Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

18.10.2018

Omat ajatukset agilitykilpailuissa kyseenalaistettu

Mentaaliluento tammikuussa on saanut enemmän kyseenalaistamaan odotuksia ja uskomuksia. Äänen sanottuna tai kirjoitettuna ne kuulostaa usein vähän hölmöiltäkin, mutta omassa päässä ehkä myös tiedostamatta ei! Tällaisia ajatuksia heräsi illalla kisojen jälkeen (julkaistu näin myöhemmin tarkistettua).

1.
Ajattelin esimerkiksi ettei bordercollie sovi itselle agilitykoirana, joillekin niiden kanssa tulee menestystä ja niille sopii. Itselle "menestystä" tuli moninkerroin tollerin kanssa (esim kahdesti sm-kisoissa, mm-karsinnat). Näin kirjoitettuna kuulostaa aika oudolta. Perustelin sitä kyllä sillä, että siinä suhteessa, mitä tollerit tekee hyviä tuloksia per koira niin bortsun kanssa keskiverto ohjaajan kanssa prosentti voi olla aika pieni. Kun joku pahoittaa mielensä suoritukseen, joka oli jo lähellä on hyvä sanoa että Ruutilla oli melkein vuosi per nolla tahti. Mielikuvissahan on, että bortsut on aina palkinnoilla, mutta taitavilla ohjaajilla toki, mutta mahtuu myös koiria jotka ei ole. 
Sitten merkitystä on myös yksilöllä, pitkälaukkaisen kanssa on omat haasteensa. Huonohermoisen kanssa voi olla haasteensa, ainakin jos virheet jää ohjaajalle kummittelemaan tai niitä ei saa opetettua pois. Lisäksi koirissa on eroa ketkä kiihtyy ohjaajan liikkeestä. Ja ketkä tekee rauhallisen näköisti, mutta pienin käännöksin ja varmasti. Lisäksi nopeus tuo haasteensa ja kaiken tiedon pitää tulla ajoissa ainakin jos on koira joka jatkaa suoraan jos ei sanota toisin ja laskeutuu 4m päähän.
Väitteeseen siis, että koiria on monenlaisia ja täytyy olla hyvin koulutettu ja koirallakin vastuuta. Itse oppinut arvostamaan myös niitä, jotka menee vähän maltillisemmin mutta kuitenkin kovaa. Se kaikkein räjähtävimmän näköinen ja siistein ei ole helpoin. 

2.
Ajattelin että hyvät radat tulee vikoilla starteilla. Koska ekassa otetaan tatsia. Läheltä piti radasta on saanut hyvän fiiliksen tai sopivasti itseä liikkeelle pienellä ärsyyntymisellä. Ehkä itsellä oli silloin myös enemmän luottamusta tekemiseen, koska ratapohja saattoi olla samantyylinen.
Tärkein olisi pistää merkille mitä teki, kun nolla tuli. Mikä fiilis ennen rataa? Rutiinit? Miten päästä siihen? Mieli kohoaa esim musiikista, voiko tuulettaa, ajattelee hienoa suoritusta, kuvittelee radan super siististi tehtynä, kuvittelee idolin radalla. Tärkein että on tarkka suunnitelma, missä käskyt, mihin ehdittävä, kriittiset paikat.. Kun päättää tehdä suomalaisella sisulla. Pänttää radan paremmin ja käy sen mielessä läpi. Sulkee pois epävarmat ajstukset tai heittää ne pois. Ei mennyttä tai tulevaa kuvitella. Viime kisoissa, mietin myös vaihdanko istumapaikkaa kun kuuntelin vieressä negatiivista vuodatusta siitä, miten edelliset radat ei sujunut ja tietää että sillä fiiliksellä ei suju mutta ei halua luovuttaa. Vaikka huijaa itselle hyvän fiiliksen, miettii onnistumisia ja jos tekee parhaansa hyvällä fiiliksellä ja tuloksena on jotain muuta, mutta jos nauttii tekemisestä ja koiralla on hauskaa eikö sekin ole jo saavutus? Nolla rakentuu pienistä palasista, kun kaikki osuu kohdalleen tai edes melkein. Ja jos tavoitteena on tehdä niitä pieniä asioita hyvin niin tavoite on jo saavutettu vaikka tulos näyttäisi muuta. Enemmän onnistumisia, hyvää fiilistä ja varmasti kivempaa kisafiilistä seuraaville radoille. Ulkopuolinen ainakin on taitavampi löytämään, mitä toiset osaa kuin itse. Ja niille jää mieleen vain siistit kohdat. 

3.
Mitkä on radan kriittiset pisteet. Mihin täytyy ehtiä, että jatko sujuu? Missä täytyy kääntää? Missä koira haltuun? Tavoitteena rata missä näet kokoajan koiran, esteiden sijainnit pitäisi tietää niin hyvin. Kahden ohjauksen kanssa miettiessä kumpi parempi jatkon kannalta tai onnistuuko silläkin.
Kriittisiä pisteitä esim kisaradalla oli ehtiä kertoa koiralle kumpi putken pää tai jos piti kääntyä ansan sijaan. Mihin asti kannattaa mennä jos täytyy ehtiä jatkoon. Ehkä joutuu ottamaan riskin aiemman kohdan kanssa tai suunnitella tarkasti, missä saa kirittyä etumatkaa. Oma haaste oli myös se, että tuntuu välillä että on kuin tervassa, varmistelusta tulee enemmän ongelma eikä ehdi sitten seuraavaan paikkaan. Mietin myös, miten oma idoli ohjaisi radalla - rohkeasti ja hyvin liikkuen, jättäen koiraa tekemään. Pitäisi pystyä ajatella oma ohjaus katsojan roolissa. Parhaat suoritukset on tulleet ehkä myös sisuuntuneena ja ehkä vähän ärsyyntyneenä, yritän siis saada myös pientä terrieriasennetta tai perkele nyt mennään. Nyt taistellaan suomalaisella sisulla ja näytetään, että väännetään vaikka väkisellä. :D 


4.
Ajattelin että lajin alussa on helppoa, kun ei tiedä kohtia missä voi tulla virhe tai varoa. Siinä kohdin meni jo väärin, koska ajateltava miten tehdään ehjä rata. Kun 25 osaa sujuu radanteossa niistä kostuu nolla, tai minkä verran keksiikään liittyen esteisiin, mentaalipuoleen ja ohjaukseen. Mitä enemmän ajattelet kuinka tehdä virhe, jankutat sitä muistiin. Sen sijaan mieti kuinka täytyy ohjata, että onnistuu. Lajia aloittanut keskittyykin vain siihen, miten suorittaa mikäkin asia ja kuinka tehdä se oikein. Jokainen saavutus on hyvä, koska ei ole vertailuaineistoa. Nuorempana en varmaan osannut jännittää edes isompia kisoja. Nyt viimeksi sm-katsomossa mietin, kuinka uskaltaisi siellä kisata. :D Ruutin kanssa ajattelin, että tossa voi tippua rima ja sitten ohjaus olikin myöhässä. Gavan kanssa ajattelin esimerkiksi saksalaisessa mitä en saa tehdä eikä asia edennyt. 

5.
Kuinka otat vastaan kisojen tulokset? Luottamuksella on iso merkitys radanteon kanssa. Siihen vaikuttaa myös se kuinka käsittelet onnistumisia ja haasteita. Osaisitko ajatella missä kaikessa onnistuitte? Entä jos joku kohta oli vaikea, tiedätkö miten ohjaisit sen seuraavalla kerralla? Jos sama kuvio tulee toiselle radalle. Kohta lähtee myös treenilistalle. 

6.
Ohjaajalle virhekohta voi jäädä päällimmäisenä muistiin, mieti vain kuinka tehdä se oikein ja siirry siihen mitä osaatte. Treeneissä sitten jatkaa.
Yleensä muut kysyy "miten meni?" Lähinnä kiinnostaa nollat tai läheltä piti. Voi kertoa myös että tuli vähän stipluja mutta vaikeitakin kohtia sujui. vs ei osattu takaakiertoa. Jos nolottaa oma suoritus niin katsojille jää mieleen ne siisteimmät radat. Normaalisti unohtaakin missä tuli virhe tai vaan että sai virheen. Kaikissa kisoissa aika moni tekee virheitäkin, jotkut ehtii ehkä pelastella myös. 

Otin omaksi tavoitteeksi sen, että kun joku kysyy miten meni kerron mikä oli siistiä tai että oli lähellä. Sen että voisin ajatella suoraan, että seuraavalla kerralla muistan katsoa laskeutumiseen ja jankutan itselleni oikeaa suoritustapaa. Pänttää vain oikeanlaista ohjausta, en mieti mitä tein väärin. Koska vain mainitsemalla ja miettimällä väärän tavan, vahvistan sitä haluamattani. Olin itse ajautunut ajanmyötä siihen, että koska tiesi paljon mietä ei kuulu tehdä, että ajatettelin molemmat. Jos radalla on sekuntti aikaa miettiä niin silloin asian täytyy tulla jo liikemuistista. 

7. 
Huomaat miettiväsi "apua tuollainen kohta". Jos kohta on ylitsepääsemätön niin siinäpä sitten treenitavoitetta ja suunnitelma sille että voit jatkossa olla murehtimatta. Mikä kuvio olisi sellainen, mitä et olisi tehnyt treeneissä. Jos siihen yhdistyy tietty ohjaus, ansa tai muu niin sitten niitä treeniin! Totesinkin talvella, että meillä oli jotain toistuvia ongelmia tietyissä ohjauksissa tai välttelin niitä, kaikkein eniten tuli luottamusta siitä, että voitettiin pelot ohjauksissa ja saatiin onnistumisia. Vaikka kisaradalla pystyisi ohjata toisella tavalla niin välttää ainakin epävarmuuden tunteen jos muut tekee ohjausta mistä ei tykkää. Se mikä ei tapa, vahvistaa tepsii myös siihen. Sen sijaan, että treeneissä tekee vain rataa ja katsoo miten paljon ehtii tehdä tekee suunnitelman tietyn ohjauksen tai esteen kanssa. Että edes edistää sitä per treeni, silti ehtii muutakin. Kun tietää, että täytyy pysyä vain hetkessä sillä saa rauhan siltä, ettei tarvitse panikoida kisapaikalla. 

8. 
ulospäin hengitys rauhoittaa. Se että keskittyy muuhun kuin jännitykseen, laskemisen sijaan voi mielikuvaharjoitella rataa. Tai miettiä jonkun hienon saavutuksen koiran kanssa, miltä se tuntui? 

Suurin osa viisaista ajatuksista on peräisin Janitan luennolta, sivupalkista löytyy siitäkin kerrasta tekstiä. Luottokansio (materiaalit paperilla ja muistiinpanot) edellisenä päivänä ennen kisoja, jos tuntuu että vaatii muistuttelua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!