Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

15.4.2016

Ke-to-pe Agilitya, tokoa, hakua

AGILITY

Keskiviikkona käytiin Gavan kanssa Niinun agilitytreeneissä. Jo rata piirosta katsoessa arvasin, että siinä on meille paljon vaikeita kohtia. Niimpä olikin heti alusta lähtien.

Videolla näkyy, että päästiin ajassa lyhyt pätkä ja paljon toistoja.. Treenattavaksi siis 8-9 kohta. Eli välistäveto/ päällejuoksuna. Ja toiselta puolen hyppyä viettävässä linjassa. En osaa taas liikkua niin, miten saan Gavan pysymään mukana. Ruutin kanssa oppi omat tapansa. Alussa Gava taas meni keppejen keskikohtaan pyörähtämään, kun otin eka liikaa liikettä takaakiertoon. Oli liukas silakka treeneissä, eikä ollut yhtään irtoamisrata.. Treenien jälkeen en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Pahin oli, kun meidän lopun hinkkaamista oli toinen seuran ryhmä katsomassa. Video on vähän editoitu ja jotain jätetty pois, yritin pätkiä kännykällä videota.

Video

TOKO

Torstaina tavattiin Klaukkalassa pitkästä aikaa Elli ja Nekku tolleri. Novakin lähti matkaan. 
Tokoiltiin ensin. 


- Gavalle ruutu, joka oli pellolla missä 5cm painautunutta nurmea ja vähän ylämäkeen. Gava haki tosi hyvin, vähän liian taaksekin. Lelua ei tuolla hirveän hyvin löytänyt.
- Gavalle tunnari, eka oman piilotus. Sitten Elli laittoi liikkuroituna oman vähän nurtsin koloon ja väärät näkyville. Gavan eka reaktio kapuloista oli napata heti ensimmäinen, mutta tajusi ennen koskemista, että piti nuuskia. Nuuski hyvin ja löysi oman. Jes.

- Novalle ruutu: ekaa kertaa. Vähän hankalaa kun lelu ei erottunut hyvin. Elli laittoi Novan nähden lelun ja päästin pannasta kun katsoi lelua kohti. Eka oli noin 5m matkaa, jolloin juoksi suht hyvin mutta joutui etsiä nuuskien lelua, ei haluta tollaista. Niin otettiin ihan melkein ruutunauhan laidalta pikku pätkä suoraan juoksua ja löysi lelun.
- Novalle seuraamista ja tehtiin luopumista myös perusasennossa niin, että laitoin namikäden vasemmalle puolen päätä. Tavoitteena, että käsi pystyi olla avattuna.

- Ruutille ruutu: eteenmenoja kaksi lelulle. Sitten stopattuna. Hyvin Ruuti juoksi tuolla niitylläkin! Ruutuun lähettäessä meni ensin viilipurkin ja toisen roskan väliin, hölmö Ruuti. Gava ei mennyt roskiin lankaan, näki tosin ruudun kasauksen. Sitten Ruuti taas jäi ihan ruutunauhan etulaitaan ja jos olin hiljaa kiepsahti kauemmas. En palkannut aina tuosta. Sitten kerran lelulle, että juoksisi perälle.

Lenkin jälkeen lenkki pelloille ja Ruuti olis pyytänyt Nekkua leikkimään, muttei Nekku innostunut.



HAKUILMAISU

Perjantaina mentiin Malminkartanon nurtseille tekemään hakuilmaisua eli rullailmaisua. Häiriötä oli nurtseilla koirista ja jalkkistelijoista.

Gavan 1 treenisessio: Veera maalimiehenä ja ekassa istui rulla jaloissa. Gava tajusi napata rullan naaman nuuskittua. Toi sen hyvin sivulle ja luvalla näytölle. Toinen toisto oli yhtä hyvä. Jätettiin siihen.

Gavan 2 treenisessio: nyt ekaa kertaa kahden maalimiehen kanssa ja menin alueelle vähän jäljessä. Gava bongasi maalimiehen toiselta puolelta ja aloitin kuitenkin toisesta suunnasta. Hyvin lähti sinnekin. Selkeästi näki siis maalimiehet. Ekalla maalimiehellä toi hyvin rullan. Tiputti sivulle tuodessaan, joten peruutin ja pyysin tuomaan uudestaan sivulle. Sitten piti hyvin ja päästin näytölle.
Toinen oli kyljellään ja rulla toisella puolen lähellä jalkoja. Gava kävi nopeasti moikkaamassa (pusu) ja nappasi rullan. Mun päädyssä piti hyvin rullaa ja luvalla näytölle.

Kaikissa toistoissa tänään kytkin liinan eikä yhtään hätkähtänyt siitä, tosin liina meni sulavasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!