Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

22.3.2015

Voittoputki jatkuu! Rallykisa kuvia

Tänään vuorossa oli Rasmuksen rally-tokokisat Vantaalla avoimessa luokassa, kolmas avoimen kisa. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. :D Rata oli suht tiivis ja kyltit lähekkäin. Rasmuksen kanssa kahdeksantena radalle. Ärsyttävän pitkältä ajalta tuntui. Kertailtiin odotellessa perusasennosta eteentuloa, pyörähdystä, paikallaan käännöksiä, kuviteltua pujottelua (tosi nätisti pysyy oikeassa kohtaa) ja ympäri kävelyä (Ras istuu, mä kierrän). Ennen rataa jännittikin, mutta radalla unohtui. Rasmuksen kanssa tiedän miltä "omassa kuplassa" olo tarkoittaa.

Rataantutustumisessa tuomari muistutteli, että pyörähdyksessä ei pysähdytä ja sen on tapahduttava ennen kylttiä. Apuaskeleet ei ole sallittuja ja odotetaan, että käännöksissä koira säilyttää saman rintamasuunnan kuin ohjaaja. Osalla näkyikin hyvää takapään käyttöä, osalla ei.

Rasmuksen rata:
1. kyltillä istu, käännös oikeaan, istu (paikallaan). Hyppy käskin noin 1,5m ennen ja otin juoksuaskelilla kiinni. Selkeä käsimerkki pyörähdykseen, sitä täytyy myöhemmin pienentää.. 4. Istu, maahan, istu, Rasmuksen paikka oli vähän edessä mutta teki suoraan. 5. istu, täyskäännös vasempaan, hyvin. 6. vasen käännös. 7. Pujottelu edestakaisin, pujottelussa taisi kahdessa kohtaa katseta kontakti vilkaisemalla. 8. Linjaa täytyi korjata ja seuraava kyltti oli istu, koira eteen (istu), oikealta sivulta istu. 9. 270 asteen käännös oikealle. 10. Istu, käännös vasempaan, istu (paikallaan). Kyltillä 11 paljon perusaskeleita, tässä helpompi laskea askeleet kuin peruuksessa. 12. 270 asteen käännös oikeaan hypyn edessä, Rasmusta mikään hyppy ei haittaa. 13. vasen käännös, käytti nätisti takapäätä. 14. Istuen odotti, kun kiersin ympäri. Sitten vika seuraus maaliin. Maalin ohi ja kytkin hihnaan. Sitten mentiin hakemaan nakkia! En ollut varma missä olis voinut tulla virhettä, joten odotettiin ekan ryhmän loppuun.

Pisteiksi 100/100p! 1.sija ja RTK2 -koulari! Toiseksi sijoittui 99p ja kolmanneksi 97p. Aika oli 1:32s. Tuomarin kommenttina "hieno rata :)" ja kätellessä sanoi, että kaima. Neuvoin äitille kuinka ottaa iphonella videota ja olin vaihtanut videotilaan, mutta oli kuitenkin tullut 2 kuvaa suorituksesta. No onneksi on viime radasta video.


Rasmuksen kanssa on niin hieno tehdä, kun se yrittää täysillä. Eikä sitä haittaa palkattomuus ja toimii samalla tavoin kuin treenatessa. Se on myös perusluonteeltaan aika rauhallinen, muttei kuitenkaan laiska radalla. Ja teknisestikin täytyy olla taitava. Nyt harjoitellaan oikeanpuolen seuruuta, siinä hommaa saada yhtähyväksi kuin vasen ja käyttämään siinäkin takapäätä. Sen lisäksi Rasmus käyttäytyy hienosti kisapaikalla eikä tarvitse pelätä, että se tekisi pahaa kenellekään.

- RALLYKUVIA avo2 ja alo1 ryhmistä

- KUVIA porukoilta koirista ja kukista







Gava kävi kahteen kertaan hallissa. Ennen rataantutustumisesta ja toisen avo ryhmän pyöriessä. Ekalla kertaa esittelin Gavalle, että oli superherkkua nakkia mukana (normaalisti treeneissä natural menua).
- Tehtiin vähän sivulletuloa ja lyhyttä seuruupätkää. Välillä myös käännös tai pysähdys. Hyvin säilyi vire ja keskittyi.
- Sitten maahanmenoja, paria en kelpuuttanut muut hyviä. Ekoissa taisin avittaa, muissa en.
- Luoksetulo noin 10m matkalta. Eteentulosta palkka. Kerran namilla sivulle (eteentulosta).
- Lyhyt paikka makuu reunassa ja palkkailin tiheään. Hyvin pysyi eikä vaihtanut lonkalle. Palkatessa piti antaa palkka nopeasti ettei kurottele sitä eteen.



Toisella kertaa Gavan kanssa
- aloitettiin leikkimisellä
- leikkimisen ohessa seuruupätkiä. Oli hyviä.
- maahanmenoja nakkipalkalla, nopeita oli. Ei nyt mene tasajalkaa, mutta kuitenkin vikkelästi. Pelkällä käskyllä.
- paikka makuu: tässä kerran nojasi toisen lonkan puolelle enemmän ja sitten kertaalleen vaihtoi painon toiselle lonkalle. Ei kuitenkaan kunnolla mennyt lonkalle. Tässä käveli ihmisiä rataantutustumiseen ja vähän hälinää. Kuitenkin hyvin. Usein taas palkkaa.

Kivasti teki ja odotellessa on niin kiltisti ja rauhassa. Palkkailin taas jos tarjoili maahanmenoja, niissä usein menee pidemmän aikaa ollessa kunnolla lonkalle. On se niin hyväkäytöksinen ja kiltti.

Illalla tehtiin taas kaukoja ruualla:
Ensin seiso-istu-seiso vaihtoja. Nyt ei tykännyt että laitan jalat tassuille, kai matalempi vire. Tehtiin sitten ilman koskemista. Täydellisiä siirtoja.
Blääh! Mä oon työlinjainen bc enkä sohvakoira!
Sitten maahan-seiso-maahan. Tässä usein toinen jalka liikkui ja oli etujalat aika haarallaan. Lopussa saatiin parit täydelliset.
Näitä täytyy treenata enemmän, että saan samalla tavoin itsenäisemmiksi kuin seiso-istu siirrot. Seisomasta maahansiirtoa tarvii, myös istumisesta maahanmenoon. Treenataan siis noi kaksi liikesarjaa niin sitten on helpompi tehdä jäljelle jääviä. Koitin muistaa sanoa käskyt ylös, sit ja down. Joskus sanoin vasta käskyn kun näin tekikö oikein.



Harjoiteltiin lopuksi paikka makuuta. Tässä palkkailin ja sain syötettyä ruokaa.

Sitten erillisenä Gava makasi sanoin ei ota ja laitoin namin tassulle. Alkuun lähti tästä karkuun tai ravisteli tassun. Käskyllä odota ja yhden namin laittaen ja nopeasti vapauttaen sujui. Hyvä harjoitus siihen, ettei saa liikuttaa etutassuja ja myöhemmin samaa isommalla kosketuksella. Parhaiten lupana syödä nami toimi "jes" naksutinsana.




Gava söi eilen noin minuutin näin
Harja koristeltu ja maalattu kotiin

Halleluja opin mitä tehdä, jos yritän listätä tekstin väliin tekstiä ja se vain poistaa viereisiä. Onnistuin taas painamaan extra näppäintä, Insert- näppäin Windowsissa tekee näin. Raivostuttavaa, jos niin käy blogia kirjoittaessa! Muut hyödylliset on Ctrl + Z, joka peruuttaa aiemman toiminnon, Ctrl + U, voit palata useamman taaksepäin ja jotakin muuta tehdessä Ctrl + A, jolla saa koko tekstin tummennetuksi.
"Bonus 2: Insert
Oletko koskaan lisännyt sanoja valmiin tekstin keskelle ja pohtinut, miksi ihmeessä joka kirjaimen lisätessäsi kursorin edestä poistuu samaa tahtia yksi kirjain? Olet painanut insert-näppäintä ja uudelleen sen painaminen korjaa tilanteen. Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!