Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

10.9.2016

Junioriliiga agilityssa sekä ringin tokotreenit

TORSTAI AGI

Junioriliiga eli Gava & Nova pääsivät torstaina iltavirkkuina klo 20 aikoihin kouluttamisen jälkeen tekemään myös kaksi lyhyttä settiä agilitya. Novan kanssa käytiin tuumasta toimeen. ;)

Gavan aiheena oli tehdä kaksi eri pätkää radasta. Videolla molemmista.


19-23 pätkää tehtiin kontakteilla sekä ilman. Testasin hypylle 20 erilaisia ohjauksia. Osassa päällejuoksuista menin liian läheltä hyppyä tai myöhässä ja rima alas. Sitten toiselta puolelta taas teki tiukkaa, jos meinasin vaihtaa vielä puolta ennen 21 hyppyä. Leikkauksella käännöksestä ei taas tullut ihan yhtä tiukka.

7-14 pätkää tehtiin jo ohjatuissa treeneissä. Nyt treenasin takaakiertoa 9, jonka onnistuin sössiä parit kerrat. Juuri hyvään kulmaan, että jos lähetin huonosti meni väärinpäin. Tarvitsee selkeän käsi + jalka lähetyksen vaikka tekisi sen sitten kauempaa. Vikalla toistolla saatiin niin hieno saksalainen (takaakierto persjättö)!

Novan hain opiskelemaan agilityn alkeita. Olikohan nyt 4. tai 5. treeni.

- Renkaan tarjoaminen: ekaa kertaa esittelin minirenkaan. Menin sen viereen ja palkkasin kosketukset renkaaseen tai kun tuli yli. Jätettiin siihen, kun tuli pariin kertaan oikein renkaan läpi. Ideana, että palkkaa tulee vain renkaan läpi menosta. Ei väliä mitä muuta tekee, kun siitä ei saa palkkaa. Myöhemmin myös siirryn kauemmas renkaasta. Alkuun mini rengas niin helpoin osua läpi.
Video


- Hypyn tarjoaminen & katseenhaku: Hypyn tarjoamista nameja heitellen, tätä saisi tehdä kyllä vielä lisäten etäisyyttä hyppyyn ja että palkkaan vasta kun on mennyt riman yli tai hyppäämässä.
Katseenhaku oli vähän vaikeampaa, pitäis varmaan pidemmin tehdä tarjoamista (toinen treeni sitä?). Katseen haussa tein, kun katsoi hyppyä heitin namin ja liikuin. Tai jos ei käskystä meinannut hypätä liikuin + namin heitto. Normaalisti olisi vain käsky + palkka lentää. Video. 



- tauko

- eteenmeno/ irtoaminen: tehtiin ensin hyppy, minkä taakse lelu. Ensin vikan hypyn yli irroten. Alkuun hypyn päädystä, sitten vielä pidempi matka 6m? Sitten putki ja hyppy lelulle irroten. Juoksin kentän laitaa lyhyempää reittiä. Oikein meni! Putki + hyppy oli vaikeampi, kun ei ollut ihan suorassa linjassa. Nova juoksi ekalla putken ohi. Laitoin enemmän lelun linjaan ja lähemmäs putken suuta. Sitten onnistui niinkin. Vielä vaikeutusta hyppy, putki, ja hyppy. Ja sujui kaikki! Nyt kun oli uutta koko juttu niin juoksin mukana. Tavoitteena kuitenkin, että koira osaa juosta yksinkin käskystä. Video. 



Ompas ihanaa opettaa taas alkeita. Nova tarjoaa myös hyvin ja on niin innokas oppilas. Lisäksi tollerin ohjaus on niin paljon paimenta helpompaa, suoria linjoja, ei lenkitä ja ei kiihdy mun liikkeestä yli.


PERJANTAI TOKO

Helsingin Seudun kennelpiirin nuorten koirien ringin uudella kokoonpanolla ensimmäiset yhteistreenit. Olipas kivaa! Osa pääsi ja osa ei, mutta meitä oli huimat 8 + "vetäjä". Osa oli jo ennestään tuttuja tai puoli tuttuja. Tuli myös pohdittua meitä vuosi sitten, on kyllä edistytty siitä paljon ja aikakin on tehnyt tehtävänsä. Onneksi on edettykin rauhassa. Viime vuonna Gava vielä otti häiriötä, mutta nyt se vain nököttää kontaktissa kaikessa häiriössä. Sitä sai myös paljon auttaa ja helpottaa, että saadaan super treenejä noissakin häiriöissä. Nyt siltä voi vaatiakin, että kestää kaikki häiriöt.

Paikalla makuu evl-malliin: tehtiin istuminen 1-2min + makuu. Istumisesta ei tosin otettu aikaa, joten saattoi olla enemmän. Gava meni varmaan selkeän minuutin jälkeen maahan. Lösähti ilman mitään merkkejä, en itse nähnyt. Ei olla tosin treenattu nyt istumista kuin vain voi:n makuita, joten ei haittaa. Olisi pitänyt palkata lyhyemmästä ajasta. Lopun istui nätisti. Toki, ehkä tuli selväksi että kuului istua. Palattiin noin 15m, sitten 10m päähän luvalla. Maahanmeno vaikka liikkuri takana oli tosi hieno, syöksyi maahan. Kehuin ääneen. Makuussa hyvin vaikka pientä häiriötä. Luoksetuloon otin lelun käteen ja kutsuin Gava, tänne. Vauhtina leluun. Ei väliä vaikka vierestä lähti aiemmin koira.

Gava teki vikana meidän 4:n porukasta.

Ällä (zeta): hienoa seurausta, jäävä maahan oli hyvä. Mutta ehkä vähän nytkähdin käskiessä? Olin testannut istumisen ennen liikettä ja G teki ne tosi hitaasti. Päätin ottaa helpomman seisomisen sitten ällään ja se ei sujunut. G istui. Seisominen ja istuminen siis taas edelleen sekoittaa. Muuten hyvin teki töitä. Vaikka lähellä tehtiin noutoa.

Kaukot: tässä aiemmin oli yksi koira rallatellut vähän moikkaamassa toista koiraa. Gava katsoi vähän totisesti tuollaisia puuhia. :D Siitä selkä häiriöön päin kaukoja. Jäin n. 3-5m, mistä avokaukot. Hyvä istumaan nousu ja maahanmeno, palkkasin molemmat. Nami ja vapautus, sekä kehuja. Testasin samalta etäisyydeltä seisomista, ponkaisi ylös. Noin 2m päästä teki seisomiset oikein. En uskaltanut tehdä kauempaa. Testasin vain tilanteen kaikista siirroista lähellä. Asenne oli hyvä, tekniikkaa saatiin oikeata 90% tarkkuudella. Ei sekoittanut takapääpaikalla oloon. En oo tehnyt pitkään aikaan luopumista, voisi testata tai pannasta vetämistä tms yksittäisenä jos saisi vielä tarkemmaksi, ettei etupää saa liikkua. Varmuutta toki myös seisomisiin, vaikka ne tulis "ekana" asentona. Joskus ei ole tossa häiriössä sujunut ollenkaan niin oon tyytyväinen kuitenkin asenteeseen, vaikka paljon on vielä tehtävää. Uskalsin sentään kokeilla. Liikkuri ja apusilmiä oli lähellä, niistä ei välittänyt.

Estehyppy: tehtiin metallilla ensin parit kapulan tuomiset eri kulmista esteen yli (zooplussan rimallinen). Ensin suora linja. Sitten muuttaen niin, että näki lopulta mut esteen ohi. Hyvin toi kuitenkin oikein (3 toistoa näin). Sitten erikseen heitettynä. Ensin suorempi, ok. Sitten liiankin vino missä tuli hypyn väärinpäin. Sitten kauempana vinoheitto, toi oikein. Vasemmalle vino heitto (musta katsottuna), haki hyvin ja muisti hypyn. Jes!

Gava oli oikein pätevä, kaikki liikkeet on mennyt eteenpäin. Niin vähän treeniä, kun on ehditty tekemään.

Kuva: Pirkko Bellaoui, osa Nuorten ringin koirista 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!