Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.1.2018

Haasteita pikkupojalle tokossa

Tiistaina treenattiin Olarissa Espoon Koirakeskuksessa Annen & Jedi aussien ja Wilman & Bina pon:in kanssa. Itse valitsin mukaan Novan, sille myös uusi paikka. Ja kimppatokoista vähän aikaa, kuun alussa. Edullinen treeni päiväaikaan.

Ruutu: Novalle valitsin vihreän ruudun. Kokeiltiin ensin mattopintaista kosketusalustaa, ei tajunnut sitä kun oli matala ja kiersi vain merkkejä. Sitten otettiin pyöreä muovipurkin kansi. Siihen meni hyvin, päätin palkata alkuun namilla, kun meinasi vain kiireisesti käydä alustalla tai tönäisemässä sitä. Haluisin, että jää alustalle seisomaan. Sen muistamisesta ei ollut nyt tietoa, joten täytyy muistutella kotona. Kahteen kertaa apparilta tuli lelu, kun koski. Otti kontaktia kyllä palkkaajaan ennen alustaan koskemista. Tehtiin ruutua hallin kokomatkalta 10m? ja ihan läheltäkin. Tällä kertaa ei muuten tehty ekaa kertaa lelulle. Tai näytetty alustan kohtaa.

Ruudun paikan korjaus: kahdelta sivulta. Nami palkka, kun meni alustalle. Vasen sivu vaikeampi ja muistutin näyttämällä alustan.

Kaukot: kokeilu 5m. Maahanmenoissa ei liikkunut takajalat, mutta oikea kyynär jäi ilmaan. Uusi ongelma.. Palkkaa vähän vastakkaiselta puolelta ja kokeilin kerran vähän työntää lavasta, että saa olla tiukasti maassa. Ei reagointia ekalla, korjasinkohan maahan. Vähän lähempää ok, mutta hitaampi. Sitten sujui myös 5m ja palkkasin ekan nami heitolla, seuraavan leluheitolla.

Merkin kierto: Kokeilin ensin ruudun rinnalta ja lähetys kuvan otto suuntaan. Nova kaartoi mun ohi kiertämään ruudun tötsän. Appari näytti tötsän. Nova juoksi tönäisemään sitä. :D Menin lähelle ja sai tarjota kierron. Sitten ruudun edestä 8m? päästä, se sujui. Vähän sivuttaissiirtymää ja uusiksi. Nyt katseli odottavia koiria kentän sivuilla (5-7m päässä ehkä molemmat) samalla kun kiersi tötsää ympäri. Yksi kierto, että Nova jäi kauemmas ja kutsuin lähempää kiertämään. Sitten poispäin koirista, niin että Nova jäi istumaan tötsän lähelle ja itse menin kauemmas taakse. Ekassa ei katsonut tötsää ja unohti kiertää. Toisessa katsoi ja onnistui. Ei ole helppoa pienellä pojalla. Merkki oli keltainen.

Paikalla istuminen: Binalla jäi pallo seläntaakse. Vapautettiin sinne paristi kun olin Novan luona. Nova kesti hyvin myös "jessittelyt" ja vapautukset. Palkkasin Novan kolmesti, välillä se ehti katsella Jedin suuntaan. Täytyisi saada paremmin keskittyminen muhunkin.. Aikaa tuli näin varmaan 1,5min ellei 2.


Treenaa Nova: 
- kosketusalusta ja pysyminen, matka
- ruutu
- merkin kierto ja ruutu häiriö, koirahäiriö, etäisyys nyt seinään/sohviin 2-3m
- kaukot 5m
- sivulta maahan, oikea kyynerpää?


Gava teki vähän sisätokoa

Kaukot: pallo jalkojen edessä. Istu seiso hyviä. M-s-i myös hyvä. Nyt matkaa 8m. 

Merkki: kosketusalustalla, ihan vähän vino. Kelpuutin alkuun, sitten odotin että aslustalla korjaa itsensä suoraksi (seisoi ihan vähän etutassuilla ohi alustasta). Joka toinen ilman alustaa. Nekin hyviä. :) 

Jäävä: istumaan nopea. Sitten meinasi seisomiset istua kun ei kuunnellut. Tajusin että mun on käveltävä myös suoraan ja luotettava. Istumiseen vihje on myös katsoa ja vähän hidastaakin. Heti teki oikein. 

Peruutus molemmille myös treeniin.

29.1.2018

Saksalainen tarkastelussa

MA AGILITY
Gavan kanssa tuuraamassa Katin treeneissä pikkupuolella mölliryhmässä. Täydellisesti treenin aiheena oli yllätys saksalainen, jopa niiden radassakin niin en ihan sekoittanut muuta keksimällä itse tai Kati jotain variaatioita. Alkuun melkein olin harmissani, ettei saatu mitään virhettä aikaiseksi (hassua kun pitäisi olla tyytyväinen puhtaasta menosta pätkissä). Tein taas uusia havaintoja!

valk 5-6: putkeen ja hypylle saksalainen, radan keskipuolelta eli oikean kautta. Heti putkesta tultua kontakti ja ohjaustaakse, putki syötti aika suoraan hypylle. Sitten heti oma liike eteen päin. Tutustumisessa mietin askeleen sivuun, käsialhaalla mutta niin että pääsen ponnistamaan päkiällä pois alta. Ja että miten saan ajoissa vastakkaisen käden esille. Melkein se on helpoin ajallisestikin heti takaakierto käden jälkeen ottaa mukaan tai jopa näyttää sen avustamana kiertoon ohjaus. Yleensä otan käden käyttöön, kun koiran pitäisi ponnistaa esteen yli.
Ekat palkat pariin otteeseen tuli kun koira laskeutui saksalaisesta. Katsoin alkeistreenejä ohjauksesta ja siinä tehtiin pelkkää hypylle tuloa (ilman takaakiertoa, mutta me otettiin se mukaan) ja ohjaajan liikettä siitä kohti koiraa (pitäen katseen laskeutumisessa) niin että tiputettiin lelu tai se oli valmiina. Tämä vaikutti tosi hyvältä, koska Gavalla on kiire perään ja näin se joutuu jäädä ottamaan lelun. Näissä mun tavoite oli vain suorittaa ohjaus.

mustat 1-5: pakkovalssi 2. Peruslähetys 2 hypylle ja meni aika kaarelle. Takaakiertoon 5 vähän vaikeammat asemat mutta onnistuin! Päällejuoksuna otin kohti putkea ja sitten tuli lelu.

Käännös 2/3/8 hypyllä venyi kaikissa. Tähän vastakäännös, en katsonut niin koiraa, tein sen nopeasti ja jatkoin matkaa. Ei vaikutusta koiraan, en huomannut kun oli seläntakana. Palkattiin kääntymistä ja sain vähän pidemmän viiveen tehdä lähetystä. Sitten myös pitkitetyllä päänkäännöllä. Tämä sellainen vaikea kulma noin 90 astetta tai vähän tiukempi ja kun siihen yhdistetään mun liike ja kova vauhti. Kerran testinä, että jatkoin vastakäännöksestä sinne mistä koira tuli eli 1, 2 vastakäännös niin juoksin 1 hypyn taakse. Tämä paljon tiiviimpi. Gavalle merkkaa niin paljon mihin mun liike jatkuu..

Lisää haastetta valkoisen pallon 6 saksalaiseen, sillä että yhdistettiin siihen pakkovalssi 7 hypylle, mikä se onkin kuvassakin. Tässä oikeesti tuli näkyviin sitten riman pudotuksia, koska mulla on kiire ja koiralle tuli kiire. Eka taisi onnistua. Sitten Gava hätiköi hypyssäkin. Muistaa pitää katse laskeutumiseen vaikka lähtee sieltä. Kerran huomasin, että käänsin katsetta. Kun lähdin varovaisemmin niin rima pysyi. Näissä ei myös palkattu alastuloon. Tällaisia lisää palkaten laskeutumiseen? Ja nämä on niitä mitkä kiireisillä radoilla sitten tökkii rimapudotuksina, se kiire. Nyt tajuaa viime vuodelta myös konkreettisesti mikä oli Janitan kommentti, että kaikista ohjauksista pitäisi päästä 5-10m koiran edelle kunnes voi sanoa että ne on valmiita. Ehdin pakkovalssiin, mutta menin sinne kääntymään ja jäi lukitus hypylle tekemättä eli jätin kiireen takia vähän puolitiehen ohjauksen. Tuollaisia kiireen tuntuisia ohjauksia pitää myös tehdä ja että taistelen ne läpi, enkä tee sinnepäin.

Saksalainen myös ottaen putki ja yksi hyppy suoraan ja seuraava takaa. Eli toiseen suuntaan 5, 4, ja 3 takaa. Tässä sai olla ajoissa työntämässä takaakiertoon, laitoin oikean kautta. Nämä on aika pelottavia, koska koira tulee kovaa kohti ja pitää osata ajoissa näyttää merkki. Ei riitä silloin kun koira laskeutuu, vaan aiemmin. Tässä ehdin sinne ajoissa. Mutta on niitäkin kohtia missä menee vähän kilpajuoksuksi, nekin treeniin.

Treenaa: 
- saksalainen+ mulle kiire seuraavalle esteelle
- saksalainen pakkausta laskeutumiseen
- saksalainen molemmat juoksee suht samaan aikaan esteelle ja kiertoon

28.1.2018

Anna Larssonin (SWE) rally-toko ja koiratanssi koulutus

Koulutus pidettiin Turun lähellä Liedossa Qubliksen tiloissa ja osallistuin kuunteluoppilaana. Ruotsalainen kouluttaja Anna Larsson kouluttaa paljon naksuttimella ja "positiivisesti". 

KUVAT

Oikein hauska ja rento koulutuspäivä, naurua ei puuttunut ja oli taitava lukemaan ohjaajan eleitä/apuja sekä koiraa. Rankka päivä 1,5h ajomatkat ja koulutuksen seurausta n. 8,5h. Muutama tuttukin paikalla ja paljon uusia koirakoita. Tein muistiinpanoja, kuvasin ja videoin vähän pätkiä (videokuvausharjoituksena :D ekaa kertaa järkkärillä manuaalitarkennuksella, 1.4kg objektiivi ei ehkä parhain käsivaralta).

Ensin oli ryhmätunteja 3-4. koirakoira 3-4kpl ja jokainen treenasi sitä, mitä halusi ja ehti 1-3 asiaa. Kouluttaja kävi kiertäen katsomassa ja neuvomassa. Koirille välissä tauko, että koiran omistaja sai kertoa mitä tekivät, miten ja miksi. Eli kertasi kuulijoille kouluttajan ohjeita ja mitä itse hoksasi. Kouluttaja joskus kertoi asiasta vielä lisää. Sen jälkeen oli yksilövuorot 15min, osa katsoi kisarutiineja esim kehääntuloa, tanssiohjelmasta pätkää, jonkin asian opetusta tms.

Yleistä: Ohjaaja on muuten hiljaa paitsi naksauttaessa tai kehuessa. Käytä naksutinta tai naksutinsanaa (esim jes, zip..). Mieti etukäteen, mitä palkkaat. Naksutin ja namit valmiiksi. Vaihtele harjoituksissa palkkauskättä ja suuntaa. Vahvista myös paikallaan pysymistä.

Jos koira siirtyy paikaltaan aina naksautuksen kuultua, kun nami kaivetaan esiin. Harjoitellaan ilman naksutinta ensin palkkauskäytäntöä. Eli kun taskuja kaivetaan, ei hypitä tai liikuta kohti. Jos koira liikkuu, käsi lähtee pois taskulta. Sama uusiksi. Vasta kun pysyy paikallaan ja ohjaaja saa kaivella korostetusti taskua, namin voi saada. Totutetaan koira myös kaikkiin käden liikkeisiin ja ohjaajan sijainteihin.

Kosketusalusta/koroke etutassut, takatassut tai kaikki tassut: Namin heitto helppoon lähestymiskulmaan. Alkuun ohjaaja oli vastassa, ehkä puolen metrin tai metrin päässä, riippuen koirasta ettei painosta koiraa liikaa taakse. Naksutetaan tassuja korokkeella, mieti ettet vahvista vain liikettä. Palkataan useamman kerran kun koira tekee kriteerin mukaan. Kokeile itse vaihdella sijaintia palkatessa. Seuraavilla toistoilla kokeilee myös itse eri positiota, kun koira tulee korokkeelle tms. Ideana saada käytön niin selkeäksi ja pysyminen kannattavaksi, että koira jossain vaiheessa tajuaa vaikka tulisi ohjaajan houkuttelemana alustalta pois, että osaisi heti korjata itsensä takaisin esim peruttaen siihen takaisin. Jos koira ei muutamaan sekunttiin osaa korjata itseään takaisiin vaikeasta paikasta, heitä nami taas helppoon kulmaan niin että koira voi kävellä sieltä suoraan korokkeelle. Reorientoidaan eli aloitetaan alusta ennen kuin koira turhautuu, koska sijainti liian vaikea eikä koira sen takia osaa korjata itseään korokkeelle. Koiran ääntely voi olla selkeä palaute siitä, että ei ymmärrä tai sitten vire on korkea. Muista tauot ja pitää treenisessiot sopivan lyhyinä.
- Koroke apuna seurauspositioissa, suoruus seisoessa
- Joskus haastavampaa on paikallaan pysyminen
- koiran toimintaan vaikuttaa mikä on sen oletuskorokkeista, esim jos sillä on aina pyöritty niin tarjoaa sitä, mieti mikä omista sijainneista koiralle helpoin


Vasempaan 360 astetta, etutassut tyynyllä: Koiran täytyy osata erillisenä tyynyllä pyöriminen etujalat tyynyllä ja takajalat liikkuu. Koira etujalat tasapainotyynyllä seurauspositiossa. Ohjaaja pyörii tasaisesti, katsoo menosuuntaan tai etuviistoon. Naksuta liikkeestä (älä kun koira pysähtyy). Älä odota koiraa tai hidastele, vaikka tulisi jäljessä ja vinossa. Yksi kriteeri kerrallaan, joko jatkuva sivuttaisliike tai sijainti/seurauspaikka (vauhti tulee varmuuden kanssa).

Etutassut laudalla: ensin palkkaus tassut laudalla. Molemmista käsistä, jotta koira suht suora. Pieni sivuaskel itseltä koiran edessä, namit voi olla reisien luona molemmissa käsissä. Koiralta sivuaskel ja naksautus. Heitä nami taas eteen ja uusiksi, jos koiran sijainnista tulee huono.

Seuraus oikeallapuolella:
- vinoa, alkuun perusasento tai sivulla seisominen. Onko suora? Palkan suunta esim ulospäin pää käännettynä. Tietääko koira pysyä paikallaan namia ottaessa.
- Tasapainotyynyllä paikan haku, huomioi palkkaussuunta.
- Seurausta ympyrällä, koira ulkopuolella. Naksutetaan ja palkataan, kun koira tulee lähemmäs. Apuna voi olla namit koiran puoleisessä kädessä tai naksutin koiran puoleisessa ja toisen käden kautta namit koiranpuoleiseen käteen (naksuttimessa käsilenkki tai naksutinsana).
-> Älä tuijota koiraa tai hidastele, mitä itse tekisit jos joku tuijottaa ja hidastaa edessäsi? Et varmaan kiristä tahtia vaan alat epäillä. Katso itse ympyrän sisäreunalle, avuksi voi itselle laittaa muutamia kohteita mitä kiertää. Hiekkaan pystyy piirtää ympyränkin, koiran näkee sivusilmälläkin tai tuntee, kun osuu jalkaan. Joku toinen voi myös sanoa milloin palkkaa. Kävelyä tai jopa juoksua, voit tehdä välillä myös pienen ympyrän.



Peruutus: Koroketta tms voi hyödyntää jos koira osaa hakeutua sille. Houkuttele koira korokkeelta alas ja naksuta kun peruuttaa takaisin tai ottaa askeleen taakse. Alkuun lähellä koroketta, sitten lisää matkaa. Pakko ei ole käyttää apuvälinettä. Naksauta liikettä taakse (yksikin tassu alkuun), heitä nami sinne tai palkkaa kädestä (samalla saat uuden toiston aloitettua). Pysy itse suorassa, älä kumarru tai kävele kohti koiraa (ehkä aluksi jos koira ei muuten tajua mutta myöhemmin ei). Sen sijaan lyhennä matkaa. Mieti ettet laita maneereja esim käsiä seläntaakse, ellet halua sitä merkiksi peruuttaa. Yhdistä käskyä toimintoon. Jos koira pysähtyy ole hiljaa tai reorientoi pyytämällä lähelle ja uusiksi. Jos toistat pysähtyessä peruutuskäskyn, vahvistat puhumalla pysähdystä. Tarkkana myös ettet palkkaa seisomista. Tai esim aina kolmea askelta taakse. Tai ettet tule koiran kouluttamaksi (kumarrus, apuaskel, tiettymatka, stopit). Katso maahan, älä tuijota suoraan koiraan. Jos koira peruuttaa tasoonsa nähden kauas, aloita harjoitus alusta pyytämällä koira lähelle.

Koira jalkojenvälissä seuraus: koira oli levoton ja keskittyi käsiin. Kädet nostettiin ylös rintakehälle (isosta koirasta kyse), ihan alusta ei palkattu koska koiran asenne oli aika "tiedän että tästä tulee nami". Vasta, kun seuraus tasoittui, palkattiin. Vaihtele milloin koira saa palkan.

Leluista luopuminen: Lelu(t) maahan ja koira sai tulla koskemaan alustalle. Alkuun kriteerinä vain etutassut siinä, myöhemmin oikea positio, sivuttaisliike tms. Voi olla mikä tahansa muu toiminto, mitä koira osaa tarjota. Alkuun koira luopui lelusta vain käskystä. Sitten tehtiin niin, että lelu meni maahan ja ohjaaja siirtyi heti korokkeen viereen hiljaa odottamaan. Kun koira tuli koskemaan ilman käskyä vapautettiin lelulle. Koiran on vaikeampi tehdä itse päätös luopumisesta. Kuin että tuijottaa, tuijottaa, joku käskee, okei pakko mennä hommiin. Ilman käskyä tekee itse valinnan luopumisesta. Aina ei voi käyttää käskyä, parempi jos koira osaa itse aktivoitua.
- Luopuminen putkesta: nami jätettiin putken sivuun, koira seurasi nätisti ja sai mennä putkeen. Sieltä vapautus namille. Nami jätettiin taas. Koira yritti ennakoida putkea. Takaisin sivulle, kun seurasi askeleen nätisti niin vapautus takaviiston alustalle/kipolle. Voi pyöriä ja seurauttaa koiraa häiriön lähellä ja kauempana. Kun koira rentoutuu palkkaa. Samalla tavoin voi seurauttaa esteiden/kylttien joukossa. Itse rentona ja tasainen vauhti.

Kohteen kierrossa: katso maahan jos olet kauempana tai suuntaan mihin koira menee. Älä tuijota koiraa yhtä hypnoottisesti kuin bc. :D Naksuta eri kohdista. Palkan voi antaa kiertoon nähden oikeaan suuntaan. Naksuta liikkeestä.


Kisamaisempaa


Koiratanssilaiset

Tanssiohjelman osa: Kehääntulosta lähtien ja hihnan jättö laidalle. Aloitusasento, aloitusmerkki (käsimerkki/nyökkäys), sitten lyhyt pätkä ohjelmaa. Ilman musiikkia. Kouluttaja halusi nähdä ensin miten sujuu, sitten katsottiin läpi.
- Joko palkattiin eri kohtia, tehtiin palkkaan asti tai alusta loppuun koko ketjua. Varsinkin jos koira epävarma liikeestä tai jännittynyt (usein ohjaajakin oli silloin).
- katso mihin haluat koiran, älä tuijota vain koiraa
Ääntely:
- Ohjaajan vihjeet selkeiksi, rauhassa merkit ja käskyt, nyt ei tarvinnutkaan olla musiikin tahtiin. Vihjeet sellaisia, että koira ymmärtää.
- Koiran vire nousi, ensin tuli tuhahdus ja myöhemmin haukahdus. Lisää ohjelmaan keskittymistä. Esim kosketukseen kestoa, paikallaan pysymistä, päämaahan.. Kun koiran häntä lakkaa heilumasta, on se yksi merkki rauhoittumisesta. Mieti miten reagoit ääneen tai mieluiten ennakoi ennen sitä jos näet vireen nousun. Paikallaan pysyminen, namien syönti tms.
- Koiralla tulee ääni turhautumisesta, kriteerit ei ole selkeät tai ei osaa asiaa varmasti. Ärsyntyy käsimerkistä jos osaa asian ilmankin tai ohjaaja toimii silloin eritavalla/ristiriitaisesti.
- mieti oletko selkeä tai vaaditko tasoon nähden liikaa? Vahvista lisää kyseistä kohtaa erikseen.



Etäpalkka: koiran tietäen jätettiin nami rasiaan. Koira seuruutettiin siitä. Tehtiin joku koiralle helppoa asia. Suulliset kehut. Vihje etäpalkasta "etäpalkka/palkka" (ei kannata olla sellainen minkä voit sanoa vahingossa esim vapaa, kiitos, jes..). Seuruutetaan kehästä palkalle, koira pitää kontaktia ohjaajaan ja saa palkan. Tokossa ohjaaja ei saa ainakaan juosta ulos kehästä, eikä koira poistua ennen loppua. Rallyssa koira pitää aina kytkeä. Toisella rundilla, koiran ajatus alkoi olla aika paljon etäpalkassa. Yllättettiin että palkka tulikin namina tai leikkinä kehästä. Ja mentiinkin vaan petiin odottamaan uutta kehääntuloa tai ulos kehästä ilman etäpalkkaa.

Rally kehääntulot: kyltit esillä.
Tultiin kehään hihnassa, perusasento kyltin luokse ja mahd. hihna irti. Ekassa ohjaaja käveli hitaasti, vähän epävarmasti ja koirakin ehti katsella yleisöä. Kun ohjaaja käveli rennosti ja varmasti ennalta katsottuun kohtaan. Ja lähti kehään, kun koira valmis. Liikkeelle lähtö, kehut ja seuruutus etäpalkalle. Seuraavaksi liikkurin kanssa eri sisääntulo kehään "portista", missä koira ei pystynyt ihan häiriöttä vain seurata sinne. Ohjaaja ei myös tiennyt mistä alkaa ja seurasi suoraan liikkuria, koirakin meinasi moikata liikkuria. Sama uusiksi, nyt ohjaaja tiesi aloituspaikan ja osasi tulla omalla ajalla ja vaikka vähän lenkin kautta. Sitten uusi sisäänkäynti häkkialueen puolelta. Vaikeampi, mutta koira petrasi ja tuli hyvällä asenteella.
- Toinen koira ehti mennä kehääntulossa nuuskimaan kylttiä. Tue koiraa ja auta lisäkäskyllä. Toinen kehääntulo näin ja tosi hyvä!
- Koira kyttää tai jännittää kylttejä: seuruutettiin vain kylttien ympärillä ja palkattiin seurausta. Toinen koirista sai tarjota seurausta ilman käskyä namin jälkeen. Kun koira rento lisättiin lähtökylttiä tai satunnaista kylttiä mukaan.
- Tee myös treeneissä hallittuja radalle tuloja. Mieti kisoissa mistä kävelet kehään.
-> Tiedä mihin kävelet, ole itsevarma. Auta koiraa esim lisäkäskyllä. Harjoittele eri suunnista kehäänmenoa, portteja ja ihmisiä&koiria sisäänkäynnin luona. Palkkaa kehääntuloja tai yllätä etäpalkalla, johon hallitusti.

Koiran kontakti tippuu seurauksessa: jatka kävelyä, älä hidastele ja palkkaa, kun koira tulee taas seuraamaan. Kisoissa ei voi pysähtyä tai kommentoida muualle katsomista. Paras jos koira osaa itse petrata ilman käskyä. Vilkkaalla koiralla voi olla vaikea luopua jostain asioista jos ei saa vilkaista, tähän käytettiin vertauskuvaa "ettet itse saa katsoa kuka tulee ovesta kun se on joku ventovieras kenen et tiedä tulevan. Jos et vilkaise, häiritsee se keskittymistä pidempään. Kuin jos vilkaiset ja jatkat hommia." Koirakin tajuaa herpaantumisen, ettei saisi katsoa ja jännittyy enemmän jos siitä huomautetaan.
- ohjaaja rentona, hengitä, katso eteen, kävele normaalisti! Kun ohjaaja jännittyy kisajäykäksi niin koirakin.

Yksi sanoikin, että treenin aiheena se missä joutuu mukavuusalueen ulkopuolelle. Niitäkin täytyy tehdä. Mikä parempi paikka kun on kouluttaja, häiriönä katsojia ja kisamainen tila! Jos treenaa yksin niin kaikki ohjaukseen liittyvät vinkit hyviä, oli se koiraan tai ohjaajaan liittyvä.

Hidas/rauhallinen koira N-Y-T: harjoiteltiin vauhtia ja juoksemista. Heitettiin nami (voi olla lelukin), virittely reaadyy, steaadyy, go. Koirasta pidettiin kiinni ja ohjaaja juoksee kilpaa palkalle. Sama toiseen suuntaan. Ohjaaja yrittää saada ekana namin. Jos koira paineistuu niin sitten ohjaaja muka lähtee kilpaa, mutta jää jälkeen. Myöhemmin koiralle toimii nostattavana tuo virittely ja äänensävy.

Koiran aloituskäytös: Käskettiin kerran istumaan, koira tarjosi istumisen ja heti perään tempun ilman käskyä. Sitten odotettiin namin heiton jälkeen, että koira osaa tarjota istumista. Meinasi lähteä yleisöä katsomaan, sanottiin nimi. Namit esillä odotettiin hiljaa. Kun istui naksaus ja palkka. Yhdistettiin käskysanaa, palkatessa. Namin heitto taakse ja taas odotettiin että koira tarjoaa aloitusasentoa.
Kouluttajalla jos naksutin on kädessä koiran kuuluu tarjota asioita ja jos on hiljaa. Jos käsketään tekemään jotain totellaan ja pysytään asennossa.


Taitoja useampaan lajiin
(listasin, jotta saa vahvistusta mitä kuunteluoppilaana nähdystä kannattaisi hyödyntää ja mistä hyötyy muuallakin. Kaikkeahan voi opettaa mutta joskus miettii mihin totakin tarvitsee ;)
- oikean puolen seuraus rally, tanssi
- peruutus toko, rally, tanssi
- korokkeella pyöriminen toko, rally, tanssi, agi (jumppana ja takapään hallinta)
- koroke, seisoen kaikilla jaloilla toko, rally, tanssi
- jaloissa/käsien pujottelu rally, tanssi, agi (lämppä)
- pyörähdys + suuntakäsky rally, tanssi, agi
- jäävät/stopit toko, rally, tanssi, agi (jos lähtö lasketaan?)
- jalkojen väliin tulo tanssi, agi
- ohjaajan kierto toko (myös uuden toiston kanssa), rally, tanssi
- merkin/kohteen kierto toko, rally, tanssi, agi (kiertotreeninä)
- eteenlähetys toko, tanssi
- nouto toko, tanssi
- lauta sivuaskel toko, rally, tanssi

Koiratanssi Gavan kanssa ollut vain "sitten kun ehtii" se ei kuumu liikaa tempuista, joten freestyle ei olisi sen takia mahdoton. Htm olisi myös ok, tosin tosi pitkä seuruu joskus tylsistyttää? Täytyisi valita laji ja miettiä ohjelmaa ja toki se musiikki.
- Freestyleen voisi käyttää ylläolevasta listasta seuraukset (max 25%), peruutus (opetettava), pyöriminen korokkeella (etäisyyden kanssa pyöriminen, täytyy olla useampi käyttötarkoitus korokkeella), kierto (sujuu kaukaa ja useampi kierros), nouto, jalkojen pujottelu, ohjaajan kierto (opettettava ellei käsimerkit, tälle ei ole käskyä), pyörähdys (ei osaa käskystä, käsiavulla tekee)..
- Htm pitäisi olla suurinosa seurausta vasemmalla, oikealla (kun rallyyn olisi valmis myös) ja sitten kolmas opetettava. Htm luokkiin kai yleensä mahtuu paremmin. Muina temppuina, puolen vaihto pujottelulla, pyörähdys, peruutus sivulla, sivuaskeleet..

27.1.2018

Jumppaa, agilitysta videotodistetta ja tokoa

Torstaina pidettiin jumppapäivä. 

Gavan kanssa 

  • tasapainotyynyllä makuuta, kyynerpäät tyynyllä. Siitä kurotuksia eteen sekä tasapainoa työnnöillä lapaan
  • Etutassut tasapainotyynylle ja takajalan nostoja ison pehmulelun päälle, joka vastasi enemmän perustyynyä mutta jalat oli vähän vaikeampi tähdätä sinne. Gava haki aika hyvin takajalkoja nallenpäälle, mutta oli haasteita tasapainoilla sitten tyynyllä. Yllättävän iso haaste vs takajalat tasaisella. 
Novan kanssa
  • makuuta tyynyllä, lähellä ettei röhnöttänyt taas tyynyn päällä. Vähän työnsin molemmilta puolin lapaa. 
  • Etutassut tasapainotyynyllä ja takajalat nallen päälle. Alkuun Nova laittoi vaan oikeaa takajalkaa päälle. Myöhemmin onnistui molemmat. 
  • Novalle myös seisomaan stoppi, sanoin eri käskyn alkuun (seiso) ja istui. Sitten paremmalla käsiavulla sujui. 
Toisena päivänä Gava teki taas portaalla etutassuja tyynylle. Taivutuksia molempiin suuntiin ja nyt huomasi kyllä eron oikealle puolelle, siinä meinasi liikkua vaikka tuin takapäätä. 


PE SAIJAN AGILITY

Novalle pikaharkka
- A:n juoksari (tauon jälkeen). 1. liikaa vauhtia, rytmi sekosi mutta koski. 2. varmisteltu ravilla, osui selkeästi. 3. Toiselta puolen A:ta. Loikkasi yli, pyysin irrottaa lelun. 4. Tämä hyvä laukaltaan.
- kepit: kertaalleen, vähän korjasi sisäänmenoa (siellä ohjurit). Lopussa myös ohjurit. Lelu oli Saijalla edessä ja nyt focus pysyi hyvin sinne! Jes!



Gavan kanssa ratapätkiä: 
- sivuttaisirrotuksella valssi, sitten lähetys/työntö viistohypylle. Sivuttaisirrotuksessa ensin latasi täyden vauhdin ja osui verkkoon. Seuraavassa kääntyi just ja just ja otin yhden hypyn takaa. Tässä kohdassa olisi käynyt ihmisnuolikin jos olisi nopea jaloistaan. Tämä muuten taas se Gavan huonompi puoli. Alkuun sanoin tässä tai liikutin kättä riman päällä ja se tippui. Ja käänsin myös katsetta pois riman päällä! Yritin hidastaa ettei lenkitä, mutta Gava teki kuitenkin hyvää työtä, se ei osunut verkkoon kääntyi ja vauhti pysyi. Parhaiten kääntyi, kun otin lähetyksellä sivusta.. Seuraava hyppy oli vaikea, Gava kun lenkitti ei ollut vaaraa väärältä puolen menosta ja olin alusta lähtien hypylle kääntyneenä. Jossakin olin linjalla. Sitten ohjaus myöhässä. Mun liikehäiriötä tuli myös riman päällä. Ehkä siitäkin rimaa? Tämä oli aika hullu aloituskohta tohon vireeseen. Asioita missä pitää kääntyä ja mun liikkua, mutta työstetään!

- backläp + sylkkäri: Lähetys aiemmalle hypylle ja juoksu viemään takaakiertoon oli hieno, en aina ole saanut liikuttua tollaisissa. Jenkkikäännöksen myötä ehkä rohkeutta lähteä liikkeelle. Ekassa backläpissä en ohjannut laskeutumisen jälkeistä ja sijotuin huonosti. Reagoi vahvasti joten tärkeä oli ehtiä sen jälkeen lukittaa seuraavalle. Sylkkäri ok, hyppäsi aika viistoon hypyn läheltä. Mutta itse taas pääsin aiemmin liikkeelle, kun en odottanut että tulee niin paljon väliin. Saijan vinkistä tein leijeröiden vaikealta tuntuneen kohdan. Sylkkärihyppy suuntasi koiran niin vinoon, niin 7m(?) päässä olevalle hypylle oli helppo sieltä irrota. Backläppejä täytyy tehdä lisää.


- putki-puomi erottelu. Ekassa vain suullinen käsky ja meni mua lähimpään putkeen, mihin laukkakin käänsi? Seuraavassa varmaan tajusikin jo ajatella, mutta otin käsimerkin ylöspäin. Käytin sanaa "touch".

- saksalainen: Tämä siksi, että saa treenattua. Ekalla onnistui. Sitten tuli rimapudotuksia. Tässäkin vaikeata mun liike ja vedätys. Yritin katsoa videota hidastettuna. Välillä ei näe ihan katsonko koiraa vai laskeutumista, katso laskeutumista! Koira kiertoon, vastakkainen käsi, katso että koira lähtee hyppyyn sitten katse laskeutumiseen. Vaihdoin kättä välillä riman päällä. Se pitäisi tulla jo kun koira tekee laukanvaihtoa maassa hyppyä varten. Katsoin opetusvideoita, missä koirat kyllä onnistuu hypätä oikein noilla mun "myöhässä" mutta ehkä se käden vaihto tai sitten Gavalle liikaa kiirettä.. Vikaan rullalla oleva verkko pyöristämään, ettei hyppää niin läheltä rimaa. Ajauduin lähelle estettä takaakierrossa ja välillä en ollut "riman keskikohdassa". Laskeutumisen palkkaus, omakin kroppa oikein tai joskus jopa takaakiertoon..

Vikaa kun katsoo ja sen jälkeen muita niin kysyy aika paljon lupaa tulla riman yli. Ennen meinasi melkein kaahata riman ohikin. Kun tulee oma liike ja vedätys ja itse edempänä vaikeampi tulla riman yli kuin että oon vastassa riman takana ottamassa yli. Ehkä erikseen treeninä vain palkkaa alastulossa ja tiputettuna ja että juoksen pois alta vaikka olisi ponnistamassa. Ottaa nämä niin häiriönä hyppäämiseen. Itse tärkein muistaa se lukitys hypylle vastakkaisella kädellä heti kun koira lähtee kiertoon (mun reaktiolla on jo siivekkeen linjan takana). Kun se vihje tulee myöhässä merkkaa jo paljon. Siinä kuten muualla mun liikehäiriötä treenattava rimoilla (esim alku).

Video viime vuoden onnistuneista saksalaisista (työntakana)


Treenien jälkeen olin oikeasti tyytyväinen. Eniten siitä, että saatiin ajettua läpi käännökset sellaiseksi kuin haluin tai kompromissi. Saksalaisissa takaakierrot hyviä paitsi yksi, linja syötti hyvin kiertoon. Ehdin tehdä kaikki, mutta rimoja tuli vikassa kohdassa.

Tyytyväinen siihen, että ohitti monta ansaputkea. Kääntyi alkujen hypyillä sekä puomin jälkeen vaikka jatkoi esteen kerrottua liikettä. En jäänyt rytmittelemään ja katsomaan, että kääntyykö.
Oli siistiä onnistua alun pätkässä, puomi erottelussa ja lopun pätkässä. Vaikkei onnistumiset olleet ainoita toistoja vaan työntakana. Ja koska bortsuohjaus on vaan erilaista.

Vauhtia vähän liikaa ja järkeä olisi tarvittu lisää. Siinä mielessä videon katsominen sai vähän fiiliksen että menikö sittenkään niin hyvin. Mun makuun kuitenkin koittaa esim saksalaisen päällejuoksussa tulla vähän ohjauksen läpikin. Jossain kohdin "räkäsyn" makua tai että meen vaan täysiä ja yritän osua hypyille. Toisaalta mun pitää vaan hyväksyä, että vauhtia on ja ohjauksen sen mukaan ja ajoissa.

Tällä kertaa videot tuli oikeaan aikaan, kun en olisi muistanut oikein mitään toistoista tämän päivän takia. Ja oli hyvä nähdä Gavan tekemistä hidastettuna.

Treenaa: 
- 2 käännös
- 2-3
- 3 käännös mun liikkeellä
- 18 saksalainen ja backläp

SU TOKO lenkillä

Gava, kierto-ohjattu: tai tähän löytyi välineitä tötsä, kapula ja kaksi lelua.
- Kokeilin ensin kapulaa 5m merkistä. Leluista toinen vieri merkin viereen, ihan kulkumatkan varrelle, toinen hiekkatien reunassa. Yritti ottaa sen tyrkyllä olevan lelun. Totteli, käskystä ja kiersimerkin. Sai tuoda lelun.
- lelu sivumpaan, kapula 10m päähän meistä eli lähempänä meitä kuin tötsää. Nyt yritti hakea kapulan. Toisella lähetyksellä hyvä, juoksi ihan tien toista laitaa. :D Vapautus sivussa olevalle lelulle.
- kapulan heitto ja kiertoon. Virittelin. Sitten käsky kiertoon, juoksi kapulalle. Toistolla ok.
- kapulan uusinta heitto ja kiertoon nyt sujui.
- otettiin keskivälillä myös istumaan stoppi ja toiselle seisomaan stoppi (kuunteli hyvin!). Siitä nouto, mutta olisi halunnut hakea lelun. Toisella annoin valua niin pitkäksi että oli lähempänä kapulaa kuin lelua. Vähän epäröi silti, kun aiemmin ei ollut saanut tuoda. Täytyy saada ajettua läpi idea, että ensin kierto ja sitten nouto, tai oikeastaan se mitä käsketään. Jos olisi sujunut kaikki, olisin voinut kokeilla kuuntelua pyytämällä noutamaan.
Tässä riittää työnsarkaa, hyvä että näkyi kotilenkilläkin sama ongelma mikä on ihan halleissa tai kisamitoilla.

Gavan treenatessa Nova oli mulla hihnassa seläntakana. Oli myös assarina viemässä leluja tai kapuloita. Hyvää treeniä, että piti luopua että ne jää sinne ja toinen treenaa. Ei yrittänyt kertaakaan karata Gavan käskyillä. Leikkimisessä yritti sitten varastaa Gavalta lelun tai oli leikkiavustajana. :D Odotti näin hiljaa. Oltiin kohdassa missä hiekkatie ristesi, osa käveli siitä ohi, osa kiersi toista tietä kohteliaasti.

Nova, kierto häiriöillä: Nova teki 5m matkalta, lelut vasemmalla sivussa ja oikealla kapula (mikä kapula, kun on palloja!). Harjoiteltiin ideaa luopua ja mennä kiertoon. Alkuun varmistelin pannasta ja saatoin parilla askeleella. Pallot ensin sivussa. Päästin vasta, kun oli menossa kiertoon ei palloille. Kierrosta vapautus palloille. Sitten niin, että lelut oli etuviistossa ja matkaa noin 8m. Kerran yritti mennä suoraan, pyysin takaisin. Muuten sujui ja hoksasi ideaa. Kierrot näin tiiviitä, kun oli ajatus paluusta.

Nova, nouto: ihan 2m matkalta palautus. Ekassa katseli koiria kauempana ja tuli vain sivulle ilman kapulaa. Seuraava hyvä, mutta korjasi omatoimisesti sivulletuloa suoraan. Sitten noutona, kapula 1-2m meidän edessä. Ekassa korjasi sivulletuloa, vika täydellinen. Tuli jo nopeammin kapulan kanssa sivulle.

Nova, liikkeestä seiso: ensin käsimerkillä ja nami palkaksi luopumisen jälkeen. Kerran takaisin tullessa nami maahan, kiersin ympäri ja vapautus namille. Sitten pallo takapalkaksi. Tehtiin hihnassa, kun toiset koirat oli lähistöllä. Käsimerkki ja nyt tavoitteena oli, että jatkoin itse vielä pari askelta eteenpäin. Eka hidas, mutta pysähtyi. Muut jo parempia. Vapautus heti, kun pysähtyi. Käskynä "(s)top".


24.1.2018

Sisätokoilijat tunnari ja merkki

Keskiviikkona lumimyrsky ulkona, tehtiin sitten sisätreenit.

TOKO

Novan kanssa

  • liikkeestä seisominen: ensin käsimerkillä, nami stopin jälkeen. Toinen nami ympäri kierrettyä. Harjoteltiin vikaksi ilman käsimerkkiä, kelpuutin vähän hitaammankin reagoinnin näin alkuun. Heitin namin kun näin että pysähtyi seisomaan taakse. Eli stoppiin reagointia vain. 
  • kaukot: maahanmenoissa sivulta liikkui yhdessä, muut ok. Istumaan tulikin otettua vain 2m päästä, ok. 
  • tunnari: ensin maasta nostoja. Sitten parin metrin matkalta noutona. Kaikki hyviä. Sitten piilotin koirien takkien alle Novan nähden tunnarin ja sai hakea sen 2-4m päästä. Hain tunnarilaatikon, minkä jätin auki metri tunnareiden eteen. Ja piilotin Novan nähden oman takin alle. Etsi sitä aika pitkään, ehkä ei ollut ihan varma mitä etsii. Mutta tunnarirasiasta, mitä nuuskaisi pariin otteeseen, oli varma ettei siellä ole oikeaa hajua. Kun tämä sujui kahdesti. Kaadoin tunnarilaatikon yhteen kasaan takkien taakse ja jätin laatikon osittain päälle. Tunnarin piilotus takkien alle. Sekin sujui, mutta Nova ehti nyt ekaa kertaa puraista tunnaria sitä tavoitellessaan. Olisko vire noussut? Muistuteltiin pari nostoa ja palkka. Äiti oli treenannut aiemmin puskaan piilotusta ja se tunnari olikin pureskeltu. :0 Sanoin että jättää mun treenattavaksi nämä. Erikseen täytyy opettaa tunnarilla nouto.. 
  • Paikka istu ja makaa: Nova teki äitin kanssa ja Gava teki vieressä. Yht istumista 2min, palkattuna 30sek, 1min ja 2min. Makuussa pysyi takajalat paikallaan, suht suora, vähän vino ulospäin. 1min makuuta. 



Gavan kanssa


  • kaukot: jätin namin tassujen väliin. Seiso-istu oli hyvä. Maahan- seiso samalla tapaa ja sekin ok. Matkaa oli 3-5m. Jäi tekemättä 10-15m.. 
  • merkki: oranssilla jalkapallo tötsällä ja alustan kanssa. Ensin alustan kanssa x 3. Sitten joka toinen alustalla ja ilman. Matkaa 4-7m. Muutamaa vinoa en kelputtanut. Alustan kanssa menee suoraan sille asti, jonka jälkeen kiepahtaa ympäri (juuri kuten haluankin). Kelpuutin sen, että on alle 45 astetta vinossa. Näissä itsevarmuutta jo enemmän kuin eilen, jatketaan samaan malliin mutta enemmän alustan häivytystä. Matolla nyt ei pysty mennä niin kovalla vauhdilla. 
  • paikka istu ja makuu: istumista 2min piilossa. Makuu 1min. Hyvin molemmat, mutta kaksoiskäsky maahan. Ja luokse hitaasti.



23.1.2018

Gava Tokomestassa

TOKO
Tiistaina oli päivällä hallivuoro Agimestasta. Hyvään saumaan tulikin, kun ulkona -10. Puettiinkin pakkasen takia fleecehaalari päälle, niin karvatonta koiraa muutenkin. :D Otin mukaan vain Gavan, edelliskerrasta onkin taukoa - kuukausi näköjään. Ja kerran tehty ulkona ruutu.

Evl- paikkis: n. 1min istumista ja makuu puoli minuuttia? Hyvin istui, nopea maahan ja otin luoksetulossa eteen. Siinäkin alkaa olla vauhtia. Hyvä sivulle. Treenattava myös sitä 2min istumista tai vähän yli. 

- Gavalle tauko

Kierto-ohjattu: Tuli ahnehdittua ja koitettua ilman apuja, halusi hakea kapulat. Lisäkäskyllä kiersi. Jätin Gavan lähemmäs merkkiä, käsky kiertoon. 
Stoppi maahan. Oikea kapula ja umpieste. Esteelle käsimerkki + käsky, kun reagoin vasta kun näin että tulee muuten ohi. Kapulan luovutusosa stoppikohdalta nouto ja hyppykäsky heti perään, oli hyvä.  Yhden pysäytyksen istui, vaikka pitäisi seistä. Sitten sama, mutta jätin hyppykäskyn noudosta pois, taas hyvä ja muisti tulla hypyn. Vaikka menin itse vähän jyrkempään kulmaankin. Nämä pitää taas muistutella, että kapulan hakuun kuuluu hyppykin. Itse koitan myös muistaa sanoa sen hyppykäskyn, aina unohdan sen. 

Kierto vielä loppuun, koska tötsälle juoksu ei sujunut. Taas kerran jäi miettimään kapuloita. Virittelystä ehti kerran lukita hypyn, mille lähti. Kun sanoin kiertokäskyn kapuloiden kohdalla kiersi hyvin. Palkat kierrosta tuli vasempaan reunaan heitettynä eli sai ylittää mun ja merkin linjan ja juosta täyden ympyrän. Täytyy nyt ottaa ohjelmaksi erottelua, mitä on kapula vs kierto vs hyppy. Häiriöesineitä ennen merkkiä ja sitä matkaa. Sininen tötsä oli tällä kertaa, 2-3m puomin sivusta ja sen takana seinä. Kerran epäröi käskyä, eikä lähtenyt ekalla. 

Ruutu: näytin eteenmenopaikan, vähän alkoi himmata ennen sitä kohtaa. Stoppasin silti. Gava pysähtyi selkä ruutuun päin. Ruutu näytettiin huikaten "täällä ruutu" ja lelu jäi sinne. Gava kääntyi täyskäännöksen ja käskyllä sai juosta ruutuun. Ideana, että pystyy luopua eteenmenosta ja juosta ruutuun. Näissä on meillä ollut niin monesti epäonnistuneita suorituksia tai lisäkäskyjä, nyt pointsit siitä että ekalla meni oikein. 

Ohjattu: evl malliin. Testimielessä virittely merkille. Haettavana oikea kapula. Merkille juoksi hyvin, hidasti ehkä vähän ja jäi seisomaan vinosti (nenä puoliksi kohti oikeata). Lähti siitä sitten suoraan kohti keskimmäistä. Stoppasi vähän hitaasti. Pysähtyi ihan keskikapulan eteen. Taisi tulla vielä kaksi käskyä, kunnes totteli hakea oikean kapulan. Sama uusiksi ja nyt oli korjata linjaa, mutta kutsuin takaisin? Seuraava oli hyvä, laitoin merkille käsiavulla. Vielä vasen kapula, joka oli hyvä. 


Kotona aktivoiduttiin illalla tehtiin merkkiä, johon on opettamatta mitä tarkoittaa suoraan takana seisominen tai ainakin melkein, muttei kylki muhun päin. Päätin lähteä kokeilemaan sitä kosketusalustan avulla. Korkkipannun aluselle Gava pyörähti hyvin ja kääntyi mua kohti. Merkki siitä noin 20-30cm päässä. Tehtiin näitä, kunnes haki hyvin alustalle. Palkat sinne. Sitten lupa tulla pois, kiersi mut ympäri ja uusi käsky/tarjoaminen. Kun se sujui, otin alustan pois. Nyt ihmetteli mihin se jäi, jos sattui seisomaan suht samoilla kohdin palkka. Parit kerrat ajatteli merkin tarkoittavan petiin menoa. :D Tehtiin joka toinen alustalla ja ilman. Alkoi hoksata ideaa. :) Saa nähdä yhdistääkö merkkiin vai muistaako vain alustan paikan.. Kerran aiemmin kun koitin naksutella pelkästään siitä ei tullut oikein mitään, kun kiersi merkin sivuun tai talloi merkkiä.

Kaukot: tehtiin niin, että jätin namin tassujen eteen. Maasta seisomaan nousuja. Ekoissa väisti namia ja peruutti taakse. Läheltä sujui ja naksautus ja vapautus namille. Sujuivat myös 7m päästä tai mihin kämpässä etäisyys riitti sen hetkiseen suuntaan. Kerran sekoitti m-i, kun piti tehdä m-s. Kerran myös istumasta seisomaan nousu ok. Nami tai lelu edessä näyttää toimivan hyvin, siltikin saa miettiä mitä tekee.

Kotona peiteltiin prinsessa nukkumaan

Treenaa: 
- tötsän kierto kapulahäiriöllä (apparilta lelu tai leluja maassa), erottelu. Tätä esim lenkillä pitkältä matkalta.
- merkin paikka
- ohjatun oikea ja korjaukset keskikapulalta
- eteenmeno alustalle, ruutuun avuilla, apparilta eteenmenolelu (tai salaa jätetty)
- tunnari
- kaukot 15m
- luoksetulon stoppi (ei istu)
- jäävät istu vs seiso
- paikka istu 2min (Nova 1min)

22.1.2018

Tekniikkapainotteet takaakierroissa

Gavan kanssa tuurailtiin maanantaina Katin treeneissä. Radan sijaan valitsin meille tekniikkatreeninä saksalaisen. Jos ehtii enemmän vaihtoehtoina oli myös päällejuoksua, valssia ja jenkkiä. Musta tuntuu, että niillä kouluttajilla joilla lajin oon aloittanut niin tällaiset selkeät treenit on jäänyt tekemättä. Yleensä keskitytään rataan, ehkä siellä tullut jokin tekniikka minkä kriteerinä ollut että vain onnistuu tai sitten ei. Ja sitten sitä on yksin omatoimitreenissä räpeltänyt niin, että onnistuu.

Ryhmässä missä oon nyt kahdesti tuurannut niin mölliryhmäläiset harjoittelivat ensin moneen kertaa molemmat puolet ohjaustekniikasta (peilikuvat) ja sitten tekivät saman, että toinen oli koirana. Sitten kun ilman koiraa ja treenikaverille tehdyt ohjaukset oli hyviä, ei askeleet mennyt sekaisin yms niin sitten vasta otettiin koirakin mukaan. Sama kuin pyörällä ajo niin, kun tarpeeksi monesti toistaa "liikeratoja" niin ne menee vähitellen automaation puolelle eikä tarvitse miettiä yhtä paljon askelia. Riippuu vähän sitten kärsivällisyydestä, kuka haluaa jotenkin rämpiä ratoja läpi vs panostaa alkuun, miten palapelin palaset kasaa paikalleen. Itselle olisi myös kynnystä kouluttaa pelkkiä tekniikoita, täytyy oppia ne vielä paremmaksi itse ja "lukutaitoa" niihin. Ja ehtiikö tehdä ohjaukset omaan tyyliin, toimiiko ne koiralle hyvin? Itsellä tavoitteena, että osaan itse liikkua ja tehdä ohjaukset koiralle sekä soveltaa niitä eri paikkoihin.



Gavan treeninä siis (rimat taisi olla 55cm?)

- saksalainen eli takaakierto ja persjättö 1-3, lähetän kiertämään takaa toiselta puolen estettä ja juoksen laskeutumisen puolelle vaihtamaan puolen. Tein osan toiseen suuntaan vahingossa takaakierto päällejuoksuna, kun unohdin vaihtaa puolen. Tehtiin lähdön kautta, hyppy ja seuraavalle hypylle saksalainen. Tässä sai itse miettiä ajoituksen. Lähetin takaa kun laskeutui, riman keskikohdilta askel hypyn suuntaisesti kohti takaakiertoa. Ja heti sen jälkeen liikkeelle. Katse koirassa, näkee että lähtee kiertoon. Katse laskeutumiseen ja liikkuu pois alta. Vastakkainen käsi voi olla apuna. Ekassa tuli rima alas, kun olin vielä riman edessä. Varmistelin siis takaakierron. Lähempänä estettä takaa ja nopeasti vaihtamaan puolta.
Sama liikkeessä eli lähetin takaakiertoon ja takaa, toki lähetin linjassa olevilla hypyillä niin että nenä oli jo valmiiksi takaakierron suuntaan. Osan kerroista otin myös hypyn 3, se päällejuoksuna.

- putki, valssi hypylle ja putkeen. Gava kääntyi tosi hienosti paitsi murinan säestämänä, kun kehtasin jarruttaa! Oikea aikaiset valssit toimii, ainakin kun nyt tein lenkityksen puolelle sen..

- putki (1) ja saksalainen (2): tämä olikin vaikea, putkesta ehkä 5m hypyn takaakiertoon? Syötti myös kohti siivekettä. Ekoissa odotin, että nään koiran putkesta ja sitten tein takaakiertoon lähetyksen. En ehtinyt siitä mihinkään, ainakaan puolta vaihtamaan. Suuntasin omaa liikettä vähän liikaa sivuun ja lähetin kiertoon siivekkeen tasolta, kun voisi olla riman keskikohdassa. Ja nopeuttaa omaa takaakiertoon ohjausta arvelemalla milloin koira tulisi ulos, eli voisin olla jo lähes takaakierron ohjauksessa. Näissä saatiin samaa kuin mitä niissä missä koiralle väärä puoli on syöttinä. Takaakiertoon lähettävä askel oli välillä liikaa siivekettä päin, kun saisi olla koiran linjalle. En odottanut lukitusta ja koira lähti liikkeen mukaan kun otin puolikkaan askeleen pois tieltä. Olisikohan katse kääntynyt myös eteen? Helpotettiin vähän siirtämällä hyppyä ja ettei putki syöttänyt ihan väärinpäin.
-> nähdä aiemmin lukitus takaakiertoon?
-> yksi ohjaus taakse, paino päkiällä ja heti ponnistaa askeleen kohti persjättöä. Näitä jumpattava ilman koiraa, että saan nopean tekniikan. Kun sain oikean suunnan takaakierron ohjaukseen kerran kävi niin etten päässyt ylös tai ponnistamaan takaakierto jalkaa takaisin. :D Gavan kanssa jossain kohdissa noi sekunttipeliä. Takaakierrot pitää saada toimimaan myös noin, että oma liike on häiriönä. -> Voisin kuivaharjoitella myös niin, että heitän lelun takaakierto ohjauksen paikkaan, lelun pitää mennä takaakierron linjalle, ei rimalle meno linjalle
-> Millään käskyillä ei ollut väliä ja huomasin, että ehdin yleensä sanoa yhden käskyn myöhässä. Hokea käskyä jo koiran ollessa putkessa?
Käytettiin loppuaika näihin, saatiin onnistumisia ja epäonnistumisia. Nämä nyt treeniin ja hyvä löytää helposti toteutettava kohta tekniikkatreeniin. Ekassa kuviossa, kun meidän ongelma ei tullut näkyviin. Mietinkin, että se johtuu myös siitä jos itsellä ja koiralla on sama liikkeen suunta ja itse laitan koiran sitten pois omalta linjalta kiertoon. Ja itse jatkan "riman" suuntaan. Toinen meistä jää liikkeeseen ja toinen ei hallitse koipiaan että osaisi tehdä ohjauksen koiran linjalle ei kohti rimaa tai siivekettä. :D

Jäähdyttelylenkillä Ruuti olikin ihmeissään, kun tein sen takana kulkiessa hölkkää, missä oli katse koirassa, sitten tein takaakiertoon lähetyksen, ponnistin siitä sivusuuntaan ja tein persjätön eli kuivaharjoittelua. Ruuti kohdisti nenänsä oikeaan suuntaan kun luuli, että heitin jotain takaakierto kohdassa maahan. Tein molempiin suuntiin näitä, haasteena vähän liukkaampi luminen maa. Sekä liikkuvia valsseja hölkässä, eli pyörähdys 360 ympäri. Sisältäen lukituksen esteelle. ;)

Oikeastaan, jos haluaa haastetta ja että tekniikat toimii niin putkeen lähetyksestä eri ohjaukset hypylle. Takaakierrot ja käännökset. Tulee putkesta aina hullua vauhtia.. Ihmisnuoli, jarruvalssi, jenkki, päällejuoksu, takaakierto.

Toisaalta täytyy varoa, ettei jää itse kiinni ajatukseen että voi lähteä lapasesta, voi tulla kaarrosta kun liikun ja juoksen. Radoilla pakosti tulee vauhdikkaita kohtia kun on nopea koira, mutta toisaalta sen pitää myös kuunnella jos rata ei ole ihan ennalta arvattavissa. Ja totella, jos pitää hidastaa tai suorittaa jotakin itsenäisesti. Kaarroksia voi tulla ja tuleekin, jos ohjaukset on myöhässä mutta pitää myös totella ohjausta vaikka liikkuisin tai tekisin ohjaukset ilman yliohjaamista esim rytmittämällä niin etten pysty lähteä liikkeelle käännöksen aikaan. Gavalle tulee myös kiire, kun olen edellä mutta ehkä myös ajattelen sen niin päin, kun silloin voi juosta kovempaa ja jos itse ei liiku yhtä rohkeasti. Ehkä myös pelottaa, että pilaa kaiken työn mitä on tehnyt lepakkokurssista lähtien (helmikuu 2017). Silti täytyy saada palapelin palaset toimimaan, ennen kuin siirrytään ratoihin. Tai sitten keskittyy radan kohtiin, mitkä vahvistaa heikompia ohjauksia. Ja viretila on myös tärkeä ja että koira on auki ohjaajalle, eikä vain lue rataa ja tee omia päätöksiä.
Mielessä on myös harjoitus, missä valittiin yksittäiset esteet eri puolilta kenttää ja piti ohjata koira suorittamaan vain ne. Saaden koira ohittamaan esteitä, mihin ei ollut lupaa mennä.

Treenaa:
- putkesta saksalainen
- omaa askellusta kuivaharjoitteluna: juoksu, kiertoon lähetys ja alta pois
- kuuntelua

KUVIA

21.1.2018

Saijan rytmitys- ja radanluku kurssi 1/5

Tänään alkoi kerta kuussa pidettävä agilitykurssi radanlukuun ja rytmitykseen. Aikaa oli kivasti, joten tutustuttiin, käytiin ohjausvaihtoehdot läpi, katsottiin mitä on huomioitava ja sitten jokaiselle 15min treeniaikaa. Novan kanssa vikana ja tehtiin medin kanssa samoilla 40cm rimoilla ja nostettiin sitten välistävedon rimat 50cm niin sain vähän aikaa. ;) Osallistun vähän molempien kanssa tähän, mutta nyt Nova oli lähempänä rataa tekevää koiraa. Yhtä paljon varmasti sain irti, toistui samoja juttuja, mitä on molempien kanssa treenattavaa ja hyvät kotiläksyt.


Siitä itselle taputukset olalle, että kävin su ap rauhassa pyödän ääressä läpi radan. Mietin vaikeat kohdat paloina, että jos jättäisin koiran esim 6 putken päätyyn tai 10 hypyn eteen niin miten ohjaisin kohdan. Piirsin viivat mistä koira ponnistaa ja mihin laskeutuu. Seuraava piste on korjaava laukka, minkä ottaa vielä lähes samaan suuntaan ja siitä kääntyy. Jos koiran pitäisi kääntyä eritavalla täytyy tieto tulla ennen ponnistusta. Ja osaa ainakin suunnitella kääntävän ohjauksen. Näin tarkka suunnitelma auttoi paljon, kun näin rataa livenä. Olin myös huomioinut ansat hypyllä 9 putki, hypyllä 12 rinnakkainen hyppy, 18-19 putki, hypyllä 22 toinen hyppy (joka radalla oli kauempana).

3. ei tarvinnut erityistä päällejuoksua. (sujui meiltä!)
5 hypylle tein valssin ja lähetys putkeen. Ehtii juosta normaalisti valssiin. Osa oli miettinyt 6 putken leijeröintiä, täytyy kysyä mitä siitä hyötyy? Tässä kohden ehtii toistakin kautta. Lisäksi koira tähtää yhtä kauas mistä putkeen on lähetetty, joten käännös ainakin venähtää. Vaarana myös, että koira tulee hypyn 5 ohi jos ohjaaja ei ehdi sitä kunnolla ohjaamaan.



7-8: väli oli pitkä. Koiran laskeutuminen oli mulla Novan mukaan merkitty hypyllä 7, koira siis hyppää niin että se näkee hypyn 8 väärältä puolen. Ja jotta saa piirtämän kaltaisen linjan, täytyy koiralle tehdä kääntävä ohjaus hypylle 7 eli valssi. Olin suunnitellut että teen tiukahkon valssi, sitten otan koiran välistävetoon vasemmalla kädellä ohjaten ja sitten persjättö, kun koira on korjannut linjan hyppyjen väliin tai näen sen oikealla puolella, se oli tosin meille vähän liikaa että odotin näkeväni koiran niin ehti jo liian pitkälle. Samalla liikkuen niin, että kun persjättö on valmis ohjaa koiran hypylle 8.
Tähän toinen vaihtoehto oli liikkuva valssi. Kun koira tulee putkesta ohjaus hypylle 7, sitten puolivalssi hyppyjen keskivälillä, ja kun koira lähtee kääntymään on itse lähettämässä 8 lähellä hypylle. Vaikeinta itselle oli, tehdä löysempi valssi joka liikkuisi smoothimmin pitkän välin. Meinasin rytmittää pidempään askelta kohti ponnistuspaikkaa, mutta tässä koiralle este tulee aika loogisesti jo muutenkin. Liikkuva valssi on samanlainen minkä voi tehdä kahden hypyn väliin pelkkänä puolen vaihtona, jos koiraa ei pitäisi edes ihmeellisemmin kääntää eli että siinä ei itse pysähdy.
Hypyllä 7 huomioitavaa oli myös että jos koira olisi mennyt eri päin putkeen ja lähestynyt hyppyä viistommin, olisi voinut siihen tehdä japanilaisen, eli lähetys hypylle 7, persjättö (ei tarvitse kääntää koiraa niin jyrkästi) ja taas persjättö ja lähetys hypylle 8. Tossa kohdassa minit oli just ja just taipunut, mutta käännös venynyt pitkäksi.

8-10: hypyn 8 kohdalla olin laskenut, että laskeutuu + korjaava laukka on jo niin, että hyppy 9 on koiralle looginen (varsinkin kun ohjaaja juoksee samaa vauhtia, videolla hyvä vertaus tähän, kun palkkasin 8 jälkeen ja hidastin ennen 9 niin tuli ohikin). Vaikka ohjaaja juoksisi riman 8 keskikohdasta suoraan hypylle 10 (lenkittämättä hypylle 9. Kuvassa x ja pitkä nuoli, voitkin verrata kuvassa 8 korjaavan laukan pisteen suuntaa hypylle 9 vs ohjaajan nuolta (sama suunta). Samalla koiralle ohjataan selkeämmin hypylle 10 meno, vs jos ohjaaja peittää hypyn ja koira näkee vain putken. Hypyllä 9 katse koiraan/linjalle ja mahd vastakkainen käsi.
10 takaakierto oli ongelma, sinne otettiin lelu ja Saijan hämäys käyttöön. Nova ei lukitse kiertoa vaan lähti mun liikkeen mukaan jos en odottanut siihen asti että on siivekkeen takana.
Takaakiertoon käskytys kun laskeutuu edelliseltä hypyltä "takaa, takaa" lyhyttä askelta, käsi alas ja ohjaus kohti koiraa, jo aiemmin eikä kilpajuoksua hypylle.

10-13: Olin suunnitellut tähän 10. valssin, mutta siinä jäi koiran eteen ja ei päässyt hyvin jatkoon. Ainut treenattava ohjaus olikin takaakierto persjättö. Ne treeniin, että pääsee niistä nopeasti poiskin. Ei ole ohjausta, missä koira sellaisessa saisi kiertää hypyn, aina on hypättävä. Tehtiin ohjaus yksittäisenä lähettäen 10. Olin katsonut helpoimmaksi 12 takaakierron pidemmän kautta, mutta matka olisi ollut 9.5m vs 7m. Eli se oli unohdettava. Kuvasta näkee taas koiran laskeutumisen hypyltä 11 jos sitä ei käännä ennen. Pieni vekki, puoli valssi tms ellei kiltti koira. Sitten kohti 14 keppejä oma liike, vaihtaa ohjauskäsi vasempaan jolla matalalla kiepauttaa koira hypylle 12. Sitten taas oma liike päällejuoksumaisesti työntämään putkeen 13. Koira pitää vaihtaa myös laukka. Novan kanssa nämä ohjauksen on vielä opettelussa (perus takaaleikkauksetkaan ei suju ilman apuja) mutta nämä onnistui kahdesti! Vähän lenkkiä, mutta parempi että miettii ja lukee ohjausta. Olisi voinut myös valssata 11 hypyllä, jos olisi päässyt nopeammin takaakierrosta.

14. kepit: etupalkka, mutta tuli paristi virheet keskellä tai 9 välissä. Kepeille 9m matka, uusilla säännöillä 10m matka saa olla kerran. Muuten kai 5-9m välit ok. Mittaustapa myös muuttunut.
Etupalkkaa jatkossa ja itse lähempänä koiraa, ei kuitenkaan edellä.

15-17: Saija palkkasi lelulla takaakiertoon. Sitten jäi vain avuksi sinne. Olin suunnitellut valssin 17 hypylle, merkannut että olisi hyvä jos vähän takaakierto venähtää seuraavaa hyppyä ajatellen. Ja sitä tukien oma valssi kohti kuvan 17- numeroa.

15-20: tein kaksi valssi 17 ja 18 hypyille, jälkimmäistä mietin hetkin ja päätin ehtiä. Sitten taas en ollut riittävän pitkällä viemään hypylle 20. Tutustuessa olisi pitänyt ottaa tavoitteeksi, että se on yksi kriittinen piste mihin pitää ehtiä eli hypyn 19 linjan yli, koska muuten koira kääntyy putkeen 6. Jos ei ehtisi kahta valssia niin 18 hypyllä näkee, mihin koira laskeutuu ellei tee kääntävää ohjausta hypylle. Puolivalssi ja takaaleikkaus + työntö hypylle. Tai jopa lähetys 18 ja aidan puolelta päällejuoksu persjättö 19. Tai takaaleikkaus siellä.

18-26 (9estettä): 18 takaa ja saatoin hypylle 19 ja vähän vastakättäkin työntämään seuraavalle hypylle. Näin sujui. Siitä putkeen, hyppy ja putkeen 2 pääty. Tässä Nova ehti bongailla jo hyppyä ja putken väärää päätä. Seuraavat sujui varmemmin ja pääsin ehkä vähän aiemmin jatkamaan? Valssi hypylle 24, lähellä jälkimmäistä siivekettä. Novan kanssa treenattiin valssin vielä pehmeämmäksi. Unohdinkin katsoa alkuun lukituksen hypylle ja tuli "syliin". Erikseen putken edestä onnistui. Tollainen kohta treeniin, että saan lukittua hypylle ja lähteä poiskin. Vaikeita koska joutuu lähteä musta poispäin. Ja este oli mun juoksulinjaan nähden sivuttain. Novan kanssa saa unohtaa myös rytmitykset lähetyksissä valssiin.

Treenaa: 
- 1-3 serpentiini kaukaa ohjaten (ei radan pointti)
- 7-9 liikkuva puoli valssi tai valssi ja persjättö
- 9-10 takaakierto persjättö
- 11-12 poispäinkääntö
- valssi 24 (23-25)

Itselle: 
- takaakierto ja kokoamisvihje suhina, ajoissa käyttöön
- takaakierroissa ohjaa myös jaloilla, ja pientä askelta -> katse koirassa kokoajan, ota kontakti ja katso linjalle, lopetan ohjauksen yleensä vähän liian aikaisin (hidastan ja koira lukee vekkinä..), ota pari extra askelta
- mieti mistä koira ponnistaa ja mihin laskeutuu, ns. rima linjan suuntaan + korjaava laukka mitä keskimäärin menee -> tarvitseeko kääntävää ohjausta?
- mitkä on ne pisteet mihin radalla pitää ehtiä
- mitkä ansat radassa ja miten huomioda ne ohjauksessa
- mieti mihin menet putken aikana
- harjoittele tekniikat liikemuistiin ja takaraivoon, ei siis että täytyy miettiä mihin laitan minkäkin jalan yms joka hidastaa
- keskity "täydellisen" ohjauksen sijaan myös radantekoon, pidempiin pätkiin. Se mikä ei suju, treeniin.
- radalla on aina "ajatuksen edellä" tietää ohjausta tehdessä mikä on seuraava "piste" minne menee

20.1.2018

Gavalle tekniikkatreeniä ja Nova lainakoirana

Perjantain Saijan treeneihin taas pitkästä aikaa! 3 kertaa jäi välistä pois. Nova menikin tällä kertaa seuralaisen lainakoirana ja itse taas Gavan kanssa. Tehtiin kahteen osaan molemmat niin samat lämppälenkit meni hyvin ja pikku tauko koirille.

Nova meni ihan samalla tavalla Danielan kanssa kuin tekisi mun kanssa. Rimat 45-50cm. Pallon haltija on pomo. Pituudelle sai olla apparipalkkaamassa, kun tultiin vinosta kulmasta ja koirankin piti sitä vähän työnnettynä hakea, linja vietti helposti ohikin. Takaakierto ja niistolla pyöritys, ekassa niistokäsi vähän myöhässä. Toisessa parempi ja kääntyi tosi hienosti! Kepeillä oli ohjurit, mutta ne silti takkuili alkuun kun jäi katsomaan ohjaajaa takana, ensin 2 välissä ja sitten keskivälillä. Palkkasin Novan sitten aidan luo, keppien päätyyn ja etupalkalla pujotteli hyvin. Täytyy käyttää kyllä munkin kanssa tota etupalkkaa! Kunniakierroksia kertyi varmaan yhtä paljon kuin ratapätkiä, pitäisköhän niihin joskus puuttua... :D

Olipas hauska katsoa toista menemässä oman koiran kanssa ja tuli sieltä 10 esteeltä nollakin!


Gavan kanssa tehtiin verkkojen kanssa lepakkojuttuja tai oikeastaan ohjaustekniikoita. Mulla oli taas oikeat termit ihan hukassa, kun yritin selittää tai näyttää mitä haluttaisiin tehdä. Vaikeata oli myös määritellä, mikä musta on hyvä käännös jos mietitään laskeutuminen, korjaava laukka (laskeutumisen jälkeiseen suuntaan) ja sitten käännös. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen sopivasta ja auttaisi itseäkin että tietäisin ollako tyytyväinen vai ei. Ihan siivekettä nuoleva käännös ei välttämättä ole nopeampi kuin sellainen missä vauhti pysyy. Huomattiin myös että oikeaan kääntyy huonosti. Vasempaan tosi hyviä. Fyssari määräsikin oikeaa puolta jumppaamaan ja makuuttamaan tyynyn päällä ja taivutuksia yms.


Jenkkikäännös: suurin osa oikeata, kun siitä aloitettiin. Kerran osui 2m päässä olevaan verkkoon. Tässä mun muistettavana oli suhahdus, Saija hyvin muistutti jos unohdin. Ja treenata eri sijainteja, etten halua aina ehtiä kohtaan x. Vaan osaan rytmittää sen mukaan missä olen. Testattiin tästä myös loivempaa käännösta vähän tiukempi kuin 90 astetta. Pystyin jopa liikkua siinä hypylle ilman että lähti jätti lenkille! Siistiä! Joku kerta oli ehkä vähän rajalta. Lopussa siirrettiin verkot lähelle korjaavaa laukkaa ja tiukensi hyvin paluuta. Sitä ennen oli mennyt päällejuoksuja vauhdilla, siitä kun koitin jenkkiä niin ei kääntynyt vaan venähti tosi pitkäksi käännös. Jenkeissä aloin ehkä paremmin muistaa, missä kohdin mun pitää tehdä jarrutus ja minkä aikaa. Sen suhahduksen jarrutusvihjeen, kun vielä oppii muistamaan.

Hyvä treeni olisi myös irtoamispätkällä missä lelu lopussa ottaa ensin sinne ja sitten jenkillä yksi käännös minkä jälkeen tulee palkka toisesta suunnasta, jos tottelee vaikka olisikin lenkkiä saa palkan multa käännöksestä.

Ihmisnuoli: Tämä oikeaan käännöksenä. Kutsuin näitä alkuun niistoksi, mutta takaakiertomaisempana se olisi se. Ensin niin, että tein ohjauksen vähän riman yli. Halusin nähdä näissä jotain rytmin muutosta ennen kuin päästää yli. Monesti se tulikin niin viime tinkaan, että hypylle päästö myöhästyi. Kokeiltiin myös missä laitan mun puolella kädet vähän riman alapuolelle kuin tiputtaisi lelun. Vähän vinossa kenottaen. :D Ja kahdella kädellä merkaten. Tämä näytti jo paremmalta tokalla kerralla. Tässä sääntönä ollut käsivarren mitta esteestä, mutta pitää miettiä vauhdin kanssa. Huomiona oli myös, että näitä harvemmin radoilla ehtii käyttämään. Tiukemmassa kulmassa tällaisen on meille helpompia, kun taas loivemmat. Haluisin kuitenkin, että noikin onnistuu koska niissä tulee koiran kokoaminen ja ettei pääse ohjauksen läpi. Itse toimin verkkona. :D Ymmärrän kyllä, että usein keksii paremman vaihtoehdon ohjaukselle.

Päällejuoksu: tämä on Gavan kanssa yksi must juttu, mikä pitää saada toimimaan. Mulle tulee fiilis, että jään yli ajetuksi. Pitää ajatella, että koira kyllä menee mielummin vaikka selän taakse. Ja koska on osaavampi koira niin mun ei tarvitse sen takia jarruttaa tai rytmittää riman takana, että tulisi siitä yli (sekin oli joskus ongelmaa). Pitää juosta vaan kovaa pois alta ja koiran laskeutumisalueelta. Tätä sai helpotettua sillä, että Saija tiputti lelun siivekkeen lähelle. Meinasin kirjoittaa laskeutumispaikan lähelle, mutta taisi kyllä mennä Gavan loikat pidemmäksi? Kun juoksin kovaa, unohdin pitää kontaktia koiraan ja meni selän taakse. Kun Gava palkattiin katsoin tosi hyvin koiraan, juuri niin tehtävä ilmankin. Tässä putkesta ulos tullessa huomiosana "Gava", ja sitten katson laskeutumispaikkaan ja juoksen edelle (tässä vastakkainen käsi myös). Pidän ohjauksen ohimentyäkin koiran puoleisellä kädellä. Saatii haastava kohta treenattavaksi, kun koira saa kovan vauhdin. Kun noi oppii selviää muualtakin!

Hyvä treeni molemmille ja Gavan kanssa tyytyväinen, että saatiin tehtyä tekniikoita ja käännöksiä myös esiin. Kun saan luottoa käännöksiin, uskallan liikkua paremmin ja harjoitellaan pois turhista rytmityksistä.




16.1.2018

Fyssaria ja mökkeilykuvia

Tiistaina Gavalla ja Novalla oli fyssari Tapiolassa Petran hoidettavana.

Gavalla vähän jäykkyyttä oikealla puolella. Jumppana työntöjä seisoessa, että vastustaa. Etu- tai takajalat makuulla tasapainotyynyllä ja työntöjä. Kylkimakuu ja pyyherulla oikean kyljen alle. Taivutukset molemmille puolille. Tasapainotyynyä tai myös puolipallot, joka jalka tyynyllä. Gava hyvässä kunnossa pentujen jäljiltä, vähän saa kuitenkin jumpata syviälihaksia takaisin.

Novallakin vähän vinoutta rungossa tai oikeakylki enemmän jumissa. Otti chillisti hoidon ja sitä ennen kävi kuin vihikoira nuuskimassa kaiken nenä kiinni maassa tai esineissä. :D Novalla samoja läksyjä kuin aiemmin.

Kumpikin silti ihan ok kunnossa, jumppaa vain. Nova taisi jäädä tällä kertaa kakkoseksi karvanlähdössä. :D


Mökiltä kuvia 






15.1.2018

Lepakkotreeniä Katin opissa

Maanantaille olin ostanut paikan Katin treeneihin Sporttikselle. Gavan kanssa ajatuksena kertailla lepakkotreenejä ja löytää taas niitä asioita mitä viime keväänä saatiin kuntoon (ainakin melkein). Ja olla samalla luotettavan valvovan silmän alla. Kaipaan nimittäin, että kouluttaja tekee johtopäätöksiä ja ehdottaa miten toimitaan. Ja että tsemppaa tekemään vaikkei ekalla kerralla onnistu. Nimittäin olisin tänäänkin ollut jo luovuttamassa ja tyytynyt, että meidän käännökset on vain sellaisia ja ehkä ne oli hyviä (vaikken olisi samaa mieltä).

Valssitreeni: Suht tiukat kaksi valssia. Tai toiseen mä en kyennyt ja tuli tehtyä vastakäännös. Se venähti, muttei Gava mennyt putkeen hypyn sijaan. Just sellainen valssi, missä tekisi mieli peruutella, tuntuu ettei siihen ehdi ja koira jää seläntaakse. Ekaan ohjeeksi, että heti kun laskeutuu edelliseltä lähetys valssiin ja jatkan seuraavalle. Jäin ekassa odottamaan koiraa. Nämä sujui ok:sti, loivempi käännös huonompi mutta niin oli ohjauskin.

Jenkkikäännös: muistettavaa ottaa tähän käyttöön käsky! Joko suhina tai muu. Jenkkikäännöksessä otettiin vain yhtä hyppyä, jonka takana oli putki. Jenkkikäännös hypylle lähettäen, käännös oikean kautta, itse valssasin ja palkkasin koiran sinne. Ihan ok? Johonkin väliin koira hypylle ja putkeen lähetys. Sitten käännös taas. Ei sujunut? Varsinkaan, kun piti tehdä jenkki ja kääntää sillä 90 asteen kulman käännöksessä olevalle seuraavalle hypylle. Gavan eka yritys latasi melkein putkelle asti, siellä poskelleen jarrutuksesta ja sitten mun ohjaukseen. Seuraavat ilman kokoamista ja aika ottaa verkko esille. Ensin lelu unohtui Katin käteen ja Gavalla oli pähkäiltävää, kuinka suorittaa palkallinen verkkoa kannatteleva ihminen. Ajatteli kiertää sen ympäri hypättyään. :D Juuri kun Kati sanoi, muistaako verkot ja että voin ottaa lähempää yhden hypyn vaan että näkee. Lelun kun jätti maahan siivekkeestä vähän irti meni oikein. Mutta kokoaminen ja sopiva jarrutus tiukkaan käännökseen oli vaikeata. Monta tosi rumaa hyppyä, kunnes alkoi muistua jarrut mieleen. Ehkä itsekin osasin vähän muokata ohjausta? Gava meinasi myös lähteä ennen lupaakin liikkeelle, siitä kun lähdin laskemaan ohjauskättä tai otin askelta. Lopuksi löytyi 45cm rimalle tosi nätit käännökset! Toki myös palkka oli valmiina laskeutumiskohdassa ja itse jäin vähän lähemmäs katsomaan miten menee.

- katse koirassa, kutsu, käsi menee alas ja koiran puoleinen jalka, katse koirasta jää maahan missä koiran pitäisi jarruttaa, sivusilmällä näkee koiran, pitäisi nähdä myös koiran kokoaminen ja sitten jatkaa itse matkaa, valssi tms ja kontaktikoirassa.
- ohjausten oltava selkeät, irtoaminen putkeen vs jenkkikäännös
- jokaisen ohjaustavan pitäisi olla sellainen (tasoltaan), että ehdin 10m päähän karkuun koiraa ja koskemaan esim johonkin esteeseen, sitten vasta loppuu treenattava ;)
- näitä kaikkia läksyjä muistuteltava aina välillä

-Video maaliskuu 2017 jenkkikäännös treeniä ja muita lepakkoläksyjä (keskivälissä kurssia, nämä + esteiden ohitukset)

Sylkkäri: loppuun myös hyppy, sylkkärillä hyppy takaa ja siitä putkeen. Siinä ei ongelmaa.

Jäipäs hyvä fiilis treeneistä! Meinasi iskeä epätoivo, kun näin alkuun että tuli kaikkea muuta kuin koottua käännöstä ja mietin jo fyysistäkin puolta. Mutta sitten saatiin aivot mukaan ja niin hienoja käännöksiä! Ne näkömuistissa jaksaa taas tavoitella. Lämppäjuttuna tehtiin jaloissa pujottelua (hirveää rallivauhtia), venytyksiä, pyörähdyksiä (käsikosketuksella rauhassa). Olin varautunut omalla verkollakin, mutta Katilla oli omatkin matkassa. :)

Siinä mielessä hyvä, että ei olla enään niin kurittomia että mentäisiin putkiin ilman lupaa. Mutta noi käännöksiin kokoamiset pitää saada muistuteltua. Muuten ne jää kaivertamaan omaa ohjausta ja että tiedän että voin tehdä myös ohjauksia edessä ja koira ei tule päälle. Jos rataa tekisi niin pitäisi katsoa ensin näin yksittäisinä kohdat, missä voi tulla treenattavaa. Mutta ehkä käytän aikaa nyt näiden muistutteluun ennen ratoja.

Treenaa: 
- jenkkikäännös
- päällejuoksu

Viikonloppuna me mökkeiltiin Sysmässä. Kahdesti hiihdinkin, ilman koiria tosin.
- kuvia laitan myöhemmin lisää näytille


11.1.2018

Damijuttuja, esineruutu (3-4) ja valjasostoksia

Torstaina aamulenkillä äitin kanssa Gavalle ja Novalle treenit.

Nova, luovutukset: Dami koiran ja ohjaajan väliin 5-20m. Eka hyvä. Sitten tiputti luovutaessa jalkoihin, ei palkkaa. Seuraava taas hyvä.

Nova, noutotreeni & malttia: Gava teki sitä ennen yhden haun (ja esineruudunkin toisessa paikkaa), joka nosti Novan kierroksia vaikka istuikin tai kääntyi äitin kanssa.
- Novalle sitten varmaan kolme damin heittoa noutamatta, ihan hirveässä kyyryssä oli ja peppu nousi. Äiti haki aina damin. Takaisin tullessa roikotti damia pään vierestä eli Novan piti luopua ja malttaa istua, paristi yritti ottaa damin suuhun.
- Valeheittoja eli äiti oli heittävinään, muttei päästänyt irti. Näissä Nova meinasi liikahtaa ihan sivulla. Sitten heitti damin lähelle ja pyysi seuraamaan poispäin, totteli tulla mukana vaikka vähän keuli. Kun takaisin tullessa istui katsekontaktissa, lupa hakea. Hyvä luovutus. Sivulletultua ei kiirettä palkalle, ensin katsottiin että istuu rauhassa, sai luopua damista ja se vietiin pään ulkokautta ympärikin. Sitten dami maahan, sitä nytkähti vähän. Sitten etsittiin nami taskusta.
- Yhdessä noudossa korjasi otetta paremmaksi, se ok ja teki sen ilmassa. Yhdessä tiputti damin 2m päässä, meinasi jäädä omimaan ja kävin ottamassa sen heti pois. Vika toisto oli, että vein n. 15-20m päähän damin kaatuneen puun toiselle puolen kiinni puuhun eli piiloon. Löysi sen nopeasti, joutui ottaa kuunnolla suuhun että sai otteen. Palautti tasaista vauhtia, hyvin käteen ja tarjosi ilman käskyä tulla sivulle. Damista luopumista ensin, damin tiputusta jalkoihin ja kun oli rauhassa sai namipalkan. Tässä jo iso ero, toistoihin mitä välillä tehnyt omien. :)

Urheilija ja sen manageri

Gava, esineruutu 3: Gavalle jatkui n. 60 reilun askeleen matka. Ja esine tiputettiin sen nähden. Eka toisto oli silti vaikea ja jäi etsimään lähemmäksi n.40m. Äiti oli esineen tasolla, mutta sivuttaisetäisyydellä. Oli jossain välin huomannut äitin ja mennyt syvemmälle. Ellen kerran huutanut myös eteen. Tuli paristi takaisin ja lähetin uudestaan. Lopulta esine löytyi. Oranssi tekonahka kännykkätasku. Otin luovutuksen eteen istumaan ja sitten leikit.
Toinen esine taas Gavan nähden (tai mitä sieltä asti se näkee tasoltaan?). Se löytyi vähän nopeammin. Silmälasi pussukka. Vauhtipalkka ja leikittiin.
Kolmas esine eri paikassa, jätin lähelle polkua Gavan nähden kannolle oranssin esineen ja mentiin n. 50m päähän. Löysi suht äkkiä sinne ja uskalsi irrota.
Neljäs esine kotimatkalla vein leveälle polulle/latupohjalle n. 60m päähän oranssin nahkaläpyskän. Ihminen käveli myös sitä ennen siitä ohi. Irtosi hyvin pitkälle, mutta etsi siitä reunasta missä oli toisen ihmisen jäljet. Lähetin uudestaan ja ei löytynyt. Aloin jo epäillä, että ottiko nuori sen esineen. Ei siellä se maassa oli, näytin esineen ja jätettiin se odottamaan. Nyt Gava muisti paikan ja löysi sinne nopeasti. Ehkä ei tuullut ja tiellä paljon hajuja? Oikeastaan hyväkin ettei voi jäljestää suoraan.. Tulikin mieleen, että voitaisiin harjoitella näitä myös pudotetun esineen tapaisesti. Ajatuksena oli myös saada toistoja tältä matkalta suoraan juoksemista haun pistojen takia sekä eteenmenoa auttamaan. Gava on tottunut enemmän ruutumatkaan eli n. 25m matkoihin. Agilityssa harvoin myös pidempää pätkää..

Oon aina huono ollut treenaamaan ilman sovittuja treenejä. Siksi on aika hyvä, että kahteen viikkoon on ollut koirille vain Novan tokokoulutus ja sitten saatu ahkeroitua lenkeillä treenejä. Sitä ennen joululomailua. Ja itse käynyt agilitya kouluttamassa 2krt ja agilityluennolla. Koirille tuli sopiva 3-3,5 viikon agilityloma. Jos ei laske pientä treeniä Kuopiossa Gavalle.


Ostin Gavalle Kärkkäiseltä Truelove - merkkiset valjaat. Bc sivulla oli nämä yhdellä samanrakenteisella ja mittojen perusteella tilasin M-koon. Heijastimet erittäin hyvät. Kainaloihin oli tilaa ja edestä istui mun mielestä hyvin. Gava käveli myös noi päällä normaalisti, joskus valjailla vierastaa niitä alkuun. Täytyy testailla vielä käytössä, noin tuntui sopivan napakoilta, ettei pyöri päällä. Huono puoli oli väri, ei löytynyt prinsessavärejä. :D Nämä sopii kuitenkin oransseihin haun pk-liiveihin ja hakupannassa on oranssia. Tai sitten näistä on paimennukseen tai muuhun.

Perjantaina aamulla Gavalle pudotettu esine (4): Salaa tiputin pussukan hiekkatielle. Laskin 60m. Ekat lähetykset olisi halunnut mennä nurtseille eli sivuun hiekkatieltä. Pari korjaavaa lähetystä kunnes lähti suoraan pidemmälle kuin sen 20m mitä aiemmin. Kehuin suunnasta ja sanoin mene vain. Eli avuilla uskalsi juosta sinne. Löysi pussukan melkein heti, kun oli riittävän pitkällä.

Seuraava 50m ja salaa jätetty hiekkatielle. Nyt kävi kerran pusikossa. Sitten vähän mutkitellen päätyi kauemmaksi ja ehkä jollain kannustuksella meni kauemmas ja lopulta pussi löytyi. Ainiin kävi metsän puolella (30m) mihin oltiin aiemmin laitettu esineitä.

Iltapäivällä Gavalle korkealla olevia esineitä, kahdesti kivelle ja sitten kannolle. Ekassa vastatuuli, sivutuuli ja myötätuuli. Ekassa sai hajun, muttei paikantanut esinettä ja tuli kyselemään multa. Kannustin hakemaan ja sitten hoksasi hetken mietittyä. Toisessa taas sai hajua ja ei löytänyt. Kannustin uudestaan mennä kauemmas ja löytyi. Kannon päältä kävi katsomassa edelliset piilopaikat ja sitten upposi kyllä 40m? Esine oli ehkä 25m päässä, jonka löysi kun tuli takaisin päin ja lähetin eteenpäin. Kaikissa sai tehdä töitä, että mistä haju tulee.

Ruuti sai tehdä lyhyen tuoreen jäljen. Jonka sivussa meni ja löysi esineen takakautta. Lähellä oli ettei Gava ehtinyt ensin, kun kulki mukana vapaana.

10.1.2018

Tokoruutua, esineruutua (2) ja damiruutua

Keskiviikko aamuna nopeat tokon ruutusulkeiset. Lelukin jäi matkasta niin piti palkata vain nameilla, hyvä tosin joskus niinkin.

Gava, eteenmeno ja ruutu: eteenmeno näytettynä. Siitä yritys ruutuun jossa tiesi alustan löytyvän. Gava kuitenkin lähti vain nenä maassa etsimään jotain eteenmenon vihjettä. Lisäkäskyt ja pääsi ruutuun, siitä vain kehut. Sitten eteenmeno ilman apuja, joka vähän vino ja meinasi pysähtyä ennen lupaa. Korjasin eteenpäin. Kysyin virittelyn missä ruutu, katsoi ruutua sillä. Siitä käsky ja taisi vähän epävarmasti sinne lähteä.
Joten avuksi eteenmenon jälkeen virittely. Tai sitten aloittaa sillä, että Gava pisteessä, itse lähetyspaikassa ja lähetän ruutuun lelulle tai alustalle. Näitä kunnes sille meidän evl asetelma on tuttu. Ja sitten voi ottaa eteenmenonkin? Tai sitten niin, että siirryn itse lähemmäs ruutua lähettämään.


Nova, ruutu alustalla: pari toistoa alustalle. Palkat sinne. Sitten kokeilin Canis lehden tapaa, missä siirrettiin alustaa ruudun yli, laitoin 8m. Ideana naksuttaa ruudussa (laukalla eteenpäin, koira suorana) eli ettei vahingossa vahvista kääntymistä. Nova ei reagoinut naksutukseen. Oon käyttänyt enemmän "jes" sanaa ja mentiin sillä. Silti kun sanoin sen mun ihannekohdassa, ehti juosta 5m eteenpäin. Toisaalta Nova ei ole tottunut stoppeihin tai että kohteelle ei mentäisi (naksuttimella meni koskemaan). Tapa ehkä omiaan ennakoivalle ja hitaammalle koiralle. Mutta nyt otin lähetykset 2-8m ruudusta, joten voisi vielä testailla pidemmältä matkaa. Caniksen tavassa palkkaus voisi tulla ohjaajalta, heitettynä tai sitten vietynä. Itse tykkään heittämisestä tai viemisestä, kun takaraivossa on Ruutin ennakoimiset palkasta milloin lähti joskus ilman lupaa juoksemaan mun luokse palkan toivosta. Tapahtui niitä kisoissakin, että loppukävelystä lähtikin juoksemaan luokse, kun mielessä oli että samalla tavoin joskus tultiin palkkaamaan.

Nova, korjaukset ruutuun: laitoin n. 2-3m ruudun eri puolille, näytin oikean paikan ruudussa ja siirryin ruudun eteen. Naksutin oikean kohdan ja menin palkkaamaan. Niissä missä tuli vastaan, odotin että korjaa takaisin näytettyyn paikkaan. Kun oltiin tehty kaikki suunnat näyttäen. Tehtiin vielä toiseksi viimeinen vasen reuna nyt ilman näyttämistä. Muisti oikein paikan. Sama myös edestä. Nyt näissä oli vielä se, että naksutin paikan ja autoin sillä. Jossain vaiheessa siihen, että tarjoaisi pysähtymistä oikeaan paikkaan. Parissa palkkauksessa ehti istua. Muuten oli seisaallaan ja paristi seisoi ihan paikallaan. Sitä paikallaan seisomista voisi myös vahvistaa luopumisen kautta näiden palkkauksissa (kerran höselö noutaja ;).


Iltapäivällä juuri ennen hämärää treenailtiin äitin ja nuorison Novan ja Gavan kanssa.

NOME
Novalle polulla damin luovutuksia: ensin dami jäi Novan ja äidin väliin. Nämä hyviä, 5-10m matkalta. Sitten niin, että Nova oli lähempänä damia ja äiti meni kauemmas taakse, tämä toimi (sama idea kuin tötsän kierrossa). Sitten noutona n. 15m matka, että dami vietiin odottamaan. Nyt Nova vähän maisteli damia suuhun ottaessa ja sitten tiputti damin kahdesti matkalla. Lopulta toi ja ei palkkaa. Sitten lyhyemmältä matkaa 7m? onnistui. Vielä pidempi matka joka ok. Oliskohan kerran keskeytetty hakien damin pois, kun ei tuonut nätisti.

Nova, damien etsintä: tauon jälkeen ja eri paikassa. Hämärässä myös. Nova kävi kävelyllä ettei nähnyt mun piilotusta. Jätin etureunaan n. 10m päähän ja kävin kuitenkin 30m päässä. Nova etsi useamman minuutin vain kaukana ja lopussa vasta tuli lähemmäs ja löysi heti ohi mentyä damin, vaikka oli piilotettu heinikon alle. Luovutus tässä hyvä, ehkä vähän hätäinen. Pallo palkaksi.
Seuraava toisto oli vähän eri suuntaan. Löytyi heti suorasta pistosta. Tässä Nova lähti palautuksessa kaartamaan ja luovutusta ennen jäi järsimään damia. Huono palautus, ei palkkaa. 3 damin heittoa joista, kaksi äiti haki itse. Kolmannella Nova haki, mutta piti ottaa katsekontakti ennen hakua. Otti kerran nopean kontaktin ja seuraavalla piti sen pidempään milloin lupa, mutta teki kyllä vaikeata ja kesti. Luovutus oli nyt hyvä, vaikka vähän hätäinen oli sivulla. Tästä myös pallo. Mutta mietittiin että se nostaa myös virettä joten namipalkka varmaan parempi. Jos ei joskus yksittäistä vahvista. Mukana oli kaksi damia, toisessa variksen siivet ympärillä (vaikeampi) ja sitten painava tavallinen dami. Molemmat isoja dameja, niitä kantaa nykyään paremmin. Tänään tuli testattua Novan kanssa, että perusnoudon tyyliin riittää treenattavaa myös luovutuksissa. Äitillä on ollut tavoitteena varmaan käteentuonti, kyllähän se näissä kaikissa tuokin mutta eri asia yrittääkö myös omia damia. Nyt saatu näihin hyvä kriteeri että pitää tuoda myös "ehjästi" että saa palkkaa. Sisällä pitää katsoa myös pitoa, kun tuo damin eteen ettei tiputa sitä jos ohjaaja ei heti nappaa damista kiinni. Ja kurottelee vähän luovutuksen jälkeen damia ennen sivulletuloa, miten niissä tekisi.
Siirtymissä Nova käveli "vieressä" käskyllä malttoi hyvin tulla etsintäpaikalle niin remmi löysänä. :)


ESINEITÄ
Gavalle esineruutu, vuoden 2. Tai kaistaletta havumetsän reunalla. Tavoitteena oli pitkät pistot autettuna. Äiti vei Gavan nähden esineen. Vaihdettiinkin keskellä oleva kauemmas, ehti käyttää sitä maassa kun siirrettiin se taakse. Kun alkuun mainitsin siitä kohdasta, mutta muutin mieltä. Gava ehkä katsoi senkin kohdan, mutta sitten jäi 20m säteelle musta. Ei mennyt riittävän pitkälle niin äiti kävi "näyttämässä" mutta ei löytänyt mustaa muoviesinettä hämärässä. Menin vähän lähemmäs auttamaan Gavaa irtoamisessa ja Gava löysiki sitten kun meni noin 15m edellisestä alueesta pidemmälle. Jätin esineen sinne ja lähetin vielä uudestaan, nyt hyvä.
Sitten äiti vei taas n. 40-50m päähän toisen esineen. Tiputti sen Gavan nähden, jos sitä nyt näki. Taas Gava meni max 30m ja jäi pyörimään. Huusin sitten kerran eteen ja kannustin menemään. Syvensi etsintää ja hetken ajan päästä löytyi. Sitten vielä yksi polulta lähetetty ja äiti tiputti Gavan nähden, sanoen vielä avuksi nimen. Gava juoksi nyt lujaa sinne asti ja tarkisti vielä noin 5m alueelta missä esine. Noilla matkoilla ja hämärässä en ainakaan pysty auttaa nostamisessa, kehuin vasta kun näin että on musta esine suussa. Vaihto leluun. Ekassa meinasi Gavalta mennä luottamus koko touhuun, lopuissa saatiin onnistumisia. Jäi laskematta mikä oli oikea etäisyys, mutta varmaan lähellä oikeaa kun ei meinannut itse nähdä tarkasti sinne asti koiran puuhia, vaikka oli suht hyvä näkyvyys tuossa metsässä. Ei tosin tehty rinteen suuntaan vaan poikittain siihen nähden.

Ruuti pääsi myös kerran hakemaan jippo esinettä eli jätin 40cm korkean kiven päälle. Se ehti taas poistua ruudusta ja juosta kokoa etäisyydeltä että sai pelätä pysyykö vielä kuulolla. Lopulta pyysin sen lähemmäs ja lähetin kiven läheltä kohti sitä. Hoksasi sitten asian. Oli ihmisiä liikenteessä niin ei uskaltanut antaa niin laajasti etsiä. Räyhä Ruuti myös kommentoi (haukkui) nuorison treenejä, huonona esimerkkinä. Varsinkin kaikki lähetykset tai jos yrittää hetsata Gavaa pienestikin. Nova vähän itseskeli kun Gava teki esineitä, mutta hiljenikin välillä.

Illalla Gava kävi myös kylpemässä eli shampoopesulla ja saunassa. Suihkussa tärisytti kun oli niin järkyttävää kastua. Kohta kaikki karvat pitäisi olla myös tiputettu. Saunan jälkeen kylpytakki päälle ja sohvalla oli saman viltin alla kuin minä. :D

Gava teki sisällä myös kaukoja. Istu- seiso vaihtoa. Ensin ilman apuja sitä. 3m, 8m. 8m matkalta osa onnistui osa ei. Jos ei sujunut niin otin läheltä niin että sujui ja kehuin onnistumisen. Sitten 8m niin että lelu oli etupalkkana. Hyvä. Sitten 15m lelu etupalkkana (tassujen edessä) ja sujui! Sen mitä näin kaukaa, mutta leluun nähden sama paikka. Sain porukoilla mennä talon kahteen eri päätyyn melkein. :D Matka tuntui kyllä hurjan pitkältä, ainakin sisätilassa käytävien ja ovien keskellä.

Treenaa: 
Nova: luovutukset noudon malliin, rauhoittuminen toistojen välissä
Gava: esineet n. 50-60m. Tai siis se yksi näytettynä.