Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

22.10.2015

Niinun agility ja tokoa

NIINUN AGILITYT KE

Masalaan suunnattiin taas treenaamaan. Äiti lähti myös Novan kanssa matkaan niin pääsi käväisemään uudessa hallissa.

Alta videolta näkyy mitä treenattiin. Leijeröintiä, 2on-2offia, serpentiiniä ja takaaleikkausta. Päätin aloittaa pätkästä radan lopusta ja tuhlattiin aikaa kontaktitreenillekin. 

Luulin leijeröinti kohdan olevan vaikeampi, eka tehtiin 29 + 30 ja palkka renkaan takana. Heti ekalla oikein. Sitten putkeen 31 meno ei ekalla kertaa sujunut. Kun hidastin liikkeen ajoissa eli heti kun koira oli renkaalla niin ei tullut niin kovalla vauhdilla putkelle.

Testattiin vielä puomia mukaan, mutta jäin miettimään sitä, kun jäi 2on-2offiin vähän vinoon. Toki koskee noinkin, mutta tahtoisin että on suorassa. Jäätiin sitten hiomaan sitä. Aika hyvin toimi, kun Niinu näytti oikean kohdan ja sitten läheltä puomia päästin noin 1,5m päästä kontaktille. Liikaa oon vapauttanut 2on-2offista aina sivuunkin. Vois aina heittää yhden palkan eteen vaikka jos palkkaan alastulollekin.. Vaikka olisin sivussa. Haluisin kyllä vielä kovemman draivin mennä 2on-2offiin. Ehkä namien kanssa sitä ei saa niin hyvin. Tuntuu, että stopit olisi ollut nopeampia ja nyt on hidastuneet.. :/


Palattiin tekemään alusta 1-4 ja Niinu heitti palkan putken jälkeen. Pätkä sujui hyvin. Olin miettinyt 2 pyöritystä, mutta Gava reagoi parhaasti mun liikkeen muutokseen vs jos tekisin niiston tms sekä pääsin hyvin liikkeelle. Ei aina tarvitse miettiä monimutkaisia ohjauksia. :)

10-12 oli tosi hyvä käyttää loppuaika. Tota kauhistelin ratapiirroksestakin, muttei olisi heti tullut mieleen. Onneks Niinu kysyi halutaanko sitä kokeilla. Ekassa Gava meni putkeen 29. Saatoin liian pitkälle. Vaan lähetys ja liike seuraavia kohden. Tajusin myös, että Gavan nimi on tosi tehokas sanoa ja tuli sillä hyvin haltuun! Ruuti kun ei tuollaisiin niin vastannut. Mua pelottaa perjätöt ja tuntui, että tohon tulis niin kiire niin päädyin että testataan takaaleikkausta. Gava ei kyllä osannut sitä lukea kovin hyvin ja ei kääntynyt sillä hyvin. Hyppäsi aina viistoon leikkaushypyn. Täytyy harjoitella tollaisia ja opin itsekin katsomaan, miten mun pitää kääntyä.. Sitten taas kun yritin kerran kääntää paremmin rynnin liikaa ja liian aikasin. Persjättö olis varmasti ollut paljon kauniimpi tonne. Ehkä mun pitää vaan harjoitella ne varmoiksi Gavan kanssa..





TOKOJA

Ke aamun minitokot

Gavalle
- liikkeestä seiso: peruuttelin taas. Ekaan käsimerkki. Aina narupallo lensi heti. 
- liikkeestä istu: peruutellen myös ja sanoin virittelyn. Ekaan kaksoiskäsky. Vähän hitaasti meni takapuoli alas, etujalat oli nätisti. Tein käsiavulla pari ja ne nopeampia. Varmasti miettii käskyä. Loppuun vielä liik. seiso ja erotteli oikein. 
- kaukojen sivulta maahan: eka huono ja näyttikin jähmeeltä sivulla. Tehtiin ihan hiekkatiellä. Seuraava tosi hyvä! Piti kontaktia ja nätti. Piti ahnehtia ja testata uudestaam sitten liikkui vähän toinen tassu. Korjasin ja seuraava parempi. 

Ruuti sai vaan istuen odottamisesta palkkaa. Yksi innokas koirakin meni ohi kävelytiellä. 


To aamuna tehtiin vain kaukojen sivulta maahanmenoa. Vähän vaihteli oliko taas hyvä ja pari täydellistäkin.

To iltapäivällä Gavan kanssa ehdittiin vähän Niinun hallilla omatoimitreenata ennen toista ryhmää (kouluttamisen jälkeen).

Puomin 2on-2off: otin ihan sivusta metrin päästä ja palkkasin alastulolle pari namia. vikan heitin eteen ja samalla sanoin "tule". Otin myös vähän sivuetäisyyttä. Sitten kokonaisella puomilla, vähän jäi taas vinoon. Jätin namia tässä etupalkaksi ja tehtiin alastuloa eri kohdista. Aika moni 2on-2offin jälkeinen vapautus namille.

Vähän aikaa vielä tokolle.
- Ekassa seuruupätkässä ei ollut ihan hereillä ja huomautin. Sitten saatiin kivojakin, toimi ihan namipalkallakin kun vapautin pomppimaan ja sitten kaivettiin kehujen saattelemana nami. Kivalla asenteella seuruupätkiä.

- Loppuun vielä jäävien seiso ja istu asentojen erottelua. Alkuun meinas tarjota taas vain istumista.
- Uskalsin vielä koittaa kaukoja. Virittely ja maahankäsky, täydellisesti meni! Ja palkka. Erikseen maahan laitettua istumaan nousu, hyvä! Ja sitten seisomaan nousu, missä hihkaisin heti "jes" ettei ehdi maahan.
Hyvin keskittyi vaikka viereiseltä kentältä tuli kunnon agilityhäiriötä (ääniä).


Punnitsin tänään Novan ja paino oli 7,4kg (10vk). Näädillä on harjoiteltu myös lelujen vaihtoa, kahden lelun leikin alkeita metrin heittomatkoilla sekä ihan maassa istuen kädenmitalla. Että vaihtaa toiseen leluun, kun näyttää toista. Tätä ihan vain vanhemmilla sisällä maton päällä. Tehty myös eteisessä paristi lyhyellä matkalla lelun nouto, kehuttu kantamista ja leikitty yhdessä lelulla. Tavoitteena siirtää noita porukoiden pihalle ja alkuun siellä harjoitella. Näätä lelussa Nova tykkää paljon vinkuvasta kohdasta. 

Auton veräjän väliseinä on nyt Ruuti turvallinen. Gava ja Nova, kun matkustaa välillä toisella puolen ja pelottaa jos toinen tunkee kuonon välistä ja Ruuti hermostuu. Nyt ei tarvii olla huolissaan jättää Ruutia viereiseen. On laitettu Rasmus ja Ruuti jaloissa jos koko poppoo mukana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!