Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.9.2016

Korrien tokokoulutuksessa

Pitkästä aikaa taas tähän aikaan vuodesta AST:n Korrien tokokoulutukseen. Mentiin Gavan kanssa tällä kertaa Riitan oppeihin, kun toiveita oli Pekalle osalla. Ehdin kuitenkin kuunnella tunnin ajan Pekan koulutusta.

KUVAT, kiitos Annelle meidän kuvista! :)

Gavan otin autosta pari minuuttia ennen treenivuoroa. Vähän leikkiä ja mini seuruuta.

Tunnari: meni laukalla ja palautti laukalla. Tarkasti 30cm tunnareiden yli ensin kunnes kapuloille. Nuuski nätisti ja toi oman varmistelematta. Oma keikkuen hampaista. Arpoi tullako eteen ja tuli sivulle. Ote voi parantua tai sitten erikseen nostoja. Jatketaan samaan malliin.

Istu-maahan

Kaukot: tehtiin 2-3m matkalta. Takana vähän häiriötä. Omaan tahtiin. Ekassa maahanmenossa vähän ennakoi. Ehdin sanoa "d" ja oli jo maassa, vino myös. Otin uusiksi. Ensin istu- maahan, jotka hyviä ja palkkasin namilla. Vapautus sosiaalisin kehuin ja jätin istumaan. Seisomaan nousussa ekassa sekatekniikka eli vähän liikkui etujalat, en palkannut. Uudestaan istumaan ja nyt hyvä ja palkkasin. Maasta seiso hyvä ja seiso maahan. Ei sekottanut asentoja, teki hyvällä asenteella ja vain yksi moka!
Tavallisesti en tee noin sarjaa. Mieluiten yhtä esim seiso-istu jättäen esim istumaan ja pyydän seisomaan. Kos hyvä palkka. Jos huono tulen korjaamaan istumaan. Usein nami ja sitten vapautus.
- luopumistakin voi vahvistaa, omalla sanalla myös sellaista että vastustaa työntämistä
- mahd nami tassujen edessä
- tai sitten jatketaan samaan malliin, koska näytti hyvältä, hyvä tekniikka mutta ovat vielä kesken.

Istu-seiso


Jääviä: katsottiin lähinnä sen mukaan miten oon treenannut. Voisin myös muistaa ottaa avuiksi istumisessa, että katson koiraan ja seisomisessa en. Kuten en maahanmenossakaan. Niin, että Gava oli edessä, vieressä, oikealla yms ja käskin asennon. Kaikki teki oikein, istumissa mietti kovasti ja oli hidas. Taisteluleikkiin myös helposti palkkasin edestä tai kun oli esim jäänyt istumisessa vielä jännittyneenä peppu pari cm koholla. Jessican kanssahan tehtiin että lelu oli maassa ja vapautin sinne takapalkalle.
- istumiseen toimi tosi hyvin namit. Lelu saa jähmeäksi. Yksittäisinä namilla parani. Vielä paremmin saatiin vähän voimaa asentoon, kun Riitta laittoi tunnarirasian päälle namin. Pyysin Gavan mukaan poispäin ja istu. Ekassa vapautin liian nopeasti. Täytyy odottaa että ehtii asettua. Vähällä toistolla jo tosi paljon napakampi istu!




Hyppynouto: oli vielä vähän aikaa jäljellä. Heitin ekan suht pitkälle. Gava taas katsoi noin 2m säteeltä ettei näy, sitten kurkkasi hypyn yli mun puolelle hyppyä kurottaen kaulan sen yli. :D sitten katsoi kauempaa ja huomasi metallikapulan. Haki sen ja toi hienosti ylös. Tehtiin oikealla tokohypyllä eli puisella. Uusintatoistolla osasi hakea kapulan, joka lensi vähän viistoon. Korjasi hypyn yli. Nyt autoin tuomaan eteen ja tuli vähän vinoon ja toinen jalka mun kengän päälle. Lähetin vain nouda-sanalla.
- hyvin hakee viistosta

Treenaa, Gava:
- luovutusten muistuttelu eteen. Vähän apua. Suoruus eri kulmista.
- luopuminen namista kaukoissa, vastustaminen työnnössä
- hyppynoutoon kokonaisena varmuutta ja kulmatreenissä kauempana hypystä kapula

Ruuti kävi ennen koulutusta seuraamassa. Teki eteenmenon, autoin näyttämällä. Hyvin ohitti hypyt sivussa, mutta eteni vinoon. Ruutu hyvä. Jotain haukahduksia väleissä.



Nova osallistui koulutukseen äitini Riitan kanssa. Ehdin pääosin kuunnella niin tiedän mitä saivat läksyksi. ;)
- seuraus: ensin namikäsi reidessä lyhyitä pätkiä. Vasempaan käännös oli tosi hieno! Testasivat ensin sivulla katsekontaktia jos heilauttaa kättä tai tuo sen pään toiselle puolen, meni häiriöön? Sitten seuratessa ensin nami tavallisesti, sitten käsi käy kerran takana ja palaa reiteen niin hyvässä kohtaa palkka. Muistaa "jes". Seurauksessa kävelyvauhti on helposti Novalle liian hidas, testailla mikä hyvä! 
- maahanmeno: sivulta maahanmenoa ajatellen vahvistaa edessä
maahanmenoa. En nähnyt ihan loppuun.
- kapulanpito: Nova meinasi varastaa kapulan kädestä ja liikutteli sitä hirveästi. Ensin pelkkää namista luopumista, kämmen avoimena kuonon vieressä ja jos yrittää ottaa se sulkeutuu. Kun se sujui käsi tuli namin kanssa ekana taas luovuttavaksi. Samalla pyysi myös ottaa kapulan, jos hyvä sai nopeasti palkan. Alkuun liian hidas palkkaus, että ehti mennä hyvä hetki ohi ja kapula tippua. Lisäksi sai näistä vääristäkin palkat. Eli sai palkan väliä mitä teki. Kunnes kouluttaja sanoi milloin saa palkata.
- vauhtinouto: vauhtinoudossa äiti yritti pyytää käteen tuomaan, mutta se on noutajapuolella vain tapana. Tokossa on saanut tiputtaa puolivälissä, kun sanonut palkka sanan ja lelu tullut esiin tai se on lentänyt taakse. Palkkauksesta huolimatta Nova menee onneksi kovaa. Siinä mielessä ei opi, kun kaikki koirat ei menisi lujaa kyseisellä palkkauksella.
- kaukot: tätä sekoitettiin myös liikkeestä maahanmenoon tai sivulta maahanmenoon. Edestä maahan oli hieno. Istumaan ripeä, vaikka menee tassuja siirrellen ei tasapompulla. Seisomaan nousussa Nova sai opetella luopumista ja ohjaaja, ettei käsimerkki mennyt liian pitkälle tai kauemmas kun koira yritti ottaa namia. Mielummin vie kättä vaikka kohti tai nostaa.
- Seisomisiin luopuminen mukaan, joka rauhoittaa vilkasta koiraa.


Pekan puolella kuuntelin vinkkejä:

Kisamaista treeniä sellaista missä rajaa kentästä odottelualueen ja kehän portin. Pekka ajattelee, että odottelualueen pitää olla vähän tylsempi paikka, kisakehä on kivoin ja sitä seuraa aina hyvä palkka. Joskus hermostuneena ohjaajat ennen kehää treenaavat jo paljon tai syöttävät koiran ihan täyteen. Pahimmassa tilanteessa odottelualue ennen kisaa on palkitsevampi kuin kehä tai yhtä kiva.
Tehtiin siis niin, että koira odottelee palkatta. Koira sivulle ja kysytään siltä virittelymuodossa "mennäänkö mennäänkö" tms. Sitten oma sana siirtymiin mitä ei arjessa usein käytä kuten "yhdessä" (mulla "tule" ja "sivu") . Kun koira lähtee mukaan niin alkuun heti 5m jälkeen jes ja lelu esiin. Seuraavalla kerralla kehut ja lelu esiin. Sitten liikkeen loppu eli kehääntulo, koira perusasentoon. Liikkuri sanoo "liike päättyy, kiitos" tms. Kehut ja kun vastaa niihin niin lelu. Sen jälkeen 1-3 lyhyttä liikettä. Joka väliin kehut. Kisoissa se palkka on kehut, joten niitä kannattaa kehittää. Sekä testata onko väliä saako koira rapsutuksia tai millä äänensävyllä kehut.
Pekka opettaa koiralle myös ihan erillisiä temppuja, joiden palkkana on pelkkä kehu. Esim tuolille hyppääminen.

Tunnarin opetuksessa koiralle ensin pari oman piilotusta. Sitten väärät yksinään, opetettiin ettei niistä tarvitse välittää. Koira teki kaukoja niiden edessä (1m), luoksetulon yli yms.

Ruudussa paikanhakua niin, että koira jätettiin jokaiseen kulmaan ruudun ulkopuolelle. Näytettiin oikea paikka, siirryttiin lähelle ruudun eteen ja käskettiin koira ruutuun. Kun oikeassa kohdassa jes ja lelu. Vauhdin kanssa tehdessä esim ennen näyttämistä aina virittely ruutuun, jos näyttää ettei koira tajua niin pitkään pitää erikseen käydä näyttämässä. Kun näyttää tajuavan virittelyn voi alkaa jättää ruudun näyttämistä pois. Lisäksi muistaa myös tehdä evl-malliin seuraamaan kutsumista, koira maahan, kävellään kohti, käännytään vasen/oikea, sitten kohti lähtöpaikkaa, 10m? päästä seuraamaan. Saa katsoa seurauspuolelle. Gavan kanssa en ole vieläkään muistanut tehdä noita. ;) 

Komea Jedi aussie <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!