Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

8.4.2017

Nova Nina Mantereen tokossa

PE NINAN TOKOKOULUTUS 
Perjantaina Nina Mantereen tokokoulutus Agimestassa, äitini Riitta osallistui Novan kanssa ja itse olin mukana seuraamassa. Kirjaan tässä niiden neuvoja, muillekin lajia aloittaville voi olla jotain. UMN:n järkkäämät treenit, joissa oltiin tuuraamassa ja päästään toistekin, jolloin 2/3 kerroista. Meidän kanssa toinen noutaja, Nova teki 30min putkeen. Narttu noutaja karkasi Novan odotellessa sen luokse ja Novan treenin aikaan, hyvin Nova jaksoi keskittyä omiin hommiinsa. Ja oli koko treeninsä vapaana. On se hieno pojan alku!

Annen ottama kuva tammikuulta

Seuraus:
ensin näyttivät kuinka se sujunut. Alussa paikka vähän edessä, äiti tosin käveli hitaastikin. Pääasiassa hyvä paikka, hyvä kontakti. Perusasennoissa välillä reagoi käteen ja siirsi itseään tai kurotteli namin perään. Palkkausta muutettiin oikeasta kädestä joko etukautta siirtämiseen, tai vielä parempi oli siirtää oikeasta kädestä takakautta vasempaan. Nami voi olla siellä oikeassa tarvittaessa valmiina. Ensin kehut, sitten palkka. Vasempaan käännös oli hyvä.

Juoksua testattiin ekaa kertaa, piti hyvin paikan. Hidaskin hyvää. Muistettavaa oli, että käskyn voi antaa nopeuden vaihdossa (itselle se taas niin itsestäänselvyys).

Muistettavaa myös ryhdissä, vaikka välillä vilkaisee miltä koira näyttää. Kunhan ei koira opi vain näkemään kasvot kokonaan. Käynnin tempoa sai vähän nostaa, kun välillä kävelee niin hitaasti. Ajatellen myös kolmea vauhtimuutosta (hidas, käynti ja juoksu).

Liikkeestä maahanmeno: ekassa ilman apuja ei sujunut. Noissa muistettava, että nuoren koiran kanssa ainakin ekan tekee mielummin niin, että sujuu. Korjatusta, missä koira ei ekalla noudata käskyä saa vain kehut ei palkkaa. Miksi muuten noudattaisi heti käskyä. Toisessa jäävässä tuli käsiapu, jolla sujui. Parit käsimerkillä, sitten ilman ja nekin sujui. Hyvin jäi makaamaan ohi kävellessä.

Kaukot: tässä hyvänä pointtina tuli ottaa enemmän luopumisia mukaan. Maahanmenot koira voi tehdä etupainotteisesti. Mutta istumaan nousuissakin se jo näkyy jos ajatus on vain edessä, jolloin koirakin liikkuu. Ihan läheltä ne on Novan kanssa sujuneet jo hyvin, metristä. Tietty myös pikku hiljaa pidentää, mutta myös kun koira osaa siirron itsessään voi ottaa luopumistakin namikädestä. Namikäsi tuodaan avoimena, jos yrittää ottaa nyrkki kiinni. Liikkui reilusti eteen ekan kokeilun istumisesta 2-3m matkalta (jonka tiesin ettei osaa). Maahanmeno taas sujuu siltäkin matkalta, eikä liiku. Maahanmenoa palkatessa kyynärät nousi helposti. Vaikka toistoja tuli niin istumaan nousut kaikki paitsi se yksi liian kaukaa oli tosi hienoja pomppuja! Yksi mun treeni mennyt läpi. ;) Aiemmin Nova sai palkkaa niistä, missä tuli tassut yksitellen kuin pompuistakin. Nyt saanut hokaamaan näyttävemmän tavan nousta istumaan. Vähän aikaa sitten se teki välillä "vääriä" ja välillä oikein pompulla. Kokeilivat myös seisomista, mutta siinä liikkuu eikä tajua ollenkaan. Äitillä on mennyt sekaisin liikkeesä seisomisen treenit siihen, että kaukojen vaihtona pitäisi treenata.. Ensin keskittyy alo/avo vaihtoihin.

Odottelut: Yksi mikä pelottaa itseä aina, jos istuttaa sivulla vain odotteluja, kouluttajan kanssa rupatellessa ja koira ehtii katsella siinä muualle. Mikä erottaa sen siitä, kun pitää olla tarkkana ja käskyn alla. Jos siinä ei tule palkan jälkeen omaa sanaakaan olla "rennosti". Gavan kanssa vapautan aina sivulta ja odottaa sitten "käy siihen"- makuulla, leikkiessä ellei ole vapautettuna ja odota jatkamista. Ja tietty hihnaankin voisi kytkeä. Gavan kanssa, kun se on sivulla pitää olla tarkkana ja kontaktissa, ellen virittele sitä "missä" sanalla, jolloin saa katsoa eteen. Katsekontaktiin on vielä tehostesana "katso" jos pitää olla tarkkana. Jos erikseen treenaa sivulla istuessa katsekontaktia häirittynä ja sitten siinä myös vain hengaillaan ja saa tehdä mitä vain, vaikka siinä olisi tullut palkka aiemmin kuten katsekontaktitreeneissäkin palkataan namilla. Onneksi Nova on niin kivantyyppinen ja haluaa tehdä niin töitä, että vaikka huomaamatta se pääsee tekemään väärin niin käskyn alla yrittää parhaansa. Tietty on sekin parempi kuin, että koira vaikka pääsi nuuskimaan. Eikä tuota osannut itsekään ennen kolmatta koiraa ajatella tai sitten ajattelen siitä liian vakavasti. Välillä sitten myös lähdettiin vain yhtä-äkkiä "seuraa" sanoen liikkeelle, kun koira oli hetken aikaa ollut vain odottelemassa sivulla. Sekään ei ole niin reilua. Samalla myös sallii ne muualle katselut silloin jos itse on herpaantunut toiseen asiaan.

3vk päästä uusiksi! Sopiva treeniväli tulee tähän äitille ja Novalle. Vaikka itsellekin tuttuja juttuja niin aina koulutukset innostaa treenaamaan! Kaukojen luopumistreeni oli kyllä hyvä huomio. :)

Treenaa:
- seuraus juoksu, palkkauskäsi
- liikkeestä maahanmenossa ekalla esim käsi, lopuilla ei
- kaukoissa luopumista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!