Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

16.5.2017

Paimennuskuvia ja agilitya

MA paimennus 
Lillgårdissa, Emmi ja Fizz myös mukana, kuvat

Gavalle flankkejä, ratkaisevin oli pysäyttämisen sisään (sisääntullessa) että sanoin uuden käskyn ja heilautin keppiä tai alussa pidin painetta olassa. Seuraavissa riitti vain käsky. Maassa myös alkuun vähän painetta "lie down" käskyllä, ja kun katsoi sivuun annoin luvan flankille. Maahanmenoissa itsessään tuli aina 2-3m kohti lampaita eikä totellut niitä heti. Sama juttu oli viime kerroillakin. Tästä piti kunnolla sanoa, tuli mieleen viime vuoden käärmeiden huitominen maasta mun ja koiran välistä. Ryntäsin juosten siis häätämään. Ja sen lisäksi myös, että tekisi vain uhkauksia (muutamaa askelta tai huitomista) niin menee ihan luokse. Näiden kahden asian seurauksena Gava sitten juoksi aitojakin pitkin. Toki teki hitaammin flankkiä, ravasi ja vaati käskyjen toistoa mutta meni hyvin pää eteenpäin. Ja olin tarkkana kuinka stoppaa, sehän osasi kuin tipahtaa jaloiltaan. Oikean puolen flankkiin tuli välillä hyvää kuuntelutreeniä, kun käskin tekemään sen. Gava mielummin menee vasemmalle. Pysäytin silloin heti ja pääsi flankille vasta, kun suunta oli oikea. Loppua kohden en tarvinnut hirveästi keppiä.

Paimennustreeni aloitettiin vapaalla kuljettamisella, siinä Gava edelleen välillä livisti kiertämään lampaat flankillä ympäri peittämään jotakin vetoa. Nyt otin tavoitteen minne olin lampaita viemässä.

Ajoa lopussa, niin että Gava haki lampaat, lähti ajamaan kohti ja vei lampaat sitten mun ohi. Ja ajettiin niitä yhdessä. Yleensä kun ehti lähemmäs lampaita alkoi valua jompaan kumpaan laitaan ja jos oli vetoa tai lampaat lähti tiettyyn suuntaan. Aika hyvin kuunteli flankkikäskyjä vaikka olin rinnalla tai "sisäflankkiäkin".

Fizz


Simi
Emmille kiitos meidän kuvista!



TI Anun agility Nova&Gava

Nova teki mineillä, kerran se sopi niin parhaiten järkkään nähden. Intoa oli taas kuin pienessä kylässä ja ekan lähtötreenin lähti hypylle ilman mun lupaa! Ehdin muistutella vähän Pomminvarmat lähdöt. kurssin tavoin pyörähtäen lähtöön jättöä ja ettei siinä tarvinnut sanoa mitään jättökäskyä.

1-4: ekassa tein valssin pituudelle (3 palikkaa). Valssi myös 3 hypylle. Kumartelin ja saattelin tosi paljon. Seuraavissa kutsuin pituudelle lähempänä 6.1 numeroa piirroksessa, otin kutsun jälkeen askeleen kohti pituutta ja siitä jatkon ohjaus. Kerran sain hypyn 3 ohi.

3-6: sik-sik käännös hypylle 3. Putkeen ja olin hypyn 5 takana vastassa. Käsi alas ja vähän heilutusta merkaten puoli. Sujui, kun ohjasin niin. Sitten pakkovalssi hypyn edessä ja putkeen. Anu palkkasin keppeien eteen. Kiva pätkä! Mulle vaikeata, kun ei saanut jaakottaa hypylle 5 kulman takia (koira kääntyisi liian tiukasti).

8-11: tämä olikin vaikein. Nova hyppäsi vain hypyn 9 ekalla ohjauksella. Sitten tuli helposti hypyn 8 ohi, odotti keppien lopussa sellaisessa linjassa että pystyi juosta suoraan viistosta hypylle. Palkattiin ensin hypystä 8. Myös niin, että en näyttänyt käsillä niin hirveästi eli saisi lukea mun jalkojen liikettä. Vaikea oli itsellekin! Nova katsoo paljon käsiä, kun oon niistä palkannut lelullakin ja käännöstreeneissä tms. Hyppy 9 piti muistaa saattaa ja auttaa takaakiertoon 11 mihin valssasin, kun meni taakse. Lopussa onnistunut pätkä ja tällaisia lisää! Gava teki joskus myös hyppykolmiota, jossa piti osata itse hakea aina seuraava este mun rintamasuunnan mukaan. Novalle oli myös helpompi jos olin sen rinnalla, hypyllä 8 ehdin vähän ohi.

Gavan rimat oli 55 ja 60cm. Vain yksi tipahti, sekin treenin lopussa rima 14 kontaktilta ottaessa.

1-7: pituudelle niisto. Ekassa lähti mun seläntaakse liikkeestä, keskeytin siihen ja hain verkon. Sitten onnistui, jäin vähän liian pitkäksi aikaa katsomaan kääntyykö ja olin vähän edessä. Muttei saa kyllä ylikään juosta silloin. Suoraan putkeen jarru, ekalla se oli hyvä. Seuraavissa piti vähän enemmän jarruttaa.
Kepeille menoon oli apuna kaksi ohjuria. Ekassa kiersi ohjurit ja yritti ehkä 5 väliin, keppien oikealta puolelta kuitenkin. Seuraavissa hyppäsi 2 väliin ohjurin yli. Tehtiin vähemmällä liikehäiriöllä kuitenkin putken kautta. Alkoi sujua. Ihan ekalla hyppäsi myös hypyn, kun mun käsi nousi ja juoksin liikaa kohti. Lopussa tehtiin niin, että verkko oli kiinni 2 kepissä ja ohjasi kepeille menoa niin, että piti jarruttaa ennen sisäänmenoa. Tämä oli tosi hyvä ja Gava kesti mun pienen vedätyksen. Tällä tavoin mielummin ja pakottaa sen jarruttamaan. :)

8-13: pätkässä oli kauhea vauhti. Osui Gava esteille. Takaakiertoon 11 meni nätisti. Tein japanilaisen (pakkovalssi persjättö?) sitten eli vedin hypyn 12 taakse pitäen vastakkaisen käden ja olin itse hypyn ja koiran välissä. Sitten vaihdoin käden ja tein persjätön, niin että koira meni hypylle 12. Toinen mahdollinen olisi ollut pakkovalssi. Sitten takaaleikkaus puomille. Ekassa yrityksessä olin myöhässä ja Gava hyppäsi vain ilmaan hypyn kohdalla. Seuraavassa olin ajoissa, kun piti nähdä edeltävältä hypyltä laskeutuminen ja lähteä jo kääntymään.

13-20: puomin jälkeinen kohta, mistä jatkoin usein jättämällä alasmenolle. Ekalla jätin ohjaamassa ekan hypyn ja Gava tuli toiselle. Sitten taas sain ekalla hypylle ja toisen ohi. Eli perus u-lenkki mutta esteet kauempana toisistaan. Sitten mun valssi oli myöhässä ja valahti. Yhdessä Gava juoksi mun jalan päälle valssissa. Eka A:n kontakti oli hieno. Takaakierto 18 sylkkäri/poispäin kääntö. Ekassa Gava hyppäsi taas vaan siivekkeen lähellä jonkun hypyn. Seuraavalla onnistui. Takaaleikkaushypyn jälkeen ja liian myöhään olin kertomassa seuraavaa estettä, että ehti juosta keppien ekaan väliin (oikein). Piti kutsua jo putkesta ulos tullessa.

20-26: Loppupätkässä tein renkaan jälkeiseen tutustuessa väärän ratkaisun, että ottaisi tiukan käännöksen. Muutenkaan en ehtinyt ja venähti riman tasolle ja veisi niin paljon vauhtia ja monimutkaisempi ohjaus. Niin pyörittää vaan pidemmän kautta. Sillä tosi nätti käännös ja kova vauhti sitä ennen. Loppuhypyillä ei ongelmaa.

Aika kiva helposti muistettava rata. Johon voi auttaa, että tehtiin jo Novan kanssa sekä ehdin katsoa vähän muita. Yllättävän paljon ehdittiin tehdä.
Treeniin putki + kepit umpikulmasta.

Aikaisemmin otettu kuva Ruutista :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva tunnelma noissa paimennuskuvissa ja vitsi näytti tutulle toi eka kuva susta ja Gavasta :D niin samalta näyttää omakin meno lampailla ajoittain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin paimennuskuvista itsekin, koitin saada sitä samaa auringonlaskun fiilistä lisäämällä lämpöä ja vähän väriä. Sopivat myös Fisun väreihin, ihana trikki voimakkain merkein!

      Peruskuljetus on kyllä hankalaa. Tuntuu siinä, että lampaat joko on tiellä tai sitten koittaa litistää alleen. Tai kampata. :D Ehkä koirakin voisi pitää paremmin etäisyyttä ettei "tuupi mua lampailla". :D Ja on se ohjaajana hankalaa välillä, mutta koukuttavaa! Onneksi oli lampaita tossa mihin tukeutua. Olis helpompaa jos voisi ratsastaa niillä. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!