Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.4.2017

Nova Nina Mantereen tokossa

PE TOKO
Perjantaina Nova meni toista kertaa Ninan tokoihin. Osallistui siihen äitini Riitan kanssa, yksi oli poissa ja tehtiin 30min kahdessa osassa. Ajateltiin katsoa vähän eri asioitakin kuin viimeksi, muita alon liikkeitä. Hyppy ja nouto/pito esim. Alla myös lyhyt videopätkä.


Hyppy: Nova hakee sen hyvin. Kerran kaksoiskäsky kun katsoi takana olevaa kolinaa käskyn aikaan. Näissä lisää haastetta sillä, että koira jätetään vähän vinompaan linjaan esteeseen nähden ja kutsutaan yli.
Hyppynoutoon hauskana treeninä näki toiselta koiralta sen, että kapulan sijaan koira haki namin kulhosta ja palasi hypyn kautta takaisin. Kulhoa laitettiin aina vähän vinompaan. Itse oon treenannut sitä tolla Novan läksyn tyylillä, että treenataan vain paluuta, jättäen koiran ja kapulan vähitellen vinompaan. Nova teki lautaesteen ja rimallisen, ei ongelmaa niissä. Taisivat olla tosin 40cm?

Sivulletulot: perusasennot oli vinoja varsinkin jos Nova tuli enemmän oikealta ohjaajasta katsoen. Näitä erikseen niin, että koira jäi odottamaan ja kutsuttiin 2m päästä sivulle ja ohjaaja oli jompi kumpi kylki koiraan nähden tai sitten vähän loivemminkin. Autettiin jos ei osannut ekalla tulla oikein. Helposti oppivat suoraan tullessa tietyn takapuolen heiton.

Seuraus: vähän juoksua, nyt oli väljempää koko seuraus kuin viimeksi. Äiti on kuulemma tehnyt pitkiä pätkiä. Ei toimi niin, että matkaa voi aina vain lisätä ja lisätä. Treenasivat sitten useammin palkattuna ja lelullakin voisi välillä leikkiä. Yleisesti treenatessa myös olisi hyvä, että tulisi naksaus tai "jes" parhaasta kohdasta. Ei niin että vaan kehutaan ja yritetään nopeasti etsiä nami. Ja naksaussanaa ei käytetä kehun tavoin tai hoeta. Tarkoituksena on että naksaus on "juuri toi hetki" noita halutaan.

Kapulan pito: ekassa leuka vähän aukesi ja pyöräytti kapulaa. Seuraavat oli parempia, mutta ei vielä ihan täydellinen pito. Ottaa häiriötä myös käsien liikkeestä ja ennakoi kohtaa kun kapula otetaan suusta. Yhdessä Nova yritti hypätä kapulaa vasten.
Vielä vahvistettava pitoa ja sitten voi alkaa tehdä niitäkin, ettei kapulaa oteta aina tai jos koskee kädellä kapulaan sitä ei saa irrottaa ilman käskyä. Jos ohjaaja kumartui kohti otti siitäkin vähän häiriötä. Tämä liike on ollut Novalle vaikea oppia ja tietty se on ensimmäisen tokokoiran koulutajalle hankalaa, kun pitäisi olla selkeät kriteerit. Koska välillä palkataan niistä huonommistakin.
Jos koira alkaa liikuttaa kapulaa niin silloin ei kannattaisi ottaa kapulaa, koska koira haluaakin silloin että kapula otettaisiin pois. Se on silloin jo itsessään palkinto. Mielummin odotetaan, että pitää nätisti ja sitten vasta. Tärkeätä olisi myös merkitä kohta "jes" tai naksaus. Jos kapula vain otetaan pois ja koira alkaa siinä vähän liikuttaa sitä ja saa palkan niin ei tiedä mistä kohdasta palkka tuli. Nina käyttää myös välillä pelkkää irti- käskyä, koira tiputtaa kapulan ilman ohjaajan siihen koskemista ja saa palkan.

Nouto: kertaalleen kapulan heitosta nouto. Haki hyvin ja luvalla, mutta sivulletuodessa (mihin ei apua) alkoi vähän liikuttaa kapulaa suussa. Ihan erikseen koira metrin päässä ja siitä kapulan kanssa sivulle. Nämä toistot sujui eikä kapulaa liikutettu. Noita lisää ja apua mahdollisesti sivulletuloon. Mutta ekana myös pitää saada itse pito kuntoon.

Treenaa:
- seurauksessa lyhyttä ja motivoivaa, nyt väljää
- kapulan pito, tarkkana milloin palkkaa
- noutoon liittyen voi tehdä vain sivulletuloa kapulan kanssa ihan ohjaajan edestä
- sivulletuloja vinoista kulmista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!