Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

15.9.2015

Ville Liukan sadeagilityt ja -tokoa

Ville Liukan tokavikoja treenejä viedään! Keli ehti muuttua sateeksi, kun olin jo lähtenyt kotoa. Onneksi vedenpitävä takki tuli napattua matkaan, mutta collegehousut oli muuten. Autossa oli hakutreenejä varten sadeviitta, sitä käytin rataa rakentaessa. Nyt oli kivoja teknisiä harjoituksia vain.

Valitsin, että aloitettiin putki - kontakti treenistä. Hyvinhän se sujui, vähän venyi 2on-2off persjätöllä. seuraavat hyviä. Ekasta valssista vapautti itsensä putkeen. Oli tavoitteena tehdä se ennakoivasti ja jatkaa omaa liikettä kohti putkea. Näitä siis lisää! Muilla kerroilla ei mennyt lankaan. Jos taas olin vieressä niin pysyin Gavan vauhdissa mukana eli vähän hitaammin menee. Ratapiirroksessa oli keinu, koska puomi ei olisi mahtunut. Keinu oli niinpäin, että sivusta mentiin vain kontaktipinnalle eli vähän kuin puomilla sivusta laittamalla. Olisi myös mahdollista tehdä keinuna samaa, että siivekkeellä on korotettu lautaa 20-50cm ylös maasta ja koira saa hypätä ja pamauttaa keinun. En oo sellaisia tehnyt vauhdista.


Seuraavana tehtiin irtoamistreeniä ja kääntymistä. Niin, että palkkasin itse.

  • Renkaalla piti olla tarkkana, etten jätä vain ilman katsomista kun meinasi hypätä oikein, mutta oikaisi kehikon läpi mun perään. Kun pitin katseen yllä niin kiersi esteen laskeutuessaan. Täytyykin treenata noita vaikka palkkaamalla renkaan sivuun, mutta itse jatkan matkaa. Käännös oli tiukka. 
  • Muurilla tein paristi liian aikaisin jarrutuksen ja pysähtyi lukkojarrutuksen viereen. Tosi hienosti kääntyi, kun oikea ajoitus. Siitä pingottiin 3 estettä ja pituudelle. 
  • Pituus lyhyimmillään. Oikeaan kääntyen hyvin. Vasempaan yritti ponnistaa paristi.
  • Sitten juostiin suora ja tein vippauksella vikan hypyn eli juoksin kentän reunan puolella. Tosi hyvin sujui vaikka olin muurin kohdilla. Pystyin myös juosta kunnolla ja keskittyi hyvin esteisiin. Muutenkaan kokotreenissä ei yhtään rimaa. No eihän tuossa tullut rimoille kuin suoraan menoa. Paitsi 14. Testattiin myös sellaista missä muuria ennen (13) takaaleikkaus ja sitä kautta ohjasin hypyn 14, mutta se mentiin toiseen suuntaan. Hyvin lähti! Toki jos siellä olisi ollut ansahyppyjä niin olisi tullut varmasti virhe. 
  • Läksyä: Vielä samaa treeniä on tehtävä okserilla ja pituus maksimissaan. Nyt aita oli pituuden takana niin ei uskaltanut liikaa pidentää. 



SADETOKOA agilityn jälkeen. Vaikka olin märkä ja ällöttävä keli. Niin pakko hyödyntää sadekeli ja varsinkin Gava tarvitsee niitä (esim viimeksi paikkiksessa kun alkoi sataa Gava nousi paikaltaan). Se on niin hieno helma, mutta onneksi nyt kestää jo hyvin että kerron miten pitää tehdä. Hiekka oli varmasti märkää vähän joka puolelta, ton sateen jälkeen. Ja Gava oli myös valmiiksi märkä.

Gava:

  • Aloitettiin ihan vain sivulta maahanmenolla ja piti vähän vihainen käsky sanoa uusiksi, kun ei ekalla mennyt alas asti. Sitten sanoin paikka ja tulin 2m. Heti kun käännyin nousi ylös ilmeellä, ettei äiti täällä voi maata. Takaisin sivulle ja maahan. Nyt pääsin palkkaamaan pysymisestä. Mentiin sitten toiselle kentällä. Hetsasin lelulla. Siitä äkkiä sivulle, maahan, n. 5-10m matkaa. Käännyin. Vaihtelin aikaa milloin kävelin viereen ja vapautin. Paikkista ajatellen siis. Missään ei enään ällötellyt ja vire oli hyvä. Jee! Hihkuin kyllä reilusti ja pistin leikkimään kunnolla. 
  • Liikkeestä maahanmenoa kohdassa missä oli ministi vettä. Jouduin toistamaan maahan -käskyn. Seuraavalla heti ekalla ja palkka. 
  • Tauon jälkeen tehtiin vielä ruutua ilman nauhoja ja 2m suorasta putkesta. Kävin näyttämässä ja naksutin oikean kohdan. Ekoissa unohdin, että piti mennä palkkaamaan ruutuun. Hyvin naksautuksesta jäi ruutuun odottamaan. Hyvä myös että oppii, että tuun sinne koska avossa oikeasti tulenkin. Jossakin ekassa lähti seikkailemaan merkkien lähelle. Kaikki muut meni suoraan kohtaan minkä näytin. Ja tehtiin sellaisiakin missä vain leikittiin siinä kohdassa ja uusi lähetys ruutuun. Matkaa oli 5-10m, mutta vähän paikan naksuttelun idealla tehtiin. Varmasti lähtisi näin hokaamaan tarkkaa paikkaa. Alkuun juuri hitaammasta vauhdista. Kun aiemmin on vain juossut alustaan asti tai kuullut palkkaussanan ja pallo lentänyt. Ei oo tarvinnut niin tarkkaan miettiä paikkaa. Näitä lisää! 


Ruutin kanssa tehtiin merkitöntä merkkiä ja ruutua.

  • tein säteen/merkittömän merkin kehän tms (tai mikä sen nimi onkaan :D) Ruutin nähden ja alusta oli alkuun siellä. Hyvin juoksi sinne. Sitten kun vein alustan säteen taakse niin Ruuti parit kerrat pysähtyi ennen käskyä ringin keskelle. Kävin näyttämässä alustan. Kerran sitten käskin uudestaan eteen ja kehut. Seuraavalla meni oikein. Testasin sitten vastapäiseltä puolelta aavistuksen erikohdasta virittelyä eteenmenoon. Eka juoksi keppejen sisäänmenoon. Vähän eteenpäin ja nyt lähti suoraan. Huusin jes ja olin hidas palkan kanssa, että kääntyi. Vielä kaksi tuollaista ja palkkasin siitä 2m suoraan juoksemisesta heittäen palkan eteen. Aika hyvin katsoo suoraan eteen. Näitä vaan eripaikoissa ja pitää olla myös häiriömerkkiä, ym jossain vaiheessa. 
  • Ruutua tehtiin alkeistreeninä ihan läheltä. Ruutin paikka kun vaihtelee. Jos lähetin ruudun oikealta puolelta valitsi oikean etumerkin takana olla. Jos taas vasemmalta, pystyi mennä suoraan oikeaan kohtaan. Kävin näyttämässä kohdan aina. Oikealta puolelta ei saatu onnistunutta niin ei saanut palkkaakaan. Vasen puoli sujui. Ei pahitteeksi kertailla Ruutille paikkaa, eikä Ruuti koskaan ole sitä niin varmasti osannut että voisin selkä siihen päin käskeä ruutuun. Toki joskus ennakoinut ja helpompi pysäyttää oikeeseen kohtaan. Näissä, kun koira oppii tietyn kohdan, itselle enemmän ruudussa tietty syvyys minkä vaatii. Pitää muistaa, ettei kelpuuta sitten huonompia. Sen takia vähän taaempana, vähän yli keskikohdan ettei koira kisoissa ehdi pysähtyä opetettuun kohtaan ennen käskyä. 

Jäähkälenkillä katsoin, kun Gava paimensi Ruutia ja meni maahan taas nurtsilla. Pyysinkin molemmat luokse ja laitoin ne metrin päähän toisistaan riviin. Yksitellen maahan ja vähän makuutin laskien ehkä 10-20s. Hyvin Gavakin makasi märällä nurtsilla! Jee! Sivulletulossa saattaa olla hiukan, ällöä mutta täytyy muistaa vaatia niissäkin että kunnolla. Esim Ruutille tein treenatessakin eteenmenoa, että työnnän pois jos tulee huolimattomasti tai ei keskity. Gavankin voisi hienovaraisesti käskeä pois ja antaa uuden mahdollisuuden.

Lenkillä palkkasin myös mukana kulkemisesta. Gava tarjoaa vähän oikeaa puolta ja hyvinvuoksi testasin, että jos namikäsi oli oikeassa reidessä niin sehän näytti ihan suoralta ja hienolta oikean puolen seuraamiselta (minkä vaivan säästää opettaa jo nuorelle)! Tulee kyllä olemaan nopea opettaa sinnekin puolelle, kunhan muistan välillä sitä vahvistaa. Esim lenkkejen ohessa niin on erillään alkuun treeneistä. Opettaa myös käskyä siihen. Tasapainotyynyllä hyvin jo tulee sivulle seisomaan ja pitää paikkansa.

Syksyllä varmasti saadaan sadetokoja lisää, mutta niin hienoa että hieno helmasta paljastui vaatimalla tottelevainen tokokoira! :) Oon pelännyt sitä jos koe on sateessa, kun niin voi helposti käydä..



Tiistai aamuna minitokot lenkillä

Gavalle
- seuraus: paikka oli nyt hyvä matalemmassa vireessä (aamupöpperössä) niin ei ollut sanomista. Sivulletulotkin suoria. 
- jääviä: testattiin eilen kuulua vinkkiä. Namin heitto, selkä koiraan ja kun tulee kohti siihen katsomatta stoppikäsky. Heitin namin taas sinne ja pystyin ottaa uuden toiston. Aluksi maahanmenoilla hyvä. Sitten ekassa seisomisessa maahan, unohdin korjata sen seisomaan, totesin vaan ettei se ollut toi. Seuraavat seisomiset hyviä! Ihan hyvällä mallilla, vähän mietin onko seisominen tolla osaamistasolla. Ekaa kertaa testattiin myös istu-jäävää. Sivulla kävellen ja pieni käden nykäisy ylöspäin niin hyvin istui. Gava myös paikaltaan suht hyvin tietää arjesta mitä on istu (Ruutihan menee yleensä maahan). Samaa vois tehdä itse peruuttaen ja alkuun erikseen muista jäävistä. Jäävien käskyt on down (vähän matala), top (vähän korkea/) ja isstu (tavallisesti). En nyt erikoisemmin ajattele äänensävyä, mutta sanat on vaan helppo sanoa niin. 
- kaukot: vielä piti ottaa maasta istuminen. Ekassa väärä tekniikka, uusiksi. Sitten teki saman kuin kokeessa, nousi mutta painui heti maahan. Otin uusiksi. Sitten oli hieno ja odotin pari sekunttia ennen palkkaa. 

Gava 2x2 kepit:
Jäipä aikaa vielä näille. Nurtsille neljän kepit suoraan ja ennen lähetystä vähän hetsasin ja pidin kiinni. Ekassa teki ihan väärää, juoksi vaan keppien ohi ja mietti, mistä sitä mentiinkään. Tätä tekee ast:n kentällä enemmän. Heti seuraavassa pujottelu hyvin. Tehtiin alkuun suoraa, sitten vasemmalta ihan terävään kulmaan asti. Olikohan yksi epäonnistunut niissä. Sitten oikealta (keppejen edestä katsottuna) 90 asteen kulmassa kiersi vahingossa ekan kepin väärälle puolelle, keskeytin heti. Kokeili vielä. Sitten oikein. Seuraavaksi terävää kulmaa. Ekassa tuli moka ja ei kääntynyt tarpeeksi tiukasti. Seuraavassa annoin rauhaa ja nyt löytyi. Vika tehtiin puun kierrosta (vähän lisää vauhtia) terävään kulmaan ja oikein meni! 

Pihassa nää alkaa pelittää. :) jos huomenna jää aikaa niin lisätään kolmas pari eli kasvatetaan neljästä kepistä kuuten. Nyt sain palkattua vasemmalla puolella ollessa juuri oikeaan aikaan, ettei ehdi katsoa mua. Suoraan lähetyksissä seison vaan ja katson kun pujottelee. Hyvä oppia ihan yksinkin menemään. Välillä lähden kävelemään ennen kuin on mennyt kepeille. Ja osassa muutamia juoksuaskelia. Täytyy saada vaan yhdistettyä kentälle, siellä Gava on epävarmempi ja ottaa myös häiriötä. Ja ihan samat kepit on myös siellä ettei siitä pitäisi olla kiinni. Täytyy pihassa vaan muistutella noita vaikeita kulmia, mutta hyvin jo tajuaa yhdestä mokasta korjata. 

Gavallahan näiden opettelussa on kestänyt paljon pidempään kuin näitä mainostetaan tai usealla tuntemalla koiralla on kestänyt. Ehkä sama, kun Gavalle on vaikeampi puhtaasti sheipata jotain niin näissäkin sen on pakkoajatella itse, kun en auta. Ruuti taas on sellainen että se yrittää tuhat asiaa jos eka ei kelpaa (oli tehnyt vähän muulla tekniikkaa keppejä ja näillä eteni tosi nopeasti). Gava voi alkaa vain makoilemaan.  Mutta joka esteessä vaikka niitäkin on tehty tarjottuna, Gava tekee rauhallisesti ja miettien. Radalla taas hieveetä kyytiä. Samoin rengaskin on sujunut kaikkissa 3lk:n harjoituksissa. Uskon kuitenkin, kun sen nyt saa selkäytimeen hitaassa vauhdissa niin on aika tarkassa muistissa miten kuuluu tehdä. :)


Treenaa, Gava:
- Edestä sivulletulo
- sadetreeniä
- liikkeestä istu
- ruudun paikka
- Agility: okserin ja pitkän pituuden kääntyminen. Renkaan kääntyminen. Kepit kotona 6 keppiä, kentällä lisää neljän kepin toistoja ja itsevarmuutta. 


-> Jessican koulutuksen tokokuvat valmistui

Aussie Riemu



Bina schapendoes
Fisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!