Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

15.10.2017

Kaksi pontevaa poikaa

Heräsin aamuyöllä Gavan läähätykseen ja paniikki oli iskeä. Oltiin laskettu ti-to välille syntyminen. Lisäksi edellispäivänä oli kahdet juhlat, jolloin en ehtinyt niin seurata Gavaa. Olin laskenut myös että ehditään pentuaitaus rauhassa kasata sunnuntaina, milloin ei ole mitään muuta. Heräsin sitten klo 4 ja aloin etsimään kuumemittaria, välillä piti istua lattialla (huippasi) kun nopeasti heräsin sängystä ja meinasi tulla paniikki jos synnytys alkaa ja kaikki on vaiheessa. Paniikissa etsin kuumemittaria parista paikaa (kassitkin oltiin vain pikaisesti käyty läpi ja tavarat kasassa. Henkka heräsi siihen ja itse vähän rauhotuin, kuumemittarikin löytyi. Oli 38 astetta, mutta kun olin laskenut lämpöjen mittailut sunnuntaista eteenpäin ei tiennyt, oliko lämmöt käynyt jo alhaalla. Kasattiin aitaukset paikalleen ja häkki. Ohjeista katsoen mitä mitenkin. Kaikkea ei siinä paniikissa huomannut, esim lainattiin oma pressu alle ja vaippoja ei löytynyt niin mentiin paperilla ja pyyhkeillä. Soitin sen jälkeen Shantille 4:20 ja tultiin tulokseen, että jos ei ihan tuskaisesti läähätä niin voi kestää pidempäänkin. Shanti ei kuitenkaan saanut unta, kuten en mäkään (ehdin siivota sohvan ja tehdä siihen pedin) ja oli ehtinyt lenkittää koiratkin.

Puhuttiin, että jos alkaa häntä kaartumaan niin soittelen sitten. Menin katsomaan Gavaa kevythäkissä, missä petaili aika paljon ja läähätteli. Häntä kaartui, otin puhelun ja juuri samaan aikaan näkyi että eka pentu syntyykin! Sain heti puhelimessa neuvot, että antaa Gavan poistaa sikiöpussista pentu ja katkaista napanuora yms. Kun pentu oltiin putsattu niin otin sen pyyhkeeseen, hieroin ja siirsin pennun ja Gavan pentuaitaukseen. Pentu oli vähän hitaanpuoleinen alkuun, pientä ääntä kuului ja jalat liikkui. Ei meinannut hoksata heti maidonimemistä ja ehkä maidon tuotanto ei ollut niin käynnistynyt. Ensimmäinen pentu oli siis poika, mustavoittoinen valkoisella pilkulla päässä ja kaulusta puolet. Painoi 298g ja syntyi klo 5. En onneksi siis ehtinyt jännittää ekan syntymää ja helpotti, kun näki että koira hoiti itse homman.


Shanti ehti paikalle ja pentu lähti juomaan maitoakin ja piristyi enemmän Shantin käsittelystä. Käsidesitkin tajuttiin ottaa käyttöön. Gava alkoi jossain vaiheessa taas läähätellä ja kesti aika pitkään kunnes seuraava pentu syntyi. Ehdin käyttää Gavaa kerran tai kaksi hihnassa takapihalla. Kävi nopeasti pissalla ja kiireellä pennun luo.

Toinen pentu syntyi klo 6:40, poika valkoisella piirrolla. Painoa 334g. Jälkeiset yms tuli myös ja Gava söi ne, joista osan oksensi myöhemmin pois. Vaihdettiin likaiset paperit ja pyyhkeet pois ja laitettiin vanhempia karvoja ja pyyhe aitaukseen. Gava sai emoille tarkoitettua märkäruokaa kahteen annokseen. Ja päivällä ja illalla maistui pentujen kuivaruokakin. Vettä tarjosin aina välillä, joka myös saatavilla muttei Gava lähde pentujen luota ellei pyytänyt sitä pihalle.

Syntymäpäivä siis 15.10.2017 näille Mithrandir kennelin D-pennuille. Ovat ensimmäiset 3vk meillä kotona, jonka jälkeen menevät Marialle. 4 viikkoisina ottavat vastaan pennun katsojia.

Äiti kävi myös pentuja katsomassa pikaisesti. Ruuti oli joko lapsiportin takana, aamulla ihan makkarissa. Ja päivällä oli Gavalle aidattu isompi alue olohuoneesta mihin laitoin vielä näkösuojaa. Ruutia ei kyllä kiinnostanutkaan muuten, paitsi kun pennut punnittiin sen mielestä astiassa, mikä voi sisältää ruokaa. Gava ei selkeästi halunnut Ruutia lähelle, eikä päästetäkään. Ilman valvontaa on portin takana. Itse olen seuraavan viikon tosin kotona.




Kuvia

Ja kännykkäkuvia:


14.10.2017

Ykkösten rataa

Saijan treeneissä tehtiin kivaa 1 lk tasoista rataa. Siitä pätkiä ilman kontakteja ja keppeihin asti (ei siis niitä). Ehdittiin katsoa pätkät toisesta radasta myös, esim takaaleikkaus tuli tarpeeseen.  Novan kanssa nämä meni aika helposti ja joko takaaleikkauksella tai pikku vedoilla. Käännöskäskyjä sanoin muutamassa paikkaa.

1-4: Tämä sujui heti ekalla.
8-13: rengas erikseen tarjottuna. Sitten kun taas menin kentän sisäpuolelle ja otettiin yksittäisenä rengas ja siihen lähdettiin samaan aikaan jäi katsomaan mua ja hyppäsi kehikosta. Tämä kävi paristi. Saija auttoi näyttämällä rengasta. Ollaan taidettu tehdä niin, että tullaan jo jostain vauhdilla tai saa tarjota. Persjättö 9 putken jälkeen. Lähetys 11 hypylle (tak, tak) sitten veto 12 hypyltä ja putkeen. Ekassa olin ajatellut puolenvaihdon hypyn 12 taakse. Ei kuitenkaan ehtinyt tai jäin viivyttelemäänkin. Veto oli paras kyllä.

13-15 : putkeen. Sitten takaakierto persjättö, hyvin luki hypyn "pyörityksen". Palkkasin siihen.


Toisesta radasta kohdat:


6-11: Hypyllä 8 käännöskäsky ja puolivalssilla pieni veto. Tai käytinköhän vain vastakkaista kättä pienen rytmityksen kera? Sitten lähetys 9 hypylle, mihin sai hypätä pidemmän kautta. Valssi ja saatoin putkeen asti. Luovutin tosin kun näytti että voi lukita väärän putken pään. Mutta olisi pitänyt vain taistella ja viedä.
13-15: Paras kohta lopettaa treeni ja meille kaikkein vaikeinta eli takaaleikkaukset. Taas kävi niin, että olin aina liian edellä. Ja kun olin liian edellä mun liike hidastui lähellä leikattavaa hyppyä ja tein pienen jarrutuksen väärällä puolella mihin halusin kääntyvän. Enkä ehtinyt ajoissa vaihtaa puolta. Joten putkelta samaan aikaan (kun otettiin 6+13 jne). Edellisellä hypyllä jo lähetys seuraavalle ja koittaa heti sen jälkeen saada vaihdettua puolta. Ajattelee myös linjaa eikä esteitä. Sain kahdesti ehkä 7 kerrasta onnistumaan. Kerran hypyn 14 ohi, enemmän väärään suuntaan kääntyen. Tai sitten hypyn 15 ohi. Aluksi Saija palkkasi 14 hypyn taakse, sitten 15 hypyn taakse ja sitten oli vain vetona siellä.
Mä en osaa laskea ajoituksia oikein tai ohjata niin selkeästi. Liikun kuin Gavan kanssa, jolloin ehkä olisin ollut oikeaan aikaan. Pelotti myös jotenkin hyppy 14 jos oon niin "myöhässä", että meneekö kaikki. Siitä pelosta pitäisi päästä eroon juuri tekemällä irtoamisia.

Nyt en erikseen muistanut sanoa, jos saisi irtoamistreenejä, mutta pitää niitä kyllä vaikka erikseen keksiä. En halua ihan kädessä kulkevaa koiraa ja tässä "uran" alkuvaiheessa se vaihde pitäisi löytää tekemiseen. Bortsujen kanssa tehtiin irtoamista paljon enemmän, sinällään koomista koska hitaammalle koiralle pitäisi löytää sitä draivia ja itsenäisyyttä saa hakea ehkä enemmän. Toki voisi olla myös tyytyväinen siihen, että agility on helppoa ja onnistuu. Ja että ehtii ohjauksiin. Mihinkään ei osaa olla tyytyväinen. :/ Ainakaan omaan tekemiseen.

Keinusta tuli ajattelemisen aihetta opettaako 2on-2offia, noin 18kiloa on siitä rajalta jos koira tulee vauhdilta asentoon ja keinu vähän pomppaa takaisin takajalkojen alta. Voisi miettiä siis vain, että jää keinu laudalle tai lähtee pamautuksesta. Kriteerien kanssa taas se vaikeampi, kuten Ruutin kanssa kävi. Ehkä sillä tavalla pääsisi helpommalla, kun ei osaa edes 2on-2offia keinulle yhdistää ja se tuntui vaikealtakin siihen.

Novalle teki tiukkaa halliin tulo ennen omaa vuoroa. Radalla oleva koira kiihdytti ja sai tosissaan tehdä käy siihen -makuuta tiheästi palkaten, namikädestä luopumista ja leikittiin sitten myös ja vähän sivulletuloja. Kerran hyppäsi aidan yli toiselle puolen (hihnassa tietty). Saisi nähdä vaivaa enemmän myös tuon käytöksen työstämiseen. Siitä saa olla iloinen, että vaikka lenkillä tulee vastaan muriseva koira ei mitään reaktiota ja treeneissä sakemanni juoksi kohti (reagoin kuten ruutin kanssa) mutta turhaan, kun ei Novakaan tajunnut mistä kyse kun otin sen mun toiselle puolelle pois päin koirasta.

Tää alkukausi on nyt vähän harvakseltaan agilitya. Ensi viikolta myin vuoron, että sain aikaa pennuille. Joka toinen viikkoa tahtia nyt alkuun, miten kalenteriin sopii.

Treenaa: 
- takaaleikkaus oma rytmitys
- irtoaminen
- aloituksissa lupa, kun katsoo estettä
- rengas yhtäaikaa juostessa

13.10.2017

Röntgen

Gavan röntgen oli tänään illalla. Siellä näkyi kaksi pentua. Toivotaan siis prinsessaa ja prinssiä. :)

Vatsa ei ollut vielä laskeutunut, joten voi olla että syntyvät myöhemminkin tai jälkimmäinen astutus oli onnistunut. Oli Gavan vatsa sopusuhtaisempikin kuin joitain mitä kuuden pennun saaneita on nähnyt, jotka samassa vaiheessa näyttää jo aika valailta. Selkä näytti myös hyvältä (taas).
Nyt vaan odottamaan ja toivomaan, että synnytys menee hyvin. :)


12.10.2017

Irtoamista, 2on-2offia ja Gavalla 57pvä

KE Agility

Keskiviikkona käytiin Shantin ja aussie Taikan &Wiccan kanssa tekemässä junnutreenejä. 


Nova irtoaminen: irtoamisrata oli simppeli. Ensin 3 hyppyä (1-3) ja Shanti palkkasi. Sitten 3-7 hyppy putkeen ja irtoaminen toisella hyppysuoralla. Sitten 1-7. Näissä joko niin että juoksin aika vähän tai sitten alkuun ehkä vähän enemmän. Hyppyjen välit 6m ja ainakin vikalla hypyllä joskus ajauduttiin vähän lähelle. Korkeudet 45cm. Nuorille koirille hyvää treeniä etäisyyden hahmottamisessa, ihan kaikki hypyt ei Novallakaan ollut kaikkein kauneinta. Joku rima missä hyppäsi vaan ihan väärästä kohtaa.

Käännöstreeni: ainakin putkesta 4 ja hypyllä 7 käännös vasempaan. Ehkä myöhään käskytys (koska vauhdissa piti keksiä käsky :D), mutta kääntyi vauhtiin nähden ihan hyvin. Ja mä olin suht takana.

kepit: tauko oli tehnyt pahaa. Kokeilin viime kerran muistista kun teki ne 12 putkeen. Tietty myös samalla tapaa kisakepeillä 6-8 sujui ja sitten tuli stipluja. Palkkasin parit sinnepäin tai ekat 6. Tauon jälkeen uusiksi, ei eroa. Mentiin toiselle kentälle ottamaan 4 keppejä, niissä löyti taas hyvän rytmin. Vaikeammasta kulmasta helposti tulee virheitä. Toinen puoli ei meinannut sujua kuin ihan suorasta linjasta. 4+4 keppiä 3m välillä. Nekään ei meinannut nyt sujua peräkkäin, jälkimmäisen haki väärin. Ehkä liikaa vaikeammalta puolelta yritti hakea. 
Ikuinen työmaa tämäkin projekti! Välillä aivot jää narikkaan ja yrittää tehdä vain jotakin. Epäusko meinaa välillä vallata.

2on-2off: puomin alastuloa sivusta laittamalla. Välillä toinen takajalka jäi puuttumaan. Vähän parempaa? Tarjoamisellakin, siinä vaikea jos oon yhtään kauempana. Ei hahmota milloin lauta loppuu jalkojen alta. Tai pitäisi oppia stoppi heti jalkojen osuessa maahan.





TO KOTIAGI

Nova 2on-2off laudalla: Kertailtiin näitä. Eilen puomilla ja nyt kotona. Hoksasi tarjota heti 2on-2offin ilman mun liike apuakaan. Tehtiin pyörityksiä samaantyyliin kuin puomilla, nyt pysyi molemmat takajalat laudalla. Ja pystyin kotona kävellä myös Novan ohi ja tajusi pysähtyä. Nämä oli pöllötreenit nimittäin treenipalkkana oli vinkuva pöllö. :D Vähän vauhdin kanssa ja piti laittaa maton alle tarkoitettava kumimatto alle. :D


Nova tasapainotyyny: 
Tasapainotyynylle etutassuja. Vähän kömpelöä kyllä ja kesti vähän hoksata mitä pitikään tehdä. Meinasi välillä keskittyä vain kontaktiin. Tämäkin tekee tosi hyvää, että oppii tiedostamaan etujalat. Sivulletuloon pyörähdystä ei vielä oikein pystynyt tehdä istui heti tai tassut lähti liikkeelle. 


Gavan vatsa alkanut vähän laskeutua. Nyt on 57. päivä.
Huomenna pe menee röntgeniin klo 19 Marian kanssa (Novalla ja mulla agi). Gava halusi myös vähän vetää lelua, saada rapsutuksia, kiivetä syliin ja leikittiin pöllöllä ja donitsilla. Gava myös käveli laudalla ja teki kuvaa varten 2on-2offin. Huomenna saadaan myös pentuaitaustarvikkeet ja se kasaillaan viikonloppuna, samaan aikaan jään töistä 1,5viikon lomalle. Gava muuten jaksellut normaalisti, ruoka maistuu ja jaksanut vielä lenkkeillä samalla tapaa.


9.10.2017

Kaikkitietävä toko tolleri

MA TOKO

Maanantaina tokoiltiin Novan, Wilman & Binan sekä Sannan & Popin kanssa. Konalassa hiekkakentällä, syksyisessä vesi sateessa. Mikäpä siinä treenatessa aina valmis tollerin kanssa, joka ei ollut vedestäkään moksiskaan. (Rasmus ja Gava on taas vähän hienohelmampia. Ruutia ei sade myöskään haitannut.)

Paikka makuu: Muut jäi istumaan ja yksi kävi mun edessä nyökkäämässä. Nova katsoi "liikkuriin" ja kosketin korvaa. Korjasi kontaktin. Sitten maahan ja tosi nopea. Välipalkkasin jossain välin, pysyi hyvässä asennossa. Kävin nyökkäämässä myös muille maahan käskyyn koirien selän takana. Tehtiin vielä makuuta muiden kanssa ja ennen luoksetuloja menin Novan lähelle. Palkkailin luoksetulojen väleillä. Pysyi hyvin, mutta palkkauksen jälkeen nousi ennen lupaa.

Kaukot: huomasin, että Nova meinasi jämähtää nenästä vähän Bina tytön hajukohtaan (oli paikkiksen siinä). Pyysinkin siinä sivulle, maahan ja tehtiin yksi kaukojen nousu. Silloin luopui hyvin hajusta ja oli ihan nopea nousukin. :) Huomasin myös, että välillä sivulta jos menee nopeasti maahan niin joskus takapää liikkuu vähän taakse. Onkohan siis sivulla liian edessä tai vaan vauhdin kanssa joskus käy noin.. Kerran mietin vähän samaa, että liikkuiko vai ei mutta ajattelin ettei.

Seuraus/jäävä ilman jäävää: Saatiin Sanna liikkuroimaan. Tai meidän seurauksen liikkuri menikin sekaisin ja huuteli loppujen lopuksi "käsky", "käsky". ;) Alkuun Nova katsoi joka kerta liikkuria ja kontakti petti. Se myös meni maahan, jättäytyi tai jäi seisomaan. Miksi seurata jos voi kuitenkin tulla jäävä. :D Tätä näköjään saa nyt hinkata kokeen tai viime treenin jälkeisenä. Treenissä kesti aika kauan. Jos pysähtyi ilman lupaa takaisin seuraamaan, vasta kun kulki seuraten ennakoimatta palkkasin vauhdista. Aloituksissa välillä pää pyöri, jonkun niistä korjasin tai palkkasin kontaktia. Kentällä oli tosin samaan aikaan myös metrin korkuisten nappuloiden jalkkistreenit ja Binakin treenasi samaan aikaan. Tosi pitkään meni ennen kuin turtui liikkurin käskyihin ja pystyi seurata niitä kuullessa. Alkuun kriteeri oli ettei ennakoi ja tiiviys meni kakkoseksi. Lopuksi sitten vielä naksuttelin pätkiä, missä perusasentoon palkat tai käännöksen jälkeen pysähdys. Lopussa oli ihan hyvä paikka seurauksessa. Lähes kaikki palkat namilla, pari yllätystä lelulla.
Erikseen vielä paikallaan käännöksiä, vähän hidas takapää. Vasempaan käännöksiä ja pysähdys heti käännöksen jälkeen (pakko kääntyä kunnolla) Peruutusta myös yksi askel ja pa. Sekä kaksi askelta ja pa. Sujui jo paremmin. Alkuun meinasi kulkea vai takapuoli maassa. Saatiin se vähän nousemaankin.

Ruutu: kerran lelulle kuin tykin suusta. :D

Syyskuvia kahden viikon takaa
Nova hoitaa treenipuolen ja Gava kuvituspuolen




6.10.2017

3.10.2017

Tolleritokoa ja paimennuskuvia vanhemmista

MA TOKO
Tokoiltiin maanantaina Ellin ja Tosca tollerin sekä Annen ja aussie Leian kanssa. Lintulaakson koulun tekonurmella, johon tuli valotkin. 

Paikka makuu: käskin Novan maahan vasta kun toiset ohjaajat oli kävellyt eteen riviin. Taas jämähti niitä katsomaan. Silloib hidas maahan. Uusiksi ja kontaktilla nopea. Itse makuussa ei mennyt edes lonkalle. Palkkasin tosin lyhyemmistä ajoista kun oli ollut taas koemakuu alla. Nova meni maahanmenon ehkä vähän lysyyn, pitäis ehkä mennä sivulla vähän edemmäs. Nyt oli viivat tekonurmella mistä luntata, että pa (perusasento), minä suorassa ja maahanmeno. Sivulle ihan hyvin. Etäisyyttä Tosca tyttöön oli 1.5m? Ja oli saanut ennen paikkista hihnassa vähän leikkiä sen kanssa. Hyvin keskittyi hommiin. Keskivälillä meinasi vilkaista ja menin lähemmäs vahtimaan.
Treenikerran teemana oli seuraus pääsin, vähän kaukoja ja jäävä missä ideana seuraus.

Seuraus: liikkurin kanssa. Ei reagoinut alku höpinöihin ja hyvin liikkeelle palkkasin noin 4m päässä. Kaksi nopeampaa palkkausta. Sitten täyskäännöskin, hyvä oikeaan eikä tippunut kontakti. Juoksua ja sen jälkeen käynnissä vasempaan käännös, ekassa herpaantui katsomaan kentällä jalkkistelevia lapsia. Huono käännös. Toka juoksu + vasempaan käännös onnistui. Noita lisää, että juoksunkin jälkeen skarppina. Erikseen vasempaan käännös, saisi olla vähän nopeampi.
Sitten tärkein asia mikä nyt haittaa on väljyys tai seuraus paikka seilaa välillä 10cm ja tiiviin välillä. Tiiviissäkään ei osu jalkaan eikä paina. Haluisin sen olevan tiivis muttei painaa. Luulen että näistä on palkattu molempia ja voi olla, että takki + treeniliivi vs kevyet vaatteet tai pallon odotus vaikuttaa. Naksuttelin siis näissä treeneissä keskittyen siihen tiiviyteen. Rasmuksen kanssa naksuteltiin ensin kontakti ja sitten tiiviys. Käsiavulla Nova myös tiivisti tai jos hidastin vauhtia. Ja huomasin myös että pidemmällä matkalla saattaa levähtää. Kontakti on nyt tosi hyvä ja liikkeelle lähdöt ja perusasennot pysähdyksissä. Käännökset, juoksun jälkeinen elämä ja tiiviys nytten.
Peruutusta katsottiin myös kun neuvoin sitä toiselle. Ensin vaan yksi askel ja pa. Lähdin vastakkaisella jalalla. Jos teki kaksi askelta alkoi vähän mennä vinoon/aueta.

Kaukot: näissä kisoissa oli normaalia hitaampi nousu, missä tuli kahdella pompulla ylös. Tätä teki treeneissäkin. Ennen kisoja nyt kelpuutin mitkä vain, koska tärkein että nousee ekalla käskyllä. Nyt tavoitteena, että palkan sai vain riittävän nopeasta pompusta. Metrin päässä se sujui, mutta kauempaa harvemmin. Lelu esillä ei ainakaan. :D Maahan menee aina nopeasti ellei sitten jää kiinni johonkin häiriöön. 

Novasta tokokisoista parit kuvat Tiia Ruokolaisen ottamia. Ekat kisakuvat. :)



Ti Nova tokoili lähikentällä iltaruokansa. Juuri sateessa taukoa. Keskityin vaan seuraamiseen. Naksuteltiin.
- virittely katso, josta ensin palkkailin. Sitten liikkeellekin. Hyvät liikkeelle lähdöt. 
- sitten keksi 7m suoralla mennä maahan ilman lupaa. Käsky takaisin sivulle ja mentiin sitten samaa baanaa edes takaisin, kunnes seurasi hyvin. Yritti vielä kolmen maahanmenon jälkeen sitä, että seurasi vähän jäljessä. Sitten tehtiin tarkoituksella 10m suoraan ja palkkaa. Palkkasin pyörähtämällä ympäri oikean kautta ja sai jahdata palkan. 
- ylipäätänsä tiiviys oli kriteerinä kaikessa, palkkasin tiiviit kohdat. Vähän hetsattuna myös namikäsi "vyöllä" ja sitten käsimerkin kanssa reittä taputtaen. Naksutin kohdan missä ryhdikäs. 
- juoksua ja vasempaan käännös, se oli ok. Vasempaan käännös erikseen, hyvä. Sitten vasempaan käännös, missä pysähdys heti käännöksen jälkeen. Näitä palkkailin 3kpl. Sitten olikin super hieno käännös, kun tein käännökseen saman rytmityksen. Muutenkin eiliseltä mietitty vasempaan käännöstä.
- Luopumista namista, perusasennossa nami käsi pään toisella puolen. Naksuttelin kun katsoi mua tai tuli yhtään reittä päin. Sitten sama ihan yhdellä tai kahdella askeleella, ei käskyä siihen. Kun pään paikka pysyi samassa kohtaa, heti vielä naksaus. Palkkasin sillä nami häiriökädellä lähelle reittä. Näissä ei yhtään seilannut paikka eikä kuitenkaan painanut. Tämäkään ei toiminut oikein jos olisi vain laittanut namin ja lähtenyt nopeaa vauhtia pidemmän matkan, silloin palasi vanhalle tapaa. Ensin antaa siis aikaa ja tehdä helpompaa treeniä malttaen. Namilla kun tajuaa idean ehkä lelukin voi toimia. Nyt äiti on taas tehnyt lelulla seurausta, jolloin tekniikka hajoaa ja uskon että silloin aina menee väljäksi, mitä itse taas koittaa korjata pois.. Ennen kuin se seurauksen paikka on ihan selkärangassa ja kestää motivoivimman palkankin tekniikan hajoamatta. Tätäkään ei voi tehdä ehkä liikaa, ettei keskity liikaa itse luopumiseen. 
- Toinen tapa väljyyteen oli tehdä vain perusasentoja myös tiheämmin ja koittaa palkata ennen kuin lähtee kauemmas. 

Gava teki kentällä vähän sivuttaiskorjauksia. Laitoin sen pukkilaudan toiselle puolen ja pyysin korjaamaan mua vastapäätä käsimerkin kera. Lauta ohjasi oikein siirtymään. Tämä sujui ehkä 5m päästä, mutta 10m ei sujunut. 

Gava 7vk 
Nyt alkaa jo selkeämmin erottaa kropassa muutoksia. Samoin takin vyötä saa joka viikko vähän löysätä. :D 



Ps. Facebookiin laitoin blogin Tollerwich.com -sivulle Gavan äitistä yms kuvaa Ruotsin ajalta eli varmaan 2-7vk väliltä. 

Benjiä ja Gavaa paimentamassa (molemmissa muitakin koiria) 2015 vol 1, vol 2 2015

Benji






Yksi 2016 kuva

2.10.2017

Tokouran korkkaus

Lauantai päivänä oli Novan ensimmäinen tokokoe. Päästiin Ojankoon kokeeseen, missä tuomarina Timo Pussinen. Yksilöliikkeet oli ensin ja sitten paikkis.

Valmistelut: Oltiin aamulla käyty lenkillä, sitten koirat odotteli autossa kuvausten ajan. Päivällä kisapaikalle, Nova mukana ilmossa ja täytin kisakirjan. Sitten käytiin autolla ja päätin vielä mennä toiselle kentälle tekemään treenin. Leikittiin aidan reunalla, siirtymä "kehään", siellä sivulletulo ja leikittiin. Sitten lelu pois ja aidan laidalle odottamaan. Taas siirtymä kehään ja myös seuruun liikeelle lähtö. Vielä kerran kaukojen nousu, kehään tulon jälkeen. Vähän hidas, mutta kelpuutin koska ei enään hinkkailla. Ennen kehää leikittiin vähän. Sitten innostin suullisin kehuin ja otin sivulle tai mini seurausta. Sitten käy siihen- makuussa odoteltiin että edellinen koira alkoi poistua kehästä. Sitten vielä innostus ja sivulle. Paikkista ennen taas meidän tuleva naapuri labbisnarttu tuli metrin päähän, Novan makoillessa ja odotellessa. Laitoin sitten maahan uudestaan ja lyhyen makuun. Nami esille ja luopuen menin palkkaamaan. Piti hyvin kontaktia vain muhun. Novan makoillessa labbiksen omistaja käski koiran sivulle, Nova makasi hyvin. Palkkasin. Sitten luvalla sivulle. Hyvä kenraalitreeni ja labbis oli 1m vs kehässä 4m. Ennen kehien alkua oli sirun tunnistus, mentiin sinnekin koira rysiksessä ja hallitusti siirtymä, josta palkka. Sitten luoksepäästävyys, mentiin osittain namin kanssa seurausta jonossa tuomarin luokse. Nami piiloon ennen tuomaria. :D Eikä oltu kehässäkään. Otin ne treeninä tehdä jonossa siirtymistä ja "odotusalueella" ohitustreeniä.

Novan koe: hieman koiraa ennen hain Novan paikalle.
Kapulan pito 10: Nova vilkaisi liikkurin höpinöissä muualle. Annoin kapulan vasemmalla kädellä. Teki hienointa pitoa ehkä mitä on osannut eikä pääkään liikkunut. Aika meni yllättävän nopeasti!

Liikkeestä maahanmeno 9: Tässä seurauksessa kontakti tippui vähäksi aikaa liikkeelle lähdön ja maahan käskemisen välissä. Heti huomaa, jos koira ei ole 100% skarppina. Videolta sitä ei niin näe. Kontakti palasi onneksi ennen käskemistä. Vähän avuilla ehkä, katsoin koiraan ja ihan pieni rytminmuutos (?) vahingossa. Sivulle nousi hyvin. Kommenttina (kerrottiin ne lopussa), että olisi pieni viive reagoida käskyyn.

Hyppy 10: tässä siirtymässä Nova yritti juosta liikkurin luo. Olin skarppina. :D Virittelin hyppyyn, joka ehkä 55cm? Tuli lujaa ja suora sivulla. :)

Seuraus 8,5: liikkeelle lähtö hyvä. Vasempaan käännöksessä väljeni, vähän herpaantui. Täyskäännös vähän hidas (vasemman kautta), täytyy treenata se oikealle.. Juoksu hyvä ja perusasennot. Treenattavaa pidemmissä suorissa ja käännökset. Ja liikkuri häiriö.

Luoksetulo 9: tässä tuli lujaa luokse. Sivulletulossa nuuskaisi tai koski kättä. Tai oliskohan kurvannut liikaa ohi tms? Tyytyväinen ettei silti törmännyt jalkaan.

Kaukot 9: Siirtymän jälkeen meinasi nuuskasta maata, kohdassa missä muutkin tehnyt kaukot. Ei kuitenkaan ehtinyt nuuskasta. Maahanjätössä vähän nihkeä, osaa tehdä nopeamminkin. Istumaan nousu ei ihan puhdas pomppu, paras kuitenkin että reagoi, mutta tota täytyy hioa. Maahan nopeasti. Sivulle myös hyvin. Itselle miinusta että ennakoin 2m viivaa ja aloin pysähtyä jo ennen liikkurin käskyä.

Yhteensä 188,5/200p, KP ja 2.sija :) 
Palkinnoksi Berran fleecehihna, naksutin, namipussi koiralle, ruokalahjakortti Racinelia (jota en ole vielä löytänyt lähi lemmikkikaupoista..).
Ja tilasin Kennelliiton oman kansion kisakirjoille ja papereille Showlinkiltä, uutuusväreistä löytyi oranssi. Vanhasta Rasmuksen aikaisesta paperit tuli pohjasta läpi. :D
Söpöliini <3
1. 



Treenaa:
- liikkeestä maahanmeno
- seuraus, pitkät pätkät, käännökset, täyskäännös ja liikkuri
- kaukot istumaan nousu, häiriöhaju esim narttu tehnyt juuri samassa kohtaa

Täytyy taas katsella kisoja ja tavoitteena käydä Tk1. Jessicalle voisi myös varata aikaa niin saisi hallitreeniäkin. :) Kisassa Novalla hyvä fiilis ja kivasti kehässä.

 Kuvat Tiia Ruokolainen

30.9.2017

Saijan agilitya talvella

Pe agility
Aloitettiin talvikausi Saija Mustosen treeneissä Lohjalla. Nova treenaa sen aikaa, kun Gava lomailee. Muutamat kauden ekat kerrat myin. Novan vuoro oli loppu päässä ja tehtiin 45cm rimoilla.


Novan kanssa tehtiin

  • ensin 3, 4, 6 eli putki jarru ja sitten irtoaminen hypylle 6 eli ei putkea. Saija oli palkkaamassa. Kääntyi heti katsomaan mua ja sitten lähetys. Putkijarru noin yksittäisenä hyvä. 
  • Sitten irtoamista tehden 1-3 (puolenvaihto persjätöllä 2 putken jälkeen) ja irtoaminen 6 hypylle. Nyt irtosi jo ulkomuistista. Heti jos tietää.. Putkeen 2 odotin ekalla hetken liian vähän, että lukitsee ja ehti ohi. 
  • 8-9 väli olikin vaikeampi, ekalla meni kyllä hyvin hypyn 9 taakse, mutta tuli siitä ohi. Mun katse taas myöhässä. Sen jälkeen sitten taas tuli hyppyjen välistä. Joten palkkaa takaakiertoon, Saijan heittämänä. 
  • 9 ja päällejuoksu: tämä omana palana, koira viistoon kohti linjaa mistä muutenkin tulisi hypylle. Päällejuoksu ohjauksella yli ja lähdin liikkumaan seuraavalle. Alkuun Nova ei osannut vaihtaa laukkaa, vaihtoi laskeutumisen jälkeen ja käännös venyi. Vaihtoi riman päällä ja se tippui. Sitten uskalsin ohjata niin, että tietäisi hypylle tullessa laukan vaihdon. 
  • 9-13 ekalla kertaa niin, että en vaihtanut puolta lopussa. Sitten 9-14 niin että tein persjätön. Hypyn 12 varmistus vei aikaa ja vähän naftisti ehdin. Palkattiin sitten myös 12 hypyn jälkeen. Hypylle 11 lähti hyvin ja käytin siinä käännöskäskyäkin, sitten kun sen muistin. 
  • 14-17: käännöskäskyllä 14 hyppy, hieno 15 hyppy. Putkesta kääntyi heti mua kohti. Irrotus okserille, missä Saija palkkaamassa. Vielä sama uusiksi, että irtosi hyvin. 
  • Hyvät treenit! Pomminvarmat lähdöt tapa oli kyllä tarpeen, pyörähdin, pysähdyin, Nova istuu ilman käskyä ja voin lähteä sivulta ilman käskyä. Kerran sanoin sivulle. Odottaa hienosti lupaa, vaikka on ihan räjähtävänä odottamassa. :) Lupa sille onkin kehu ja palkka. Ja tietää, jos lähtee ilman lupaa "palkka menee pois". 
  • Irtoamista pitää myös vahvistaa putken jälkeen hypyille. 
Minna kuvasi myös meidän loppuosiota videolle. Treeniaikaa oli juuri sopivasti. Ja ompas kivaa taas tolleriohjailla, ehtiikin jonnekin. :D


Muita kuulumisia
- ke käytiin iltalenkki Villa Elfikissä. Ajelin siitä ohi niin kodin sijaan siellä lenkillä. Otsalampustakin oli apua, kun teitä ei oltu valaistu (harvinaista tosin niin lähellä Leppävaaraa :D).
- to käytiin lenkki Olarin "urheilupuistossa" hieno usva tuli nurtseille. En jaksanut Ruutin ja Gavan kanssa muuta treenata kuin ohituksia palkkailtiin. Ja vähän portailla 2on-2offia. :D
- la myös koirakuvausta ja henkilökuvausta. Katsastettiin Gavan ja Novan kanssa aamulenkkinä Träskändan kartano ja puisto Espoossa, hieno paikka! Metsäreitit jäi katsomatta, sinne uusiksi! 

Gavalla nyt 6,5 viikkoa. Ruoka maistuu hyvin ja määrää on lisätty tai annettu extra annos. Nyt myös matolääkekuurilla. Jossain vaiheessa vaihto penturuualle. Gavalle on ollut ok, että oon keskittynyt nyt Novaan. Lenkeillä on saanut tehdä välillä oikean puolen seurausta. 6vk kuvat järkkäristä myös julkaisematta, laitan tähän alle yhden. 


Vertailuksi kuva kesältä märkänä

26.9.2017

Valokuvaukselle oma fb sivu

VALOKUVAUS
Perustin valokuvaukselle oman Facebook sivun nimeltä "Photography Tiia Hämäläinen", se löytyy täältä. Jos on mietinnässä ollut kysyä kuvaamaan niin laita fb viestiä tai mailia tiia.hamalainen(at)iki.fi niin mietitään yhdessä. Vielä saa opiskeluhintaan ja uusia kokemuksiakin haetaan!



Skotlanninhirvikoiran ja omistaja Isan kanssa käytiin kuvailemassa viime lauantaina. Kujalla aurinkopaistoi aika karusti keskipäivällä, joten haettiin kohta missä aurinko osui vähän malleihin oksien välistä. Mukana oli myös jalusta, kaukolaikaisin ja salama. Laitoin salamalla vähän täytevaloa pimeämpään reunaan varjoja avaamaan. Kaukolaukaisimen muistin vasta lopussa, unohtui taskuun. Jalustalla myös huomasin että jäi korkeus muuttamatta seisoiko malli vai ei (yleensä silmien tasolla). Toki alhaalta kuvattuna korostaa omalla tapaa.
 - kuvat



Tämä kuvattu eri kameralla ja 135mm objektiivilla, love it ;) 


Viimeiset Anun kenttätreenit ja 12 keppiä!

TI ANUN AGILITY
Viimeiset Anun treenit pidettiin ja Novalle oli taas kaksi vuoroa. Radalta valitsin vauhdikkaita kohtia ja tehtiin pari itsekin keksittyä irtoamisajatuksella. Katsottiin myös vähän 2on-2offia toisen pätkän alussa. Ekalla kierroksella rimat 50cm, tokalla 40cm.

1-8: tehtiin ekassa pätkässä koko pätkä. 2 hyppy vähän venähti. Takaaleikkaus 5 epäonnistui, Nova ei tajunnut että vaihdan puolen ja itse ajauduin kiinni hyppyyn. Jatko kuitenkin sujui. Sama uusiksi alusta lähtien. Kerran 2 rima alas, käännyin katsomaan seuraavaa estettä. Lähdöissä koira keuli ja oli kyllä taas niin intona. Odotin hetken ennen sivulta lähtöä että tasaantui vähän. Palkka kerran takaaleikkaukseen 5. Seuraavassa pätkässä taas pituuden jälkeen. Nova haki hyvin hyppyjä ja irtosi niille. :)

Tehtiin oma vauhti pätkä 10 + 25 + 28 + 29 + 30. Hyppyä 30 käännettynä vähän helpommaksi. Anu meni sen taakse palkkaamaan. Juoksin ehkä aika rinnalla, mutta näin meni hyvin. Huomiona myös suorista putkista, että kun haluaa että irtoaa niin juoksee itsekin niiden vierestä kovaa. Sitten tehtiin 28-30 lähdettiin suht samaan aikaan, että jäisin vähän jälkeen. Sitten sama vielä 28-31 ja takaaleikkaus kahdesti 30.


Toisen vuoron alussa katsottiin 2on-2offia. Pieni selostus tilanteesta ja näytin alusta maassa, että ilman. Palkat oli helpompi tiputtaa alustalle, toki Nova alkoi tajuta sitä ja keskittyi myös siihen. Sitten ilman alustaa ja sain palkkailtua enemmän tarjoamista. Palkkaus oli taas vähän vaikeampaa, kun yrittää ottaa namia kädestä ja kurottelee siihen. Anu on opettanut erikseen katsetta maahan esim katukynnyksellä missä on voinut näyttää sormella kohtaa mihin kohti haluisi pään ja palkata toisesta kädestä. Ja itse voi olla kyykyssä 2on-2off paikan edessä. Sitten erikseen puomin kanssa vielä reunempaa kuin itse tein 2on-2offia ideana että koiran pitää oikeasti hakea takajalatkin puomille, kun ne ei automaattisesti seuraa perässä siitä kulmasta. Ei kuitenkaan niin, että opettaisi puhtaasti peruuttaen. Vaan kun koira tulee sivusta sen pitää hakea takajalat laudalle. Nämä vaatii vaan treeniä, mutta huomaa jo edistystä. Ainakin sunnuntain jäljiltä asiaa on mietitty.  Ja itse oon ollut nyt laiska kotiopetuksessa, otetaan se talvijumpaksi. :) Gava opetteli laatikon paljon paremmaksi ennen oikeita esteitä.

Ehdittiin vielä tehdä 10-13 pätkä. Ekassa en rytmittänyt hypyllä 11 ja juoksi putken suun ohi. Seuraavassa käännöskäsky + rytmitys. Ehdin persjätön ennen hyppyä 13. Sitten sama vielä uusiksi, mutta tein persjätön 13, sitten vähän jättäydyin ja tehtiin 14 ja vielä takaaleikkaus 15. Ja se sujui tosi hienosti! Ja juuri ton tapainen kohta ei Villen koulutuksessa viime kuussa sujunut. Toki näissä auttaa myös kouluttajan sijainti. Mutta oli Nova mullekin kuulolla. Kommenttina, että teki paljon itsenäisemmin ja alkaa hakeakin esteitä! Huomaa sen myös siitä että nyt vikassa treenissä oli aika pitkiä pätkiä mutta ne tuntui aika kivoilta. :)


Treenien jälkeen piti vielä pienen tauon jälkeen käydä toisella kentällä. Testattiin 12 keppejä. Palkkasin ensin 4 kepin taakse, sitten 6 ja sitten 8 keppiä. Joka kerta alusta ottaen. Sitten otettiin alusta ja kaikki 12 kpl. Ne sujui heti ekalla kerralla, Nova vain keskittyi eteen ja jatkoi kunnes kepit loppui kesken. Vautsi! Kotona porukoilla on taas 8 keppiä. Tätä ennen tehty 4 ja 4 puisia keppejä pienellä raolla. Ei ahnehdittu enempää! Tavoitteena on ollut nyt edetä kisakeppeihin, toki sen jälkeen pitää sitten vielä eri kulmia treenata ja toinen puoli on vaikeampi.


Ja Gavalla on nyt 6vk meneillään. Puhetta, että voi lisätä ruokaa ja kohta vaihtaa penturuokaan. Tosin meidän nykyinenkin on aika "kaloripitoista". Ruokahalua Gavalta löytyykin nyt ja herkut maistuu ja kerjääkin niitä. Madotus annetaan kohta myös 5 päivän kuurina. Koitan ottaa jotain seisotuskuvia jatkossa, että saisi verrattua. :)

Gava su 17.9 eli 1,5 viikon takaa