Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

1.5.2016

PE-LA tokoja

PE TOKOA & NÄYTTELYTREENIÄ

Perjantai iltana treffattiin Mia, Maico ja Kio Sirkuskentällä.

Ruuti sai treenata ensin
-kierto ohjattu: kapulat vietiin ja sitten kiertoon. Toinen hyppy oli paikallaan. Lähti hyvin kiertoon. Erikseen tehtiin istumista niin että lähetin hyppäämään ja sen jälkeen istui (en jaksanut kiertoa hinkata niin monesti). Eka ei sujunut, sitten alkoi sujua. Nouto onnistui heti ekalla, kun testattiin omana asianaan.
- eteenmeno: tehtiin Ruutin kanssa eteenmenoa että heitin eri suuntiin kolme lelua. Mukana oli häiriönä hyppyä ja tötsää. Eka oli aina helppo mutta sitten Ruuti ei aina muistanut mihin lelu menikään. Suht suoraan juoksi paitsi kerrn treenikassi ja kierto merkki oli vaikeat ohittaa. Voitaisiin myös testata sellaista, että kolme lelua on jonoon jätettynä.
Nauratti melkein kun ajattelin että mun 8v bortsu osas nyt irrottaa käskystä lelun. Ruuti ei nuorempana ole aina totellut.

Gava teki vain tötsän kiertoa niin että alkuun oltiin lähempänä kapuloita. Kapulat oli ennestään maassa. Kun tultiin hypyn tasolle paristi yritti kapuloille. Virittelyn jälkeen oli tosi tärkeä että sanon käskyn kun katsoo merkkiä. Ainakin hypyn ollessa edessä. Kun agilityssa on opetettu että juoksee sivustakin esteelle jos katsoo hyppyä.. Gavan aikaan onbeksi skeittarit vain seisoskeli rampeilla. Siltikin leikitin ja riehutin.

Gavalle vielä helpot kaukot. Jätin lelun taakse.  Istumaan ja maahan ja hyvin teki. Vielä toinen kerta.


Loppuun pidettiin vielä näyttelyjuoksutustreeniä. Gava ja Maico juoksi ensin ympyrässä, sitten seisotettiin ja juostiin kolmiot. Gavalla meinas häntä nousta seurausmoodiin juoksemisesta. Pois käskyä testasin joka vähän laski virettä. :D Seisoi ihan hyvin. 


* * *

LA TOKO

Lauantain treenit oli lähellä unohtua. Treenattiin tokoa Heurekan nurtseilla nuorten koirien ringin porukalla. Mukana Emmi ja Fizz, Pia ja Speedy sekä Katri & Uno.

Ryhmäliikkeinä
- paikkamakuu liikkurin kanssa: virittelin Gavan "otetaan down" ja sitten "katso". Sain paristi huomauttaa, kun meinasi katsoa liikkuri Emmiä. Sitten pitikin hyvin kontaktin ja hienosti maahan! Kävin kukkulan takana piilossa. Hyvin Gava silti makoili. Palkkasin sivulla kerran ennen ylös nostamista. Gava nousi vajaasti ja hitaasti.
- paikka istu/etänä maahan/luoksetulot: Gava sai istua ja liikkuroin muille makuun. Palkkasin liikkuroinnin jälkeen. Sitten ehti istua toisen setin. Muut kutsui koirat luokse ja liikkuroin niiden seläntakana. Kuulemma seläntakana liikkuroidessa sanotaan aina myös suullinen "käsky". Gava kesti ne hyvin. Seuraavassa setissä käskettiin evl mallisesti etänä maahan, Gava meni tosi hyvin. Matkaa ehkä 8m. Otettiin luoksetulot ja Gava tuli hitaasti ja epävarmasti.

Gava teki toisena, tein Katrin kanssa parina 
Tunnari: eka oman etsiminen ok. Sitten vieraiden kanssa treenistä ei tullut mitään. Gava nosteli vain vääriä. Eilen olin keittänyt kapulat ja otin uuden oman molempiin toistoihin. En tiedä oliko jotenkin keittelymennyt pieleen, tuulinen nurtsikenttä tai mikä ettei treenistä tullut mitään. Lopuksi oli pakko luovuttaa, kun ei lähtenyt sujumaan. Joskus kun löytyy uusia kapuloita pitäisi niitäkin ostaa.. Rasmus ja Ruuti on aina tehnyt hyviä tunnareita sillä, että oon keittänyt välillä kapulat. Välillä toki kisoista saanut uusiakin. En yleensä tee myös tunnaria ekana, mutta paikkistreeniä oli kyllä alla. Noi kapulat menee nyt uusintakäsittelyyn ja Ruuti voi toimia koekaniinina. Oon myös Gavan kanssa liikaa syyllistynyt siihen että otan kassin pohjalta jo käytetyn oman. Tosin viimeksi ke treeneissä tehtiin kokonaan vieraan kapuloilla. 

Ruutu: eka ruutu näytettynä ja lelu jäi sinne. Juoksi hyvin sinne toki vilkaisi yhtä lehteäkin. Toiseksi tehtiin ilman apuja samalta matkaa ja Katri sai näyttää mulle merkin jos meni hyvään kohtaan. Täydelliseen kohtaa pysähtyi ja heitin pallon palkaksi. Vielä yksi sellainen missä lelu lensi ruudun taakse kun Gava oli noin 3-5m ruudusta.  

Ohjattu: tehtiin ohjattu missä liikkuri vei kapulat ja jätti väärälle puolelle kapuloita kaksi metrin välein. Pyöräytin Gavan eteen. Edessä kun olin käskemässä vasemmalle, vilkuili muualle joten piti odottaa hetki kontaktia. Joten tehtiin pari toistoa, missä palkkasin siitä että pitää muhun kontaktia siellä seisoessaan ja huomautin jos katseli toista treenaavaa koirakkoa. Liikkuri käveli selän takana ja käskytti sieltä häiriöksi. Gavalle oli vaikea taas hakea kapula, jos liikkuri käveli Gavan ja kapuloiden välissä. Käskin sellaiseen kohtaan kun avustaja ei ollut yhtään tiellä. Gava oli vähän epävarma myös saako lähteä, kun seisomisesta oli alkuun palkattu. 

Treenaa:
- ohjattu: ei saa seisoessa vilkuilla muualle, keskikapulaa lähemmäs keskikohtaa
- tunnari: eri kapuloilla sekä treenata tunnarin nostamista
- kaukot: vaihteleva matka ja ne seisomisetkin myös..

2 kommenttia:

  1. Mä oon kyllä tuulettanut kapuloita vielä monta päivää sen jälkeen kun olen keittänyt ne, ennen kuin otan käyttöön. Keittämisessä kuitenkin voi kotoa tarttua kaikenlaisia hajuja kapuloihin, ja kyllähän esim. kattila ja keittiövälineet haisee sulta. Nykyään en kyllä ole edes jaksanut keittää kapuloita vaan laitan ne pariksi kuukaudeksi parvekkeelle tuulettumaan, hyvin on toiminut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehkä noi tuli liian äkkiä käyttöön ja jälkikäteen tajusin, että nappasin niiden alle käytetyn pyyheliinan.. Terassillekin mahtuu kyllä osan jättää. :) Viime vuonna vaan osa ehti homehtua sinne (tiivismuovipussi) ja osan hajotin ruohonleikkurilla kun jätin muutamat nurtsille. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!