Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

4.5.2018

Totista tottista ja ampumista pitkän tauon jälkeen

Keskiviikkona käytiin tekemässä tottista Talissa Emmin ja bc Fisun kanssa.

Gavan kanssa leikittiin kauempana ampumisesta. Kaksi laukausta, kun olin nostanut käden merkiksi. Sitä ennen tehtiin lyhyitä seurauspätkiä. Vilkaisi laukausten jälkeen mistä kuului ja sitten jatkoi samalla tapaa taistelua. Joku pieni seurauspätkä vielä.

Seuraavalla kerralla edelleen paukuissa leikkiä, ehkä joku nameja syöden tai paikallaan ollen.. Pieni tauko välissä.

Hyppy: zooplussan rimahyppyyn viritetty kangas, mikä vähän myös kaartui tuulessa. Ensin lelulle juoksua. Ekassa Gava yritti mennä esteen ohi. Ohjatun kapulalla paluuhyppy. Kokeiltiin myös 80cm kapulalla. Siinä hyppy vähän muuttui. Muutenkin arviointi vähän vaihteli hypyillä joiden korkeutta vaihdoin, alussa 80cm, sitten 95cm, 80cm ja lopuksi 70cm. Voisi tehdä hyppytekniikkasarjan kanssa korkeaa hyppyä agikentällä (vika väli 9-12 jalkaa). Yhdessä Gava koski takajaloilla esteeseen, kapulallinen toisto?

A-este: Ensin loivalla, vierestä kädellä ohjaten. Sitten jyrkempi kisaeste. Vierestä ohjaten ja kutsuna, niin että näytin esteen ja menin sen taakse. Ekassa Gavaa epäilytti vähän kuinka sieltä tullaan alas, seuraavassa meni rohkeammin. Tuli turvallisen näköisesti kaikki laskeutuen aika alas ennen hyppäämistä.

Eteenmeno: Emmi vei Gavan nähden lelun aika pitkälle. Ei olla niin pitkiä tehtykään. Liila "kahvakuula" nurtsilla narulelulla. Gavalla meinasi usko loppua 15-20m kohdalla. Sanoin uuden käskyn ja jatkoi matkaa. Aika lähellä vasta erotti lelun, voisi olla isompi kontrasti maasta..

Gavaa taisi ällöttää märkä, mutainen nurmikko. Oli aika tahmea ja hidas. Toki näissä oli uutta ampuminen, A-este, vähän erilainen hyppy jne. Lelun kanssa halusi hakeutua kuivalle hiekalle. :D Tajusin, että ketjupantakin on jossain hukassa. Toiset tottistreenit kun vasta tuli mieleen ketjun olemassa olo lajissakin. Täytyy kaivella meidän hieno pinkkiketju esille.

Videokaappauksessa Fisu, este ja takana "kisa A-este"
NOME ja Gavalle eteenmenot

Ke Nova oli käynyt nomessa metsässä hakuruutua tekemässä. Oli piippaillut taas ja äiti oli vienyt sitä kauemmas. Jalat oli treenatessa vienyt ja oli käyttänyt huonosti nenää. Paikka oli eri kuin aiempi.

To Novalle nometreeniä pellolla, noutamattomuutta. Tai se vain seurasi ja Gava haki kahdesti damin eteenmenona (30-40m). Ruuti oli damin vienti kaverina ja haukkui sorsapillille. Nova oli alkuun rauhassa, ekassa markkeerausheitossa. Sitten vähän alkoi vire nousta, mutta taisi olla hiljaa kuitenkin. Seurausta heittojen jälkeen, siinä näkyi vireen nousu ja oli huonompaa. Hihnassa siis. Sitten myös heitot ja Nova sai vapaana katsoa. Kerran yritti varastaa, mutta palasi käskystä. Ei yhtään noutoa, lähempänä myös roikutin damia näkyvillä. Heitin lenkin varrella damia ohi, roikutin edessä kävellessä yms. Läheltä menevää heittoa yritti ottaa koppia. Mun kanssa on kuitenkin kohteliaampi ehkä kun tietää, että osaan myös sanoa jos yrittää varastaa (tulee välillä vahingossa kiellettyä).


NOVAN FYSSARI 
Perjantaina Nova kävi Espoon Eläinfysioterapialla hoidettavana. Väliä ehti olla ja varasin varalta kun kaatoi siivekkeen. Reisissä oli jumia, sitten vähän koko selkärangas pituudelta ja vähän oikea (?) lapa eli olisko ollut seuraus puolen takia. Ei nyt mitään vakavia jumeja, Nova makasi hyvin mutta jumikohdissa nousi katsomaan tai halusi tarjota vatsaa rapsutettavaksi. Karvaa lähti taas! Lopuksi kannatti ravistella. ;)


GAVA AGILITY

Perjantaina tuurailtiin Kati Immosen treeneissä ratatreenikerralla ja päätettiin tehdä sitten rataa. Vähän huonommin olin ehtinyt rataa päntätä päivällä.

Eka rata: rima 15 tipahti, ehdin jo miettiä meneeköhän takaa, myöhässä ohjaus. Sitten 26 takaakierto jäi tekemättä ja siihen päättyi eka yritys. Alussa koskin kyllä putkeen 3, kun se hyppäsi eteen. :D

Radan loppu jatkaen keinulta, rima 15 nyt hyvä. Persjättö suoralla putkella, persjättö ennen hyppyä 20. Gava totteli tulla hypylle vaikka ehti miettiä puomia. Muistin taistella takaakierron ja 25 piti muistaa katsoa takaakiertoon. 28 hypyllä myöhässä kääntämässä ja rima siksi.

Oli tarkoitus aloittaa rata, mutta lähtö rima yhdellä alas, keskeytin. Sitten fiksattiin mun kutsumis kohta suoranputken luokse ja koiraa vähän viistommin hyppyyn nähden. Käsien vaihto vain hypyille kertomaan ja askel kohti 2 hyppyä. Piti odottaa lukitus hypylle 2 ja sitten putkeen ohjaus. Kerran tuli ohi, kun lähdin liian aikaisin ja sitten kerran ajautui huonoon kulmaan hypylle ja haki kepeille mun seläntakaa. Ja ne kerrat kun saatiin alku niin kaaduin putkea päin, kun se taas hyökkäsi. Tajusin, että putki ei ole läheskään hallin suuntainen. :D

Toka rata: Koska tehdään harvemmin nollatreeniä uusi yritys. Hyvin kysytty, jos mä jaksan. Ekalla radalla tuntui vähän reisissä jo 26 esteellä ja hengästytti vähän enemmän kuin pätkät. Taistelin hyvin hypyn 9, edeltävä valssi vähän peitti siivekettä ja Gava ehti miettiä puomia. Nyt päästiin nollana hypylle 25 asti. Taas jäin miettimään "tuliko tämä takaa" ja ohjasin suoraan.

21-30: jatkettiin putkelta 21. Radalla tehtiin muuten eri tavalla 24 ja 25 hypyt juuri toiselta puolelta. Eli irtoamista oli 22-24, siitä takaa (linja vei) ja 25 hypyllä oli takaakiertoa, jossa sai muistaa katsoa laskeutumiseen. Sitten taas 26 hypylle takaakierto, molemmat vasemmalta. A:n jälkeinen kohta myös hyvä.

On jo edistystä saada tokalla kerralla nollana 25 estettä! Vaikkakin Gava tuntui hitaalta ja vähän rauhallisemmalta. Tai ehkä siksi, kun oli kilttiä Gavaa. Varmaan teki taas tehtävänsä lepakkotreenit ja oli normaalia paremmin kuulolla. Täytyy olla myös tarkkana, että tulee lepopäiviä, nyt tuli omatoimitreenien takia vähän rankempi agilityviikko (su, ti, pe). Kepit tuossa vireessä sujui kaikki oikein. Ja tuli myös erottelua mutkaputken nurkasta puomi/hyppy/kepit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!