Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutaja
ja TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.1.2019

Kahdelle agilitya

Keskiviikon agitreeneihin oli treenipaikka ostettu molemmille.

Nova teki koko treenin putkeen, harvemmin tekee. Osassa väleistä sai tehdä käy siihen- makuuta ja siitä sai palkkaa. Lähdöt katsomalla estettä.

Irtoamista: useammassa kohdassa ja Saija oli namikupin kanssa "vastassa". Putkeen ja 3 hyppyä eteen. Vähän kehut apuna niin sujui. Seuraavaksi hyppy, putkeen, okseri ja vähän viistohyppy, mihin sain vähän työntää. Palkkaajan kanssa sujui, mutta meinasi vähän viettää ohi tai ei itse korjannut linjaa ilman ohjausta. Okseri joka oli 60cm meni hyvin!

Puomi: pitkästä aikaa ekalla oli palkkaus alasmenolle apparilta. Toisella kertaa sitten sama juttu, mutta otin 2 hyppyä puomin perään. Vire oli sopivan matala.

A-este oli kulmassa ja ajattelin kun palkkaaja että voisin oikaista vähän tekemään valssia. Mutta Nova tuli niin suoraan mua kohti, kun yritin ottaa vähän sivuetäisyyttä että oli tulossa seuraavan hypyn in-in tyyliin mun puolelta. Vaikka paristi palkattiin.

Takaaleikkaukset: namipalkkaus avulla. Ennen pituutta leikkaus (hyppy + pituus, johon leikkaus). Ja sitten pituus + hyppy ja leikkaus. Eli olisi ollut 2 leikkausta peräkkäin, se sujui melkein eli niin että Nova hyppäsi pituuden sivusta ulos.

Kepeillä tehtiin päällejuoksua: ohjureita oli apuna alussa 1 ja lopussa 3. Itseä hirvitti ehkä eniten juosta koiran edelle ja laittaa hypylle jonka takana oli seinää. Ekoissa ehdin just ja just työntämään hypylle, palkka oli sen jälkeen. Kun piti ehtiä yhden hypyn tasolle ennen kuin koira lopettaa olin ekaa kertaa ajoissa ja koirakin kesti. Olihan Nova toki kerran aiemmin tehnyt sporttiksella samaa juttua. Kaikki kerrat meni oikein, ei koittanut mennä ohjurin ali. :)
Sen sijaan sisäänmenossa oli ohjuri vain toisella puolella ja Nova jotenkin ajatteli että aloittaa kepit vasta ohjurin jälkeen. Ja itse meinasin kovasti ohjata mistä kannattaa mennä. Kerran Nova jopa lähti putkeen, keppien sijaan kun en hypyllä sanonut käännöskäskyä.

Tosi hyviä juttuja Novalle! Virekin oli parempi näin namipalkalla. Ja lelu on vähän liian hyvä irtoamisessa, kun irtoaa silloin vaikka mihin.



Gavan kanssa

yritettiin löytää ensin viistohyppyä, in-in tyyliin, mutta eihän se treeneissä tee samassa vireessä. Joissakin ehkä vähän pelasteluhyppy mutta kuitenkin järkevästi. Ja treeneissä huomasin, itsekin että jäin paikoilleen paitsi muutamassa. Pakkovalssitkin oli hyviä. Ihan joskus treeneissäkin ollut kulma, mikä vaikea mutta nyt ei saatu sellaisia keksittyä. Sen sijaan välistävetoihin ei meinannut kovin nätisti tulla, mutta voisin sanoa vihjeen ja ohjauksen jo hyppyyn mennessä.

Takaakiertoja ei meinannut kovin hyvin kuunnella, ehkä puolet toimi jos aloitin ratapätkän niin. Ei voi mennä noin!

Kepit katsottiin kahden tyylisestä kohdasta. Terävään kulmaan okserilta, itse olin sillä puolella. Okseri venähti joten pyöristi hyvin keppien kulmaa.. Poispäinkääntö keppien päädyssä ja leijeröiden ohjasin 2 hyppyä.

Toinen kulma kepeille mun keksimä, 90 asteen avokulmaan kuten viime kisojen hyppärillä. Tässä haasten toi yksi ohitettava hyppy. En keksinyt alkuun siihen hyvää ohjausta kuinka ohjata sen ohi, koska luki sen välistävetona (joka tehtiin aiemmin siinä). Paras oli vastakäännös ja ohjauksessa kepeille sen jälkeen kaikki kohti keppejä käsi alhaalla. Ekalla tein liian hiljaa ja meni 2 väliin, kun ehti liikaa mua kohti. Toisella toimi ja haki kepit hyvin.

Tuli hyvä muistutus, että jos teen puolivalssia kohti ansaestettä, vaikka sanon "tähän" niin kroppa kertoo ansalle. Kun liikun ja pidän kropan kohti oikeaa estettä niin ohjaus ei kerro ansalle. Tietyissä radan kohdin tämä on itsestäänselvää, mutta tässä ei hoksannut heti. Onkin opettavaista ohjata ahtaalla radalla tms, missä on ansoja.

Rasmus 15v ja 2kk, kuvia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!