Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

6.1.2018

Janitan mentaaliluento osa 1/3

Lauantaina ajelin Tuorlaan Turkkusen lähelle, Kelpokoiran/Omd:n järjestämälle mentaaliluennolle, jota luennoi Janita Leinonen. Eli agilityyn liittyen myös. Auditorio oli täynnä ja sain paljon enemmän luennosta irti kuin uskoin. Nyt vain riittää työstämistä omassa ajattelussa! Janitan opeissa on vaikutteita Vappu Alatalolta ja viimeisinä vuosina Anne Talvitieltä. 7h oppeja ja vaikeita harjoituksia on vaikea laittaa ylös, mutta laitetaan tähän jotakin mistä itsekin hyötyisi.

Janita Leinosen mentaaliluennon pohjalta tehtäviä
osa 1osa 2osa 3

90% ajatuksista on uskomuksia
- rajoittavia uskomuksia esim huono tuuri, tarvitsee tietyt rutiinit, jonkun uskomus voi ärsyttää (ja kaikilla on uskomuksissa oma mielipide, et voi vaikuttaa toisen uskomuksiin, usein näistä on myös väittelyä Facebookissa)
- mieti uskomuksesta onko siitä hyötyä tai haittaa, voi olla ettet tiedosta edes itseä rajoittavaa uskomusta, voi kuulostaa niin todelta. Listaa plussat, kaksi vastakkain asettelua ja miinukset.
- katsotaan uskomusrinkuloiden läpi, jokaisella on oma sädekehänsä, turvallisuus alue. Toisen kanssa voi olla hyvää pataa ja moni uskomuksista kohtaakin. Kolmannen kanssa ei meinaa tulla toimeen ja senkin kanssa saattaa olla vain pieni osa samoja uskomuksia.

Tehtävänä oli miettiä joku uskomus
- Vahva uskomus esim huono matikkapää
- älä käytä minä sanaa (kyse on uskomuksesta eikä sinusta henkilönä)
- kysyy (itse tai kaveri) miten, mitä? (faktoja asiasta)
- ei kysymyksiä mihin voi sanoa ei tai kyllä
- toista aina mitä keskustelukumppani sanoo, jotta vältyt väärinymmärryksiltä.

Esimerkkiä: Koulussa opettaja sanoi etten koskaan opi. Osaan laskea hyvin päässä. Toinen opettaja antoi hyviä numeroita. Toinen vaihtoehto, että sanoisi: Olen tyhmä, suvussa on huonoja matikkapäitä. Kun toinen aloittaa "olet siis tyhmä, miten opiskelit matikkaa koulussa?" Toisen sanomana sama "tyhmän" uskomus voi kuulostaa melkein järkyttävältä.

Uskomus "huiput tekee vain nollia treeneissä" -> huipuillakin on treeneissä treenattavia asioita ja iloisia jos huomaa jonkin asian mikä vaatii treeniä. Silti hyvä ottaa myös nollatavoitetta treeneihin, esim 20 estettä ja pyrkii siihen vaikka monen kerran kunnes sujuu. Sitten kaksi nollaa jne kasvattaen tavoitetta.

Rataantutustumisessa keskity miten ohjaat, älä jää antamaan vaikka tietä (ajatus katkeaa). Harjoittele ohjaukset ja keskity miettimään ne virtuaalikoiralle. Minne se laskeutuu, mitkä on linjat. Mikä on teille paras vaihtoehto. Jos jokin vaihtoehto tuntuu hankalalta, että meinaat tehdä sen väärin tutustuessakin, vaihda suunnitelma. Älä muuta ohjausta jos joku toinen tuntuu paremmalta vaikka muut tekisi toisin.

Nollatavoitteen sijaan voi esimerkiksi ajatella, mitä koirasi sanoisi sinusta. Sai hävetä ohjausta, ei kertonut ajoissa käännöstä, sai selitellä mokia muille. Vs koira sai olla ylpeä ohjaajasta, joka ei varmistellut, oli ajoissa ja sen mielestä paras mahdollinen ohjaaja. Tai ajatella jos kilpailu onkin teidän viimeinen, miten ohjaisit silloin. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, on paljon nuorenakin menehtyneitä tai jos tulee jokin muu este.

X-asia -> merkitys -> reaktio 
- Kuinka reagoida erilaisiin asioihin ja miten ne ajattelee. Kun tiedostaa oman uskomuksen tai mielipiteen asiaan on helpompi miettiä millä tavalla haluaa reagoida.
- Jokainen reaktio esim kisojen jälkeen vahvistaa kyseistä asiaa, kaikki toteamukset ja tavoitteet on tehtävän suoraan itse asialle. Ei negatiivisen kautta "saksalaisessa en katso koiraan vaan laskeutumispaikkaan" vahvistat silloin molempia. Tanssijakaan ei mieti, en ota 4 askelta vaan 3, en ota 2 askelta. Kun joku kysyy kisoissa miten meni, vastaa niin miten olisit korjannut ohjausta, ei voivottelemalla "en ottanut sitä yhtä askelta", vaan että katson koiraan ja näen sen lukituksen.

Kielto
- ei irronnut -> harmitus
+ katso lukitus -> iloinen opeteltavasta asiasta
- koira ei pitänyt lukitusta ohjaajan lähtiessä liikkeelle -> treeniin

Matti Nykänen
- ressukka
- alkoholisti
- huono laulaa
- kultamitalisti
- oma itsensä
- mäkihyppääjä
Meille sanottiin nimi, josta huudeltiin mieleen tulevia asioita. Ekana tuli tuossa järjestyksessä eli ensin muistaa viimeisimmät uutiset. Ja lopulta vähän oleellisempi, mistä on tunnettu. Mitä enemmän nimeä näkee tietyssä asiayhteydessä esim ressukkaan yhdistäen se asia vahvistuu. Ja mäkihyppääjän yhteys oli taas ohuin.
Samalla tavalla, kun agilityssa käyttää energiaa huonoihin asioihin vahvistaa samaan aikaan niitä kuin hyviä. Kuin keskittyisi vain hyviin.

Kisoissa törmää moniin, mitkä kysyy miten menee (mieti miten olisi pitänyt tehdä positiivisesti). Kuulee paljon negatiivisia kommentteja, mutta laita ne läpi tai bumerangina omasta uskomusrinkulasta. Jos lähdet keskusteluun mukaan ja olet samaa mieltä tai pahastut asiasta, olet päästänyt toisen ihmisen uskomuksiisi. Jos taas kommentoit, että jutellaan radan jälkeen tai ohitat kysymyksen niin et päästä negatiivisuutta itsellesi. Voit myös kuunnella kuulokkeilla tai pitää niitä sen takia, että saa rauhaa.

Lukee päivityksiä, missä lukee olen paska tai ajattelee niin huonojen kisojen jälkeen. Voi kysyä oletko sinä paska vai ohjauksesi. Jos haluat tsempata kaveria niin kehu tekemistä, mitä teki radalla hyvin ja mitä osaa. Jos taas laitat "olet taitava" niin se on paineita ihmiselle menestyä ja vakuuttaa toinen ihminen. Kuin jos tsemppaat taidosta, joka ei liity pelkästään ihmiseen itse. Monesti ihmiset ottaakin paineita siitä, jos äiti sanoo kyllä sinä pärjäät.


Mentaalipuolen voi ajatella vuorena
- luminen huippu: on 2-10%, nopeudeltaan 40-50b/s eli hidasta ja jos ajattelee väärin oppiminen hidastuu
- vuoren rinteet 90-98%, nopeus 11 miljoonaa b/s, automaatiota kuten autolla ajo, liikemuistiin saadut ohjaukset. -> Ohjaukset ja tekniikat kun saa automaation puolelle (nopeammalle) ei tarvitse miettiä jalkoja, käsiä tms. Jos mietit jalkoja, et voi liikkua nopeasti. -> tavoitteena ettei tarvitse miettiä miten tekee ohjaukset, keskittyy vain katsomaan koiraa ja ohjaukseen. -> kun asian saa automaation puolelle, on vaikeampi ajatella sitä väärin tai selittää sitä esim kävellessä et ajattele että nyt kaadut.


Itsetunto: 
Miinus ihminen: ajattelee mikä meni väärin -> tarttuvaa ja toistaa virhettä
Plussa ihminen: ajattelee hyviä asioita ja muistaakin kisoista vaan hyvät asiat. Vaikea muistaa mistä tuli virhe.
Plussa ihminen, jolle tulee miinus asia -> ei osannut kisoissa (miksi ei osannut, faktat) -> treenaa niin paljon että sujuu -> muuttuu plussaksi ja vahvuudeksi

Aikajana: Tarinankertoja, Pikku Myy - tarkkailija (neutraali) - Ennustaja, Milla Magia
Tarinankertojalla on selitykset minkä takia asia johtuu niin tai miksi ei osaa tiettyä asiaa. Ennustaja taas tietää mitkä kohdat radalla ei suju ja missä tulee virheet. Voit nimetä tarinankertojan ja ennustajan niin tunnistaa ne paremmin?
Kriitikko, haisuli: on taas omat ajatukset syvällä, mitä harvemmin kertoo muille ja voi hävetä kertoa niitä.
Pyri olemaan tarkkailijana kisoissa.

Listattiin millainen on kisaajana, treeneissä, kouluttajana tms ranskalaisin viivoin. Sitten millainen on ihailtu ihminen (harvemmin sen takia, koska tekee nollia vaan esim rohkea ohjaus).

Jos katsoisit omaa rataa, miltä haluaisit sen näyttävän? Millaista haluaisit katsoa? 
- rohkeat ohjaukset (varmistelun sijaan ja itse nollatavoite aiheuttaa tätä helpommin)
- ehtii ohjauksiin
- tyytyväinen omaan koiraan



Ehkäpä tähän loppuun vielä laitan miksi tämä kiinnosti. 
Kisoissa olen niitä jotka tykkää seurustella (kun pitäisi keskittyä, ellei siitä ole apua itselle). Katson vaikeat kohdat ja mietin ansakohdat. Keksin syitä mikä meni huonosti, toki myös niitä hyviä. Mutta plus miinus nolla, jos ajattelee molemmat. Joskus en osaa valita ohjausta. Viimeksi kun katsoin videota kisoista ajattelin, kun katsoin kisaajia odottamassa että onneksi ei tarvitse olla tuolla ja piinaava odotus ennen vuoroa radalle. En usko, että treeneissä tehtäisiin nollaa. En usko, että tarvitsee opetella yli 20 estettä. Tiedän ettei osata joitakin asioita. Tai varmistelen. Itse jännitys (kisajännitysluennolla kävin viime vuonna) ei ole niin paha, eniten noi ajatukset. Asiat oli hyvin vielä Rasmuksen aikaan, kun bortsujen kanssa alkoi hylkyjä tulla on vähän usko romahtanut. Olin uskotellut, ettei tarvitse osata tehdä nollia treeneissä. Ihailen tiettyjä ohjaajia, jotka menee rohkeasti.


Jatkuu vielä "tehtävien myötä" uudessa postauksessa. Kirjasin niitä mitä luennolla tein ja jatkoin myös. Näistä osaa pitää kyllä jäsennellä uudestaan paperille ja hyödyntää lomakkeita mitä saatiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!