Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

12.6.2016

Tollerileirillä lähes 10v tauon jälkeen

Matkattiin äitini Riitan kanssa tollerileirille Jämsään Himokselle. Mukaan lähti junioriosasto Gava ja Nova. Majoituttiin hotellin 2hlön huoneissa, joka oli erillinen kaksi kerroksinen talo. Tuttuja ei paljoa ollut pari toko-ohjaajaa oli ennestään tuttuja, jotka olivat eri ryhmissä.


Nova osallistui pentu tokoryhmään, johon löytyi koiria vain 2kpl. Kouluttajana oli Tuija Vilppola, joka itselle oli vieras nimi Nouvei- kennelnimellä pentueen kasvattanut. Jonkin verran sain itsekin neuvoa alkeisjuttuja, kun tuntui ettei selkeisiin virheisiin puututtu tai neuvottu, mitä tehdä toisin. Ettei tule liikaa toistoja, saadaan onnistumisia ja koiran tasolle riittävän helppoa. Ja teknisesti onnistumisia. Hieman leiri oli pettymys, mitä oli odottanut. Oli pääosin vain syömistä ja koulutuksia. Yksi leirikilpailu oli la illalla ja arpajaiset, mutta jokainen oli totuissa porukoissaan.
Ihan hyviä asioita käytiin läpi. Novan 9kk lisäksi ryhmässä oli 9kk ikäinen uros Rudi (Hedera'silta). Molempien ohjaajat uusia tokossa.


Tasapainotyyny: Novalla kesti hetken tajuta, että siihenkin voi laittaa tassuja. Sitten tajusikin laittaa kaksikin tassua. Voisin lainata omaa tyynyä. Vadilla Nova ennestään osasi laittaa kaksi tassua vadille, mutta pyöriminen vielä vaiheessa.



Seuraus: tätä molempina päivinä. Sivulletuloihin tuli käsimerkki, vaikka Nova ilmankin osaa. Ensin namikäden avulla sujui hyvin. Sitten jos jätti käden pois ja meni 2 askelta niin ekana päivänä Novan seuruu väljeni niissä. Mutta tokana päivänä kun niitä testasi alun jälkeen Nova teki kun vaati sivulla olemaan tarkkana tosi hienoa 1-2 askeleen seuruuta ja tiiviitäkin vielä!


Mitä itse testasin niin paikallaan käännökset vasempaan ei sujuneet, äiti on tehnyt niitä jotenkin isolla askeleella.. ideana kun alkuun sujuu askel tai paikallaan käännös suuntaan kuin suuntaan ilman apuja niin kohta pitäisi sujua kaksikin. Samaan auttaa se tyynyllä pyöriminen.

Luoksetulo: nämä Novalla hyviä. Odotti hyvin. Ehkä lähemmäs kisamaisuutta yhdellä käskyllä ja sivulle ilman apuja. Sekä vauhti luoksetuloa suoraan kiinni leluun tai lelu lentää taakse.


Gava pääsi näyttämään tasapainotyynyllä pyörimistä, seurausta ja liikkeestä maahanmenon.

- Välissä ruokatauko ja sen jälkeen jatkettiin - 

Noudon pito: tunnarilla tehtiin maasta nostoja. Novalla jolla oli kokemusta kapuloista nosti hyvin ja palkattiin heti. Kuitenkin niin äkkiä ettei ehdi liikuttaa tunnaria. Kokemattomampi koira katsoi taas, että tuota on kiva jäädä syömään. Sille vain ohjatun kapulaan tarttumista kapulaa liikuttaessa poispäin riittävän alhaalla. Nova teki seuraavaksi sivullaistuen tunnarin maasta nostamista. Välillä nosti istumassa pysyen ja välillä nousi seisomaan. Pari hyvää siis. Erikseen itse pitoa ohjatulla. Tässä Nova meinasi liikuttaa kapulaa suussa heti. Parhaimmat toistot saatiin, kun joutui luopumaan kapulasta ja odottamaan hetken. Käänsin kapulan laipan kohti nenää ja kun ei yrittänyt kurotella kapulalle, kun käänsin sen näkyville niin sitten lupa ottaa. Pari super pitoa! Aiemmin ei olla saatu yhtä hyvää. Kyllä se iän kanssa. :)


Kosketusalusta: Novalla kesti hetki, kunmes tajusi laittaa tassuja erilaiselle alustalle.

Ruutu: Nova teki näitä lelulle ja jätettiin kosketusalustan kokeilu tästä yhteydestä pois. Jos kosketusalusta sujunut vasta metrin päästä on 4m liikaa.. Hyvin taisi sujua, juttelin samalla toisen ryhmäläisen kanssa.


Liikkeestä maahan: näissä näki, että Nova ei osaa pelkästä käskystä. Paljon toistoja vain vaatii. Nyt käsiavulla maahan. Voisi mahdollisesti tehdä niin, ettei käsimerkin kädessä ole namia vaan se tulee toisesta kädestä. Tai kuurina maahanmenoja peruutellen tai kävellen sikinsokin. Hyvällä tekniikalla tekee, mutta on tosi kiinni kädessä. Jos käsi ei mene riittävän alas ei mene maahan. Näitä on taidettu tehdä lähinnä namilla eikä maahanmeno ole Novasta ehkä mikään erityinen juttu. Vois testata leluakin, että heti kun on maassa leikitään tai lelu lentää. (Eipä se Gavallekaan ollut nuorempana)
Sunnuntaina katsottiin vielä

Kaukot: kyykyssä ollessa namiohjattuna hyvät istu-maahan siirrot. Sujui myös edestä noin metrin päästä. Testattiin seisomisiakin ja suht hyvin nekin sujui. Maasta seisomaan nousuun pitkänä koirana Nova vaatisi etutassuilla askeleen taakse. Testasin myös luopumista namista, jos Nova tuntui liikaa roikkuvan vain namissa ja etupainoisena. Kaukoissa ikä näytti tuovan myös kropan hallintaa ja ekat toistot oli tosi hyviä. Mutta näki, että kun tuli liikaa toistoja ei enään jaksa tehdä pompuilla.

Merkin kierto: Nova näki ekaa kiertaa 40cm korkean kiertotötsän. Meinasi noutaa sen. :D parit toistot namilla ympäri avuin. Sitten pystyi hyödyntää tarjoamistakin. Nokka kohti merkkiä ja kun katsoi sinne lupa "kierrä" ja sai juosta kiertämään. Sitten pidennettiin matkaa. Palkkana nami, joka voisi olla myös lelu. Näissä katsottiin, ettei tulisi käsimerkkiä ja seisottaisiin paikalla, koska Nova kykeni niinkin tekemään.

Puhetta oli vielä kisoissa kehääntulosta ja siirtymistä niihin oma käsky tule, yhdessä, vieressä jne. 

Gava pääsi tekemään mun kanssa vähän kaukoja. Seisomaan nousut oli tosi hyviä.2m matkalta tehtiin. Lisäksi merkin kierto ok. Virittelyssä meinasi pää vain vähän pyöriä.


Paljon pienille pennuille tuli ajattelemisen aihetta. :) Gava ja Nova oli hyvä tiimi yöpyessä molemmat koisasivat yön hyvin eivätkä välittäneet käytävän äänistä. Oli niitäkin jotka haukkui vähän väliä tai vinkuivat. Osasivat hyvin nukkua ja rauhoittua uuteen paikkaan. Siitä molemmat ihania.









Laitan osan kuvista tänne näytille myöhemmin

2 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla, ettei tollerileiri ihan vastannut odotuksiasi. Muistithan antaa leiripalautetta?

    Mun piti tulla tänne kommentoimaan, kun tuota leiriasiaa on tullut mietittyä paljonkin eri yhteyksissä. Itse olen ekalla leirillä ollut vuonna 1998 ja onhan se nykyään aika erilainen ;) Kuitenkin reunaehdot ovat siinä, että leirille osallistuu noin 300 ihmistä ja koulutuslajeja on vaikka kuinka paljon. Kouluttajat haalitaan mukaan suhteellisen talkoohengessä, eli heille maksetaan majoitus ja ruoka yhdistyksen puolesta. Enempää ei oikein voi maksaa, kun muutenkin leiri menee lähes persnetolla, joten ei kouluttajaksi lupautuvilta voi odottaa, että he olisivat kaikki todella kokeneita ammattilaisia omassa lajissaan. Varmasti kaikki kuitenkin tekevät parhaansa. Mun mielestäni Himoksen upeasti varustellut mökit luovat leiristä vähän väkisinkin kuppikuntaisen. Niistä löytyy saunat ja keittiöt ja kaikki tarpeellinen, joten pitkän koulutuspäivän jälkeen on vaan tosi helppoa jäädä mökin mukavalle sohvalle lepäilemään ja pureskelemaan päivän antia.

    Jonain vuonna on kokeiltu jonkinlaista yhteistä nuotiopiiriäkin iltaohjelman jälkeen, mutta mun käsittääkseni ei sinne ihan hirveän paljon jengiä jäänyt. Mun mielestäni "ongelma" on siinä, että leiri on vaan väkimäärältään niin iso. Mulle ainakin käy joka vuosi niin, että en edes näe osaa tutuista leirin aikana vaikka Himoksella kaikki ollaankin.

    Reunaehdot leirille ovat kuitenkin aika kovat. Ensinnäkin pitäisi löytää paikka, minne mahtuu järkevällä tavalla majoittumaan +300 henkeä. Sitten kys. paikan tuntumasta pitäisi löytyä koulutusmaastoa&vettä nou/nome, vepe, wt, pk, tollaus jne. koulutuksille. Ja lisäksi vielä kenttätilaa tokolle ja rallytokolle. Agia ja mejääkin on välillä järjestetty... Vaihtoehtoja Himokselle on kyllä selvitelty, mutta Suomesta löytyy tosi vähän vaihtoehtoja. Eli jos sulla on jotain hyviä ideoita ratkaisuehdotuksista, niin laita ihmeessä palautetta leirin järjestäjille/yhdistyksen hallitukselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laitoin palautetta ja toki ymmärrän, että kaikkia on vaikea miellyttää ja sopivia paikkoja ei löydy helposti. :) Koulutusta, kun oli suurinosa leiristä ja kommunikoitua tuli pääosin vain kahden ihmisen kanssa niin tuntui niin suppealta. Isommassa ryhmässä tilanne olisi ollut eri.

      Poista

Kiitos kommentistasi!