Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

16.7.2015

Ihmisiä metsässä, kaukoja ja pihapaimennusta!

Aamulenkin jälkeen Gavan kanssa puuhasteltiin. Tasapainotyynyn ympäri pyörimistä etutassut sen päällä. Molempiin suuntiin.

Ulkona taas tehtiin kaukoja. Testasin alkuun ihan puuterassilla, siinä tuli sivuttaisliikettä ja oli vähän liukas. Testasin myös namia tassujen välissä, ainakaan puuterassilla ei toiminut. Tassuihin koskeminen huomautuksena ei vielä toimi, kun Gava ei tajua mitä se teki väärin tai miksi kosken. Ei osannut seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota tassuihin, lähinnä teki vähän huonommin, kun ällötti tassuihin koskeminen. Ekalla kertaa repesin, kun laittoi posken terassiin ja makasi siinä mun kehotuksista huolimatta hetken aikaan. :D

Pidettiin pikku tauko ja hain Gavan karvamaton (kumipohja niin ei liiku). Nyt tehtiin uudestaan. Ei tällä liikkunut sivuttain, paristi eteen. Tein sitten käsiavuin tai lähinnä käsimerkki kohti rintaa. Ei ollut väliä oliko nami siinä kädessä vai ei. Nyt hoksasin ekaa kertaa tavan, joka toimi kaikilla noista vikoista toistoista. Tuollaisia tarvitaan lisää, missä kaikki lähenee täydellisyyttä. :) Nyt kamera kuvasi pöydällä, ihan hyvä oli kerrata itselle ja katsoa miten mikäkin meni. Kaukoissa, jos toistoja tulee niin ehtii jo unohtaa puolet. Takapääpaikallaan tekniikassa tiedän taas tarkalleen miten ohjata mikäkin vaihto, muttei se tässä tekniikassa ollutkaan itselle niin helppoa aluksi. Toki varmaan koirakin jotain tajuaa enemmän kuin ihan ekoilla kerroilla.


Toinen treeni oli paimennukseen liittyvää kotiläksyä. Flankin suuntia niin, että lelu on meidän välissä "magneettina". Eli suuntakäskyjä myötäpäivään comebye ja vastapäivään away. Tulee hyvin itsekin opeteltua, koska hieman saa aina miettiä, kumpi suunta tämä on. Testattiin aluksi pallolla, mutta apina pehmolelu oli kivempi. Pujottelukeppi sauvaksi. Aluksi tein vain suuntia niin, että selkeänä kierrettävänä asiana oli kukkapenkki. Lopuksi toiselta puolelta pihaa myös, jossa ei mitään kierrettävää. Ihan ekassa meinas lähteä kukkapenkin suuntaan, mitä oltiin aiemmat tehty. Parissa itse sijoituin huonosti ja meinasi juosta suoraan lelulle.

Vähän herkemmin reagoi keppiin ja väisti melkein siitä kun toin kepin lähelle. Täytyy muistaa itse suuntakäsky, heti kun näytän kepillä. Ideaalia olis myös, että oppisi kääntämään pään siihen suuntaan mihin lähtee. Vikassa käänsi ja sitten käskin. Ehkä alkaisi sitä tarjota enemmän. :) Tehtiin näissä kuviteltua hakukaareen lähettämistä ja perus flankkiin lähettämistä. Toivottavasti jotain oikein, ainakin kaarti lelulle ja suuntakäskyjä oppii. Myöhemmin olis hyvä testata, etten näytä omalla seisomisella niin tarkasti suuntaa mihin haluan lähtevän. 


Hakumetsään lähdettiin iltapäiväksi Vantaan puolelle. Metsä asuinympäristön lähellä. Kaksi marjastajaa kulki ja pari muuta lenkkeilijää. Juvanmalmilla taas nähty kerran tai kaksi pyöräilijä sekä kävelijä, mutteivat ole olleet meidän alueella. Treenaamassa oli Pia & bc Speedy, Veera & aussietytöt Sara&Rinna&Dot sekä vierailijana Mirjami& mali Kengu. Pidettiin kaksi liikkuvaa maalimiestä, radiopuhelimet saatiin nyt keskilinjan ihmiselle sekä maalimiehille. Yleensä niitä ollut vain 2kpl.

Gava teki toisena. Viimeksi saadun huonon risteilytreenin jälkeen päätin, että tehdään tällä kertaa tavallisilla tavoilla. Gava kiskoi treenipaikalle niin ainakin tiesi, että kivaa treeniä tulossa.

1.pisto: tähän Gava näki, kun 1. ja 2. maalimies meni etukautta piiloille. Lähetys ekalla maalimiehelle. Virittelin "missä ukko" ja katsoi kyllä oikeaan suuntaan mutta juoksi vähän yli puolivälin ja usko loppui. Tulin noin 10m alueelle ja sieltä uusi lähetys. Ei nyt ihan suora pisto, mutta Veera ukko löytyi. ;) Maasto ei ollut myös niin selkeetä suoraan juostavaa. Hain piilolta ja kytkin hihnaan.

2.pisto: tässä päätin jo suosiolla helpottaa ja lähetin taas 10m lähempää (näki silloin alussa maalimiehen menevän metsään). Yksi kuoppa jäi silloin juoksuttamatta ja näin samalla mitä koira tekee. Gava juoksi etukulman kautta maalimiehelle eli varmaan takalaidalla jälkiä pitkin, kuitenkin ilmavainulla. Kävin hakemassa taas piilolta ja Pia muistutti, että palaan viistosti takaisin etten kävele piston kohtaa takaisin. Täytyykin muistaa! Samoin mennä keskilinjalta 10m ainakin eteenpäin ennen piilolle tuloa.

3.pisto oli aika tiheää maastoa, missä oli paljon metrin korkuisia kuusen alkuja. Tähän otettiin ääniapu. Gava juoksi pienesti kaartaen sinne. Löysin itsekin kehujen perusteella paikalle. :D

4. pisto oli rinteen puolelle. Vähän kivempaa suo ja mänty metsää. Tähän päätin, että otetaan haamu ekaa kertaa. Gava bongasi piilolta lähemmäs tulleen ihmisen huitomassa ja palattiin vähän takaisin. Sitten lähetys etsimään vikaa ukkoa. Hyvin löytyi. Gava söi rauhassa pitsakinkkusuikaleita ja lopuksi sai taas uudehkon lehmäpehmolelun! Näki lelun vähän ennen namien loppumista ja halusi mielummin lelun kuin syödä loppuun. :D Lelusta Gava oli sitä mieltä alkuun, että hän leikkii tällä itse. Muiden pyydettyä kyykyssä tuomaan, leikki muidenkin kanssa ja ehti pusunkin antaa. Yhdellä maalimiehellä Gava oli antanut pusun, kun mm ei ollut reagoinut. Ai niin ja ekalla oli juossut päältä, varmaan ei ollut huomannut sitten tai tajunnut mistä ukon pään löytää. :D Ei yleensä juokse päälle.

Ekaa pistoa lukuunottamatta kaikki muut meni aika hyvin. Ekassa ehkä tarvitsisi juuri jonkin muun avun. Keskilinjalta lähetyksessä yksi nimen kutsuminenkin riitti, kun sen kuuli heti. Ihan treenien lopuksi vielä lenkille ja tuli todettua, että kohti Lintuvaaraa kävellessä 2km sai hyvin kulkea yhtä polkua suoraan. Ja parempaa maastoa oli siellä kuin hakuradan toinen tiheämpi puoli.

Treeneissä kesti klo 17:30-20 ja treenaajia oli neljä. Lenkin kanssa melkein ysiin.Vähän miettii, että miksi jälki osaa olla niin vasten mielistä, siinä selviäisi kuitenkin "helpommalla". Mutta se on varmaan se yhdessä treenaaminen, mikä mulle on aika tärkeää. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!