo ennakkoon ostettu nettikirppikseltä. On mielestäni reilua totutella ja harjoitella niitä aiemmin ja lisätä vain yksi outo asia kerrallaan. Eikä sitten joskus ekojen juoksujen tullessa, että on kaksi outoa asiaa. Tänään sitten testattiin niitä ekaan kertaa sisällä. Ei yrittänyt repiä pois, mutta oli kovin jähmeä, kun jotain ällöttävää oli päällä. Koitin leikittää, mutta rapsutuksia pystyi ottaa muttei leikkiä. Hetken aikaa pidettiin ja sitten pois.

Ruuti 9kk näytti tältä (-09). Sen kasvu päättyi myös 9kk iässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!