Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

16.10.2016

Kisaviikonloppu kahden lajin parissa

LA AGILITYKISAT OJANGOSSA

Lauantaina mentiin aamulla aksaamaan Ojankoon ekaa kertaa sinne hallille Gavan kanssa. Ykkösten kisoissa oli tuomarina Anne Savioja, mutta harjoitustuomarin radat oli. Oltiin kahdella agilityradalla.

Ensimmäisellä radalla oli muutamat kohdat, missä oli ansaesteitä tai tiukempaa kääntymistä. Olin vähän epäuskoinen, kuinka siitä selviäisi. Alkun meni hyvin, olisin voinut ohjata rohkeammin kun sai kerran pelastaa ansaesteeltä. Putkessa väärä pää oli tyrkyllä, mutta valssilla tuli nätisti oikeaan. Kepeille asti meni tosi hyvin, keppejä edeltävä rima alas ja noin 5m välistä meni väärin sisälle. Oli täyskäännös kahdella vierekkäisellä hypyllä ja tuli vähän kiire lähettää Gava sinne. Mistäs muualta se kiire tuli, kun varmistelin aa:ta enkä ottanut etumatkaa! Tosi yksinkertainen kohta ja me mokattiin sitten siinä. Lopun putkiansatkin selvittiin, puomin kontakti oli super. Tosi hienoa rataa muuten. :) Eli 5vp rima, 5vp kepit = 10vp.

Tuohon aikaan laskea kaksi isoa lenkkiä + keppien sisäänmenon korjaaminen 
Toinen rata oli tosi kiva, vaikka siinä oli myös sopivasti haastetta. Puomin 2on-2off nyt aavistuksen hitaampi. Taisin ehtiä nyt enemmän tuijottelemaan siinä. A:lla taas tyhmästi varmistelin, sitten päästin irtoamaan lähettäen putkeen vaikka Gavalle näkyi vaan putken väärä pää. Olisi pitänyt mennä vielä suoraan hyppy ja sitten kauempi pää putkeen. Mikä päähän pistos irrottaa koira vielä kun kuono taisi osottaa väärään suuntaan. No mun piikkiin meni ja Gava meni kuten käskin! Hyppy jäi välistä ja putken vääräpää. Tosi helppo kohtakin. Seuraavan hypyn käännös oli upea, hieno keinu. Kepeillekin tehtiin hieno sylkkäri ja ne oli hienot. Lopun irtoaminen myös hyvin. Gava oli taas ihan super ja minä mokasin! Eli hyl.

Gavan kanssa on niin ihana kisailla, mun pitää saada vaan luottoa kontakteille. Gava on opetettu että voin juosta ohi, hetsata sitä ollessa kontaktilla jne mutten uskalla kisoissa hyödyntää sitä! Täytyy ottaa tavoitteeksi tehdä upeat kontaktit, ei vaan ihan ok. Vaikken varmistele ehkä niin hirveästi muussa ohjauksessa niin varmistelen kontakteissa. Ja ekalla radalla tietty noi kaarrokset oli mun piikkiin, että olin myöhässä.

Nyt tavoite on ollut myös kepeissä. Lyhyet välit kepeille ja suoraan on hankalinta. Toisella radalla tultiin viistosti niin kepit sujuu heti niin. Lähdössä tokalla radalla Gava ehti muuten vähän nytkähtää ja kutsuin silloin. Tarkkana! Ei ole kiire siinä kutsumisessa, oon kutsunut kisoissa hätäisesti vs treeneissä. Voin ihan rauhassa seisahtua, henkäistä ja kutsua sitten! Kilpailuhenkisenä olis myös kiire saada niitä nollia. Mieluiten tehtäisiin kaikki huolella ja ne tulee sitten. Odottelut Gava makoili häkissä, leikittiin ja tehtiin pyörimisiä lämppänä, ulkona kävelyn ja juoksemisen lisäksi. Kun muut koirat on radalla on paras pysyä vähän näkösuojassa, muuten Gava innostuu jonkin verran. Ja mulle helpompi jos ei menee kaikkein kovinta vauhtiaan. :D Aika oli tässä 34/50s, mentiin nyt yksi hyppy vähemmän mutta saman pitkä matka.


SU KISAMAISET TOKOT

Sunnuntaina ei ihan virallisissa, mutta mun järkkäämät kisamaiset tokot Malminkartanon jätemäen viereisellä kentällä. Onneksi riitti tilaa tehdä neljä kehää, tavallista enemmän häiriötäkin sitten samasta syystä. Oli 6 alo, 6 avo, 3 voi, 3 evl. Tyytyväinen molempien koirien treeneihin, etenkin Ruutin millä mielentilalle se oli liikenteessä. Sain ja olin tarkka millä mielellä se menee kehään ja kehässä olin nyt tosi rauhallinen ja kehuin vaan rauhallisesti. Tai annoin parit rapsutukset. Meillä oli arvostelulappusetkin, mihin kirjoitin kotona loput. Melkein jännittikin tonne ajaessa, kun oli paljon vieraitakin nimiä. Gavan liikkuri oli myös uusi tuttavuus.


Gavan voittaja:


  • Paikalla makuu 2min piilossa, 0?: Gavan hain autosta aika äkkiä ja ehdittiin pikaisesti leikkiä. Rivissä Gava alkoi heti tärisemään kylmästä. Jätössä nosti kyynerpäät reilusti koholle lähes istumaan. Kävin käskemässä maahan. Sitten makasikin hyvin vaikka olin piilossa. Kun tulin sivulle takaakiertämisen jälkeen nousi istumaan ennen käskyä. Odoteltiin sitten parit sivullekäskemiset ennen kuin sai nousta. Varmaan kylmästä johtuvaa. Nämä plus 6 ilmat alkaa olla jo kylmiä maata karvattomalle neidille. 
  • Seuraus 8: muuten nättiä, mutta peruutuksessa meinasi tulla taas eteen, sen jälkeen korjasi. Sanoin seuraa käskyllä, pitää ehkä käyttää peruutussanaa. Hitaassa katseli muita (edessä häiriötä ja käännöksiä sekä pysähdystä oli), sitä täytyy tehdä häiriössä enemmän (milloin viimeksi sitä on treenattukaan..)! Parit perusasennot jäi vähän taakse, pysähdyin ilmeisesti liian hitaasti. ;) 
  • metallihyppy 9,5: heitin aika suoraan. Haki nätisti ja nopeasti kapulan. Tuli vaan suoraan sivulle, ehkä mä katselinkin niin suoraan ylöspäin. Korjasin eteen, kun käskin irroittaa lähti ennen lupaa sivulle. Tehtiin vielä luovutus erikseen ja vasta luvalla sivulle. Kisoissa en tietty olis korjannut. Heitin kapulan ehkä 3-4m päästä (säännöissä 2-4m). 
  • L-liike 6-7 istu, maahan: unohdin virittelyssä että olisin voinut enemmän istumista viritellä. Jäi seisomaan eikä totellut toista käskyä. maahan meni hyvin. 
  • Luoksetulo 8: jättö ok, 2x käsky kutsuun (Gava epäröi tulla ekalla ja kutsuin vain "tänne"). Stoppi ok. Edessä vähän vino. Sivulle ok. 
  • ohjattu 9,5: kun liikkuri vei kapulat Gava piti vaan kontaktia niin sanoin "missä" joten katsoi viennin. Virittelyssä parantamista, pelkkä "nouda" ei riittänyt. Hyvä seisomaan jäänti ja seuraus. Hienosti haki kapulan merkkihäiriöstä huolimatta. Edessä ministi vino. Sivulla ok. 
  • tunnari 8: juoksi ensin merkin luokse (matala kartio 3m päässä). Siitä huomasi kapulat ja oli napata ensimmäisen, muttei nostanut. Hyvin tunnisti oman. Luovutus ok. Muistin vikoissa eteentuonneissa katsoa vähän alas eteen. Sivulle ok. Tunnarin otekin hyvä!
  • kaukot 5: testasin 10m matkalta kaikki. Aloitettiin istumisella, m-i hyvä, i-s hyvä, i-m hyvä. Sitten treenissä olevat m-s liikkui, s-m liikkui. Sitten kun nyökkäsin, että oon tehnyt vaihdot Gava teki siitä vaihdon, jossa liikkui. Voisin siis tehdä jotain ylämääräistä häiriötä käskyjen välissäkin.. Jättö ja sivulle hyvin. Hienosti keksittyi eikä vilkaissut kertaakaan muita häiriöitä! Hyvä Gava! Ei ole vain valmiit ne maahan ja seiso siirrokset. :) Liikkui loppujen lopuksi ehkä 20cm. Ennen liikkeen alkua Gava yritti mennä seisomaan kartion päälle. :D
  • ruutu 8-9: En ollut virittelyssä ihan varma oliko bongannut. Juoksi vähän hidasta laukkaa ja kiersi vasemman sivun kautta ruutuun. Hyvä paikka, johon seis. Hyvin maahan. Hitaasti seuraamaan. Yllätyksenä tuli liikkurointi että onkin omanlaisensa "kohti oikeaa merkkiä", "kohti lähtöpistettä". Ja vain 3m ehtii kävellä koiran edessä poikittaisella sivulla. Merkkihäiriöt yms.
  • Tuolla osaamisella olisi ollut ehkä hallikokeen laskien paikkiksen onnistuessa rajalta ykkönen tai 2-tulos. Halutaan oppia vielä paremmaksi. :) oli myös epävarmoja liikkeitä ohjattu ja ruutu. 
  • Gava kesti tosi hyvin pitkän suorituksen, se ei ehkä niin villinä jaksanut hyppiä kuin ekat palkkaukset, sitten annoin rapsutuksia tai jos odottelua makasi. Gava teki myös heti ekana paikkisten jälkeen eli nopea palkkaus ja uudestaan kehään. Sekä kaiken putkeen.
  • Viime treenissä näkyneitä virheitä oli tuo ruutuun sivukautta meneminen ja peruutuksen eteentulo. 

Treenaa Gava:
- estehypyn luovutus, luovutus niin etten anna päällä apua (jos unohdan sen!)
- hidaskävely, peruutukseen oma käsky
- l-liike virittely ja eka asento, istu
- luoksetulo ja pelkkä "tänne"
- ohjattu virittely ja liikkuri viemään kapulat ja että katsoo kun ne viedään
- tunnari merkkihäiriö, liikkurin kanssa rutiinia
- kaukot m-s-m siirrot valmiiksi
- ruutu varmuutta, pois sivusta sisäänmeno, vauhtia loppuosaan. ruudun paikan vaihtoa. ylipitkä matka.
- eteentuloissa vaihteli oliko suora vai ei. luoksetulosta huono ja ohjatussa vino.
- hyppyhäiriönä esim luoksetuloon, ruutuun..


Ruutin evl: 


Ruutille tuli autosta vähän nopeampi otto. Mutta silti leikittiin ja tehtiin vähän luopumistreeniä. Hyvää treeniä oli myös, että vaikka tuttu liikkuri huuteli kehään tein vielä pari treeniä ja tulin sitten kun oli hyvällä mielentilalla. Ruuti sai myös tarjota itse seuraamisen, jarrutin jos irtoni liikaa. Tuntui toimivan, kun oli sen vastuulla pysyä mukana, jotta edettiin. Peruskisoihin verrattuna muistan yleensä liikejärkän ja oon opiskellut mistä liikeet alkaa. Sitä ei näissä pysty ja liikkeiden mukaan tulee siirtymää jos tulee. Kisoissa ne on usein suunniteltu minimiin. Olin suunnitellut Ruutille vähän vauhdikasta alkuun, että pääsee purkamaan itseänsä. Eilis iltakin oli Ruutille vähän väsyttävämpi pesusession takia.

  • paikkis oli hyvä, mutta meni maahan viereisen käskystä. Ei eka kerta. 
  • luoksetulo 8: jättö hyvä, vauhti tasainen, seiso ok -> aavistuksen vino. Maahan tosi vino ja katseli viereiseen kehään tai näytti että siellä olisi käynyt joku namin haju nenään. Sivulle hyvin. Vinoudesta pisteitä. Jos muuten merkeille pitäisi pysähtyä niin stoppasin vähän ohi niistä. Tuo on paha tapa itsellä, että osaisin pysäyttää just tasamitoilla.
  • kierto-ohjattu 0: tötsä oli sininen lähellä aitaa. Ruuti virittelyssä ei niin selkeästi katsonut sinne. Yritti mennä liikkurin ekana viemälle kapulalle. Kun pysähtyin ja sanoin uudestaan kierrä + käsimerkki haukahti ja lähti kiertoon. Istumaan stoppi ok. Kapulan haku ok (oikea) Sitten hypyn ohi tuli. Sanoinkohan erikseen "hyppy"? En varmaan.. Olisi tarvinnut käsimerkin. Luovutus hyvä. 
  • seuraus 6: kierrokset oli aika tapissa juoksemisesta. Tein valenami kädellä pari luopumista hiljeni niistä muttei se pidemmälle riittänyt. Loppua kohden jätin seurauskäskyt pois, mutta silti tuli vinkumista. Kuitenkin seurasi aika kivasti koko kaavion eikä yhtään haahuillut. Peruutus oli yllättävän hyvä. Niin turhauttavaa, että jos pitäisi vaan suunsa kiinni voisi saada ehkä 8, mutta vinkumisella seuraus on usein 6. 
  • kaukot 7: Ruuti katseli tosi paljon häiriötä näissä. Oli koiria ja ihmisiä laidalla kävelemässä. Tekniikaltaan melkein täydellistä ainakin mun näkökulmasta. Mutta kerran istu- seiso vaihdossa päätti mennä takaisin istumaan ennen mun seuraavaa käskyä eli ennakoi. Näitä tekee usein! Sitten myös yksi kaksoiskäsky. Alku ja loppu ok. Häiriötä, testata ettei ennakoi. Palkata kestosta mm seisominen on usein epävarmin. Ei riitä, että on tekniikka hyvä kun Ruutin pistemenetykset menee yleensä johonkin muuhun. Asenne oli tosi hyvä ja ripeät asennot.
  • ohjattu 8: merkille meni hiljaa! vähän ennakoi pysähdystä eli selkeästi hidasti. Juoksi vasemman kapulan sijaan kauempana olevan merkin luokse pällistelemään. Sitten korjauksesta haki kapulan. Kapulan takana oli koiria ja ihmisiä, ehkä ei nähnyt? Tällaista sattuu helposti. Merkkihäiriötä siis! Viides liike tähän kehään, koska oli niin parempi ohjatun paikka.
Toinen kehä
  • ruutu 0: eteenmenossa katsoi hyvin eteen, loppua kohden vähän hidastui, mutta oli selkeästi ringissä. Olin viritellyt aiemmin jo ruutuun. Lähti juoksemaan ruudun ympärille, ei vaan osannut jäädä oikeaan kohtaan ruudun sisään. Ruutu oli lähellä aitaa, ei muuta häiriötä. Kutsuin pois, uusi virittely 15m päästä nyt täydellisesti ruutuun. Ruuti taisi ekalla kertaa unohtaa mikä oli homman nimi, kun ei tajunnut mistään mitään. Korjauksella ei ongelmaa. Tosin kisoissa sillä on joskus käynyt samaa, joskus osaa joskus ei ollenkaan. Treeneissä ruudut on ollut taas upeita. Loppuosa oli hyvä ja kesti hyvin kävelyn.
  • zeta 8: istu hyvä. Maahan sanoin "down", kun "maahan" on varmempi. Kaksoisskäsky sitten. Seiso oli hyvä. Seuraus ok, ekassa vähän edisti.
  • tunnari 9,5: hyvä vauhti, nuuskiminen ja luovutus.
  • Ruutin työskentely oli tosi hyvää ja hiljaista seurausta lukuunottamatta. Pysyi kivassa vireessä muuten. Samat virhe mahdollisuudet kuin kisoissa ollutkin eli ruutu on epävarma, seuraus ääni, kaukoissa perus joku moka, kierto-ohjattu vaatii vielä liikkuroituna treeniä. Merkkihäiriöitä. Luoksetulon stopit treeneissä ollut suoria, mutta nyt taas kisassa vino! Mutta kyllä me treenataan taas syksyllä, koitetaan petrata ja käydään kisoissa. :) 

Treenaa Ruuti,
- paikkis muut maahan ennen Ruutia
- luoksari vinot asennot, voisko olla jotain häiriötä sivussa.. tms pitäiskö niihin puuttua tai välillä heittää lelu edestä. Auttaa yleensä, että tekee ennen koetta yhden kisamaisen tavoin ettei ole suuret odotukset lelusta. :D
- kiertotötsä lähellä seinää, liikkurin kanssa, erilaiset kiertotötsät (nyt oli sininen), hypyllä itse muistaa käsky tai käsiapu.. niitä lisää.
- seuraus: täytyisi osata laskea vire esim noudon jälkeen. onko enään mahdollista oppia..
- kaukot: palkkaa 3s viiveen jälkeen, häiriökaukoja että oppisi ettei kannata vilkuilla. Myös niitä, missä tehdään yksi vaihto ja palkka, ettei ehdi mennä edes häiriöön. kestoa seisomiseen. Jonkin verran yksi siirto vain ettei ennakoi.
- ruutu: varmuutta eteenmenoon, ruutua ei jostain syystä tajunnut. lisää ruutuja mihin nopea virittely ja ei ole nähnyt muiden sitä tekevän. eteenmenosta on tehty vasta tosi vähän ruutuja.. loppu hyvä, mutta voisi palkata pysymisen. Ruuti ei ole tehnyt paljoa paikan hakuja. Ehkäpä Ruutilla on varminta, jos se on nähnyt että joku tekee ruudun? Monesti mulla on myös molemmat kentän laidalla jolloin helposti näkee, jos joku toinen tekee ruutua. Sitten myös se että merkit on jonkun muun ja hajutkin siellä. En ollut mukana tekemässä tota ruutua.
- zeta: muistaa itse oikea käsky, palkata seuruu
- ohjattu: merkki oli hidas, kapulaa hakiessa meni häiriöön, vino sivulle

Yleisesti:
- enemmän matalia kartioita kentälle vaikkei teekään luoksetuloa tms. Häiriönä tunnariin, kaukoihin, hyppyyn, ohjattuun jne.
- ruutu ekalla toistolla paremmaksi, mun heikkous selkeästi kun kolmella koiralla ruutu on huonompi. Ylipitkää matkaa teen tosi harvoin.
- Gavan eteentuloissa on apua jos katson alaspäin
- Ruutilla "maahan" on varmempi

Nämä treenit tekee vaan aina hyvää, tulee tehtyä kisamaista. Tietää silti, että voi helpottaa. Kehua tai tehdä muutoksia. Näkee mitä täytyy treenata ja tulee myös tehtyä kisatreeniä.

La illalla Ruuti puudeli pesty, föönattu ja harjattu! ekaa kertaa föönaus ja pohjavillat lähti vähän kovemmalla 2,5h työllä
Novakin treenasi vähän laatikkoa, noudon pitoa tarttumisia sekä luopumisen kautta.
2on-2offit laatikolla näytti taas hyviltä. Ennen videota tuli pieni tauko ja Nova kävi tarjoamassa yksin laatikkoa, eikä saanut niistä palkkaa. Joten tuntui aavistuksen epävarmemmalta.
Tarvitsee vielä mun apua vähän, etten kävele liian kauas ja että jarrutan myös kun kuuluu pysyä. Voisin palkkausten välissä peruutella tai kävellä lenkin. Kerran osasi tarjota asentoon, mutta vaati vähän hakemista. :D Kolmannet treenit oli vasta. Video.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!