Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.9.2018

Kympin tyttö Karoliinan hakuviikonlopussa

La ja su osallistuttiin Turussa/ Paimiossa Karoliina Finnilän "tuki"hakukoulutukseen  edustuskisoja varten pelastuskoirapuolen kisoihin. Päiväkoulutuksia molemmat, uudet maastot, uusi kouluttaja, uudet maalimiehet joten ajattelin lähteä vielä kun kaverin kanssa jaettiin huone Kaarinasta. Piiloilla reilut välit 50m, mutta paikat oli vastakkain joten keskilinjalla tuli takaisin päin menoa ellei kutsunut koiraa koska en halunnut tehdä jälkiä suoraan piilolta. 

Kerroin Gavan tilanteen, apujen häivitykseen suositeltiin norjalaista sekametsää eli kaikki ääni avut kerralla takaapäin. Avuissa oli uusia ääniä esim hei tai kukkuu. Normaalisti huudettu nimeltä, mutta uusi sana oli vähän vaikeutusta ja häivytystä normaalista. 

3 ekaa maalimiestä irtorullien kanssa, loput 3 suorapalkkaa. Kolmannessa katsoi ottaako kiintorullan jos ei anna rullaa. Oli yrittänyt kaivautua maalimiehen alle niin irtorulla oli annettava. :D oli mukavan rento maalimiehillä ja söi nälkäisenä nakkeja. 

Maasto oli helppoa ja hyvä näkyvyys, toisella puolen syvemmän traktoriuran ylitys. Matkat n. 60-70m.


- 1-2 lähti vauhdilla. Vikan äänen jälkeen päästin suoraan. 
- Seurauksella keskilinjan yli ja lähetys oli vähän epävarma 3-4 pistoilla. 
- 5-6 pistoilla yliheitot, missä pidettiin kiinni n. 10-20m päässä. Kutsuin ja lähetin suoraan "ukko" käskyllä. Koira päästettiin mulle hyvässä kulmassa jatkoon. Parempi vauhti pistolle. Vikassa kääntyikin risukasan yli ja puun yli, silloin tuli ääni ja sai vahvistuksen esteiden ylittämiseen. Ohje että kun maalimies kuulee "ukko" niin voisi kutsua, ekassa maalimies ei kuullut ja Gavan pisto olikin hyvä. 
- Vikassa maalimiehen paikannus kesti ja ehtivät kysyä puhelimeen onko löytänyt. Sen jälkeen Gava löyti. Ei tosin haittaa, kun teki töitä jo jonkin aikaa. Ja alkoi olla jo vähän väsy. 

La metsää toiselta puolelta keskilinjaa 
Norjalainen sekametsä 6 ääniapua (takaapäin, kaikki vuorotellen treenin alussa)
1. pisto: irtorulla suoraan äänen jälkeen
2. pisto: irtorulla
3. pisto: irtorulla, seurauksesta lähetys -> hitautta ohjaajan lähellä
4. pisto: suorapalkka, seurauksesta lähetys -> hitautta ohjaajan lähellä 
5. pisto: suorapalkka, lähetys yliheittona (kouluttaja piti 10m päässä)
6. pisto: suorapalkka, lähetys yliheittona (kouluttaja piti 10m päässä)

Treeniin: yliheitot

Tuli mieleen edellisen leirin kaartuvassa maastossa pistotus oli n. 20m välillä ja koira meinasi mennä naapuri piston umpparille. 

Hyvää teki että toinen oli suunnitellut treenin ja kertoi mitä tapahtuu. Puhetta oli myös uskaltaa haastaa koiria ja tehdä myös vaikeita treenejä. Ne opettaa paljon. Jos aina on helppoa, ei siitäkään niin opi. Ja pitää välillä jatkaa tietyn pisteen yli ja pyytää koiraa jaksamaan. Kisoissakin se voi väsyä lopussa, mutta pitäisi jaksaa työskennellä loppuun asti. Ei pidä pelätä virheitä niin paljon ja mielummin treeneissä kuin kisoissa.. Motivaatio on kuitenkin tärkein! Norjalainen sekametsä on ollut myös to do listalla ja ehkä odottanut, että uskaltaa sitä kokeilla. :D 



SUNNUNTAINA paikka vaihtui Husontien hiekkakuopille. Keskilinja meni kallion päällä ja osassa lähetyksissä tasaista maastoa tai alamäkeä, ja osassa mentiin kallion yli. 

Gava teki heti pennun jälkeen eli sai alueen pelkästään poikkitallattuna (riippuen nyt miten maalimiehet meni piilolle). Ja etukulmissa oli tallausjäljet eli 1-2 pistolla jälki piilolle, yleensä tehdää pistot vain puhtaalta alueelta koska koiralle on helpompi mennä jäljen läheltä kuin ilman. 

Norjalainen sekametsä - treeni tänäänkin. Ensin huudettiin 6 piilolta, 5, 4, 3, 2 ja 1. Laitoin aina Gavan katsomaan oikeaan suuntaan kuin olisin lähettämässä ja kun katsoi oikeaan suuntaan niin sanottiin ääni. Samalla vahvistuu oikeaan suuntaan focusoituminen. 

1. pisto (IR=irtorulla): heti äänen jälkeen lähetys. Tässä oli jippona n. 15m matkalla oleva puutarhalaatikko, maalimiehestä Gava sai hajun jo aiemmin. 1 piston puolelta tuli tuuli. Rulla oli laatikon vieressä, maalimiehen päätä näkyi vähän laatikon kannen alta. Näytölle ja palkkaus. 

2. pisto (SP=suora palkka): tässä haasteena se, että täytyi ohittaa edellinen piilo ja käydä katsomassa etukulma syvältä. Gava juoksi kiinni olevan laatikon lähelle ja poimi kiintorullan suuhun valeilmaisuna. Käytiin katsomassa ja laatikko oli tyhjä. Tuollaisia laatikoita ei ole ollut, ainakaan ohitettavana.
Seuraavaan lähetykseen ääniapu 70m matkalta. Nyt upposi hyvin ja suorapalkka. 
Maalimies jäi pitämään koiraa niin, että näkyvyyttä oli vähän ja kutsun jälkeen sai päästää irti ja Gava tuli lyhyt hihnan kanssa. Heti kun tuli lähelle lähetin sen jo toiselle puolelle. 

3. pisto (IR): Juoksi kallion päälle, vähän alamäkeä, toinen kallio ja siellä kallion kolosta löytyi maalimies. Irtorullan tuonti ja näytölle. Matkaa n. 50m. Tässä maalimies tuli puoliväliin pitämään koirasta kiinni ja kutsuin Gavan yliheittoon. 

4. pisto (IR): Tähän oli aika hyvä näkyvyys ja maasto alamäkeen. Maalimies n. 60-70m maassa. Haki hyvin rullan. Toi sen ja näytölle. Päästin kuten muutkin kerrat liinan vain käden läpi. Lähti hyvin näytölle ja tuli kolmio mallisesti. Jätin Gavan taas maalimiehelle, joka tuli vähän lähemmäs ja kutsuin yliheittoon. 

5. pisto (IR): ei oltu ehditty sanoa tuleeko irtorullaa vai ei. Joten tuli. Haki kuusen takaa rinteen alhaalta rullan, toi mulle ja näytölle. Päätettiin ottaa vain nämä periaatteessa 4 piston paikalta vain ja tehdä hajuerotteluharjoitus lopussa. 

Gava otti hyvin hajua tuulen puolelta. Mutta irtosi myös hyvin myötätuuleen. 


MÖKKIKYLÄ eli kuumat piilot
Treenin lopuksi vielä tällainen. Kolme maalimiestä oli valmiina piilossa. Käveltiin Gavan kanssa alueen läpi tai lähetin etsimään. Gavan mielestä vähän omituinen rykelmä, olisko pitänyt mielummin mennä toiselle puolelle metsää kunnon pistoja. 
- Eka maalimies löytyi kankaan alta. Toi rullan ja kehut näytöllä. 

Lähetin etsimään lisää ukkoja edellisen piilon ohi. Kävi ihmettelemässä sitä, sitten toista piiloa ja jatkoi matkaa. Ei löytynyt. 
- Toisesta suuntaa löytyi sitten häkin alla oleva ihminen ja irtorulla oli häkin vieressä. Hyvin näytölle. 
- Kolmas kerta lähetys kankaiden ohi. Otti kiintorullan suuhun, kun haistoi kasassa olevaa kangasta. Sitten kääntyi ja huomasi maalimiehen pressun alla, mistä varmaan tuli myös hajua? Sieltä löytyi sitten irtorulla, minkä toi hyvin. Näitä voisi tehdä myös ilman kiintorullaa. 
- Vielä yksi missä maalimies meni verkon alle. Ohitti pressun ja löysi maalimiehen, tulikohan tässäkin irtorulla. 

Gavalla riitti mietittävää asiassa ja teki rauhallisesti. Hyvää itsetunnon kasvatusta myös. Nämäkin on olleet to do- listalla. Talvella ainakin! Ja sama kiintorullalla kun sujuu. 

Ekan päivän jälkeen treenien puintia ohjaajille
Treenaa: 
- yliheitot
- Norjalainen sekametsä, äänet "kukkuu" tai "hei"
- ilman apuja ja maalimiehet lähellä
- esim muistikuvapari, 2 valmista suorapalkalla ja pakeneva maalimies. 


Puhetta oli, että Gava on kuin kympin tyttö tai luokkansa priimus. Sen kanssa ei haittaa jos olisi enemmän röyhkeyttä. Keskilinjan alue parani yliheitoilla, ehkä siinä juuri parempi jos joku pitää kiinni vaikka Gava seisookin melkein paikallaan kiskomatta vaikkei ole käskyn alla. Reijan koulutuksessa osa jätti myös odottamaan koiran ja kutsui. 

Ja sopivasti myös haastetta ja uutta koiralle. Uudet maalimiehet molempina päivinä, paitsi sama lähellä olevassa piilossa su kerran. 

29.9.2018

Putkiansoja ja muita jippoja aksakentällä videolle

Perjantaina treenaamassa AST:n kentällä Josefinan ja bc Raimon ja tolleri Maurin kanssa. Rakennettiin kaverin blogista bongattu rata, joka oli Sannin suunnittelema. 

Nova kokeili alkuun 5-20. Yhdelle hypylle ehdin vähän liian aikaisin ja tuli kielto. Puomin palkkasin. Kepeillä ekalla 2-3 väliin. Toka oikein. 

Novan ratatreeni 

Novan kontaktit oli päivän teemana ja lähestymiset ratapätkässä ilman suurempia saattamisia. Keinulla ekalla kertaa tulikin ohi ja puomilla tokalla. 

Puomi toiseen suuntaan ok. Sitten toiseen enemmän vedätystä ja pallo oli hypyn takana ei malttanut. Ja juoksin kauempana putken toiselta puolen. 7 kerralla vasta nappisuoritus. 

A:n kontakteista lelu 6m ja 8m kaukana olevan hypyn takana. Hyvin! 



Gavalle katsottiin sama ratapätkä. 60cm rima tuli ekalla alas, keskeytin siihen. Vaikein kohta alussa sujui persjätöllä! Puomia ennen poikkesin radasta halusin että on 14 putki, 9 hyppy, 17 hyppy ja 18 puomi. Ekassa ei kääntävää ohjausta ja latasi hypylle. Sitten vastakäännöksellä eka hyppy, ottaen myös käteen liikettä ja tähän. Jatko oli ok. Vaikea kohta, kun koira tuli putkesta jo kaarella. 


Kepit olikin vaikeat hyppymerestä. Alussa meni ansahypylle. Halusin, että hakee itse ja kuuntelee. Sama toisesta päädystä, kokeili ensin 2 muuta hyppyä. Kun kuunteli meni oikein. Lisää tollaisia! 

Gavan käännökset, hyviä (paitsi yksi venyi)! 

Yllättävän hyviä käännöksiä myös. Kokosi ja kääntyi. Käännöskäsky mukana ja otin myös omaa liikettä ainakin tokalla kerralla. 

27.9.2018

Paimennuskokeiden korkkaus!

PAIMENNUSKOE 1lk 

Keskiviikkona koitti jännä päivä! Onneksi aamulla oli ohjelmaa ja toki sitten vähän luppoaikaa ennen kisoihin lähtöä niin luin säännöt ja paimennusetiketin läpi. Olin muistanut etsiä myös paimennuskepin, joka jo vuosi sitten vinkattu joulupukin sauva. :D Äiti ja kaikki koirat lähti mukaan kohti Someroa. Paikanpäällä satoi ja tuuli kovaa, onneksi Gavaa ei paimennuksessa huono keli haittaa! Oltiin vuorolla 8, mutta ne meni myös aika nopeasti.

Kisa alkoi tietysti ilmoittautumisella, kisakirjan ostamisella ja sirun tarkistuksella.

20 minuuttia ennen alkua mentiin tutustumaan rataan. Tuomari tuli sinne perässä (oli ilmoitettu, että 15min ennen tutustuminen ja tuomarin puhuttelu). Jotkut tiesi jo, että rata mennään tolpalla kiertäen vastapäivään ja tuomari sanoi tätä "oikean käden ratana" eli koira menee oikean käden puolella lähtötolpan kierron. Kävelin rataa läpi ennen tuomarin tuloa muiden joukossa, katsoin vähän maamerkkejä mistä kulkea ja miltä siellä maasto näyttää. Ja mitenköhän käskyttää minkäkin kohdan. Eka portti oli leveä 7m ja jälkimmäinen 2m. Ajattelin ajaa alkupätkän kuten kuuluukin poispäinajoa (koira edessä tai sivulla) ja peruskuljettaa (lampaat ohjaajan ja koiran välissä) loput.

Gava sai aiemmin lenkillä katsoa toiselta laidalta lampaat, jotka koira yritti hakea. Ja ennen vuoroa nähtiin edellisen koiran tehtäviä, mutta ei hakua. Sitä edellisen koiran rata keskeytyi siihen, kun lampaat lähti pyöröaitaukseen eikä saanut niitä sieltä pois. Lähtötolpan luona lampailla oli vetoja aidoille ja eniten vasemmassa reunassa poistovarikolle. Gava näki kun edelliset lampaat lähti ja uudet tuli. Eniten sitä huoletti ne kadonneet lampaat mutta kun ne oli poissa näkyvistä keskittyi aitauksen lampaisiin. Mentiin laitumella, kun edellinen koira tuli pois. Erillistä lupaa ei tullut ja kun lampaat oli paikallaan tolppakoiran kanssa lähetin. Tuomari oli autossa, koska jos olisi aitauksessa lampaat voisi mennä tuomarille.

Radalle sai tulla koiran kanssa hihnassa tai ilman (panta saa olla kaulassa sbcak:n kisoissa). Päätin ottaa hihnan pois kuten muutkin ja koira kulki "takana" käskyllä. Mentiin tolpalle tiukempi kulma, että suuntasin samalla nenän flankin/hakukaaren 1 suuntaan. Lampaat oli noin 100m päässä, ei näyttänyt niin pitkältä matkalta kuin mitä on tehtykin. Mietin flankkiä vielä ennen vuoroakin. Päädyin molempia suuntia nähneenä ja koska meille vasen on helpompi ottamaan sieltä. Se on myös lampaiden vetojen puolella ja koiralla oli siellä tilaa juosta. Tolppakoira oli myös vedon puolella. Gava meni sopivan laajan kaaren. Jännitin vähän loppua, noin lampaiden tasolla vähän hidastui ja kaartui siellä tasapainoon. Olin ajatellut sen pidemmälle ja korjasin flankillä sijaintia, mielestäni tasapainoon klo 12:sta mutta videolta oli kyllä ekakin ok ja Eija sanoi että Gava pysähtyi juuri oikeaan paikkaan, jossa peitti myös vetoja. Koska laitoin vähän yli niin lampaat lähtivät pois linjalta. Ajautuivat aika sivuun kuljetuksessa, josta lähti pisteitä.


Fiksattu ratapiirros, lähtötolpalta hakukaarelle vasemmalta, tolpalla oikeakätisesti eli vastapäivään, poispäinajoa ekalle portille (3), peruskuljetusta portti 4, ennen häkkiä lampaiden pysäytys, vikaksi häkitys 5, ja koira häkin sisälle ja lampaat pois häkistä, lampaiden kokoaminen
Tolpan kierto 2 onneksi sujui, vähän mietin käskytyksiä ja jännitti jos ei tottelekaan oikeaa suuntaa. Myös piti katsoa, että menevät tolpan oikealta puolelta. Vähän venähti käännös ja ajautuivat pois linjalta.

Tulivat vähän vinossa poispäinajon kohdalle (2-3), vieläkin olin itse tolpalla paikallaan. Nyt sai siirtyä koiran perässä tai rinnalla. Mentiin aika mutkitellen portille, käänsin aina vähän liikaa johonkin suuntaan lampaita. Liian pitkiä flankkejä jotka käänsi liikaa. Gavalle sain parit käskyt toistaa tai pysäyttää jos lähti väärään suuntaan. Menivät portista läpi kuitenkin.

Kuvakaappauksia videolta
Peruskuljetuksella toinen portti ja häkille: Itse oikaisin portin vierestä lampaiden ja koiran edelle. Eka pätkä oli ok (porttien välinen kohta), peruskuljetus meni paremmin kuin ajaminen. Vaikka välillä on tuntunut että toisin päin on helpompi. Ehkä siinä ei tarvitse käskyttää koiralle muuta kuin stoppia. :D Tavoitteena toki että koira pitää itse sopivan etäisyyden. Päästiin ahtaasta 2m portista läpi (4) ja käskin Gavan flankätä oikealle, että on vetojen puolella. Tässä tuli lähes täyskäännös.



Ennen häkkiä lampaat piti pysäyttää ja koiran pitää ne paikallaan, kunnes ohjaaja käy avaamassa häkin. Lampaat ei saa kävellä suoraan häkkiin. Siinä olikin hetken pohdittavaa, lopulta siirsin koiran mun kulkureitin eteen niin pääsin menemään häkille. Alkuun ajattelin mihin asti uskaltaa siirtää koiraa, ettei lampaat keksi jotain muuta paikkaa mihin lähteä. Gava odotti istumassa lampaiden ja mun välissä.

Häkitys: avasin häkin oven. Sitten käskin Gavan vasemman kautta hakemaan lampaat. Lähtikin mua kohti ja halusi lähteä mun läheltä vasemman kautta hakemaan lampaat. Koira ei saa kisoissa leikata ohjaajan ja lampaiden linjaa eli tehdä koko kierroksia. Häkkiin meno sujui hyvin. Laitoin Gavan häkin raosta sisälle. Koira maahan oven taakse ja ovi kiinni.


Häkistä pois ja koonti: Sitten flankki lampaiden taakse ja koira maahan (portti edelleen kiinni). Tuomari vinkkasi tutustumisessa, jos lampaat näyttää yhtään kiihtyneiltä niin pitää portin kiinni. Annoin hetken rauhoittua, kokeessa se hetki oli pitkän tuntuinen, mutta videolta tosi lyhyt. :D Sitten avasin portin, annoin lampaiden lähteä valumaan kunnes lupa koiralle ajaa. Pysäytin kevyesti Gavan portille, luvalla flankille (kokosi kaarella lampaat haltuun) ja suljin portin. Tämäkin osio jännitti, onneksi tilaa oli enemmän kuin viime treeneissä ja lampaat pysyi paremmin ihmisen lähellä.


Tulokseksi 75p (2-tulos), PPR1, PAIM1 ja 3.sija. Saisi siirtyä nyt myös seuraavaan luokkaan. Kisaajia oli 10 joista 3 keskeytti. Tosi tyytyväinen, jännittäessä mietin että muistanko edes käskyjä. Yritin muistaa, että pitää lampaat rauhallisena ja katsoa myös mihin ne menee. Onneksi käskyt kuului hakukaarella! 

Olipas jännää, tässä lajissa kun on lampaat ja koira liikkuvina osina. Vaikka oli aika luotettava koira monilla lampailla niin silti sai jännittää. Tavoitteena ollut paimennuksen suhteen hakea edes ppr1 tulos. Ajattelin että se riittää meille paimennuksen suhteen, mutta katsotaan. Niinhän se aina nälkä kasvaa syödessä tai miten se meni. ;D Seuraavassa luokassa tosin sitten tarvitsi jakaa ja tehdä kaksi porttia poispäinajoa. Haku 150m eli vähän kasvaa matka. Ehkä vaatisi myös pillin opettelun. 

video 6min (ei näy ihan kaikkea)


Alku ja loppu, mitä taas pelkäsin tai jännitin oli lähes täydet. Sitten taas lampaiden tuonti hakukaaren jälkeen lähti vinoon (harvemmin treeneissä noin pahasti) ja sitten ajaminenkin oli huonompaa kuin yleensä, mutta välillä alkuun näyttää myös tuolta, kunnes itse tajuaa jujun. Ja on ne treeneissäkin vaihdelleet. Niissä tarvitsee juuri sitä lampaiden lukutaitoa.
Kuljetuksessa meniköhän ekan portin pätkästä pisteitä tms tai sitten häkille ei tultu ihan suoraa linjaa. 


Koesäännöt (Bordercolliet ja australiankelpiet)

Lista PPR1 koirista, reilu 200kpl karkeasti? (Gavaa ei toki vielä ehditty päivittää)


26.9.2018

Hakua, tilannekatsaus ja Novan fyssari

TI HAKU Gava

Hakuiltiin neljän porukalla Vantaalla asutuksen lähellä, joten välillä meni lenkkeilijöitäkin. Ei tosin tiheälle puolelle metsää. :D Neljä treenaajaa Päivi & sakemanni Jekku, Sari & mudi Harri sekä Maria & labbis Milli.

Ääniavut muistikuvaparina ensin 1 ja sitten 2 pisto.
1. pisto: tässä irtorulla, jommassa kummassa oli kääntynyt radiopuhelimen äänestä minkä laittoi rullan nostosta. Mulle toi rullan samaa reittiä kuin juoksi piilolle ja lähti sitä samaa näytölle. Itse juoksin/kävelin viistosti piilolle. Söi hyvin piilolla ja oli rohkea. Matkaa tässä n. 50-60m vastatuuleen. Polun ylitys ja ei nähnyt koiraa loivan mäen yli.

2. pisto: Kuusikkoon, ei taaskaan näkyvyyttä koiraan. Maalimies 30m? Tässä suorapalkka.

3. pisto: ilman apuja n. 40-50m, tässä näki piilolle asti. Hyvin upposi ja meni polunkin yli (joka hämäävästi lähti etuviistoon). Rulla tuli hyvin ja ehdin huudella "täällä päin". Kun koira oli liinassa näin pyöräilijöitä paikallaan mäellä. Gava lähti juoksemaan niitä kohti, mutta sitten kurvasi siitä metsään. Mun oli pakko roikkua perässä, kannustin Gavaa vain "näytä" hyvä mennään tms. Meinaa aina alkuun pysähtyä tai jarruttaa, kun tietää ettei saisi kiskoa. Hyvä harjoitus toisaalta siihen, että oli pakko roikkua perässä ja pienen empisimen jälkeen lähti näyttämään hyvin. Päästin pyöräilijöiden ohi juostua Gavan irti niin sai juosta pätkän vapaanakin.


Kiintorulla ilmaisua 2kpl alueen alussa saman maalimiehen kanssa. 10m ei apuja vain käsi maassa kyykyssä. Hyvin toi. 15m matkalta toinen, tässä vähän kyseli multa kun ei ollut niin hyvä näkyvyys. Lisää lyhyellä matkalla näitä ja varmaan 15-30m. Pressu myös vaikeuttaa.

Ihan kisavalmiiksi tänä vuonna ei saatu Gavan hakua (jo olemassa olevien kisojenkin puolesta ja keskeneräistä on). Mutta enemmän pistoja tehty jo ilman apuja (lähinnä kuitenkin 1-2 per treeni). Lisäksi irtorulla ilmaisut metsään. Talven treeniksi jää kiintorullaharkat. Tottiksessa hyppy aika kivassa kunnossa, mutta seuraus, A-este, eteenmeno ja paukut treenaattavia. Esineruudussa myös hiottavaa takaesineissä. Vieraita maalimiehiä on myös saatu ja umppareita sekä niiden ohitusta. Eri maastoja.

Kotitreeninäkin muistutella
- eteenmenot
- esine 60m
- seuraus 100m
- hyppy 1m
- kiintorulla ilmaisu

Treenejä 17kpl tänä vuonna tähän mennessä laskien ilmaisutreenit ja maastossa (11). Varmaan ennätysmäärä jo tähän mennessä. Treenien suunnittelu on myös enemmän omilla harteilla paitsi yksi leiripäivä.. Taustalla on vain Ruuti, jonka kanssa saatiin haukkuilmaisu metsään.

Ideoita: Ilman apuja maalimiehet lähelle, muistikuvapari ja koira autoon. Tallaamaan ja ei apuja.



KE FYSSARI Nova

Fysiopetralla käytiin Tapiolassa. Oli hyvässä kunnossa ja edelliset jumit saatiin pois. Novaa ei häirinnyt rakennusmiesten käynti eteisessä, miehen töihin lähtö tai ylhäällä haukkuva koira. Osaa myös rauhoittua kivasti. :) Vaikka alkuun oli paljon super hyviä hajuja.


24.9.2018

Korrien tokokoulutus, motivaation täydennystä!

Maanantaina Riitta ja Pekka Korrin tokokoulutus AST:n kentällä. Noin 30min per koirakko. Tuli viime hetken peruminen yhdelle osallistujalle ja päätin sitten ottaa molemmille koirille omat vuorot. Se olikin hyvä päätös, jälkikäteen tultui hölmöltä edes miettiä törsäyksenä. :D Pihiys meinasi iskeä..


Kuva: Anne Barck 
Gavan treeni Pekan koulutuksessa 

- ETEENMENO & RUUTU: kentällä oli reunassa kiertotötsä ja hypyt myös keskellä kenttää. Pekka siirsi kiertotötsää vähän kauemmas. Eteenmeno oli hyvä, mutta vähän vino. Kokeiltiin ilman apuja testinä, lähti ihan varmanoloisesti.
Treeniksi tuli sitten eteenmenon korjaukset. Tässä liikkeessä ne on tosi tärkeä osa liikettä! Kävin näyttämässä pistettä tai aluetta mihin koiran halusin. Sitten menin takaisin lähetyspaikkaan. Käsimerkki ja siirtymiskehotus. Ekalla kokeilin käskyä "siirry", se ei tarkoita mitään Gavalle joten nytkähti ja tajusi samalla, ettei se ole mikään käsky ja otti sen häiriökäskynä eikä liikkunut toisellakaan käskyllä. Sanoin sitten "mene", jota käytetty lenkilläkin ja tarkoittaa siirtymistä, siellä ehkä eteenpäin. Toinen kokeilu toiselta puolelta, paikan näyttö ja sitten korjaus käskystä "mene" ja käsimerkin kanssa.

Itse ruutu sujui hyvin, siellä alusta eikä yhtään jäänyt miettimään eteenmenopaikkaa tai poiminut esteitä. Muistettava tehdä ruutua myös ilman alustaa, välillähän se unohtuu ja silti on hyvä. Eikä Gava näe alustaa kuin vasta lähempänä. Palkkasin alustalle lelulla.
Loppuosa ruudusta: jätin seisomaan. Käskin kauempaa maahan, Gava vähän nytkähti ja samalla tipahti maahan. Odotti varmaan vapautusta.. Makasi kuitenkin rauhassa vaikka marssin kohti. Seuraamaan myös hyvin, tuli vaikeamman kautta eli mun selän takaa seuraamaan. Hyvään paikkaan eikä keulinut. Palkkasin seuraukseen suoraan. Tuollaisena ruutuna vauhdin puolesta olisi ainekset kymppiin.


- eteenmeno treeni missä 2-4 lelua, voi tehdä rivissä tai ympyrältä. Gavalle tehtiin kahdella lelulla treeni, missä Pekka vei lelut. Oikeastaan pisteen molemmille puolille, ehkä välimatkaa leluilla 5-7m? Gava sai tehdä eteenmenon ensin vikana laitetulle. Otin seurauksella lähestymisen ja virittelyn. Vilkuili vähän kivempaa lelua väärässä suunnassa. Otti kuitenkin eteenpäin kontaktin ja sitten käskin. Meni oikein, jolloin tarkoitus kehua esim hyvä, hienosti, taisin sanoa "hyvin, jes". Jos koira tekee väärin niin sitten pyydetään takaisin "oho, hups".
Toista lelua ennen katseli sitten paikkaan, mihin oli juossut aiemmin. Sitä muistukuvaa, kun oon myös hyödyntänyt usein..  Pekka kävi nostamassa lelua. Silti ei ollut niin selkeä focus, vähän piti muhun myös kontaktia. Lähti juoksemaan vinoon, kohti edellistä paikkaa. Stoppasin ja kutsuin pois. Seuraavassa korjasin vähän asentoa ja nyt lähti oikein, kehut ja sai ottaa lelun. Näitä tehty aiemmin myös ruudun lähellä, jotka vasta on vaikeita!

- eteenmenoon ylläripalkka: kun koira lähtee eteen, heittovarrelta lentää lelu. Tai appari heittää palkan. Kun koira tietää mitä on tekemässä ja lähtee tyhjään. Tätä unohtui kokeilla.


- KIERTO-OHJATTU: virittelyssä näytti vähän epävarmalta, mutta katsoi kuitenkin eteen. Kiertotötsä oli 4m kontin nurkalta. Kapulat laitettiin. Gava juoksi vähän vasemman kapulan läheltä, mutta katse naulattuna merkkiin. Kiersi hyvin ja otettiin seisomaan stoppi käskystä. Siitä oikea kapula ja hyppy. Hyvin haki ja hyppäsi. Luovutus edessä oli vino, koska tuli niin viistosta. Sivulle hyvin. Vauhtia löytyi koko liikkeeseen.

Voi testata lelua kierto tötsän takana, palkata irtoaminen (toiselle neuvottu). Sitä, että lelu on stopin kohdilla, koira joko stopataan tai saa lelun, mutta täytyy ohittaa lelu ennen kiertoa. Tuli mieleen myös laittaa kapulat keskemmälle, ihan vain ohjurina ja enemmän häiriöksi.

- OHJATTU: merkin taakse pieni kosketusalusta, en jaksanut hakea isompaa laukusta. Pekka vei kapulat. Gava ehti katsoa hyppyjä ja ruutua, sitten katsoi kaikkien kapuloiden viennin. Ihan ekana virittelin nopeasti merkille. Juoksi aika lujaa ja teki äkkikäännöksen merkille ja alustalle. En ole varma, muistiko ne vasta ohi juostessaan vai oliko ajatuksissa tehdä väljä merkki. Mietin palkkaanko suoraan, mutta ajatelin testata liikkeenä. Vasen kapula nousi nätisti, otin eteen ja palkkasin siihen. Eteentulo oli tiivis. Nouto ripeä ja siisti. Aika siisti tollaisenaan! Toki usein kannattaa palkata pelkkää merkkiä, varsinkin tässä vaiheessa. Jos kapulat imee ja liikkurointia suht vähän, hyvä helpottaa niitä kosketusalustan kanssa.
Kokeiltiin merkki vielä ilman alustaa. Meni hyvällä vauhdilla, jäi seisomaan vinoon. Ei ihan hahmottanut mikä oli homman nimi. Toisella käskyllä korjasi suoraksi tai tuli vähän kohti. Palkkasin sen.
Kotona kokeilla laittaa koira tasapainoon, siirtyä vähän ja käsimerkin kanssa koittaa jos koira käskystä siirtyisi näytettyyn sijaintiin. Tämän voisi nimetä omalla sanalla. Silloin molemmat suunnat on yhtä helppoja keskenään vs vinosti seisova koira. Voisin myös vuorotella alustalla ja ilman.
- Kulmia ohjatun kapuloille juoksemiseen voi treenata myös kahden kosketusalustan kanssa, missä koiran pitää mennä oikean suunnan alustan luokse merkiltä. Lähinnä kun kaipaa lisää haastetta, konkarille (ei meille vielä).

- LUOKSETULO: Ensin koemainen (ilman merkkejä kyllä) ja stopeilla. Tosi hienot molemmat stopit! Seisominen oli lukkojarrutuksella, liukkaalla alustalla toki voisi polttaa tassut. Ja nyt ilman merkkejä pysäytin seisomaan ihan liian myöhään (odotin että ehtii kovaan vauhtiin ja oli sitten melkein puolivälissä).
Ennakointiin voi kokeilla treeniä, missä stoppien kohdilla on lelut. Koira joko tulee ohjaajalle, ja sieltä vapautetaan hakemaan lelu. Tai jos tulee hyvin, stopataan ja vapautetaan vieressä olevalle lelulle. Vähän samaa ideata kuin takapalkalla, mutta nyt palkka on sivussa ja siitä pitää selvemmin luopua.
Tosi tyytyväinen, että stoppi toimi. Vielä keväällä teki ne istumisena.

Pekan kehotus ainakin ensi vuonna kisaamaan evl:ään, sieltä ykkönen ja sm:hin. Mitään ongelmaa, kun ei ole vain hieman keskeneräisyyttä eikä liikkeetkään niin vaiheessa ettei nopeasti edistyisi.

Taukojen kanssa saa aina muistutella parit treenit liikkeet siihen kuosiin mihin viimeksi jäätiin. Lisäksi on kaukot, tunnari, zeta, seuraus mitä muistutella. Kaukoja tehtiin agilitykisoissa tekonurtsilla, istu-maahan-seiso oli vaikein eli maahan-seiso, meinasi istua! Pidin lelun etujalkojen edessä apuna ja matkakin oli lyhyempi n. 8m.

Treenaa Gava: 
- eteenmenon korjaukset
- eteenmenon lelut lähekkäin
- ohjatun merkki
- kierto-ohjatussa lelun ohitus tai kapula lähempänä linjaa
- tunnari, zeta, peruutus


Novan treeni Riitan koulutuksessa 

Novan kierroksia laskemaan seuraamisen tarjoamista parkkiksella: kun tuli seuraamaan hyvään kontaan, naksaus ja tiputin namin maahan. Tajusi jo paremmin kuin joskus. Naksuttimeen ei reagoi samalla tapaa kuin "jes" sanaan, huomaa millä on vahvistettu. :D

- RUUTU: näytettiin ensin alustaa namipalkkauksella. Alusta lenteli ja malttia oli vähän. Kosketusalustana voisi kokeilla myös kynnysmattoa eli painavaa eteisen mattoa, joka reilun kokoinen. Jättää seisomaan alustalle, pyytää luokse ja takaisin ruutuun?
Parhaat ruudut, kun tehtiin niin että Riitta näytti paikkaa, käskin ruutuun ja heti oikeassa kohtaa "jes" ja lelu lensi vähän ruudun etureunaan (koska Nova oli jo lähellä mennä takareunan yli). Kaksi tällaista tosi hyviä! Varmaan nopeasti voisi kokeilla myös ilman apua muistikuvaa. Aiemmin Nova on näyttänyt siltä, että etsii alustaa mutta nyt meni juuri sinne minne näytettiin. Toki olisi varmaan valunut täyttä vauhtia ruudun läpi. :D

Kokeiltiin takapalkkaa, ei ollut nyt alkuun taas malttia tehdä alustaan koskemista. Kun alkoi sopivasti luopua häiriölelusta niin sujui kosketus. Palkkasin itsellä olevaan leluun. Keskittymistä tuli heti lisää kosketusalustalle ja kestoa paikallaoloon. Varmasti toimii myös, mutta vaatii töitä. Voisi kokeilla myös lelua pari metriä ruudun reunasta, jolloin blokkaisi sen että valuu ulos ruudusta.

- STOPPI: namiheitoilla eteen ja taakse, stopissa koiran etujalkojen väliin. Voi alkaa silloin nimetä. Kun osaa näin hyvin niin käsimerkki + käsky ja heti sen jälkeen nami.

- LIIKKEESTÄ SEISO: Tässä voi käyttää pomppu tapaa. Yksi mahdollinen pitää avoimessa kämmenessä nami, sen verran korkealla että koira hyppää. Kun etutassut tipahtaa maahan, "stop" ja "jes" ja palkka. Nykyisellä tavalla, missä oon vain näyttänyt stoppimerkin etutassut vähän valuu. Tätä voi tehdä sen jälkeen myös peruuttaen, mistä pomppu stoppi. Kun koira hoksaa pomppuavulla stopin niin voi häivyttää esimerkiksi takapalkan avulla. Olinkin ihan unohtanut takapalkan voiman jäävien opetuksessa!

- OHJATTU: Ensin yhdellä kapulalla niin että jätin metrin päähän kapulasta (kapula vähän seläntakana viistossa), hyvin meni. Sitten jätin alustalle ja käskytin, muttei osannut lähteä. Kapulan näyttö ja näin sujui. Laitoin molemmat kapulat, haettava vähän lähemmäs viistoon, ettei olisi niin jyrkkäkulma. Näytin kapulaa ennen noutoa, hyvin toi! Vähän vilkaisi väärään kapulaa palauttaessa, mutta ehdin kehua jo silloin.
Toinen "kokonainen" liike missä Riitta vei kapulat. Nyt Nova lähti ilman apuja hakemaan monesti haetun kapulan. Lenkitti vähän kohti väärää ja taisin toistaa käskyn tuomiseen. Luopumista vääristä voisi treenata myös niin, että keskellä on leluja, mitä ei saa hakea. Palauttaessa pitää siis pystyä ohittaa lelujakin.

Treenilistalla Novalle on myös tunnari, jota ihan vähän tehty talvella. Kaukojen seisomisasennot ja istu-maahan vaihtoihin matka 5-10m väliltä (vaikka kokeessa 5m). Umpinainen hyppy kutsuna. Hyppynoudon idea, eri kapulan palatuskulmat&ohjaajan kulmat.

Nova, treenaa: 
- stopit namin heitoista
- pomppu ja stoppi, paikallaan ja peruuttaen
- ruutu näyttönä ja alustalla nopea palkka
- mahd. ruutu ja takapalkka (mahd lähempänä?)
- ohjatussa, kapulat loivasti, liikkuri häiriö (merkki alustalle? tai namilla kiepauttaen), noudon sivulletulo
- tunnari
- hyppynouto
- metallikapula

Novalta puuttuu yksi alo1 koularista. Avosta ruutu vaatii vielä hiomista, siellä stoppi ja maahan. Erikseen seisominen, maahan ja luokse kävely?

23.9.2018

Novan agilityuran korkkaus!

Sunnuntaina aamusta kisaamaan agilitya Sipooseen, tuomarina Sari Mikkilä. 2 agilityrataa ja loppuun hyppyrata. Novan ensimmäiset 1luokan kilpailut. Pääsi ensin mitattavaksi, sirun etsintä ja sitten pöydälle mittaukseen. Tuomari sai sen pikku maksiksi, muutaman millin vajaa. Väliaikainen mittaus on voimassa max 6kk. Tarkoitus mennä joulukuussa, jolloin näkee varmaan sitten 5 tuomarin mittauksen jälkeen mihin menee. Maksejahan (50-55cm) ollaan treenattu ja varmaan niillä jatketaan.

Videot 


Ekalla radalla mietitytti putki puomin alla. Ne on aina vaikeita ja harvemmin sujunut ekalla. Sain korjattua puomille, mutta tuli niin sivusta että ylösmeno jäi koskematta. Alasmeno oli hyvä, ei nyt ihan täydellinen 2on-2off mutta pysähtyi ja tassu taisi osua maahan. Keinulle viennissä varmistelin aiemman esteen eli muurin, kun siitäkin tullut välillä ohi. En sitten ehtinyt viemään keinulle ja Nova lähti kohti A:ta. Keinulle hakemisiakin pitää treenata itsenäiseksi. Keksin ekana vetää koiran keinulle ja vaihdoin puolta, tästä tuli vain ylimääräistä lenkkiä. Ja jatko vaikeutui parilla takaaleikkauksella + pyörähdyksellä.
Eli 5vp ylösmenosta, aika 36,56s ja -13,44s sillä ajalla olisi ollut tokana, mutta virheillä ei.

Toisella radalla keinulle vienti sujui! Renkaalla valssasin sen edessä, mutta arviointi virhe tai muu ja hajotti renkaan. Puomilla nätti ylösmeno ja varmistelin saattaen sen. En ehtinyt sitten jatkoon ja jarrut toimi Novalla vasta maassa ja hyppäsi puomilta pois ennen kontaktia. Korjasin takaisin 2on-2offiin ja hetken siinä pysyttyä jatkettiin maaliin.
Hyl (ilman kontaktin korjausta 10).


Kolmannella radalla (hyppyrata) käännöskohdat sujui, rengas myös. Tein putken jälkeen persjätön ja tuli seuraavan hypyn mun perässä ohi. Olisi pitänyt selkeämmin huitoa ja käskyttää hypylle, kiirehdin vain alta pois. Eli kielto ja korjasin laittaen taakse. Takaaleikkaus sujui hypyllä ja kepeillä.
5vp kielto, 35.93s, -17.07s, 4.6m/s(?)

Kepit oli hienot joka radalla. Lähestymiset suoria tai loivia. A:n juoksarikin oli hyvä!

Oli kivaa kisata pitkästä aikaa tollerin kanssa ja tosi tyytyväinen Novan ratoihin. Alkuun mietin silloin pelkkää hyppyrataa. Ja kontakteja ei olla radalla tehty hirveän paljon ja möllitkin jäi käymättä. Mitä nyt omia epis ratoja testasi. Seurakaverit kävi myös palkinnoilla. :) Jossain luokissa myös 5vp oli palkinnoilla, mutta pikku makseissa ottivat nollia. :D

Treenaa: 
- itsenäisesti kontakteille
- kovasta vauhdista puomin 2on-2off
- luottoa muurilla

Kenraalit, kivaa kimppatokoa ja kuvia

PE AGILITY

Päivällä AST:n kentälle Annen ja aussie Leian kanssa. Nova teki viimeistelytreenit ja Gava lepakkojuttuja verkon kanssa.

Nova kertasi kontaktit ja osassa tuli palkka apparilta. Puomilla häiriönä lelun tiputus ja ekassa ei pysähtynyt. Keinulla olin jäljessä ja tuli sivusta keinulle. Toisella epävarmuutta, loput meni ilman apuja. Kepit hyvin. 

Gava teki käännöksiä verkkojen kanssa. Tosi hyviä! Jenkkikäännöksellä, valssilla, niistolla, peruskäännöstä.. Myös ansan ohitus ja loivempaa käännöstä (mikä vaikeampi). Ja käännös esim putkiansan edessä, mun liikettä ollessa mukana jne. 
Seuraavalle kerralle vuorotella verkolla ja ilman. Ja testata kuuntelua, että käännös vs irtoaminen ansalle. 


LA TOKO @ Malmi
Treeniseurana Kati & Tria belgi sekä Wilman & pon:it Bina ja nuorijäbä Stallone.

Nova, ruutu: vähän taukoa viime kerrasta. Alusta ruudussa, appari meni 10m ruudun taakse lelu kädessä. Muistutin ensin läheltä alustaan koskemista ja siellä pysymistä. Sitten lisättiin matkaa, alkuun meni niin lujaa että alusta lenteli. En kelpuuttanut niitä, jos surffasi alustalla pois ruudusta. Muutamissa yritti juosta suoraan avustajalle. Alkupäässä takapalkka. Sitten monta multa palkattuna, alkoi muistua myös paikallaan alustalla seisominen! Ja sitten selkeällä vapautuksella ja käsimerkillä sai hakea hyvästä takapalkan. Ajatuksia tuli, että pitäisikö olla samat palkat apparilla ja mulla. Nyt ajattelin että nami rauhoittaisi alustalla. Viimeksi tosin oli kaksi lelua (21.8, hups). Ja yleisempi tapa on appari sivussa, mutta siinä en tykännyt siitä että katseli kovasti apparia, kun ei luovu lelusta. Ja yksinään ilman käy hätäisesti alustalla tai steppaa siellä. 
Toki se stoppikin pitää opettaa erikseen, vähän jo kokeiltukin. Nova on loistava treenikaveri, harmi vain kun ollut nyt niin paljon kaikkea muuta! 

Nova, kierto-ohjattu: ekalla kertaa pelkkä kierto 12m, hyvä! Sitten kapulat laitettiin meidän molemmille sivuille, taas hyvä. Kapulat vähän etuviistoon, vähän virittelyssä katsoi niitä, kehuin merkkiin katsomisen. Lähti hyvin! Sitten hypyt n. 3m niiden ohi ja kapulat valmiina maassa. Ohitti molemmat epävarmasti ja sanoin sen jälkeen jes ennen merkkiä niin toki alkoi katsomaan missä on palkka ja sai lelun. Seuraavalla osasin olla hiljaa ja kehuin vasta merkin kierrosta tullessa. Näitä pitää ottaa mukaan kiertoon niin saa lähemmäs evl:ää! Äitin läksyjen teko pihalla näkyi, tehnyt hypyn lähellä yms. Piti myös eri tavalla focuksen kiertoon.


Gavan treenit

Evl-paikkis, Gava: 30sek piilossa ja palkkasin. Sitten 1,5min istuminen ohjaajat piilossa, ennen maahan käskyä palkkaus. Maahanmenot kaikilta hyvin. Palkka. Luoksetulo myös hyvä. Ajattelin kokeilla kutsua sivulle, mutta focus oli niin eteentuloon luoksetulossa kuten pitääkin.. Palkkasin leluun vatsanpäältä. Ongelmana, kun väljyys niin prinsessa saa hyppiä päälle.

Gava, kierto-ohjattu: Ekalla yrityksellä meni kapuloille. Sitten tajusi ja kiersi loput hienosti. Kapulan tuonnissa sujui umpieste oikea, noutokäskyllä muisti myös hypätä. Hyvä Gava! Loppuun kapuloiden viennin jälkeen kierto, pysäytin istumaan ja palkka. Paloja, mutta pidempi taukokin liikkeessä.

Ruutu ja eteenmeno: olin jättänyt lelun jo ennen Gavan vuoroa (saattoi nähdä kyllä, kun odotti kentän laidalla). Fokusoi hyvin eteen ja piikki suora. Saattoi kyllä nähdäkin. Treenikaverit hämmästyi kunnes huomasivat, että siellä olikin myös lelu. :D Annoin lelun vietäväksi ruutuun, katsottiin sen vienti. Sitten eteenlähetys ja meni niin hyvin että vaikka olin ajatellut laittaa suoraan ruutuun, oli pakko palkata. Kävelin luokse ja leikittiin. Sitten odottamaan ja juoksin paikalleni. Lähetys ruutuun eikä epäröinyt yhtään (joskus lähtenyt etsimään eteenmenon alustaa/lelua).

Ohjattu: liikkuri vei kapulat (Gava näki kun vein alustan merkille). Lähti ensin hakemaan vikaksi laitettua kapulaa, pysäytin ja korjasin merkille. Sujui ja sanoinkohan kehut tai palkka? Sitten hetsattuna merkille, nyt hyvä. Alustalle suoristus vaati vähän muistuttelua, silloin myös kun jää kapuloihin kiinni ei ole niin nätti. Vaadin joka kerta tassut alustalle, osassa oli vähän vino. Mutta merkille menot oli nopeita! Oikean kapulan kirous tulikin ruudun merkeissä, 90 astetta sivussa ohjaajan lähellä oli ruutu, mihin Gava lähti. Kun läheltä näytin niin meni oikein. Vikalla kaksoiskäskyllä juoksi ruudun läpi ja sieltä noutamaan (tajusi itse korjata). Vasemman kanssa ei ongelmaa, paitsi korjasin merkin. Pelkässä merkissä työtä jo liikkurin viedessä kapuloita, virittely oli myös noutoon. Mutta saisi yhdistää ensin merkki, sitten nouto. Jos ei katso kapuloita niin pitää tietää, että tehdään nouto.. Ja saa kyllä hoksata, kuten yleensä muistuttelun jälkeen että ohjattuun kuuluu myös merkki. Se on kaikille aluksi vaikea. Se hyvää, että merkillä Gava piti paremmin kontaktia eikä reagoinut käskytyksiin. Välillä on hirveästi vilkuillut kapuloita ja ollut nenä niitä kohti.

Suora merkki, tosin aina ei ollut näin kiinni merkissä (joka hyvä)
Olipa taas kivaa tokoilla seurassa! Talvella ehtii taas enemmän, nämä oli oikeastaan samalla HSKP:n nuorten koirien ringin vuosimallia 2015-2017 prinsessatreenit, ja evl:ää kaikille. Toiset toki enemmän kisanneet kuin me. 


PAIMENNUSKUVIA Iitistä (laitoin myös aiempaan julkaisuun)

Fizz

Puhti
Taika

21.9.2018

Paimennusta ja agilitya, kahdet korkkaukset tulossa

PAIMENNUS @ IITTI
Käytiin tällä viikolla Sannalla paimentamassa Iitissä Shantin & aussie Taikan sekä Emmin & bc Fisun kanssa. Gava lähti siis tyttöjen kesken paimentamaan. ;) Sää suosi ja alkoi paistaa aurinko ja oli lämmintä.


KUVIA (Emmille kiitos meidän kuvista!)


Gava teki hakukaaria ekalla ja tokalla kierroksella. Toiset lampaat oli aidan takana ja jäi välillä flankkäämään niitä kohti ja siitä korjasi meidän lampaille. Oikoi vähän lopussa ja lampaat lähti jo liikkeelle ajautuen pois linjalta. Muistuttelin sitten, että pitää flankätä eikä saa pysähtyä kun tuijottaa lampaita. Sekä että voin kävellä vastaan ja pitää pysyä flankillä (ei voi pysäyttää laumaa tasapainoon). Nämä tepsi taas ja lähti melkein aidan viertä.


Häkitys nurkkahäkkiin 4 lammasta. Siellä ekalla kertaa vain lampaiden otto pois, täytyi avittaa. Seuraavalla kerralla sai flankätä lampaita ympäri ja mennä aidan viertä. Itse olin portilla katsomassa ettei aukea. Sitten myös molemmilla kierroksilla lampaiden ulosottaminen. Ekalla kierroksella meni paremmin mutta lampaat ehti vähän karata, otin silloin eri suuntaan flankillä eli Gava meni oikealta ja haki oikelta lauman (missä veto).
Toisella kierroksella laitoin vasemman kautta ja siitä sen piti mennä oikealle flankillä hakemaan lampaat. Koira ei ollut silloin vedon puolella ja joutui portin reunalle.
En ole hahmottanut kumpaa kautta kannattaa koira ottaa hakemaan lampaat, mutta ilmeisesti niin että tulee vedon puolelta ulos vaikka lampaat ehtii kyllä sitä ennen ulos.
Näissä käskin lampaiden taakse maahan. Sitten tulikin päästettyä koira perään ja ekalla kertaa hajotti lauman (ekalla kierroksella haki lampaat nätisti). Sitten tehtiin niin, että piti pysähtyä portille ja hakea siitä lampaat. Itse täytyy muistaa jäädä häkille ja sulkea ovi. Koiran koottava lampaat takaisin.



Katsottiin myös lampaiden jakamista, sekin näytti kivalta ja täytyi katsoa paljon lampaita. Gavan kanssa tehtiin vielä sen tyylinen harjoitus. Lampaat häkissä ja Gava sai nyt mennä häkin ulkopuolella reunaan, jotta 2 lammasta tuli ulos, sitten portti kiinni ja 2 jäi sisälle. Käskeä koira väliin ja ajamaan 2 pois. Tämä sujui hyvin. Sama paristi että 2+2 lammasta oli vierekkäin, mutta aita välissä. Ja vähän rakoa tullessa koira pyydettiin siihen ja työstämään 2 pois. Nämä lähti aika nätisti pois. Viime kerralla isolla porukalla oli samaa asiaa, mutta Gava ei tajunnut että osa pitäisi saada pois ja vetoakin enemmän. Eikä häkki ollut ihan nurkassa.

Vähän ajoakin, missä vaati suuntia ja pysäyttämistä. Sitten peruskuljetustakin tehtiin ihan alkuun. Tehtiin myös kuvitteellinen tolpan kierto.

Puhti

Gava ilmoitettu myös paimennuskokeeseen 26.9! Hui!
Ja Nova korkkaa agilityuran Sipoossa su 23.9 aamulla.

Retkiaamun Gava

SAIJAN AGILITY
Keskiviikkona oli kaksi vuoroa Saijan treeneihin, Novalle ja Gavalle siis.

Nova teki rataa ja palkkasin kontaktit ja hyvistä pätkistä. Puomi sujui kaikilla! Ekan ylösmeno rajalta, kun hyppäsi vähän sivusta siihen. Keinulla olin jäljessä ja korjasi vähän viime tinkaan. Yhdellä toistolla tuli ohi, kun jäljessä en ohjannut, juoksin vaan. Täytyy muistaa, että tulee ohi jos en ohjaa. Kepit hyvät.

7-8 takaaleikkauksessa tai poispäin käännössä se ongelma, että hidastin vähän = Nova kääntyy mua kohti. Kun jätin rytmityksen pois niin meni hyvin. Samoin 22-23 takaaleikkaus jyräten.

Nova teki kahteen osaan.


Gava teki lepakkoläksyjä ja muutamia kohtia radasta. 
- jenkkikäännös, pari toistoa ja olin vähän epävarma oliko ne nyt ok, hyppäsi ja kääntyi maassa. Päätin laittaa verkon ettei tarvitse miettiä. Niin, että mun makuun oli kuitenkin reilusti tilaa n. 3m päähän? Nyt Gava melkein teki äkkijarrutuksen ja meni niin pienestä kuin pystyi. Seuraavilla vähän sulavammin, hauska oli nähdä niin selkeä ero milloin pakko kääntyä vs on tilaa vähän lenkityksen puolelle mennä.

- persjätöt: kahdessa kohtaa katsottiin niin, että otin etumatkaa. Kaksi ekaa kertaa rima alas, ei kestänyt mun puolenvaihtoa edessä. Sitten sujuikin. kun lähetin 6-7-8 niin kun käännyin peruskäännöksellä karkasi 19 hypyn myös (vaikka sanoin käännöskäskyn.. ja lähdin liikkeelle). Vastakäännöksellä kääntyi nätisti. Periaatteessa pitäisi tulla kyllä ohjaukseen! Ansojen ohitusta siis ja käännöksiä ansojen edestä..

- 17-20 olikin haastava, olin aina 18 takaakierrossa vähän liian kaukana että jäi melkein hypätä hyppy suoraan. Sai myös 19 hypyllä olla tarkkana, että koira kääntyy.
Nova taas 18 hypyssä taas purki lukituksen jos lähdin liian aikaisin tai jätin ohjaamatta ponnistukseen asti.

Gava teki kivasti ja oli kuulolla. Hyvä, kun tuli käännöksiäkin muistuteltua! Persjättökohdassa ainoat rimat? Saksalaista ei tehty tai päällejuoksua.

Ruka muistoja!

12.9.2018

Puuhapäivä: paimennusta ja agilitya

Keskiviikko aamuna ajettiin Salon lähelle Rekijoelle Katjalle paimentamaan. Meitä mukaan oli kysynyt Reea ja Isla. Tehtiin kaksi kierrosta uusilla lampailla. Gavalle haastetta, kun ekalla kierroksella osa porukasta oli laitumen päädyssä pienessä aitauksessa. Ja toisella kierroksella oli koko porukka, jolloin ei ollut niin liikkuvia ja kovaa vetoa. Lampaat osasi myös hyppiä aitojen yli. Treenattiin flankkejä sekä toisella häkitystä. Gava oli kivan luotettava tuollakin, nykyään kaikkialla mihin mennään tekee aika tasaisen varmasti sen mitä osaa.

Nojailemassa veräjän seinään :D 
Flankit oli ihan nättejä, mutta lampaiden tuonti aika vauhdikas. Jos olisi pitänyt tehdä tolpan kiertoa olisi ollut haastetta. Ekoissa meinasi jäädä tuijottamaan toista laumaa, mutta lähti silti oikein. Vähän ajoa myös ja peruskuljetusta. Ennen lopettamista lampaat karkasi portille ja kiersivät isompaa laumaa. En saanut niitä yksistään irti. Gava vei lampaat enemmän muun lauman viereen tai ajoi niitä eteenpäin. Ei tajunnut että halusin ne mulle tai sitten en osannut käskyttää. Parit aidasta irrottamiset oli hyödyllisiä.

Toisella kierroksella koko porukka ja häkki laitettiin keskelle. Vähän pienempi kuin kisoissa. Vähän erilainen treeni myös sillä isosta jengistä parhaimmillaan 3-5 saatiin häkkiin. Parit kerrat kävivät "suulla" mutta ehtivät mennä ohi tai karata. Flankkäytin välillä liian pitkiä ja lampaat ehti kääntyä liikaa. Koitin kuljettaa ne vähän kauempaa kohti portin saranaa. Nyt tajusin auttaa käsimerkeillä ohjauksen apuna. Tuli myös sanottua "tähän" joka arjesta milloin Gavan piti tulla siihen vaikka osa porukasta lähti pois. Olisi välillä halunnut hakea kaikki lampaat. Häkistä lampaat toi ihan hyvin, mutta meinasi alkuun mennä liian suoraan kohti. Laitoin painetta ja käskin flankille, yritti alkuun lähteä ulkopuolelta häkistä. Paristi menin itsekin blokkaamaan lampaiden puolen. Lampaat ehti häkistä kaahata, mutta Gava kävi pysäyttämässä. Tosin sitten huomasi aina lopun porukasta ja toi koko lauman. En saanut käskytettyä niin että pitäisi vain ne muutaman.

Kuvia treenikavereista tulossa myöhemmin. :)



Novan kanssa sitten omatoimisesti Muijalassa Saijan rataa. Tehtiin Annan kanssa vuorotellen ja saatiin videopätkää ekasta osiosta. Video 


Muistuteltiin kontaktit. Keinu hyvä!
Puomilla kisamaisesti ja namit annoin. Lelu valmiina myös ok. Ihan ekana juoksi suoraan putkeen 12 (kuvaaja lähellä) puomin sijaan. Jätin myös sen alueen vapaaksi.. Sitten puomi hoksattiin, ekalla kertaa siis saan ohjata tosi tarkasti "nenästä pitäen" kontaktille.. Toisessa osiossa appari roikottamassa lelua oli edelleen yli vaikea. Teki hienoja juoksareita, kun ei kuunnellut pysähtymistä (lelu piiloon). Yksittäisenä ja itse edellä sujui. Puomin alastulo sujui. Sitten putki ja puomi ja tehoste taputus niin pysähtyi. Mietin asiaa, oli toinen kerta kun kokeillaan apparin kanssa. Sama juttu oli käännöskäsky kurssilla käännös vs apparille juoksu. On niin pallo imussa apparin kanssa ettei kuuntele melkein mitään.. Täytyy palata myös niihin käännösansoihin (ensin eteenmeno sitten käännös ja appari jää eteen)! Treeniin sekä Gava ja Nova, että juoksin jo valmiiksi edempänä, saavat hetken aina odotella että edin edes kohdalle.
Sama A:n kanssa juoksi ohi kun en näyttänyt niin tarkkaan/ehtinyt. Eka lelulle. Sitten putkeen, vähän korkea asento mutta ok. Sitten salaa jätetty pallo ja ok vaikka olin edellä. Sitten putki, A ja hyppy (lelu odotti hypyn takana). Kaikki tänään hyviä! Vau!

Palkkasin kepit, siellä putken leijeröinti. Ensin meni putkeen. Sitten rytmi sekosi lopussa kerran ja paristi jätti vikan tai kaksi väliä kesken. Sisäänmenot hienoja suoraan putkesta että radan kulmassa, vähän loivempi kuin 90 astetta.

5-7 pätkä mietittytti. Kokeilin alkuun leikkausta, ei kääntänyt tai kääntyi väärään suuntaan ja hyppäsi jonkun takaisinkin. Otettiin omana pätkänä niin menin jo oikealle puolelle. Mutta ekoissa jarrutin liikaa 5 hypyllä ja kääntyi sillä. Sain etumatkaa 9 putkelle, jarru ennen ja kääntyi hyvin (vähän liioitellusti).

Putkissa oli kunnon erottelua, suurin osa hyvin (3, 9, 13) mutta 19 putken meni 9 päähän koska en ehtinyt kääntää.

15-17, käännöskäskyllä hypylle, siitä in-in välistäveto. 5 hypyn rima tuli, jäin puomin puolelle. Toisella kierroksella myös, vähän päällejuoksumainen kohta.
20-22 irtoamisena valmiille pallolle ja hyvin sujui. Rengaskin itsenäisesti!

Nova ehti ulkoiluttaa palloakin, usean putken, renkaan, pituuden, hypyn..

Gava on muutamat kerrat tehnyt pk-hyppyä zooplussan esteellä porukoiden pihassa (lenkin jälkeen tietty). 80-95cm hypyt on sujuneet itse heittäen kapulan. Viimeisimmällä kerralla hyppäsi oikein (ohjatun kapulalla toki) mennen ja tullen n. 85cm. Aiemmin sekin mietitytti.

Kotona Nova on tehnyt "lepo" käskyä, jossa tavoitteena olisi kylkimakuu. Eka pala siihen on lonkka-asento, sitten lapa maahan (nami kylkeen) ja siitä sitten saanut. Nova tekee vaan niin korkeassa vireessä ja ei luota ehkä samalla tavalla siihen että menisi niin rennosti kyljelle. Rasmus oppi joskus hetkessä pyörähtämään ympäri (ajattelinkin että temppu olisi peace of cake, mutta ei!). Novan kanssa nyt tehty houkuttelemalla tai naminyrkki tietyssä sijainnissa mikä saa tekemään oikein. Seuraavaksi voisi siirtää pelkään käsikosketukseen/käsiapuun. Toisaalta ihan hyvä ettei sitten tarjoa asentoa tokotreeneissä.

Novalle myös sisällä näyttelyseisomisia, vapaasti edessä seisotettuna ja oikeasti alkaa jo hoksata asiaa. Siinä käsimerkki ja sanonut "seiso" tai maiskuttanut korjaamaan asentoa. Itse juokseminen jäänyt treenaamatta, kehäkettuilee äitin ja sen siskon kanssa 29.9 ja itsekin pääsen su 7.10 mukaan.

11.9.2018

Pk-puolta ja agilitya omatoimisesti

SU ESINEET, HAKUILMAISU ja TOTTISTA 

ESINEET
Esine polkuavulla, autosta näki osittain esineen viennin. Se oli vihreä muovinen cd-telineen osa. Hyvä Gavalle ettei erotu. Paristi taisi saada hajun, muttei löytänyt. Ihan alkuun mietti kohtaa missä metsä muuttui pelloksi. Esine ehkä 40m? Sain lähettää kolmeen kertaan? Ei silti masentunut.
Ruuti 10v teki myös kolme esinettä ja vähän lyhyempi matka. Lelu leikin jälkeen haukkui lähetyksessä. Virettä vähän liikaa, vaikka aiemmin päivällä käytiin 6km lenkillä Lasse Wirenin hölkässä (käveltiin). Ja seurauksen tarjoamista ministi. Ruuti räyhäsi Gavan treenin ajan.

KIINTORULLA
Ekaa kertaa makaavat maalimiehet ja pressut.
- Toinen kiintorullatreeni.
- Matkat n. 10-20m.
- Vaati käden liikutusapua ja osalla käskyn "tuo" maalimieheltä. Vähän enemmän katseli mua. Kerran nappasi rullan keskilinjalla, käytiin katsomassa yksi kohta ja unohti sitten valeilmaisun.
- Parissa ekassa meinasi lähteä ilman rullaa maalimieheltä. Muissa malttoi miettiä mikä oli homman nimi.

Tokon evl paikkikseenkin osallistuttiin, siitä ei tullut mitään kun kävelin 20m niin Gava lösähti maahan. Sama juttu oli viime treeneissä missä Gava otti paikkista, se olikin 11.5 ja silloin oli sama ongelma että meni aina maahan. Edellisvuonna vielä paikkis oli kunnossa tai talvella?
(Nova on muuten aina osallistunut paikkamakuihin..) Gava teki siis lopulta pelkkää istumista. Myös naapurin maahankäskyistä meni maahan, paitsi 3 kerralla. Täytyy ottaa istumista myös arjessa, koska aina jätän odottamaan käy siihen- maahan.. Agilityn lähdössä istuu :D Maaliskuussa Gava vielä osasi tehdä paikkiksen.

TOTTISTA
- seuraus 50m ja 80m
- eteenmeno
- hyppynouto 70-80cm ja 85-90cm.
Gava teki myös vähän hanhipaimennusta. Sen jälkeen totteli silti tehdä tottista. :D

Valokuvausmallit Wanda & Mindy, www.tiiahoo.com


Maanantai
AGILITY NOVA

Keinu: ekassa korjasi 2on-2offia. Muut hienoja, keinu putken ja muurilla kääntymisen kautta. Haki itsenäisesti.

Puomi: pallo etupalkalla (hypyn takana) tai ilman. Hyviä ja huonoja. Kerran teki huonon juoksarin, ei toki kelpaa (koska siitä seuraava olisi varmaan loikka).
- Tehtiin pahat häiriöt että heitin pallon ja sitten puomi. Ja paristi suoraan vapautus.
- Kisoissa periaatteessa on "suoraan vapautus". Voisi tehdäkin siis puomi + este ja palkka.
- Jäljessä juosten ja edellä juosten. Eka kerta edellä, juoksi maahan asti ja missasi 2on-2offin. Joskus sallin noi koska korjasi siitä, mutta nyt vaadin että pitää pystyä pysähtyä heti ekalla oikein. Mustavalkoisesti! Seuraava oli upea!
- Vaikein ollut Gavan jälkeen, että voin korjata takaisin tai sanoa ettei kelpaa tai että nyt keskity. Tai ettet saa karata lelun perään, jos piti pysähtyä. Gavalle riittää jo se, että huomaa itse mokanneensa. Nova ei tajua, paitsi kun palkka jää pois ja tekeminen loppuu siihen.

Kepit kerran ja meni oikein, annoin Novan edeltä hakea.

Eteenmeno: lelulle kun pallo odotti edessä. Putki, muuri ja 3 hyppyä. Käskin jättämään lelun maahan, oli vaikeata irrottaa ja luopua.

A:n juoksari: pallo jätetty salaa. Putkeen ja juoksin sillä aikaa persjätön ja menin edellä. Putkesta 7m ja syötti aalle. Ekalla yksi laukka alasmenolle, keskeytin. Toistolla oikein. Sitten tuli taas "yliastuttu". Seuraava ok, pallo kädessä ja sai sen putken jälkeen.

Puomi toisella kentällä: tahalleen putkierottelu aiemmin menty lähimpään putken suuhun. Ekat 3-4 kertaa meni putkeen? Näytin ohjauksen ylöspäin ja kerran puomi yksittäisenä. Sitten hypyn takaakierrosta.
Pahoin häiriö oli alastulolla lentävä pallo (2on-2off) ja namit ja vapautus. Se alkuun pelkällä alastulolla.

Treenin välissä ja jälkeen oli hyvä pötkähtää lätäkköön! Ja juoda siitä. En minä vaan Nova siis! ;)

Nova ilmoitettu ekoihin agilitykisoihin 23.9 Sipooseen makseihin. Kaikille radoille. Siksi tehokuuri kontakteihin ja toki kepitkin vaatisi vahvistusta.

9.9.2018

Agilityn talvikauden korkkaus ja muuta

KE Saijan agility

Gava treenasi pitkästä aikaa rataa. Virtaakin oli sen mukaan. Oli liitely fiiliksin mukana, otti liikehäiriötä ja rimoja tuli paljon. Pysäytin jokaisesta. Ehkä paremminkin olisi voinut sanoa, kun kiirehtiin perään ja tippuu. Ja 4-7 ohjasin alkuun Nova ohjausta ollen kokoajan vähän myöhässä ja ehkä siitä että jäi tahmeasti ohjaamaan tiputti rimoja, kun en ehtinyt alta pois. Piti katsoa vain oikeaan suuntaan ja juosta, toki päällejuoksu 5 hypylle ja katse laskeutumiseen, mutta siivekkeen läheltä niin ei juokse ihan koiran reittiä.

Muistuteltiin kontaktit. Muutamia käännöksiä, ansan ohitukset meni hyvin. Kepit upeet! Leijeröin hypyn 21.
Jarruja muistuteltava ja kokoamista ja palkata jarruun. Lepakkoläksyjä siis katsastukseen..



KE kiintorulla äiti auttoi. Tein ensin parit rullan nostot pannasta ja sivulle tuonnit. Palkkasin ne lelulla. Osoitin ja ekalla kertaa vähän nostin rullaa. Sitten niin että laitoin käden kämmenylöspäin jalan viereen ja Gava nosti rullan, kun se tippui viereen.
Sitten sama 5m matkalta maalimiehen kanssa. Käsiapu ja maalimieheltä "tuo". Sitten käsiapu. Ja vikassa käsi oli paikallaan eikä apuja. 10-15m matkalta sujui. :) Hoksasi äkkiä!
Seuraavalla kerralla lisätä matkaa. Ja pressu/sadesuoja kenttätreeniin.

TO tottis hyppy 70-95cm
Rimallisella hypyllä. Jos kutsuin tai hypyn vieressä käytin käsimerkkiä sujui. Ensin yksinään 70cm. Sitten kapulan kanssa 70, 80 ja 95cm että kutsuin Gavan ohjatun kapulan kanssa. 70cm sujui noutona. Ylemmissä ei hypännyt jos lähetin kaukaa. Täytyy saada lisää itseluottamusta. Alussa rima rippui pariin kertaan 80cm, palkkasin nekin. Seuraavassa hyppäsi paremmin.




LA Nova kokeili agilityssa kisaavien rataa (mun suunnittelema)

Keinulla hyppäsi keskikohdalla pois, otettiin uudestaan, kerran kielsi? Näytin "namikättä" nenän edessä ja tuli. Tehtiin pariin kertaan. Oli unohtunut?

Puomilla jäin taakse ja ennen kontaktia hyppäsi/horjahti maahan, kun katseli taaksepäin ja siitä korjasi 2on-2offiin. Siitä muistinkin, että mun piti juosta sivulla tai etuviistossa että voi juosta eteenpäin. Ajattelin vain, että sitten pysähtyy.. Hyvällä tuurilla hyl noin (jos kaikki jalat tippuu). Uusinnat hyviä ja haki puomin aika itsenäisesti! Jätettiin pallo etupalkaksi, sillä hyviä. Palkkasin kuitenkin namilla.

Itse ratapätkät ja kepit hyvät sekä A-este! Nätit käännökset, mitkä toki Novalta normaalia. Tuli hiki aika helteisenä päivänä molemmille. :D

Videotakin tuli... mutta pystysuunnassa en tiedä saako siitä järkevää pelastettua, ainakin näkee itse. :)

https://youtu.be/WtvREuOEkos


4.9.2018

Paimennusta ja hakua

MA ESINEET


- tein polkuavuilla 60m päähän heijastin-esineen. Hyvin upposi, kun oli nähnyt viennin.
- tarkkuusruutu: olikin Ruutille ja Gavalle aika helppo. Laitoin muovisen esineen 3x3m ruutuun, mutta esine oli muovinen putki 5cm x 1cm eli ei mikään mini.

Novalle vietiin dami 50m. Oli niin täpinöissään, että sai tehdä tokoa/tottelevaisuutta ehkä 15min ajan ennen noutamista. Ja häiriönä myös damin osoittelua, seurausta.. Luoksetuloja, maahanmenoja..


MA PAIMENNUS LILLGÅRD

Hakukaari alussa ja lopussa, osassa lampaat vähän rinteen takana. Alussa menin niin, että Gava sai kiertää mut flankille eli sisäflankin puolelle. Ja sitten niin, että piti kääntää katse ennen. Lopussa ojan ylitykset flankillä ja matkaa 100-150m.

Ajaen tolppien läpi, vähän mutkittelevaa oli ja ehtivät pois linjaltakin. Lyhyitä flankkejä, etäisyyttä lampaisiin ja muistaa että saisi ne kävelemään!

Peruskuljetusta tolppien läpi. Ekalla yrityksellä annoin koiran rynniä ja lampaat oli mun kannoilla tai meni aavistuksen ohikin. Toisella kerralla ihan täydellistä, lampaat pysyi linjalla, mun takana ja koira oli riittävän takana. Lampaat siis käveli hyvin mukana. Kun alkoivat jäädä musta enemmän jälkeen koira sai liikkua tai jos piti jostain suunnasta työntää.

Häkkitreeniä ja koiraa häkin sisälle laitettavaksi pitää myös treenata seuraavalla kerralla.




TI HAKUTREENIT PETIKKO

5 pistoa, 2 irtorullaa, 2 ilman apuja "valmiit pistot". Klo 18 aloitus, Gava vikana ja juuri ehdittiin ennen pimeää. Vähän alkoi jo hämärtyä, kun Gava pääsi metsään. Alkoi vähän huonosti kun murisi ensin keskilinjalle seisovalle uudelle ihmiselle, joka mustissa vaatteissa seisoi ihan paikallaan ja hiljaa.

Kallion päältä tai vierestä lähetykset ja piiloille oli toiseen loiva kumpareen ylitys ja toiseen loiva "kuoppa". Näköyhteyttä ei ollut varsinkaan 2 ja 4 piston puolella, kun tiheää kuusikkoa oli.

1. pisto: Ei apuja tähän, lähti ihan hyvin. tässä matkalla kevythäkki pressulla. Maalimies noin 70m ellei tullut lähemmäksi. Ei tallausjälkiä tossa kohdin. Irtorullan haku, tuonti ja näytölle. Gava oli vähän jännittänyt maalimiestä jo rullaa hakiessa, oli ollut paikallaan eikä äkkiliikkeitä. Söi kuitenkin hyvin ja vähän rentoutui.
Sanoin puhelimeen käskyn "näytä" ja oltiin sovittu, että saa kehua. Kehut tuli noin puoliväliin, jollon Gava jo aika varmasti oli juoksemassa ukolle suorinta reittiä. :) Ihan hyvä päästä tekemään irtorullilla vieraita ihmisiä!

2.pisto: kuusipöheikön läpi. Otettiin tähän ääni. Lähetin sen jälkeen. Olisin voinut katsoa parempaa kujakohtaa? Juoksi 15m suoraan ja väisti puita etuviistoon, kuitenkin oli maalimiehelle tullut seläntakaa eli suoristi sitten kun katosi näkyvistä.

3. pisto: Ei apuja pistoon, vähän epävarmaa laukkaa lähti, mutta upposi kuitenkin. Toki voi olla, että haluaa juosta rauhassa ja nuuskia, kun vertaan vain vauhtiin verrattuna niihin missä avut. Kallion päädyssä, irtorullalla. Nyt haki hyvin rullan ja pistokin ok. Näytölle taas kehut puolivälissä ja lähti varmasti. Käytettiin tässä itsetehtyä pientä rullaa, joka samanlainen kuin Reijalta ostettu.

Otettiin muistikuvaparina ääniavut, 4 pistoon ja 5 pistoon (tehtiin vaikeammin päin). Sitten tehtiin
4. pisto: vaikea ja kaukana kuusikossa, matkalla kaatunutta puutakin. Hyvin muisti äänen suunnan ja hetken aikaa odoteltua löysi maalimiehen! Gava oli vähän sitä mieltä, että loppuiko tämä jo. Namit ehti loppua ennen mun saapumista, kun koukkasin merkin matkalta ja Gava odotteli seisten maalimiehen luona.

5. pisto: vähän epävarmasti lähti, vähän etuviistoon korjasi näköyhteyden katkettua suuntaa ja löysi maalimiehen. Tässä suorapalkka. Gava ei ollut syönyt kovin ahneesti ja meinasi jättää purkin pohjalle ruokaa. Aina ei olla kaikkia syötettykään. Kokeiltiin kalapyöryköitä. Ja Gava kyllä söi ruuan neljän maissa ja sitten tuli varmaan 200g pullia palkaksi.. Paras jättää ehkä iltaruoka pois, kuten agilitynkin kanssa tehdään. Voi olla myös, että vierasti vähän maalimiestä ja söi huonommin?

Jos aikoisi kisoihin niin mitä pitäisi opetella - lista:
- kiintorulla
- tyhjät pistot
- pistot suoria ja eteenpäin kääntyen
- metrinen hyppy ja A-este
- eteenmeno tottiksessa

(- 50m seuraus suora tai reilu 100m edes takaisin)
(- esineruutu "sokkona" )

Seuraaviin ideoita: 
- Sisääntulot jäi tekemättä, ei suju tuolla maastossa järkevästi. Voisi tehdä myös avut kaikille samaan kertaan ja sitten ne ja flying lähetykset. Tarvitsee vain enemmän näkyvyyttä ja keskilinja oli kapea polku.

- Tyhjä pisto ja jos ok niin keskilinjalta maalimies lähelle.

Nyt vaan, kun pääsisi säännöllisesti treeneihin! Monesti aina jotain muuta menoa. :D Tein uusia hakumerkkejä huomioliiveistä, osa ehti valmiiksi ne löysikin helpommin vähän hämärästä. Vanhat oli kadota.. Eikä niistä välimerkeistä oikein ollut hyötyä.

3.9.2018

Reijan "Haamuja tuulessa" hakuleiri

Viikonloppuna päästiin Reija Niemisen hakuleirille Loppiin Gavan kanssa. Haamuja tuulessa - kirjan kirjoittaja siis, kirjaa on luettu moneen kertaan. :) Kouluttajalla belgianpaimenkoiria ja mm. 3x SM-kultaa ja PM hopea & pronssi. On myös hakukokeiden tuomari. Koulutti positiivisesti ja koiralle mustavalkoisesti. 


Muistikuvaparina
- Äänet 1 ja 2 pistoille, siirryttiin takaisin 1 lähetyskohtaan.

1.pisto, irtorulla: upposi hyvin ja toi rullan. Maalimies oli vanerisessa umpparissa rullan sai kun katsoi raosta ellei kenkä myös vähän näkynyt? Juoksi vähän piikkinä takaisin päin. Näytölle halusi juosta samaa reittiä kuin mistä 1 pisto lähti. Namit purkista makuulla ollen yksitellen.

2.pisto, irtorulla: tähän tuli useampi lähetys, kun kääntyi liian aikaisin. 20m eteenpäin oli myös umpipiilo (4 piston). Etsi 4 piston takanakin kaukana. Uusi ääni ja nyt löytyi pikku kiekalla takaisin päin. Sai lähteä heti äänen jälkeen. Rulla tuli ja näytöllä juoksi saman lenkin maalimiehen läheltä (kohti umpparia ensin?).

- Haamut 3 ja 4 pistolle + taputus

3.pisto, suorapalkka: tässä oli taas umppari n. 20m lähempänä kuin ukko. Tarkisti sen. Sitten lähti vinoon takaisin päin. Meni ehkä 10m päästä. Ehkä pari lähetystä taas ja kävi osan lähellä. Sitten uusi haamu apu. Juoksi läheltä ja löytiköhän hetken päästä tai vasta seuraavalla lähetyksellä. Kaikki katsoi jännittyneenä että löytääkö vai ei. Tuulta ei ollut oikein yhtään. Ja matka oli varmaan 80m?

4. Pisto, suorapalkka: tässä juoksi ehkä 50m suoraan ja sitten alkoi kääntyä. Eli n. 70m tasolla oli liian edessä. Oli myös käynyt jo siellä aiemmin. Liikkuva maalimies oli nyt pressu/kompostikehikko umpparissa. Palkka kun löysi. Meniköhän tämä yhdellä tai kahdella lähetyksellä?
Yritti kaikissa kyllä sinnikkäästi etsiä. Ja meni vähän pyörimiseksi syvällä. Rata ylipitkä, mutta näkyvyyttä mäntymetsässä. Maalimiehillä oli aika rauhallinen, ei arastellut muttei ollut kaikkein röyhkeinkään. Umppareista tuli häiriötä kun kahdesti niissä ei kuitenkaan maalimiestä. Rullia ei olla aiemmin haettu noin kaukaa ja etten näe kokoajan koiraa.

Muilta ideoita:
Yksi koira tuotiin liinassa keskilinjalle, maalimies vähän teki painetta ja karkasi metsään pupuna, koira hetken päästä perään. 

Aina, kun käytetään apuja niin sheipataan samalla koiraa katsomaan suoraan eteenpäin! Eli apu tulee silloin kun koira fokusoi oikein eteen ja katsoo maalimiehen suuntaan. Apuja vain muistikuvina kokeneemmalle ja ottaa kaksi kärpästä yhdellä iskulle esim risukasan yli, kaatunut puu tms pusikko. Meillä tosin ekan päivän haasteena oli 70-80m matkat, että on tehty usein 50-60m matkaa, se on jo 20-30m pidemmälle kuin 50m.. Ja silloin vaikka kisoissa olisi myötätuuli saa koiran uppoamaan edes 40m, vs jos tekisi 50m matkaa, koira menisi ehkä 20-30m ja jäisi vajaaksi. 

Kisoissa jos koira tekee huonon piston ja aluetta jää katsomatta, kannattaa uusia. Siitä saa kuitenkin paremmin pisteitä kuin jos jättää aluetta katsomatta. Ihan hyvä tietää, että saa uusia ja kannattaakin. Toki jos siellä olisi maalimies silloin jäisi löytymättä. 

Haamut sateessa, kuva: Reija

LA ESINEET x2

Reijan ajatus esineruudun opettamisesta tai mitä paloja ja osia se sisältää. Näitä tekee tasapainoillen. Toisella tarkkuutta, toisella vauhtia, toiselle luottoa. 

1 Yksi esine: Idea alkuun opettaa että koira hakee hajujälkeä pitkin esineen 10-60m päästä (esim joka lenkillä kerran! Pieni kynnys treenata). Ohjaaja kävelee edestakaisin. Sen jälkeen näitä on neljä rinnakkain n. 10-15m välillä. Joku koira saattaa jäljestää. Koira voi esineruudussakin poimia tuoreen jälken jos esim alueella ei ole tuulta, joten jälki ei ole kiellettyä. Vähän kuin pudotettu, mutta koira odottaa puussa tms. 

2a Tarkkaa työtä 4 "jälkeä": Tehdään neljä linjaa, koira odottaa autossa, ohjaaja kävelee silti suorat jäljet viemään esineet. Ei muuta tallausta. Merkkaa lähetyskohdan ja esineen (60m tms). Välillä esine voi olla lähelläkin. Kun koira lähetetty ekalle niin ohjaaja siirtyy seuraavan lähetyspaikkaan, jos ei löytynyt niin lähetys seuraavaan, ohjaaja siirtyy jne. 

2b Näköavulla vauhtia: koetallattu alue ristiin rastiin. Merkattu lähetyskohdat 4 ja linjassa 4 merkkiä 60m (voi kävellä suoraan, koska alue koetallataan). Koiralle näytetään 60m päästä haamulla, että esine tippuu. Aloittaen tuulen puolelta, treenissä koira saa hajun vain yhdestä. Kisoissa taas aloitettaisiin siltä puolelta, että koira voi saada hajun mistä vain esineestä. En ihan muista tiputettiinko kaikki heti koiran nähden? Jos koira ei mene suoraan kutsuu pois tai riippuen mikä on oma kriteeri. Reija ajattelee tottelevaisuusliikkeinä, kuten haussakin.. 

3 Koetallaus, luottoa koiraan: koetallausalueelle. Neljä lähetyskohtaa ja merkattu esineiden paikat linjassa. Esineet viedään poikittain lähetyspaikkaan nähden kaikki paikalle ennen suoritusvuoroa. Tai käydään koskemassa ne läpi ennen seuraavaa. Kisoissakin ennen jokaisen vuoroa ne käydään läpi! Eli esineen lähellä on tuore jälki. Ensin voi tehdä näitä "sokkolähetyksiä" lyhyemmältä matkalta. Tarkoitus saada luottoa koiraan ja toisin päin. 


Aamulla, esineruutu: Gava teki neljän linjan treenissä kaksi esinettä. Tehtiin treeniä 3 ja esineet vietiin Gavan nähden. Eka esine löytyi 10m päästä. Sitten seuraavissa ehti lähteä vinoon. Myöhemmin löytyi 60m päästä saapas. Lähetyksiä tuli useita ja ei löytänyt siilipehmolelua lähempää. 

Illalla, esineruutu: halusin vielä helpon treenin (lähemmäs 2b, mutta sisälti vanhoja poikkitallauksia). Näytettynä kiekko jäi lähemmäs. Gava ei kuitenkaan millään meinannut löytää, uusi näyttö. Taas etsi pitkään ja lopulta löysi. Meinasi lähteä myös toiseen nurkkaan. Ei löytänyt alkuun vaikka meni läheltä ohi. Toki esine oli myös sen reilu 5cm ja musta. Näytettynä nurkan 60m päässä oleva pehmolelu siili, joka myös n. 5cm. Tähän paristi apu eikä löytynyt. Sitten menin itse mukaan ja odotin vain lähempänä lelua, että hoksasi sen itse. Leikittiin vähän ja jätettiin pehmolelu sinne. Nyt sujui. Oli jotenkin tosi vaikeata löytää esineitä jotka oli pieniä, mitä ei nähnyt silmillä, oli vieraan ihmisen omistamia ja muidenkin koirien hajuja. 

Siilin tarkkuusruutu: tehtiin treenikaverin tekemänä, n. 3x3m jossa piilotteli siiliä moneen paikkaan ja vähän hetsasi Gavaa. Jätti siilin ruohoon piiloon, Gava sai ehtiä ruudusta ja kun löysi niin bileet. Leikin sen kanssa esineellä, että saa palkan jo siitä itsestään. Voitaisiin tehdä näitä ja olisi helppo silloin hyödyntää kateutta niin, että Ruuti tai Nova etsii ensin. 


TOINEN TREENIPÄIVÄ
Sunnuntai
Aloitettiin suoraan radalle menosta. Gava näki alueen ulkopuolelta kun "ukkoja" lähti alueelle. Neljä eri maalimiestä valmiina. Sama maasto ja piilot. Hirvikärpäsaikaa oli muuten, mutta ei itikoita! Itsellä lippis ja huppu välillä tai sitten kunnon verkollinen hattu. Paristi sai napattua hatulta tai verkosta kärpäsen, mutta ei päässeet hiuksiin. Vettä satoi enemmän la kuuroina ja su ihan lyhyt kuuro.

1. Pisto: ei apuja. Umppari oli 30m päässä. Kävi siellä ja tuli takaisin. Uusi lähetys ja jäi kyselemään. Mentiin lähemmäs umpparia ehkä 15m ja siitä lähetys, nyt upposi syvälle. Ehdin keskilinjalle ja tuli rullan kanssa. (Makaava maalimies ja rulla kengän vieressä) Näytölle hihna, pieni viive ja lähetys. Juoksi ihan hyvin, päästin heti liinan perään.
Palkkauksena sanoin että vähän rennommin, ei tarvitse maata maassa ja saa liikkua tai syödä lähellä maalimiestä.

Sisääntulo harjoitus 1-3 pistoilla: Koira valjaista metriseen hihnaan ja talutettiin L-muodossa eteenpäin. Koira jäi maalimiehen kanssa ja itse kävelin tai juoksin keskilinjalle. Ekalla appari sanoi puhelimeen, että voi ottaa hihnan irti ja ottaa valjaista kiinni, koska kohta kutsutaan. Kutsuin "Gava, täällä". Koira sivulle namille. Näiden lisäksi rullakoiran kanssa voi tehdä myös sitä, että maalimies palkkaisi ja veisi koiraa eteenpäin. 

Tuli tehtyä flying risteilynä eli "hallittuina yliheittoina" missä koira tulee sivulle, seuraa keskilinjan yli ja lähetetään liikkeestä. Kun käskee koiran, pari askelta perään. Näitä ekaa kertaa ja toimi myös, kunhan itse katsoi hyvän linjan lähettää koiran. Käskyt "sivulle" ja "tässä" ja "ukko". Näitä niin että koira tuli maalimieheltä. Tai sitten niin että ohjaaja haki koiran ja jätti sen 10-30m keskilinjasta istumaan ja käveli itse keskilinjalle. 

2. Pisto: ei apuja, sama piilo kuin eilen kuten 1. Lähti hyvin ja löysi nopeasti maassa makaavan maalimiehen. Hihnalla sisääntulo.

Haamuna 3 ja 4 (muistiparina), jotta varmasti onnistuu vikat.
3. Pisto: kutsuin sivulle sisääntulosta. Koira hihnaan ja otettiin avut. 3 pistolla tarkisti pressu/kompostikehikko umpparin. Jatkoi kuitenkin eteenpäin ja tarkensi maalimiehen sijaintia. Rennompi maalimiehellä. Siirtymä hihnassa ja kutsuna.

4. Pisto: palkkasin sivulle. Siitä "tässä" ja käveltiin keskilinjan poikki. Liikkeestä "ukko" ja otin askeleet vielä "tyrkkäämään". Vähän vino lähetys ja yksi puu meinasi tulla eteen vaikka katsoin aiemmin kohdan. Sai hajun sivuun ja palasi vähän maalimiehelle. Hyvä umpparin ohitus!
Namit ja lelu ja sai kehuja ja rapsuja kaikilta. Ostettiin pienempi rulla roikkumaan pantaan, 5cm pitkä ja kevyt. Nykyinen 10cm patukka on kova.

Katsottiin alussa demo kisoissa ohjauksesta.
- 10m ennen tuomaria koira sivulle ja hallintaan (varsinkin kilttikoira). Voi katsoa vielä tuulen suunnan sytkärillä esim.
- ilmoittautuminen: ohjaajan nimi ja koiran nimi
- lähetyspaikalle ei loivaa kaarta, selkeä 90 asteen käännös. Koiran voi lähettää siitä jos fokusoi tai sitten apuaskeleet.
- maastosta riippuen noin 11, 15 tai 18 askelparia. Samalla katsoo sopivan lähetyskohdan ja selkä koiraan päin. Jatkaa laskua vielä 18-20 ja kutsuu koiraa. Jos koiraa ei kuulu kääntyy vastaan ja varmaan jäänyt paikantamaan ja rulla tulossa.

Lähetyspaikan ohjaaminen tai jos ottaa flying risteilynä (koira hallintaan ja keskilinjan yli kävely, liikkeestä lähetys, koira suoristaa itsensä ja menee ohjaajan tahtiin) on jo iso osa selkeyttä ohjaamisessa. Tutussa paikkaa toki tai jos samat piilot niin omassa ohjauksessakin on sen takia varmuutta. Varmuutta myös jos treenikaverit on tutut. Aina, kun itse jännitän niin oma kropan kieli on epävarmaa ja "anteeksi kun olen olemassa" vaikkei nyt ihan siltä tuntuisikaan. Kun linjaa koiran selkeästi ottaen 90 asteen kulman keskilinjalta, koira voi istua (jos fokusoi, voi lähettää ukolle), jos ei niin sitten apuaskeleita. Vasta kun koira tuijottaa herkeämättä suuntaa niin lähetys, jos pää pyörii niin ei ole lukinnut. Videolta katsoin, että ekana päivänä tulin viistosti lähetyskohtiin tai korjasin paikallaan koiran asentoa, en suunnannut yhtään omalla kävelyllä. Ja saattoi olla, että 5-10m päässä koiran piti valita mitä kautta kiertää tulevat puut. Saa ja kannattaa siis valita mistä kohdasta lähettää koiran! Toki aiemmin on lukenut siitä, että lähetyksen "huitaisu" tms metsään kannattaisi olla eleetön tai pieni osoitus. Ei tarvitse kuitenkaan kumartua tai jos koira osaa katsoa eteen ilmankin tai saa hajua niin voi lähettää pelkällä käskylläkin. 

Tyhjät, Ismo Tabel:in treeni:
Kun koira pääsee tekemään L pistoja tai kisoissa niin voi olla ettei juokse ihan suoraan ja alkaa oikoa. Joko lentävillä maalimiehillä tyhjiä. Oikein kääntyessä " hyvä taitava, tule" tms ja väärin tehdessä "takaisin, tai oho". Voi odottaa vielä hetken jos korjaa, mutta silmukasta seuraa uusi lähetys. Jos koira kääntyy korjauksien jälkeen, mutta vähän lyhyemmän piston niin kelpuutetaan jos on uusi juttu. 


Keskittymisharjoitusta (ylivireiselle esim): ennen radalle pääsyä lelusta luopumista. Lelu jää maahan, luoksetuloa lelun vieressä 2m matkalta, kaukoja, seurausta (pysähdyksiä). Huomautus jos katsoo lelua, ei kelpaa. Kehua kun hyvä ja jes/zip vapautus lelulle. Suoraan lelulta voi sanoa irti ja pyytää hallintaan. Samoin lelu koiran posken vieressä katsekontaktia, koira edessä. Lelu voi jäädä maahan, kun lähtee hakuradalle. Näitä voi tehdä autosta ottamisen jälkeen, ennen kuin tulee radalle. Tai radan alussa. Pitää pystyä myös kehua esim "hyvä, just noin" ja silti ei saa katsoa lelua. Sen jälkeen pieni tauko (jännite) ja palkka. Samoin jos ottaa palkkaa esille ennen jessiä niin pitäisi pysyä hommissa. 

Leluun liittyen myös irti - kiinni - irti leikki. Täytyy irrottaa heti ekalla käskyllä! Muuten koira ei ole kuulolla. Kun irrottaa nätisti voi saada jatkaa leikkiä. Samoin kävi belgialaisten kanssa vähän pahasti kun koira syöksyi uudestaan leluun, kun sitä oltiin ottamassa pois. Itse vaan kuolletin lelun (irti käsky toimi) ja odotin, että koira otettu hallintaan.. 

Nollasta sataan: opettaa koiralle käskystä pitää päätä maassa tai kyljellään. Ensin kotona, autossa, auton vieressä, kentällä, treeneissä, kisoissa.. Pitää olla paikallaan vaikka ohjaaja liikkuu. Sitten välissä haukutetaan koiraa tai leikitetään (kun tietää kriteerin "lepoon"). 

Kisatreeni vs harkka: ei vielä tällä hetkellä meille. Mutta harjoittelee rutiinia, ilmoittautuminen ja mitä sitä ennen, lähetykset vähäeleisesti ja selkeinä. Katsoo lähetyskohdat, laskee askelparit. Kisamaisuutta sillä, ettei tiedä missä maalimiehet, toinen suunnittelee treenin. Vierailee treeneissä ja tekee alun kisamaisesti ja loppuun enemmän maalimiehiä. Kokeneemmille 3lk koirille otettiin myös välissä laumapalkkaa, osa kuikuili vain leluja tai maalimiehille lähetystä. Pikku hiljaa helpottuu ja samalla kisoissa olisi yksi palkkaustapa lisää. Sekä kun alkaa vastata sosiaaliseen palkkaan voisi yllättää lelulla, vasta kun palkkautuu sosiaalisesti. Samaa kuin tokossa! 

Itselle tuli jo jännitystä uudesta kouluttajasta, maastosta, kesätauosta, uudet maalimiehet.. Ja siitä etten tiennyt täsmälleen miten treeni menee. Kouluttaja suunnitteli omien kommenttien pohjalta. Kokeneemmat otti ekana päivänä "koetreenin", jolloin ukot on 50m:ssä. Se mikä ei tapa vahvistaa! Jos vertaan tätä treeniä esim tokoon niin tuntuu, että esim Ruuti meni tokon aloon niin että ei ollut ihan varma uusissa paikoissa, palkattomuutta ei ollut alla, sitä että jännitän ja käyttäydyn eritavalla. Moni sanoo, että oma koira ei toimi kun jännittää, täytyy saada kisantyylisiä tilanteita ja treenit toimimaan sen tyyppisissä tilanteissa. Kun koira pystyy tehdä onnistuneen kisatreenin niin sitten pitäisi sujua. 

Oon aina vähän ujo uudessa porukassa, joten ottanut sen vähän haasteenakin että jos osallistuu asioihin, missä ei tunne ketään ennestään niin sekin on jo itsensä voittamista. Ja ujous on myös yksi uskomus, minkä ei pidä antaa rajoittaa itseään. Vaikka tosiasiassa koirahan on se pääosassa oleva. Mutta kyse on myös tiimistä ja kuinka voin auttaa itse koiraa, paljolti olemalla tukena ja selkeä! Suunnittelemalla treenit, miettiä tuulen suunnan (sytkäristä näki tosi hyvin!). Auttoi paljon, kun katsoi muita koiria. Vertasi "demo-ohjausta" sitten muiden koirakoiden ohjaukseen, keskilinjalla varsinkin. Ja että nyt on itsellä visio, miltä haluaisi työskentelyn näyttävän. En ole aiemmin ajatellut muuta kuin lähetyskäskyä ja asentoa. Lauantailta on videopätkiä Gavan treenistä, tosi hyvä nähdä miltä itse näyttää ja miten ohjasikaan. Nyt löytäisi jo paljon korjattavaa ja olispa saanut tämän päivän (su) lähetyksiä ja kohtia ylös! Sama kuin tokossa niin vaikkei tee vielä ratoja olisi hyvä ajatella nämä treenit niiden paloina, pyrkiä ohjaamaan kuin kisoissa. Monestihan sanotaan, että koira kuin omistajansa niin on meissä Gavan (ja Rasmuksen) kanssa paljon samaa. Koiran tsemppauksessa ja nostattamisessa hyvää itsellekin. Ruutia sai taas laskea ja olla itse rauhallinen.. 

Uusi pieni n.5cm rulla, ja vanha n. 10cm patukka (vähän hassu kuvakulma,
Gava mahtuu nukkumaan tuon ruskean maton päälle)

Kouluttajan pro merkit 

Läksyt/muistettavaa:
- kompostikehikko umppareiden askartelu, huomioliivistä merkkejä, myös niin pitkiä että saa esim puun rungon ympäri päästä kiinni, sytkärillä tuulensuunta (nauhoilla aina arpomista ellei kova tuuli)
- välimerkit puoliväliin piilojen kohdalle (ainakin ne näkyi, jos ei piilomerkki)
- kiintorulla kentällä
- rullalla näytölle lähtöjä esim pupu ja kolmiomalli
- umpparin ohitus 
- 70-80m matka, myös niin että apu sieltä ja maalimies siirtyykin lähemmäs. 
- tyhjä pisto myötätuuleen 
- itseluottamusta ja varmuutta lisää, mietin myös liikkuvampia haamuja, pupua
- saatiin hyvä A4 opetussuunnitelma, missä tämän hetkisen vaiheen top asiat ja läksyt. 
- esineruudun eri treenejä

Olipas huippu viikonloppu! Mökillä syötiin hyvin, saunottiin kahtena iltana, suunniteltiin tai käytiin läpi treenejä..