Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

24.2.2017

Gavan agilityläksyjä

Torstaina jäätiin treenaamaan omatoimivuorolle agilitya Niinun hallille. Treeniaikaa oli hyvä noin 20min. Vain Gava oli matkassa tai Ruuti lenkkiseurana. Videoitiin taas meidän lepakkokurssin läksyjä. Samoja juttuja siis kuin mitä saatiin läksyksi silloin 4.2.

Läksyissä itselle tärkeintä on oppia näkemään ja katsomaan koirasta milloin kasaa itsensä. Milloin ei. Oppia näkemään 3-5m päässä esteestä tuleeko se ohjaukseen mukaan. Huomaa ekoilla kerroilla, että oma huomio menee esim käsimerkkiin tai liikkeeseen. Mutta nyt tällä kerralla oli tavoitteena katsoa koiraa ja sen reaktioita. Lisäksi käsimerkin piti olla riittävän alhaalla, videolta katsottuna ei ollut kovin alhaalla. Että näkee katsooko koira rimaa vai ohjausta. Ja lisäksi koira ei siltikään tule niin väärä tekeminen estetään. Pysäytetään ennen oletettua estettä tai estetään verkolla tai muulla. Jenkkikäännös oikealla tekniikalla tehtynä on taas vieras ohjaus. Iso apu kurssilla on palaute videoihin, ohjattuja kertoja on suhteessa vähemmän. :)

Reiteentulo, video: tehtiin ensin hihnassa esteiden seassa juoksua. Ei ongelmaa. Sitten "lähtöjä" näissä myös hyvin. Edistystä! Kerran karkasi takaakiertoon kun pyörähdin hypyn edessä. Seuraavalla ehdin estää ja kolmannessa liikuin nopeammin pois hypyn edestä. En tehnyt nyt yhtään estettä käsketettynä. Kun jatkettiin muihin treeneihin.



Jenkkikäännös, video: nämä on jäänyt vähälle treenille. Laskin, että oli vasta kolmannet treenit näitä. Alun ohjauksessa olin liiankin laiska ja vanhassa kiinni, kiltisti kääntyi ja tuli esteiden ohi. Tietty juuri reiteentulon jälkeenkin. Itse käännökset hypyllä haluisin vielä pienemmiksi. Mutta oli ihan hyviä tasoon nähden. Toistoja näihin on sen verran vähän ja näitä käydään lisää läpi seuraavassa koulutuksessa. Ja kun itse voi enemmän muokata rataa putken suuta lähemmäskin.



Niisto, video: Näissä tehtiin heti alusta pitäen astetta vaikeammin. Ensinnäkin rima oli maksina, kuten välillä on ollut. Sitten tehtiin putken kautta ja vaikeammasta vähän enemmän loivasta kulmasta. Mitä jyrkempi kulma, sitä helpompi ja koska siinä koiran vauhti hidastuu jo käännöksestä ennen estettä. Mutta radoilla ongelmat on juuri esteelle suoraan lähestymisestä + käännöksestä esteen jälkeen. Eli pikku hiljaa päästään työstämään niitäkin. Näissä oli nyt verkko noin 1,5-2m päässä. Että näen ettei mene liian pitkäksi ja ettei tule mahdollisuutta karata lenkille. Viime kerralla taas matalemmalla rimalla ei mennyt näinkään hyvin, juuri siksi etten odottanut että kokoaa ennen alta liikkumista.
Ensimmäisissä toistoissa palkkasin lelun riman yli. Tai sen allekin vielä pitäisi! Ekoissa missä estekin mukaan, odotin reaktiota koiralta kokoamiseen ja sitten vasta liikuin alta pois. Jos ei olisi yhtään reagoinut niin palkka vain riman yli. Kädet on vielä liian korkealla. Huomasi jo näissä reisissä treenin! Molempiin suuntiin saatiin hyvät käännökset. Kuten viimeksikin niin vasempaan käännökset oli nätimpiä. Parit huonot oikeaan, sitten odotin pidempään kokoamista ja tuli paremmat.



Jarruvalssi, video: nämä oli tiukemmasta putken kulmasta tosi hienot. Vähän loivemmasta myös ihan ok, vaikkei yhtä tiukat. Osan palkkasin riman eteen, osan sen jälkeen.

Saksalainen, video: radalta tehtiin vain kohta missä oli saksalainen ja yksi ansahyppy edessä. Niille koirille, jotka oli tehneet samoilla esteillä luukutuspätkän se oli houkuttelevampi. Otettiin putki mukaan niin sain etumatkaa. Heti ekalla onnistui! Melkeimpä parhaiten. Toisella kertaa olin myöhässä, kädet huitoi enemmän ja vähän riman edessä. Kolmannessa vähän myöhään koiran lukitus hyppyyn. Rimapudotuksessa ponnisti liian läheltä. Niitähän ei olisi saanut palkata, mutta mutta, en nähnyt rimaa vasta kun koira roikkui lelussa. Tokossa on tollaisistakin paljon tarkempi. Pitäisi agissakin!


Itse radastakin tuli yllättävän kiva. Luukutusta, takaakiertoja ja putken 2 pääty.
Olisi ollut hyvä Novallekin! Saksalainen 13-15.

Illan treeneistä jäi hyvä fiilis! Niin kouluttamisesta, joka tuntuu nyt välillä vähän tökkineen. Mutta tänään oli kivaa. Ja saatiin koutsilta kehuja läksyistä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!