Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

22.5.2016

Janne Karstusen agilitykoulutuksessa - niin parasta!

Agility ja onnistumiset on niin parhautta. :) Eilen olin töissä AST:n 3lk kisoissa ja näin kyseiseltä radalta monia suorituksia. Tänään oli sitten muunneltu treeni kisaradoista ja oli kiva päästä niitä Janne Karstusen kanssa treenaamaan ja kuulla mikä oli missäkin ajatuksena. Pääasiana se, että opetetaan koirille hyvä esteosaaminen. Itsenäiset kontaktit. Itsenäiset takaakierrot (ei enään nykyään aina pääse kiinni siivekkeeseen tekemään käsi + jalka takaakierto ohjausta, nyt on muotia myös takaakierto kohdat missä edellinen este viettää jo takaakiertoon.) Putki-puomi erottelussa esim koiran pitäisi kuunnella käskytystä ja ne osata vaikeistakin kulmista, ettei ohjaajan aika mene siihen että jää varmistelemaan erottelua. Radalla on usein loogisempiakin esteitä koiralle kuin minne halutaan ohjata, joten putkijarrua tai ajoitukset ennen hyppyä. Aikaa kului, kun käytiin kohtia radalta yhdessä läpi. Toki oli lämminkin, että saatiin sopivammat pätkät koirille.

Video treenistä ja alla on selostusta.



Gavan kanssa keskivälillä kahdessa osassa 7+7min, tai taisi ne välillä ehkä vähän venähtääkin. :D

Gavan ekalla kierroksella käytiin läpi 1-9 pätkää. Jätin lähdössä niin, että näkee vain putken ja lukitsi sen hyvin. Sitten taas tuli ongelma esiin eli pitkät laakahypyt ja jos mun pitää liikkua ja Gavan kääntyä niin se tekee järkyttäviä lenkkejä. (A ei onneksi ole sille vetävä ansaeste) Janne halusi nähdä miten Gava pystyy kääntyä ihan välistävedoilla tai jaakotuksella. Sitten tehtiin vastakäännös hypylle 3 ja persjättö hypyn 4 eteen. Tolla ohjauksella kerran saatiin siisteimmät käännökset. Täytyy myös treenata yksittäisenä tuota 1-4 pätkää tai edes 3-4 niin, että palkkaisin vaikka 3:n laskeutumisesta.

Alussa Gava oli myös aika innoissaan ja roiskaisi ekalla toistolla kaksi rimaa. En tajunnut heti puuttua. Seuraavalla toistolla yhden riman ja siihen tajusin heti puuttua. Nostin sen ja pyysin uudestaan hyppäämään ja kehuin. Alkuinnostuksen jälkeen ei tullut kuin yksi rima, siinä mun käsi vähän edessä. Voi tosin olla, myös että nyt rimat oli 60cm, kun yleensä oon laittanut 55cm ja osa saattanut olla 50cm. Täytyis enemmän vaihdella 50-65cm.

Valitsin siis ohjaukseksi alunperin valssin hypyn 4 taakse, jolla sain työnnettyä kiertämään hypyn 5. Sitten takaaleikkaus muurille, mutta mokasin sen useasti kun olin liian edellä (Gavalla kesti lenkittäessä). Keinulla ekaa kertaa lentokeinu, sitten hyvin. Hyvin tekee myös 2on-2offin keinulla suoraan, jes sitä on treenattukin. Itsenäisellä keinulla ja pakkovalssilla kohta oli helppo. Sekä kun Gava ei hae keppejä hyvin. Taas puomille ohjauksessa hätiköin, kun maltoin odottaa huitomatta oli hyvä. Mutta jos käsi kohosi tai lähdin ajoissa juoksemaan meni putkeen. Näitä on toki treenattava, että tottelisikin. Otin käskyksi "touch" puomille jo mennessä, normaalisti puomi. Puomi käsky itseasiassa on Gavalle aika vieras, kun alastulotreeneissäkin meni puomin alastulon vain "touch" käskyllä.. Täytyy testata jos osaisin huutaa puomin käskynä vain touch.


Tauon jälkeen jatkettiin. Aloitettiin puomista ja edettiin hypylle 24 asti tässä treenissä. Ensin tuli huomattua kuten viimeksi Anun treeneissäkin, että kun juoksin puomin ohi niin Gava vapautti itse itsensä. Kahdesti sain käräyttää sen, kunnes pysähtyi. Mutta vähän hidastui 2on-2off. Hetkellisesti varmasti. Pitääkin muistaa tehdä sellaisia palkkauksia että juoksen seuraavan esteen tasolle ja palkkaan. Ei niin, että hidastan jo kontaktin tasolla jos palkkaan sen..

Pituuden ohjauksessa rintamasuunta eteen jos on taas kääntyneenä kohti koiraa ja ottaa koiran pysäytyksestä saattaa rintamasuunta olla putkelle.. Takaakierto sujui. Takaaleikkauksella meni putken oikeaan päähän.

A:lle 14 ei osannut hakea ilman saattamista. Kerran, kun olin saattanut sujui jo leijeröiden hypyn. A:lla huusin vahingossa pysäytyskontaktien käskyn ja Gava tuli vähän hitaasti. Rengas hyvin. Hypyllä 17 olin väärässä kohtaa ekalla kerralla. Sen ohjauksesta oli sen verran puhetta, että varpaat kohti keppejä jo kun koira ponnistaa. Ei peruutella yhtään kohti toista hyppyä sivusuuntaan. Tarvittaessa voi poimia koiran kädellä hypyltä ja lähettää siitä jo kepeille.

Kepit tehtiin Gavan kanssa kahdesti. Ekalla kertaa testasin hypyn kautta ja kun meinasin liikaa jättäytyä niin Gava valitsi juosta kohti putkea. Sitten kun saatoin ihan kepeille niin onnistui. Ja palkkaisin. Jes! Sitten tehtiin vielä ihan yksittäinä niin, että virittelin kepeille ja sitten päästin. Näitä meidän pitäisi tehdä lisää niin, että Gava saa onnistumisia ja osaa fokusoida kauemapaakin häiröistä välittämättä. Esim keppien lähelle putkea, hypyn ohittamista yms minkä ohi voi juosta ja menee kepeille. Paljon sellaisia onnistumisia. Niitä voisin alkuun tehdä 4-6 kepeilläkin.. Tehtiin siis kerran vielä pelkästään keppien edestä lähettämällä, joita on tehtykin enemmän kepit sujui ja pystyin jättäytyä. Jatkoin ratapätkää sovitusti vippauksessa olin myöhässä ja Gava ehti lukea jo vähän putkeakin. Näytin huonosti putken. Janne sitten sanoi, että kerran Gava teki niin hienosti kepit niin miksen kehunut sitä kesken suorituksenkin! Täytyy muistaa, vaikka jatkaisin rataa voin kehua miten hienosti teki. Gavalle itseasiassa helpoin pujottelu on ehkä juuri noin, että liikun takana ja aika minimisti, vaikeampi on jos menen ohi.

Kerran tehtiin vippaus uudestaan ja nyt sujui. Putkijarru kääntymällä vasten toimi nyt tällä kertaa. Ja Gava kääntyi hienosti. :) Vähän pitkälle hyppäsi sitä seuraavan hypyn ja oli aika pienestä kiinni ettei olisi enään pystynyt kääntyä vauhdista putkeen. Olisin voinut paremmin irrottaa sen sinne jo aiemmin.

Hyvät treenit ja tuli taas asioita, mitä treenata ja parantaa. Muiden suorituksia myös jäin katselemaan ihanassa lämpimässä kelissä. Hyvät treenit taas kerran ja musta tuntui, että jokaiselle vähän erilaiselle koiralle tuli jotain. Janne myös sanoi, että me vaadittaisiin myös saada treeniä pidemmistä pätkistä mutta helpommalla radalla. No ainakin epiksissä mölleissä tai kisaavissa se olisi mahdollista.. Harmi vain, että monesti ne osuu päiville, jotka ei sovi. Ellei ensi nastoihin..

Treenaa: 
- putki/puomi erottelu
- 3-4 välillä lenkitti
- 4-5 mahdollista pakkovalssi persjätöllä
- 8 saksalaisella? osa luki putkea
- 11-12 saksalaisella + peruskäännös tai jaakotus (meille vaikeampi ohjaus)
- A:lle ja puomille haku ansaesteiden läheltä tai leijeröiden/sivuttaisetäisyydellä
- kepit yksinään ja ohitettavia ansaesteitä treenata varrella, pidempi lähetysmatka
- takaakierron käskyn vahvistamista
- puomin kontakti, juokse välillä ohi ja palaa palkkaamaan, kisamaisesti välillä

Kännykkäotokset:

Gava opetti Novalle roskien kalastelua ;)
Omenapuut nyt kauneimmillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!