Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

31.8.2017

Gava agilitylomalle ja nelikon kuvat


Ensi makua laventelikuviin 10.8, jotka on jäänyt muiden kuvauskertojen jalkoihin..


TI ANUN AGILITY

Novan kanssa: 
1-2 esteille painottui treeni. Sanoin ja lukitin vähän liian myöhään 2 hypylle. Ja kun rytmitin ja otin sivuttaisliikettä tuli ohi. Käskytys aiemmin ja palkattiin hypyn taakse. Sitten mukaan 3 hyppy. Palkkasin itse sekä Anun palkkaamana. Kerran palautin myös lähtöön. 

Tehtiin myös lähtötreeniä ennen vuoroa. Nova meni lankaan muutamiin häiriöihin. Täytyy muistutella noita lisää, kun menohaluja olisi paljon. Vaikka ihan apparin pitämän lelun kanssa..

5-9 pätkä erillisenä. Ekassa takaakierto 6 pyörityksellä. Sitten tein sen myös vipillä kulkien kentän sisäpuolella. Takaakierto 8 kerran hätäilin ja olin jo jatkamassa ennen lukitusta. Ja jos tein sen taas takaakierto persjättönä niin pitää tehdä joko pelkkä kiertoon ohjaus + kroppa ja katse koirassa. Tai sitten ihan omana niistona alusta pitäen. Vaikka itsekin just viime viikolla neuvoin näitä kahta eri niin tein suunnittelematta tarkemmin kohtaa sitten kahden tavan sekoitusohjauksen. :D 

9-12: tässä takaaleikkauksella putkeen 11. Sitten piti vielä valssilla ottaa hypylle 12. Tosi vaikealta tuntui ajoituksen kanssa ja etten mennyt liian lähelle estettä tai suunnannut valssia väärään suuntaan. Nämä linjat olisin halunnut välttää. :D 

Rimat oli Novalla 40cm ja 50cm, nostettiin alkusuoran rimat lähinnä eli 1-7? 
Ohjaajan pitää oppia taas ohjaamaan liikkeelle, ei bortsuohjausta. Juuri kun opin taas miten bortsua ohjataan! Töissä oli myös ihan kamala päivä ja ylitöissä 2h. Herätys 5:20 ja meidän vuoro 20:30. Yritin opiskella pätkiä, mutta jotkut kohdat meni "joku ohjaus tohon jne".


Gavan kanssa:

14-16: tein takaakierto päällejuoksun, jota koulutuksessakin kutsuin saksalaiseksi (ei ole sellainen, kun persjättö jää puuttumaan :D ). Lähti hyvin takaakiertoon, mutta itse jäin vähän liikaa odottamaan koiran laskeutumissuuntaan ja sitten tuli vähän hätiköity lähetys seuraavallr hypylle 15. Kerran otin puolivalssilla kepeille. Muut jaakotuksella. Hiottiin vielä alun kiertoa niin että liikuin rohkeasti pois alta. Silloin Gava otti vähän hassusti askeleet ennen hyppyä mutta pääsi kuitenkin riman yli.

Kepeille haki ekalla kertaa 2 väliin, kun vauhtia liikaa (ihan suora kulma). Seuraavissa hyvin. Toki annoin rauhan. Anu sanoikin että pysyn jaakotuksesta paikallaan ja käskytän vain kepeille. Ehdin ottaa kyllä jo kaksi askelta kohti keppejä. Mutta toi on yksi mitä pitää treenata ihan erottelunakin. Sitten myöhemmin.  

Putki-A  erottelut hyvät. Puomi-putki erottelut sujui myös paitsi jos lähdin liian rohkeasti liikkumaan jolloin venähti itse hypyn käännöskin väärälle linjalle.. Persjättö puomin edessä ja siitä kepeille. Tietty oikeasti olisi hidastanut? onnistui kepeille haku sinne saattamalla. Takaakierron sijaan haki viereisen hypyn kääntyen kuin vippauksessa. Sama eka kerta A:lta peitin putkea ja lopetin ohjauksen, jolloin tuli kielto.

Gava jää nyt agilitylomalle. En halua ottaa riskejä, että tulee ohjattua huonosti tai tapahtuu laskentavirhe.


MA KOTI KONTAKTIA
Novan kanssa tehtiin myös ma iltana 2on-2offia kotikontaktilaudalla. Vähän isompi kuin meidän laatikko, oikeastaan puomin alastulon kontaktipinnan kokoinen. Siinä pienen liikkeen kanssa, jos kävelen liian pitkälle niin ei osannut pysähtyä (tuli yli ja sitten korjasi itsensä takaisin). Ovea päin sitten taas pystyin mennä metrin ohi ja pysähtyi oikein. Vähän harjoiteltiin myös että meni vähän mun edelle tekemään asennon. Alkoi hyvin hoksata asiaa. Ekassa vähän helpotin palkaamalla jo oikeasta liikkeen suunnasta. Namipurkkikin oli pöydällä enemmän siinä suunnassa.


TO OMATOIMI AGIA: 
Nova treenasi myös to iltana vähän "läksyjä". 
1-4: ensin sain 2 hypyn ohi, lähdin taas vähän liian aikaisin. Sitten sain menemään sen ja ehkä keksittiin molemmille keskitie siihen. Sitten palkkasin kerran 3 hypyn jälkeen. Sitten appari 4 takana. Nyt ekassa myöhästyin 3 hypyn vedossa ja edessä oli palkkakin vetämässä. Seuraavalla sujui kahdesti kaikki 4 hyppyä! Jes! Tota kohtaa joskus uusiksikin. Rimat 50cm.

5-8 pätkää: tässä tein molemmat takaakierrot nyt takaaleikkaustyylisesti kiertoon. Ja pidin ohjauksen kiertoon niin pitkään kuin oli lukinnut/hyppäämässä. Ja liikuin silti samalla itse kohti seuraavaa sijaintia. Ekalla kertaa taas 8 takaakierron ehti mennä väärinpäin. Kerran myös 8 kierrossa otin jo askeleen pois hypyltä (poispäin ponnistuspaikasta) niin ehti kieltää. Näitä lisää! jotta saa varmuuden suorittaa kierron vaikka mä jatkaisin ohjausta ja oppii lukemaan noi pienemmillä avuilla.

4+4 kepit: ensin yksittäisinä. Välillä virhettä joukossa, välillä oikein. Saatiin helpolta puolelta sujumaan myös molemmat sarjat 2m välillä putkeen. Vaikeampi puoli eli koira oikealla sujui lähinnä suorasta kulmasta kepeille. Siinä haki jonkin verran väärin tai pujotteli peilikuvana. :D Itse pujottelu idean ja laukkapomppisen on tajunnut. Jos menee oikeasta välistä sisään, osaa jatkaa aika hyvin loppuun (aiemmin sekään ei ollut niin varmaa). Taas itse sisäänmenot itsenäisesti vaatii paljon treeniä. Siinä varmasti saadaan palata muistuttelemaan kujaa tai 2x2 keppejä pienellä välillä.

Aamulenkin jälkeen
Etsi neljä koiraa (älä välitä sotkusta :D)

30.8.2017

Teinikoiran aakkosia ja räyhä-Ralf aka Ruuti

Ajattelin kirjoittaa vähän myös meidän arjesta. Siitä harvemmin puhutaan. Toki monesti on kuullut koulutuksissa, miten arki heijastuu treeneihinkin. Gavan kanssa arki on ollut aina helppoa, joten siitä ei tarvitse kirjoittaa. Novalle vaan nyt nuoren miehen tapakasvatusta. Ja Ruuti on ruuti..

ARKI sääntöjä 
Novalle teinikoiralle on vähän muistuteltu sääntöjä. Kiinnitin huomiota kommenttiin, että Novaa enään harvemmin uskaltaa laskea irti, kun koiria liikkuu niin paljon. 

Kiskomista tietty aina ollut, mutta siinä pitää vaan pitää kriteereistä kiinni. Siinä joko nyppäisy, johon on yhdistetty "hei" korjaussana. Nykyään pitäisi muistaa pelkällä korjaussanalla. Ja opettaa myös nipotuksen ohella, että tarjoaa kontaktia jos pysähtyy tai vauhti hidastuu. Ja osan lenkistä voi hyvinkin mennä lyhyessä hihnassa ja päättää milloin saa nuuskia. Lisäksi voisi opettaa kulkemaan takana (helpoin pitää kriteeriä) tai omalla käskyllä sivulla. Hihnan pitäisi olla vain lakipykälän takia, samalla tapaa pitäisi osata mennä vapaanakin. Gavan kanssa esim hihna on vain muutamassa sormessa. Ja jos hihna tippuisi tai valuisi niin silloin kiskotaan liikaa. Ja on myös koiran vastuulla kävellä niin, ettei omistajaa kiskota paikasta toiseen. 

Lenkillä sitten mentiin metsään harjoittelemaan korvien käyttöä. Aiemmalla lenkillä kiinnitin huomiota, että Nova huitelee vaan hajujen perässä nenämaassa. Totteli kyllä, mutta ei hae kontaktia. Lenkin pitäisi tapahtua omistajan ehdoilla ei mennä Novan tahtiin tai tarvitse vahtia pysyykö se kuulolla ja lähellä. Ehkä pitkän matkan damien hakemiset ja itsenäisyys niissä on vääristänyt kuvaa. 

Joten alkuun Nova sai hihnassa seurata ja tarjota perusasentoja. Sitten vapaaksi, mutta tässä- käskyllä piti jatkaa sivulla kulkemista. Kun vapautin sinkoi täysiä menemään. Kutsuin aina välillä luokse tai lähellä ollessa käskin istumaan. Menin myös kahdesti piiloon. Voisi myös vaihdella enemmän suuntaa, että saa itse pitää huolen että pysyy mukana. Kahdesti mun piti käskeä kahteen kertaan ilman reaktiota. Menin sitten hakemaan sieltä pannasta pois ja kerroin että pitää kuunnella ja joutui hetkeksi hihnaan. Molemmilla kerroilla tuli vähän murinaa, kuten aina kun ollaan eri mieltä asioista.. Hihnassa sai tarjota kontaktia tai sivulletuloja. Kun oli taas nätisti pääsi irti. Halusin, että pysyy noin 10m päässä, on kuulolla ja ottaisi myös kontaktia. Joten itse vapaana yksin juoksua oli aika vähän vs milloin piti kuunnella. Gava oli aika nolona tällaisesta koulusta ja Novan käskytyksestä ja päätti pysyä lähellä. Namit alkoi loppua niin lopun aikaa käytettiin vain sosiaalista palkkaa ja vapautusta juoksemaan. Tavoitteeksi siis vapaana lähellä kävely, vapaana ottaa kontaktia ja on kuulolla sekä pysyttelee lähellä. Tällaista tällä kertaa kerrottiin että lähellä on kivaa ja palkitsevaa, mutta liian kaukana tai hajujen pauloissa ei saa vaan vedellä. Treeneissä saa luvan kanssa sitten käyttää nenää ja työskennellä itsenäisesti. 

Novalle myös aiemmin oon opettanut että ohittavia ihmisiä ei saa kuikuilla tai koiria. Haluisi lähinnä mennä tervehtimään. Jos arjessa ei ole kuulolla ja huitelee miten haluaa, kuinka voisi olla vielä hauskemmissa treeneissä tai hakemassa maailman parasta riistaa. Nome-luokissa pitää metsässä mennä siirtymät myös vapaana. Luovutukset käteen ja ohjaustehtävissä kuunnella etänä. Näitä jatketaan ja sujui jo paremmin seuraavan aamun lenkki klo 6 nelikon kera. Ja Rasmus määrää vauhdin.


Ruutin arkea:
Ruutin kanssa on hävettävän vähän treenattu mitään. Se on aika eläkeitönyt. Välillä taas jos jaksanut tehdä tokoa/rallya niin se jaksaa jonkun pätkän ja kun kehuu tai antaa lelun häipyisi pois (joko etsimään ruokaa tai jemmaa lelun).
Autossa se on keksinyt enemmän alkaa räyhätä ajaessakin ohimeneville koirille, samoin treenikentillä jos joku kävelee ohi. Kuten meinaa agikentällä välillä haukkua suorittavaa, aika hyvin hiljenee kun huutaa että on hiljaa.
Lenkeillä kaikki on ok, jos on nameja mukana. Silloin mennään hienosti seuraten eikä välitetä. Jos nameja ei ole ei Ruutia kiinnosta kehut ellei huijaa namikädellä. Silloin se joko yrittää räyhätä tai ei. Mutta uskoo usein heti ekasta kiellosta. Nykyään helpottaa ettei ole niin kova koira kuin joskus. Nuorempana vireen takia ei välittänyt yhtään jos otti kiinni niskasta, nyt riittää tiukka kielto. Joskus vasta kun hermostuu ja korottaa ääntä. Ja jos joku miettii ettei saa koskea koiraan kyllä siinä vaiheessa kun oma toinen koira on päätyä hampaisiin. Jos ei ole ehtinyt ennakoida tilannetta. 

Ikävin tapa on ollut hyökätä Gavan kimppuun, kun tuohtuu koirasta. Ei onneksi ole mitään käynyt eikä Gava niistä sano mitään. Nyt Ruuti kävelee eripuolelle tai sitten lyhyellä hihnalla ja Gava vähän pidemmällä. Tätä samaa oli aikanaan Rasmuksenkin kanssa. Yhteisillä koiralenkeillä paras laittaa kuonokoppa (vinttikoirille suunniteltu tilava) jolloin käveleekin usein nätisti. Eikä käy tilanne etten 100% keskity Ruutiin ja joku ehtii vähän liian lähelle enkä ehdi ennakoida seuraamisella tai käskien Ruutia pois. Sitä alkaa olla niin tottunut Gavan ja Novan kanssa ettei lenkeillä tarvitse jännittää ja kytätä koiraa. Haavereita ei onneksi ole sattunut vaikka kuulostaa pahalta. Ruuti viihtyy melkein paremmin porukoilla, kun saa rapsutuksia ja kerjätä leipäpaloja, herkkuja lenkillä. Se osaa niin laittaa kerjäysroolin päälle kuin ei olisi saanut ruokaa (täytyykin aina kommunikoida ihmisten kanssa onko syönyt vai ei). Rapsutuksia kerjätessä tietää myös oikean ilmeen. Jos rapsutuksia ei kuulu, enään ei kiinnosta lähellä olo. Kaikki mistä Ruuti itse hyötyy on ok. Jos saa palkkaa se tekee kaiken mielellään. Jos taas palkkaa ei saa on palkitsevampaa räyhätä muille kuin saada vaikka rapsutuksia. Joskus se myös haukahtanut senkin takia että nähnyt toisen koiran reaktion. Jos taas joku pieni koira räyhää niin ei välttämättä ole sen arvoinen vastata. Nelikon kanssa elämä sujuu myös jos muut ei tule Ruutin ruuan lähelle tai vahtii ettei Ruuti rosvoa muilta tai eivät joudu liian lähekkäin ainakin jos saavat huomiota. Kotona Ruutin tehtävänä on vahtia ruoka-aikoja, kerjätä rapsutuksia, rampata takapihalla tai pyytää pallon heittoa, onneksi ihmiset on keksitty!
Voin nykyisin arvata mikä oli kasvattajan kommentin takana, että kaikki on niin helppoa kun oli vain collielauma mukana ja Ruutin äiti hoidossa. Ruutin siskokin muutti tutulle missä saa nauttia ainoan koiran arjesta. Sellainen on parasta, mitä tuollainen "minä itse" koira voi saada. 


Ja Gavasta saatiin ihania sateenkaarikuvia viikonloppuna!
Sateenkaarisilta <3

27.8.2017

Helsinki-päivä

Sunnuntaina aamuna matkattiin Gavan kanssa junalla keskustaan ja matkalla treffattiin Anne& aussie Leia. Tyttöjen päivä siis Helsingissä kuvailun merkeissä. Luotto-typyset pääsi mukaan. :) Turisteille oli nähtävyyttä näistä malleista ja päätyivätkin monen kameraan.

KUVAT (mun kuvaamat ja erillisessä kansiossa Annen ottamat)

Helsinki-Gava

Alla olevat kuvat c. Anne Barck:






26.8.2017

Benjiä treffaamassa agilityn merkeissä

Lauantai aamusta nähtiin Jaanaa ja Benjiä sekä pentusuunnitelmista kiinnostuneita. Käytiin ast:n kentällä tekemässä agilitya. 

Gavan kanssa tein pätkiä, missä käytin takaakierroissa out-out käskyä. Suorasta putkesta takaa ja sitten hypyiltä. Kepit sujui, otettiin kerran helposta kulmasta. Muurilla päätin tehdä kääntymisen, sitten ottaa kaksi hyppyä, joiden väliin itsellä persjättö. Muurin kääntymisessä lähti sitten valumaan, kun jatkoi omaa liikettä. Vasta käännöksellä ja pitkitetyllä puolenvaihdolla onnistui. Muurin käännöksiä lisää ja edessä ohjauksia. Kohta Gava jääkin tauolle.

Benjiä en ollutkaan nähnyt livenä agilityssa. Meni järkevästi, mutta vauhdilla. Kivasti kuulolla myös. Vieraan ohjaajan kanssa teki myös kontaktit samalla tavalla. Rauhoittui kivasti treenien välissä.
On molemmat ainakin hienoja luonteeltaan ja osaavat rauhoittuakin eikä mene kierrokset yli. :)

KUVAT









25.8.2017

Yhteiskuvat ja Novan agilitypätkä

Novan videopätkä agilitysta ja omatoimitreeniä, video
Nova treenasi omatoimisesti ja kaverin kuvatessa torstaina Anun radasta uudestaan pätkiä. Ihan alussa oli kohta, missä varmistelin juoksemalla tiistaina esteiden läheltä ja vika lähetys monesti epäonnistui. Nyt tavoitteeksi lähes suora linja ja lähetys lopun hypylle käännöskäskyllä sik-sik-sik vasempaan. Video myöhästyi ekalta hypyltä miltä tultiin 2 hypylle. Lähdettiin siihen samaan aikaan, koira juoksi lenkin ja itse suoraan. Sitten 2 hypyltä lähetys noin 7m päässä olevalle kaukana olevalle hypylle. Ratapiirroksesta 7-8 esteet. Tuli hyvä fiilis, kun sain mietittyä kuinka antaa koiralle kohdassa vastuuta ja kehittää koiran "lukitusta".

21-22 "pyöritys" kohta (tak-tak-tak oikeaan) sujui tokalla kerralla paremmin. Näitä tehtävä missä liikun itse käännöksen/ponnistuksen suuntaan. Tuollaisesta kulmasta tehty myös vähän lähetyksiä hypylle ja Nova ei ihan ekalla sinne lähtenytkään.

Keinu, jatkettiin samaa kuin tiistaina. Nyt saatiin enemmän 2on-2offeja. Niitä tehty niin vähän niin en vaadi onnistumista heti ekalla yrityksellä. Eikä osaa niitä vielä liikehäiriössä. Nova on tehnyt 2on-2off treeniä ehkä viime vuonna (5 kertaa tms) ja sitten nyt nämä kaksi treeniä.

Rimat oli nyt toista kertaa 50cm (osa 45cm) ja ehkä sen huomaa vähän kääntymisestä? Toki alun pätkässä varmistelin käännöstä saattamalla ja liikumalla kohti.. Hyppytekniikassa olisi hyvä tehdä etäisyyden arviointia 45-55cm hypyille ja korkeuden arviointia.
Gava kävi tekemässä rimatonta agilitya. Keppikohta sujui, tai kepeiltä poispäin käännös. Sitten taas eka kepeille vienti kääntyi liian aikaisin. Sai sitten miettiä 2m päästä hakien oikean välin. Keinu tehtiin kerran, hyvin pysähtyi. Pyöritys oli tosi tiivis ja lukee mun eleet niissä helposti (pieni hidastus ja käsialas).


KUVIA musta ja Gavasta :) 
Kilon Gheton huudeilla kuvailtiin jalustan ja itselaukaisimen kanssa Omakuva- läksyä. On ollut pidempään mielessä kuvata tuossa radan varressa graffitiseinää. Ilta-aurinko tuli seläntakaa, mutta alkuun vähän liiankin voimakkaana suoraan seinään, kunnes se tuli puiden läpi viimeisissä kuvissa.



23.8.2017

Sumussa ja agilityvalintoja

Tiistai Anun agility

Etukäteen rata näytti kivan juostavalta. Linjat toi kuitenkin haastetta. Ja kerran omat fiilikset oli aika sellaiset että teki mieli saada itkupotkuraivari jo kivestä kengässä, kuten lapsena tuli kiukuteltua sukkahousuja. Pari rankkaa työpäivää niin oli ihan poikki.

Nova: Radalla rimat 45cm ja 50cm, ei ongelmia niissä ellei ohjaus ollut oikeasti huono ja epäreilu. Valitsin ehkä liian vaikeita pätkiä osan tai sitten tein liikaa töitä koiran puolesta. Pitäisi saada koiran lukitusta esteille paremmaksi. Ei niin pelkkää irtoamista. Silloin vasta saadaan takaaleikkaukset yms onnistumaan, kun koiran pitää mennä edelle. Novaa voi helposti vedättää, jos nyt vain ehtii tai juosta rinnalla (Gavalle piti taas opettaa tarkemmin teknisiä juttuja ettei ole niin tarkkaa jos en ehdi millilleen oikein sekä vieressä lenkittäen juosten olisin jäänyt kakkoseksi ja toisenaan se kiihdytti, kun juostiin kilpaa). Nova kanssa yritän ohjauksella jeesata kaikki vaikeat kohdat.. Tehtiin erikseen muuria. Sitten 1-5. Persjättö 4-5 jonka ehtiminen vaihteli. Ja ehdin koska Nova ei osaa lukea puomia.. 5-8 pätkässä ongelmallinen oli 8 hyppy, jos en ehtinyt juuri oikeaan kohtaan oikaisi palkkaajalle hypyn ohi. Sitten 21-24 pätkää. Pyöritykseen laitoin vähän kauempaa, mutta sitten ongelmana oli mun liike käännöksen suuntaan, halusin ottaa helpommin päin etten pyöri ympäri eli persjättö kun koira laskeutumassa. Näitä treeniin. Käännös ei ollut yhtä tiivis. Sitten ongelmana oli takaaleikkaus 23, ei sujunut ilman palkkaajaa edessä. Valssilla meni, mutta vähän venähti.

Gava: Sanoin, että käytetään Novalle myös Gavan aikaa. Joten Gavan kanssa pari käännöstä hypyltä 2. Kääntyi hyvin ja otin vain oikealle, missä oli tilaa. Sitten paneudettiin keppien kohtaan. Pelkät kepit ja Anu palkkaamassa ennen hyppyä. Matalalta poispäinkääntö ja Gava kääntyi tosi pienesti lähelle keppejä. Sitten kun tajusi lelun ja seuraavissa jäin vähän pidemmäksi näyttämään irtoamista kauemmaksi, lähti jo paremmin. Sen jälkeen putkeen irtoaminen sujui. Kokeiltiin vielä pätkänä 13-15, tässä ongelmana alkuun että hyppäsi hypyn keppien sijaan. Selkeä katse ja haltuun. Sitten piti saada oikeaan väliinkin. Kun onnistui, sujui pätkänä. Kerran hypyltä 18 niistolla vasempaan käännös. Valahti ohjauksesta seläntaakse ja sen tajusin itsekin. Uusiksi ja nyt hyvä. Keppien treeni oli samantyppinen kuin viimeksi puomilla. Noita täytyy muistaa aina välillä kerrata ja varioida. :)


Nova teki keppejä toisella kentällä. 4 keppiä sujui helpommalta puolelta. Koira oikealla oli edelleen vaikeammat. Jollakin kerralla taisin ottaa taas 4+4 missä pieni 2m väli keskellä.

Nova teki myös keinun pamauttelua. Noin 30-50cm korkeudesta. Yhdistin siihen 2on-2off asentoa, mitä lähti hyvin tarjoamaan molemmin puolin. Avitin sen verran että tallasin laudalle ettei se kerran pamautettua tule tassuille. Kun takajalka tai molemmat meni laudalle niin palkkasin maahan, jolloin etujalat meni 2on-2offiin.

Novan kontaktit on olleet kovasti mietinnässä. Ja mikä on realistista tällä aikataululla, tilanteella ja osaamisella. On niin monta rautaa tulessa ja asuu vielä kilsan päässä, eikä löydy omia kontakteja ja kentälle ei ehdi niin usein. Toki tuli vain testattua vähän aikaa Trkmanin mattoa puomia varten, heitin hanskat tiskiin kun en osaa olla riittävän selkeä niissä. Novalla ehkä on myös niin pitkälaukka ja helposti pomppiva.. Mattotavalla (pieni matonpala mihin laukka) nähnyt myös hyviä kontakteja, mutta ei sekään niin nopeaa ole ja vaatii erikseen käännösten opettamisen. Jos kontakti valinnat on myös sitä, ettei ole lähes koko kesään niitä tehnyt niin ehkä ne on pielessä. Ja täytyy hylätä ainut perustelu, että ne olisi hienot ja nopeammat.
Keinulle nyt 2on-2off, puomille 2on-2off ja A:lle voisi käyttää speedbumpeja ja rakentaa juoksarin. Kepeissä ei varmaan enään hirveän pitkään mene, kunnes loksahtaa ja ne alkaa sujua. Ekaa kertaa ollaan ehkä siinä tilanteessa että koira ei kisaiässään osaa kumpiakaan keppejä eikä kontakteja. No Gavalla kesti keppien kanssa. Ruutilla venytti silloin myös juoksarit jotka tiivistyi A:alle vain. Ja onhan tuo tekninen ohjaaminen ratojen kanssa vielä niin huteralla pohjalla näillä treenimäärillä. Ja Novalla on nyt alla treenejä viime vuoden syksystä alkaen, silloin omatoimitreeniä kun sattui olemaan mukana, talvella muutamat tuurauskerrat ja kesällä touko-kesäkuussa. Talvella meillä on Saijalle treenipaikka, jossa Nova saa treenata viikottain suurimman osan kun Gavalla on mammalomaa. Päässyt ehkä niin helpolla, että tuntuu pitkältä ajalta. Ja oma motivaatio on nollassa jos ei edisty. Joskus tuntuu hölmöltä, että agility on melkein meidän päälaji kaikkien kanssa ollut, mihin käytän eniten aikaa, seuratyössä, treeneissä, kouluttaen ja saavutuksia on kuitenkin enemmän tokopuolella.



Aamun kauniissa sumussa oli 5min extra aikaa ikuistaa muutamilla kuvilla. Jotain hyötyä olla kuuden aikaan ylhäällä.
- kuvat




Luka sheltti agiliitää viime su koulutuksessa, otin Lukasta muutamat kuvat :)

20.8.2017

Nova, Ville Liukan agilitykoulutuksessa ja keppejä

Sunnuntaina siis Novalla oli agilitypäivä, Ville Liukan koulutuksessa. Jonkin aikaa arvioin kumman kanssa menen, ajattelin että pääse todennäköisesti juostavasta radasta helpommalla Novan kanssa. Ja Gava on käynyt enemmän Villellä joten voi olla että löytyy hyviä vinkkejä. Ja toki Villellä on ehkä tolleria suht lähellä olevia koiria. Radassa oli ulkomaiden vaikutteita. Kovaa vauhtia, leijeröintiä, erottelua, kiirettä ohjaajalle, takaaohjausta.. Esim käännöskäskyistä oli apua, sekä in in- tapainen koira tulee ohjaajan puolelta esteen. Tai "come come" käskyllä koira tulee suorinta reittiä ohjaajan luokse, eikä esteen kautta.

Ensin valkoiset pallerot. 

1-4: käännöskäskyllä hyppy 2. Otin pari askelta kohti ja sitten pääsin jatkamaan. Vähän rajalta ettei kääntynyt melkein liiankin hyvin ja toisaalta opetettava lähetykset kääntymisen jälkeen. Tein persjätön vähän lenkittäen lähemmäs hyppyä 3. Sitten valssilla hypylle 4. Kun yritin olla lenkittämättä kohti 3 hyppyä, Nova alkoi tulla siitä ohi. Täytyi sitten korostetusti ohjata eikä siinä ehditty mitenkään hyvin enään edelle. Tuollaista lähestymistä siis! Kokeiltiin sitten niin, että otin puolivalssilla vedolla hypyn 4. Toimi ihan hyvin ja ehdin siitä auttamaan vähän tökerösti riman yli, mikä tipahti. Täytyy kyllä Novan kanssa opettaa tuon käskyn alle ja alustapitäen erottelemaan ohjauksia hypyille! Ei tarvitse sitten kikkailla ja hidastaa eri ohjauksilla, jos muuten vauhdikas kohta.

Alku + 11-13: taidettiin tehdä alusta asti. Heitin lelun hypyn 7 taakse. Kääntyi nätisti hypyltä 5, käännöskäsky siinäkin.

7-11: irtoamisessa appari palkkasi. Juoksin koiran vierellä. Sitten kokeiltiin leijeröintiä, tuli ekan hypyn ohi. Sitten palkattuna. Sujui palkan kanssa avustaen eli kun lähetin koiran putkeen, jäin keppien toiselle puolen. Putkesta tultua pari askelta kohti hyppyä 9. Ja Ville palkkasi hypyn 9 jälkeen. Sitten sama, mutta jatkoin hypylle 11. Ehdin hyvin lähettämään ja käännös 11 oli pieni. Kun kokeiltiin samaa niin, etten leijeröinyt enhän mä ehtinyt vaan jäin seläntaakse hypyllä 10, Nova lähti mua kohti ja hyppäsi hypyn 11 toiseen suuntaan kääntyen. Täytyy siis treenata esim putki ja hyppyjä 2-3 missä oon jäljessä ja voidaan kääntyä seuraavalta.

Siniset pallerot:

1-4: tässä kutsuin suoran putken päädystä ja otin siitä valssilla hypylle ja kuljetin seuraavalle. Sama vielä takaakierron 5. kanssa. Alusta oli kehoitus myös lähteä samaan aikaan koiran kanssa. Eli miten se olisi jatkunut valkoisista palloista 16-17 kepeiltä. Radalla oli näppärin juosta silloin hypyn toiselta puolen, saksalainen tosta kulmasta ei ole ihan hallussa. Ekalla kertaa pysähdyin liika, Nova tuli mutta rima tippui kun olin edessä. Tokalla lähdin sitten liian aikaisin alta ja tuli perässä. Toi treeniin siis! Voi ottaa erikseen yli kutsumisia ja juosta itse alta pois ja sitten loivan takaakierron kanssa vaan kiertoa.. Gavan lepakkokurssilla käytiin saksalaisen paloittelua läpi. ;D

9-11: otin ekalla kertaa hypylle 9 etumatkalla pakkovalssin. Sitten seuraavalla kokeilin taas vetoa, taisi onnistui vaikka vähän tökerö. Takaaleikkaus 11 ei taas onnistunut oikealle. Ei lähtenyt yhtään kääntymään ilman palkkaajaa. Tästä Ville pyysi kokeilemaan ilman esteitä vain kädellä vipaten/tehden sylkkärin, että kääntyykö. Eihän se kääntynyt. Vasemmalle taas kääntyi. Täytyy saada koira tajuamaan ohjausliike ensin ilman esteitä. Muistan kun ongelmaa oli myös käännöskäskyissä leikkauksessa ja toisen suunnan useamman kierroksen pyörimisessä. Puilla pystyi myös noita takaaleikkauksia tehdä ja ohjata vs suoraan meno.

Nova treenaa:
- ohjaajan puolelta hyppy: valk 4 ja sin 9
- sylkkäri oikealle
- 9-11 jos itse jäljessä
- sin 1-4 jos 3 hypylle saksalainen
- keppien leijeröinti + irtoamissuora eli myös etäisyyttä irtoamissuorissa koiraan.. nyt juossut aika lähellä esteitä?
- irtoamisen vahvistamista lelulle, jos mietin "etten pysty" tehdä jotakin sen takia


Keppitreeniä tehtiin myös kentällä 2x 4kpl kepin sarjaa. Jätin väliä noin 3m. Ensin palkkasin ekasta sarjasta, oikoi ensin vikan välin pois. Niistä ei palkkaa. Kun teki oikein ekan 4kpl kepit sai namipalkkaa. Sitten erikseen toinen 4kpl keppien sarja. Sekun sujui niin koitettiin myös toisesta suunnasta molemmat yksittäisinä. Sitten kokeiltiin ensin eka sarja 4kpl, sitten toinen sarja 4kpl. Loppuun saatiin onnistuneet pätkät itse oikealle puolen (koira vasemmalla) eli helpommalla puolella. Ensin namilla sitten lelulla kerran. Haluan mielummin palkata namilla, että keskittyy tekniikkaan ja saa lisätä vauhtia sen mukaan, minkä kokee itse sopivalta. Muuten Nova osaa kyllä mennä liiankin lujaa sinnepäin. Toiselta puolelta ei taidettu saada ihan ehkää sarjaa eli yht 8 keppiä yhdellä välillä. Lähetykset kepeille oli myös ihan läheltä metri kaksi. Toinen mitä mietin tehdä oli laittaa ohjurit täysiin keppeihin, kuten noissa 4 kepeissä oli aiemmin. Mutta ehkä vielä liian aikaista. Tai sitten voisi pitää 4 kepeissä ja tehdä enemmän kulmia. Yllättävän hidasta varsinkin kun ei itse ehdi niin paljon treenaamaan, äiti tehnyt suurimman työn kotitreenillä.


Porukoiden pihassa siirsin kepit ihan eri kohtaan ja mietittiin palkan suunta. Nyt vaihtui keppien suunta niin, että helpompi on kulkea koira oikealla puolen eli Novalle vaikeampi. Vieressä oli myös puu, millä Nova tarjosi käännöksiä ja juoksi sieltä kepeille. Vauhti vaan kostautui ja ei osannut pujotella oikein. Ehkäpä nyt näin paikan muutoksella menee perille, minkä tyylistä treeniä tarvitsisi.. Pihassa oli siis 2x2 keppejä 3 paria eli 6 keppiä. Ja jätin 5cm kujan.

Ruuti teki myös näytösluonteisesti, sujui vinosta kulmasta kaukaa paikaltaan lähettäen. Sujui myös pihan toiselta laidalta 20m päästä puun kierto ja lähetys kepeille. Ja sujui! Avokulma mun auttaessa vähän rintamalla sujui, mutta ihan yksin ei. Ja kun se sujui niin ei taipunut seuraavaan väliin. Ruutin mielestä kepit on niin siistit ja odottaa lähtölupaa kuin raketti. Haukkuakin piisasi..

Gava teki myös, ensin loivasta kulmasta oikein. Sitten tehtiin myös puun kierto ja juosten kaukaa kepeille. Gava meni yhden puun huonolta puolelta, mistä ei osannut hakea kepeille siitä vauhdista. Kun kiersi puun niin, että syötti enemmän oikein sisään onnistui. Eli itsenäisyyttä ja vauhdin kanssa lisää. Niin eri kun opettanut 4m lähetyksillä omassa pikku pihassa vs 15-20m lähetystä. Ja mitä kentällä, mutta jäänyt tekemättä kepeille menot missä koira irtoisi sinne yksin vaikeasta kulmasta.

Mejä - jälkeä, nome palautuksia ja eteenmenoa

Lauantaina vietettiin mukavaa tollerimaista päivää Vihdin ja Espoon rajalla. Mentiin näkemään Novan isän Viljamin omistajia Tiinaa ja Juhaa. Sekä paikalle tuli myös puoliveljien Jekkujen omistajat sekä Eeva & Wenny. Kaikki jälkimmäiset uusia tuttavuuksia, mukavaa porukkaa, ihania koiria ja koulutus oli mahtavaa, kiitos Eeva ja Juha!

Novan ensimmäinen mejä- jälki: 
Jälki oli tehty edellispäivänä. Oli kuten kokeessa, alussa makaus. Kisoissa hihnassa pitää olla 6m päässä. Aloittelevalla pidetään lyhyempää hihnaa, taas sujuessa sitä laskettiin välillä enemmän. 10m alueella koiraa auttaa ja näyttää apuja, puhua. Kai 3min aikaa ennen kuin pakko lähteä, eli ajan voi käyttää rauhoittumiseenkin. Näyttää koiralle makauksen ja osoittaa jäljelle. Tässä oma käsky esim "jälki". Koiran perässä seurataan jos menee pois jäljeltä, muuten koira oppii katsomaan ohjaajan reaktiota. Tollereille sopii usein oppi erehdyksen kautta, jos nyt ei korjaa takaisin (tule edempää takaisin jäljelle) niin sitten tuodaan takaisin. Ja jos koira pysähtyy pysähdytään itsekin, seuraa takajalkoja. Jos koira ottaa kontaktia katso taivaaseen. Kisoissa ei saa puhua tai käskyttää koiraa sen alun 10m jälkeen. Jos koira lähtee riistan jäljelle saa sanoa yhden käsky, kannattaa olla napakka ei tai muu käsky. Seuraavat vähentää pisteitä. Tuomari myös itse tulkitsee makaukset, niitä ei tarvitse ilmoittaa. Treeneissä jälkeä oli merkattu pieneillä merkeillä. Makauksilla oli taas eri värinen nauha. Makauksilla pisteitä voi lähteä, jos koira merkkaa sen huolimattomasti. Nyt kehuttiin käytöstä makauksella, Nova meinasi myös kaivaa ja syödä maata. Ylimääräinen reaktio kuulemma jää pois. 
Nova meni välillä hienosti jäljellä. Välillä taas etsittiin sitä, ja välillä yritti kysellä apua. Jaksoi silti jäljestää koko pätkän ja lopussa palkinnoksi sai hirven sorkan. Sitä vähän pureskella kunnes se meni talteen. Nova meni mukavaa vauhtia, ei kiskonut eikä jäljellä saisikaan juosta perässä. Saa nähdä miten ensi kerralla sujuu. Novan jälki oli helpossa kuusikossa, jossa oli aika hyvä näkyvyys. 


Kaato ja kulma




Noutotreeniä nomea varten

Välinouto: Tehtiin ensin niin, että Nova jäi odottamaan. Oli aika intona dameista, joten ekalla jätöllä ei pysynyt. Kouluttaja varmisti taippariotteella hihnassa että pysyy. Nova katseli jonkin verran myös metsiin, jos on jälkeä tai sieltä noudettavaa. Dami jätettiin n. 10m päähän. Ohjaaja jatkoi vielä seuraavat 10m. Sitten kutsuttiin noutamaan eli tuomaan dami. Dami taisi pudota jalkoihin ja sitten sen sai käteen. Nova häselti aika paljon edessä. 
Tähän otettiin sitten uusi tapa käyttöön. Tavoitteena luovutus käteen (käsikosketuksella opettaen). Koiran ajatus että tuo käteen. Tuo suoraan siihen ja irroittaa luvalla. Sitten siirtyy sivulle, ilman käskyä. Kun rauhoittuu sivulle koira saa palkkaa. Siihen asti ohjaaja on mahdollisimman eleetön, ottaa damin rauhallisesti ja palkkaa rauhallisesti. Namilla tai yhdellä oli käytössä pallo. Jos koira tekee virheen ketjussa, ei palkata vain kehut. Jos dami/lintu tippuu, koira ei tuo heti jne. Tämä siksi, jos koira on korkeassa vireessä jo noudosta. 
- Mitä enemmän ohjaaja sinkoilee ottamaan damia, käskyttää, tai palkkaa heti luovutuksesta ja tseppaamisesta tms levottomuudesta se nostattaa vain koiraa. Myös jos damia nostellaan ylös tai lintua, jos koira yrittää napata sen, koira vain kuumuu siitä. 
- Jos dami laitetaan maahan tai lintu se tarkoittaa että se on haettu ja sitten haetaan seuraavia. 
- Tai jos koira hyppii kädestä damia niin toisella kädellä estetään se. Ei kieltoa, mutta voi todeta esim että se on minun. 
- kun palautus on varma, voi koiran tuodessa heittää toisen damin maahan ja pillittää vielä tuomaan nykyinen suussa oleva. Ei saa vaihtaa tai häiritä palautusrutiinia. 
- pilliä kannattaa käyttää silloin kun sitä oikeasti tarvii, ei aina. Jos koira tuo hyvin ja on jo tulossa, miksi pillittää kun se suorittaa jo sitä tehtävää. Tietty opetusvaiheessa ehkä.. Mutta jatkossa esim silloin kun miettii riistan vaihtoa, pillitys niin luoksetulovihje vahvistettu. Tai kun koira on tulossa vedestä maalle, pillitys muistuttamaan että tuo käteen asti eikä jää ravistelemaan. 

Riistan kanssa tehtiin välinouto myös pitkältä matkaa. Lintu palautui muutamien metrien päähän ja Nova jäi omimaan lintua. Lintu pois ja treeni seis. Myöhemmin kokeiltiin hihnan mitalla, että lintu jäi väliin. Ei nostanut sitä ohjaajalle joten otettiin lintu pois. 

Tarjoaminen: ohjaaja istuu tai on kyykyssä. Dami laitetaan maahan (koira alkuun hihnassa tai eteinen tms). Voi vapauttaa koiran jos ei tee mitään. Palkataan jos nostaa damin ohjaajalle. Ei muita vihjeitä, otetaan dami rauhallisesti vastaan. Koiran pitää tuoda se kunnolla. Tämä seuraavaksi polvillaan ja seisten. Eri paikoissa, eri vireessä. 


Yleistä: opettaa siirtymät niin että koira tarjoaa itse sivulletuloa ilman käskyä. Jos ohjaaja jarruttaa tai pysähtyy koira tulee sivulle. Jos tässä taas käskyttäisi, se nostaisi virettä. Nomen alokkaassa koira kulkee vapaana suoritusten ajan. 
Yksi ohjauksessa tarvittava pillikäsky oli joko pipipipi jatkuva pillitys tai sitten piuu piuuu joka merkitsee koiralle että "polttaa" eli koira on lähellä damia ja saa tarkentaa lähityöskentelyyn. Tämä opetetaan vielä erikseen eteenmenosta. 

Eteenmeno, eli ohjaus: Tässä ei ole väliä viekö damin koiran kanssa tai ilman koiraa (koiran istuen ja odottaen). Ennen lähtöä valitsee kiintopisteen ja kuljettava suoraan. Tässä saa näyttää käsimerkin, voi olla kämmen selkeästi avoimena. Ei ihan koiran pään viereen, ei näe siihen. Ja käden voi tuoda vaikka yläkautta. Novan etutassu oli ylhäällä, niin pitkään ei lähdetä kunnes se laski. Vire liian korkea. Wennya palkattiin myös naksutellen vain käsimerkillä katseen suunnistamisesta. Lisäksi sai harjoiteltua malttia, milloin pääsee hakemaan ja milloin ei. Oli niin säpäkkä neiti kyseessä. Tässä eri matkoja, aloitettiin noin 10m matkasta. Voi viedä myös palkan kiertäen, eli silloin ei ole hajujälkeä. Wennyn esimerkki oli koiran näkemättä 2-3m päähän heitetty dami ojan toiselle puolen. Käsimerkin jälkeen kun katsoi oikeaan suuntaan "eteen" ja koira lähti hienosti sokkona. Sokkona lähetyksiä alkuun ihan lyhyiltä matkoilta, että koira menee vielä suoraan. Koira pitää osata stopin jälkeen jatkaa myös samaan suuntaan eteen. On olemassa ohjausliikkeitä missä suuntakäskyillä koira ohjataan damin luokse, koiralla ei kaikissa näissä ole muistikuvaa tippumisesta. Tollerit on kuulemma hyviä muistamaan markkeerauksissa damien tai riistan putoamispaikat. Siksi myös on hyvä aina vähän muuttaa onnistunutta treeniä, esim ei lähetetä kymmeniä toistoja samaa reittiä etsimään. Heti kun tulee hyvä se riittää siitä. Novan eteenmeno treeniä kolme toistoa. Markkeerausta voi olla myös 90 asteen kulmassa, ei aina vain eteen ja taakse. 

Novan eteenmenosta vielä. Tässä huomioitiin se mikä ehkä on tullutkin huomattua. Että ellei Novalle sano damin noston jälkeen käskyä tuoda niin se meinaa vähän ottaa kunniakierroksen ja miettii samalla tuoko vai ei. Ekalla kerralla käsky tuli damin nostettua ja lähti tuomaan heti sen kuullessa. Seuraavalla piti olla käskemättä kun nostaa damin. Nova jatkoi juoksemista kauemmas damin kanssa ja toi sitten hetken kuluttua damin, huonosti luovuttaen. Ei palkkaa. Vikalla juoksi taas lenkin mutta vähän suoremmin ja luovutus oli hyvä. Täytyy opettaa tuomaan damit tarjoamisen kautta, ilman erillistä käskyä. On nyt oppinut siihen että kun käsketään pitää tuoda. Ei ihme jos kiertelee silloin jos ei ole näkyvyyttä koiraan tai miettii vaihtamista toiseen. 


Käskyllä palautti suoraan takaisin


Puoliveljet teki vielä hakuruutua. Siellä lähetyksiä eri suuntiin ja itse voi liikkua ruudussa. Rauha kun koira tulee sivulle. Jos koira kierroksilla voi hetken rauhoittaa tilannetta. Tai ainakin tekee lähetyksen rauhallisesti, odottaa että koira katsoo oikeaan suuntaan. Nomekisoissa ei saa varsinaisesti suunnata enään hakuruudussa (taipparissa kyllä), voi näyttää käden huitaisulla lähetyksen. Mutta ei saa osoitella jatkuvalla käsimerkillä. Kokeneet ohjaajat lähetti koiran taas ilman käsimerkkiä, kun koira katsoi oikeaan suuntaan käsky. Hakuruudussakin pystyi helpottaa luovutusta menemällä kyykkyyn. Sama kriteeri palkataanko vai ei. Linnut jätettiin treeninä parin metrin päähän maahan, joita toinen vähän valvoi. Jos koira hyppii riistaan luovutuksen jälkeen niin taas "minun" ja estetään kädellä. Mahdollisimman rauhallisesti. 




Puoliveli Jekku HML

Jekku 1

Puoliveli Jekku "2" HKI

Iskä Viljami

Viljami ja tuttu ilme :D

Wenny serkku (äidin veljen pentu)

Katsojat treenien lopussa

Sunnuntaina treenattiin jo kotiläksyjä 

Käsikosketusta: mun ja äitin toimesta. Näytti käden ja palkkasi heti. Päänkorkeudelta koskemiset. 

Nosto tarjoten: itse tein lelun kanssa, laitoin maahan ja vapautin. Käsi näkyvissä ja palkkasin namilla noston siihen. Samaa äiti teki damilla, ensin maassa istuen. Sitten polvillaan ja sitten seisoen. Seisoen yhdistettiin luovutuksen jälkeen perusasento, mistä palkka jos siihen asti hyvä. Käteen tuonti myös niin, ettei kumarru koiran päälle. Nova välillä toi kohti suoraan eteen, eikä tajunnut hakea kättä kuin hetken damia pideltyään. Käsikosketuksen kanssa vaihdellen siis lisää. 

Nosto noutona: 2m noutona damin haku sivulta lähtien. Ekalla kerralla jäi korjaamaan otetta ja mietti hetken ennen palauttamista. Tästä vain kehu, ei palkkaa. Seuraavat palautui suoraan käteen. Seuraava oli vähän epävarmempi. Kolmas oli paras ja varma. Pelkästään noutokäsky. Muuten ohjaaja oli hiljaa, käteen tuonti. Ja damin mentyä piiloon tarjosi sivulletulon. Äiti oli hyvän rauhallinen. :) Huomasi kyllä, että eteisessäkin pienesti mietittiin ennen damin tuontia. Ja vire on korkeampi, koska damit. Verrattuna lelun nostoihin. 

Tuli myös mieleen, että edellinen treeni ennen eilistä oli taippareissa missä sai tehdä huonoja luovutuksia. Ei ihme, jos niitä eilen sai työskääkin. Mutta hyvä toisaalta, että ne nähtiin huonossa kunnossa jolloin sai parhaat neuvot. :) 

16.8.2017

Videopommi- Taippari ja agilitya sekä astutus

Videoita välillä tullut otettua, mutta kaikki oli unohtuneet kännykän muistiin. Tässä siis kerralla useampi. :D

Novan taipparit 5.8: vesityö, hakuruudun alusta ja kanijäljestä lyhyt pätkä. Video.


Agilitya:

Gavan agilityn omatoimitreeniä (Anun rataa 8.8) 10.8. Samat jutut tuli taas kuin ohjatussa! Toistoja, yhdessä treenissä onnistuminen ei kerro että onnistuisi seuraavalla kerralla heti ekalla.
Tällä agiradalla oli pituuden jälkeen putkiansaa, hyppy japsilla (en tosin videolla tehnyt sitä :D), ja puomin alla putki mihin sylkkärillä tai toiselta puolen ohjaten. 90 asteen keppikulma ei sujunut.
- video



Novan agilitytreeniä 15.8 irtoamista ja takaaleikkausta. Itse flunssassa niin sai näin juostua vähemmän. Kun hoksasin leikkauksen, etten voi liikaa jäädä katsomaan meneekö hypylle vai ei. Kaksi askelta lukitusta kohti estettä ja sitten linjan leikkaus. Video


Gavan 15.8 agilitysta Päivi otti videota (kiitos!). Radalla oli 3lk radan alku ja pituuden jälkeinen kohta. Jo kolmosillekin kinkkiset ja moni epäonnistui. Kummastakin jäi fiilis ettei ole varma mikä vaihtoehto oli paras. Anun ehdotus alkuun toimi parhaiten ja pituuden jälkeinen vaati rohkeutta. Mun vaihtoehdolla tuli 2 rimaa alas, hidaampi ja huonot linjat. Kepeille 90 asteen kulma rynnin ja gava meni väärään. Tosi vaikea meille. Puomilla tein persjätön ja Gavan stoppi valui maahan. Tehty niin paljon nopeita vapautuksia. Pituuden kohdassa heti putkesta haltuun, mutta liike säilyy. Ei ollut aikaa rytmittää. Saksalaistyylisesti mutta pidempää kautta siivekkeen ympäri. Video.

Hyviä uutisia myös! 
Gavan ensimmäinen astutus ke 16.8 onnistui. Olivat uroksen luona, ensin meni pidempään aikaa lämmetä. Pihalla sitten Gava oli alkanut miettiä, että voisihan sitä vähän flirttaillakin kerran mieskin paikalla. Astutus sitten onnistui ja olivat 19min nalkissa. 

Toinen astutus to 17.8 onnistui myös. Paljon nopeamminkin. Gava lähti innoissaan kasvattaja Marian mukaan hihna tiukalla autolle. Taisi olla edellispäivänä kivaa. :D 
Kuva: Maria Kallio

15.8.2017

Nova Tollershowssa

Sunnuntaina matkattiin äitin ja Novan kanssa Orimattilaan Tollershowhun eli novascotiannoutajien erikoisnäyttelyyn. Äiti oli välissä käynyt yhdessä mätsärissä. Seisominen sujui jo vähän helpommin kuin aiemmin. Toki kokeneet esittäjät saa sen näyttämään helpolta. Äitille kaikki creditit Novan opettamisesta, en ole itse ehtinyt/muistanut nyt opettaa. Sovittiin, että esitän sen.

KUVAT

Nova oli avoimissa uroksissa toiseksi vikana, 16 urosta. Ryhmäkehä meni ihan hyvin, juoksut sujui ja seisominen. Nova ei ota häiriötä muista koirista. Koitin innostaa ja myös kehua, että häntä heiluisi. Edessä oleva koira pysähteli ja juoksi hitaampaa.
Yksilökehässä katsottiin ensin liikkeet, sitten seisotusta. Kuvista katsottuna olisi kyllä kehittämistä vielä miltä koiran esittäminen näyttää ja jos joutuu paljon korjailemaan. Monilla oli myös tollerin kanssa mustaan, josta se toki erottuu hyvin. Ryhdikkäinä ja iloisina. Täytyisi mennä juniohandlereiden oppiin. :D Koiran parhaat puolet pitäisi osata näyttää ja kuvissakin näyttää hyvältä. Pelkästään seisotuskuvia ottaessa näki kyllä mikä oli hyvännäköistä ja mikä ei, vaikea sitten etuviistosta tai sivussa kyykyssä aina nähdä kokonaiskuvaa.

Arvostelu, Jan Roger Sauge: 
2 åris hane. Mycked god typ. Trevlig huvud. Tillräcklig lång halls. Kunde ha mer baklagt skundlra. Bra ben & tassar. God överlinje & baksdel. Behöver ännu mer kropp & päls. Rör sig ok.
AVO EH

Suomennettuna: 2-vuotias. Erittäin hyvää tyyppiä. Mukava pää. Riittävän pitkä kaula. Pitäisi olla taaemmaksi asettuneet lavat. Hyvä luusto ja tassut. Hyvä ylälinja & takaosa. Tarvitsee lisää kroppaa ja karvaa. Liikkuu ok.

Kännykkäkuvat äitiltä:


Nova ennen kehää ja kehässä


Novan Kia mummo äitin puolelta




Rop narttu (sama tuomari kuin Novalla valitsi)
Vsp uros
KUVAT