Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

4.9.2016

Välillä tokoakin, pohdintaa ja Novan videota

Vähän on herätelty tokoinnostusta jäistä. Ja kerran vähän aikaakin tulee jatkossa riittämään siihen. Tässä myös pitkä sepustus kahden päivän treeneistä ja tästä on hyvä jatkaa nukkumaan.

Tokoilut porukoiden pihassa äitini Riitan ja Novan kanssa. Lenkki sinne ja kotia. :)

Novan kanssa 
otettiin pitkästä aikaa videolle liikkeitä tai niiden palasia. Novahan ei ole nyt kesällä paljoa tehnyt tokoa, kun on keskittynyt taipparipuuhiin.

- Seuraus: tämä alkaa näyttää aika hyvältä ilman namiapuakin! Tauko on tehnyt tehtävänsä. Nyt alkaa olla siinä vaiheessa, että olisi helppo alkaa vahvistamaan naksuttimella hyviä kohtia. Sekä huomasi, että uusi juttu liikkurointi vähän häiritsi.

- Katsekontakti: tämä lähinnä on tärkeä, että koira on tarkkaavainen ennen seuraamaan lähtöä tai muihin käskyihin. Novalle vaikein oli "liikkeelle mars" sana. Lähdettiinkin opettamaan, että jos katsoi muualle niin tuli "äp" korjauskehotus. Kun kesti häiriön tai välillä vain korjasi kontaktiin sai palkan. Muistan, kun Gavan kanssa tehtiin samaa treeniä missä pyysin vain avustajan viereen sanomaan "liike alkaa, liikkeelle mars/käsky". Nyt sitä vaihetta melkein ei enään muista, koska kontakti on niin vahva eikä Gava välitä mitä muut puhuu. Perjantaina Novalle tehtiin myös ihan katsekontaktiin häiriöitä, missä taputin maata, näytin lelua yms. Palkattiin alkuun ihan vain, kun korjasi takaisin kontaktiin. Eli "äp" kielto -> saa palkkaa kun katsoo takaisin. Aika nopeasti sitten vaaditaan, että täytyy kestää sama häiriö uusiksi, että saa palkkaa.

Videopätkistä myös huomasi, että kun keskityttiin liikkuriin tai tuli alun höpinää niin kontakti karkasi ja jos silloin lähti seuraamaan välillä oli hereillä silloin tai ei. Kun ei ole tottunut liikkuriin keskittyy helposti vain siihen ja unohtaa koiran. Tai unohtaa olla mustavalkoinen, että antaa sivulla ollessa katsella muuallekin.

Perjantaina treenattiin myös sivulletulon käskemisestä eri viivettä palkkaan eli katsekontaktia. Välillä heti, sitten 5s, sitten 2s jne. Kisoissa tulee helposti samaa viivettä. Treenatessa usein unohtaa treenata sitä ilman häiriötäkin, kun tekee vain toistoja nopeasti peräkkäin. Että koira olisi tosi skarppina sen jälkeen, kun se on käsketty sivulle. Tässä voi käyttää lelua tai namia. Lelu on siitä hyvä, että se myös vapauttaa koiran ja vire on vähän korkeampi.

- Liikkeestä maahan: tämä on ollut tauolla, kun on tehneet seisomisia. Ensin muutamia toistoja ilman seuruuta käsiavulla. Sitten nopeasti toisesta kädestä antaen namin. Sitten testattiin ilman apuja ja toimi aikas hyvin! Kun on tässä mallissa, voisi palkata myös lelun heitolla taakse hyvästä maahanmenosta. Namin antamisessa usein tuli virhe, kun kurottelee hidasti annettua namia kohden tai nami annetaan niin, että kyynerpäät on ilmassa. Mielummin vaikka nami tassujen väliin. Ja lisäksi vapautus unohtui helposti, jolloin koira välillä nousi käskyn alta ilman lupaa. Tai sitten namitaskusta kaiveltiin palkkaa pään yläpuolella, joka on kokemattomalle liian vaikeata. Treenattiin sitten erikseen maassa pysymistä namitaskua kaivaessa, useasti poistuen sivulta ja käyden siellä uudestaan. Palkka jos hyvin.

Itse maahanmenoissa ei olla tehty ohi kävelyä, nyt tavoitteeksi se että vaikka pyörähtää heti eteen. Tai kerran palkka sivulta ja sitten eteen. Kisoissa ohjaajan liike ei saa pysähtyä, vaan jatkaa 10m vielä eteenpäin.

- Luoksetulo: tässä tuli käsiapu sivulle. Sen jättö vain pois. Hieno vauhti ja odottaminen. :)

- Noudon pito: tämä ei edisty myöskään siksi, kun välillä palkataan vääristä ja välillä oikeista. Nova ei tiedä vielä mikä on se oikea tapa. Treenit ei vie eteenpäin, jos saa palkkaa myös huonoista. Testattiin onko väliä sivulta tai edessä, ei oikeastaan itse pito on niin vaiheessa. Eka toisto oli melkeimpä paras. Pitäisi päästä kouluttamaan tuo vaikka kuurina, ei ole yhtä helppoa opettaa kuin rauhalliselle Rasmukselle. Nova ehtii niin paljon liikutella kapulaa. Gavankin oli musta vaikea oppia pito ja hidasta, mutta toki siinä auttoi kun osasi palkata loogisemmin. Täytyy miettiä miten olisi paras opettaa niin, että edistyykin.. Että kriteerit säilyisi. Renkaan koulutuksessa vaadittiin, että koira nosti päätä kohti namikättä tyyliin sellainen tai muu..

- Vauhti nouto: eli nouto ja sitten leluun vapautus. Idea, että koira saa lelun silloin kun palauttaa vielä vauhdilla kapulaa. Novalla hyvä vauhti ja irrotti heti.

- Kapulan luovutusasento: Novan kapulan palautus tulee sivulle ja lähdettiin ekaa kertaa testaamaan sitä. Annoin kapulan oikeasta kädestä, vasemmassa namit. Ihan sivulletulo kohdan edestä eli minimi matka sivulle. Kun kapula oli suussa näytin käsiavulla sivulle ja heti kun takapuoli oli maassa palkka ja kapula pois. Ettei ehdi miettiä kapulan tiputtamista. Vaati selkeästi uutena juttuna sivulletuloon käsiohjauksen. Vähän sivulletulojen teknisyys vaihteli, mutta tärkein kriteeri alkuun on että kapula pysyy sivulletulossa ja istahtaa se suussa. Sen jälkeen sivulletulo tai käsimerkki. Sitten matkaa.

Novan tokovideo

Novan treenejä Gava tauotti välissä, mutta kirjoitin ne putkeen.


Gavan kanssa en ollut liikkeellä ihan selkeällä suunnitelmalla, kun olin ajatellut treenaavani jossain kentällä. Suunnitelmat sitten muuttuikin.

- merkki: tehtiin tätä kerran oltiin jo aloiteltu 1-2 treeniä. Ensin lelun kanssa, vein lelun merkin taakse. Seuraavalla kerralla kävin näyttämässä ja heitin lelun. Sitten naksuttelin lyhyemmältä matkalta paikkaa ja heitin lelun palkaksi. Tosi vaikea saada täydelliseen paikkaan. Välillä testasi seistä ruutumerkin päällä. Namipalkkaus voisi olla vähän parempi alkuun. Tai sitten en ole koskaan opettanut kosketusalustalla. Naksuttelu voi olla helpoin tapa..

- zeta/L: nyt laitoin merkit näkyviin ja tehtiin vasempaan käännöksenä. Tulin tulokseen, että Gava on tajunnut ettei saa pysähdellä ilman käskyä niin nyt se ylityöskentelee seuraamisessa. Oli niin hirveätä jalan ympäri kiertymistä eka pätkä. Siedin alkuun sitä, kunnes sitten nostelin eka Gavan puoleista jalkaa liioitellusti ja palkkasin kun ok. Sekä kerran sitten huomautin, kun pysähdyksessä oli ihan liian edessä. Vähän edisti ja painoi siis. Gava paransi heti huomatuksesta ja pääsin palkkaamaan. Täytyy olla tarkkana, etten salli liikaa että haittaa mun liikettä. Mun sallimakin on joidenkin tuomareiden mielestä tiivistä.

Tehtiin kerran istuminen ekalle sivulle, ekassa siis tottelin liikkuria ja toisella sivulla en. Ei saatu tässä kuin viime treenissäkään yhtään ennakoimista näkyviin. Ehkäpä Gavalle riitti kun kahdessa treenissä jo hinkattiin sitä, ettei saa pysähtyä ilman lupaa. Renkaan koulutus varsinkin oli tehokas. :)

- kaukot: tehtiin näitä kahteen kertaan vähän taukoa välissä. Sain uuden vinkin Caritalta, että antaa koiran tarjota kotosalla näitä. Kotona Gava on usein niin unelias ja eri vireessä kuin muuten treenatessa niin ollaan testattu nyt lenkeillä ja nyt "kotipiha" treenien yhteydessä. Idea on siis, että ensin tehdään vähän kaukoja niin, että virittelen ja käsken tekemään. Sitten jäinkin namit vatsan päällä näkyvissä (ja testasin tänään samaa lelulla, muttei ihan yhtä nopeasti saa toistoja) odottamaan, että keksii jonkun kaukovaihdon. Seiso-istu vaihdot tuntuu helpommilta ja kun helposti jäi seisoen miettimään. Kun teki oikealla tekniikalla (etujalat liikkumatta) vaihdon niin heti palkka. Välillä odotin toista tai kolmatta vaihtoa. Välillä Gava sai kovastikin miettiä. Paristi teki maahanmenon ihan väärällä tekniikalla, en reagoinut niihin. Metrin päästä 90% oikein. Tein myös niin, että jätin vain käsimerkillä odottamaan ilman suullista käskyä ja kävelin 2-7m päähän. Siellä palkka vatsan päällä seisten jäin odottamaan, että tarjoaa jonkun vaihdon. Sitten palkkasin heti, kun teki. Oikeaa tekniikkaa tarjosi. :) Mulla ei ole koskaan palkkaa tai käsiä vatsan päällä sekä jätössä en käske suullisesti, kuten normaalisti. Joten ajattelin, että nyt tehdään näitä hetken aikaa. Gava saa päättää minkä vaihdon keksii ja jos hyvä palkan. Ja vaihtelen etäisyyttä. Gavalle aina kaukot on ollut vähän epävarmat ja pelkää näissä epäonnistumisia. Siksi sen oma-aloitteisuus voisi ollakin hyvästä. Mua itseä taas pelottaa vähän kaukojen treenaus jos sattuu epäonnistumisia niin tässä kynnys on pienempi.

Tietty käskyjen kanssa sitten, että osaa tehdä mun sanoman vaihdon. Hassu juttu kävi tänään treenin alkuun, kun käskin Gavaa istumaan parit käskyt eikä reagoinut mitenkään vaikka käsimerkkikin oli. Tajusin sitten, että sanoin "istu", kun käskynä on kaukoissa "sit" (Gavalla sit, ylös, behind; Ruutilla istu, maahan, sei). Gava taisi ottaa sen häiriökäskynä. En tiedä onko hyvä juttu vai ei, mutta ainakin kuuntelee tosi tarkasti. Toki jos kokeissa noin olisi käynyt ei naurattaisi. Aina jossakin vaiheessa Ruutille ja Rampellekin opetin kaukot pelkillä käsimerkeilläkin, jotta kisoissa olisi käytössä "tuplakäsky".

- Noudon pito: Gava sai näyttää miten se tehdään ja niin hienosti piti. :)

Kyllä kun katsoo 1v:n tekemistä vs Gava 2v niin tuossa ajassa on ehtinyt saada monesti asiasta varmaa mitä virheitä/asioita Rasmus ja Ruuti sai tehdä. Kuten sivulla kontaktin tippuminen ja seurauksessa kontaktin tippuminen. Gavan kanssa palkitsee, kun oon ollut niin mustavalkoinen siinä jos on käsketty sivulle ollaan hommissa. Jos ollaan vapaana niin saa pyöriä lähellä tai makaa "käy siihen". Ja kun ajattelen Gavaa tuossa iässä niin, päästy lyhyillä treeneillä toki se koiranakin sitä vaati. Jos taas olisi kokematon ohjaaja olisi vaikeampi, kun ohjaajakin voi mokailla ja treenit venyä sen takia. Nova on kyllä paras kokemattoman ohjaajan kanssa, koska sillä riittää keskittymistä, motivaatiota eikä se ole milläänsäkään jos tulee mokia.

Tässä yksi perustelu, miksi Nova mahtuu helpommin vasempaan häkkiin väliaikaisesti matkustamaan. :D Gava haluaa yksinäänkin käpertyä häkin takalaitaan.

Ruutille keksin vähän haastetta lyhyeen treeniin merkin parissa. Aloitin merkin treenauksella ja Nova ja Gava lojui siitä 2-3m päässä. Ruutilla meinasi tulla ääntä, haukahdusta tai ininää. Eikä se osannut päättää missä kohdassa sen pitäisi olla. Selkeästi en ole osannut opettaa Ruutille yhtä ja oikeaa paikkaa. Ruuti taas vaatisi vielä selkeämmät säännöt.

Kiusaamiseen päästiin sillä, että laitoin merkin pihalaatoitukselle ja ripottelin nameja kahteen sivuun. Alkuun Ruuti oli sitä mieltä, kun ei saanut syödä nameja ettei se voi mennä ahtaasta puskien välistä merkille. Vein sen sinne ja kehuin. Lopulta Ruuti osasi mennä merkille, mutte steppaili kyllä aika paljon. Ei osannut hakeutua näissä treeneissä suoraan taakse. Vaikka vauhdista taas osaa. Ja en tiedä onko mulla usein ollut stoppikäsky sitten käytössä. Nyt odotin, että pysähtyy itse. Ekaa kertaa myös ajattelin sitä, että jos kokee merkki käskyn sillä ettei ole ihan selkeätä paikkaa niin jo lähetyksessä voi miettiä asiaa. Jos taas aina stoppaan (kuten säännöissä sanotaan) käskyllä, kun on merkin takana niin on oppinut siitä käskystä jäämään suht suoraan. Muttei pelkällä merkki käskyllä. Toisaalta on varmaan myös oppinut väärän mielentilan tuohon käskyyn, koska sama ääntely toistui juuri merkille mennessä ruutuun tai ohjattuun.

Tuli nyt ekaa kertaa mieleen, että kuten seurauksessa pallohäiriöstä luopuminen saa Ruutin hiljaiseksi. Miten sitten jos sen pitäisi luopua myös merkeistä. Eli kun ei katso merkkiin, ehkä loogisemmin sitten muhun sen sijaan niin saa luvan mennä. Mulla on ollut lupa katsoa merkille ja ruutuun, koska Ruuti on mennyt niihin suoraan eikä ole pääosin nytkynyt ja on ollut suht ryhdikäs. Mutta meidän ongelmana on aina ollut lähtö ääni. Tiedä sitten voisiko sillä olla vaikutusta jos on kontaktissa luopuen merkistä. Ainakin seisomisesta lähettäen, kun katsoi muhun lähti hiljaa.

Ruutin kanssa tuntuu, että aina siitä oppii jotain uutta. Tai tekee uusia oivalluksia. Kaikki epävarmuus saa sillä ääntä, kuten alkuun oikean puolen seuruu oli hirveätä huutamista. Nyt kun se alkaa olemaan varmempaa ei ääntele. Mutta toisaalta liian hyvä palkka myös saa sen huutamaan, koska se haluisi tehdä nopeammin ja panikoi milloin palkka tulee. Oikeanlaisessa, yleensä treenimielentilassa Ruuti on niin siisti ja tekee hienosti. Siinä on paljon hyvää, mutta tokossa taas se ääntely vie niin paljon pisteitä. Ja vire aiheuttaa usein myös hölmöilyt, missä keksii jotain omia lisäyksiä liikkeisiin. Treenaaminen Ruutin kanssa on kivaa, jos se pysyy järkevässä mielentilassa. :D


Treenaa:
- Gavan seuraus yliyrittäminen
- Gava kaukot
- Gavan merkki
- Ruutin merkin paikka (ilman pysäytyskäskyä), kontaktimuhun lähetyksessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!