Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

30.3.2017

Niinun agilityt

KE NIINUN AGILITY Gava & Nova
Keskiviikkona (viime viikon) otin hieman flunssaisenakin kaksi Niinun vuoroa. Molemmille omat paikat, kerran Nova oli myös kotona.

Novan treeni: 
- ensin 1-2 palkattuna edestä. Ensin kutsuin 2 hypyn takaa. Sitten olin ehkä 10 numeron tasolle eli ehkä noin metri hyppyjen linjasta. Hyvin irtosi taas lelulle.
- Sitten 3-5 esteet. Kutsuin hypyn yli, lähetys 4 hypylle. Ekassa tein liian pienen ja tuli ohi. Putkeen olisi mennyt. Toisessa ohjasin riittävästi. Tehtiin 4-5, ekassa tuli hypyn ohi, sitten hypyn kautta kun käskin vasta hyppyä katsottua.
- Alku 1-4: palkat hypyn 4 yli, vahvistaakseen sinne lähtöä. Ekassa sain taas hypyn 3 ohi, en oikeastaan edes ohjannut sitä. Toisessa ohjasin hypyn 3, mutten ehtinyt niin hyvin 4 hypylle irtoamista ohjata (niin läheltä että ilman palkkaa olisi toiminut). Nova hoiti homman ja juoksi palkalle. Kolmannella sujui koko pätkä.
- irtoamissuora 4-7: alkuun hypylle 6 asti. Lähetys hypylle 4 ja siitä irtoamissuora. Eli putki ja hyppy. Hyvin irtosi! Sitten vielä hyppy, putki, hyppy ja hyppy. :)
- Hyppy 8 ja pituus 9 ihan suorassa linjassa, pituus mininä. Hyvin meni.
Novalle hyvä treeni, sille riittävä aika toi 10min. :) Nova paljastaa myös heti mun ohjausvirheet, mutta toisaalta pitää vahvistaa noita viistohyppyjä.


Gavalle halusin tehdä enemmän tekniikkapainotteisen treenin ja keppejä. Olin katsonut koko radan läpi ja miettinyt mitä ohjauksia sieltä haluaisin. Valitsin alkuun 1-4 kokeiltavaksi niiston ja vastakäännöksen. Mietin tuota kulmaa, että kyllä sen pitäisi sujua myös vedolla tai haltuunotolla, mutta mielessä kävi myös että jokainen ohjaus pitää pystyä nimetä.

1-3 niistolla: ensin 2 hyppyä ja niisto. Tuli niin lujaa, että valui aina mun seläntaakse. Toki tossa kulmassa se korostui kun jatkettiin samaan suuntaan. Vaikea katsoa myös liikkeessä, mihin laskeutui ja mihin otti korjaavan laukan. Osa oli parempia, osa rajalla. En kuitenkaan päässyt liikkumaan kovin aikaisin, mutta kerran koitin hypyn 4 ja onnistui. Tehtiin parit jarrut riman eteen (1 este ja 2 estettä).

1-3 vastakäännöksellä: Tässä en myöskään lähtenyt sitten niin nopeasti liikkumaan ja oltiin metri esteestä koiran kanssa rinnakkain. Kääntyi parhaiten näin, mutta jatkoa ajatellen liiankin tiukasti. Palkkasin käännöksen jälkeen.

1-3 rytmityksellä: ekassa liian pieni rytmitys ja lähti jopa seuraavan hypyn kiertämään takaa. Toisella toistolla pysähdyin melkein hypyllä 3 kunnes lähdin taas liikkeelle. Vähän liikaakin, etten olisi siitä päässyt liikkumaan. Jäin taas miettimään, että jäikö Gava siinä niskan päälle eli jarrutin niin paljon että kääntyi. Enkä itse laittanut kääntymään ja liikkuisin silti.

Kepit 15. radan kulmasta. Gava haki kuin viime treeneissäkin 3 väliin eli seuraavaan oikeasta. Ei taipunut riittävän tiukasti. Kun otettiin helposta kulmasta, edeten vähän vaikeampaan onnistui. Muttei siltikään täydessä vauhdissa radalla. En tiedä edistyykö ne mitenkään, kun kerta kerran jälkeen toteaa ettei osata niitä.

16-18 saksalainen: tässä tuli vähän helpompi linja saksalaiseen ja rima 50cm. Tarkoituksella matalampi. Tällaiset missä este ohjaa menemään on helpompia, mutta siltikään luottanut takaakiertoon niin hyvin että olisin vielä aiemmin päässyt alta pois! Yksittäisenäkin tehtiin vielä suht helppoa kulmaa.

Kerran puomi, jossa ehti hidastaa alasmenolla raviin. Ja palkkasin vähän vinoon mua kohti.. Voisin heittää alastulolle lelun tai puomin eteen.. Tai se tulisi apparilta.  Videokin löytyy vähän huonosta kulmasta. Hankalaa miettiä mitkä on itse kriteerit. Kerran Gava myös karkasi pituuden väärin suorittaen, sen hypyn väärin päin. Ja jotkut hypyt sinkosi hirveän loikan eteenpäin. Kepeiltä lähti heti lukemaan edessä olevia esteitä. Rimat oli 55cm (paitsi se yksi matalempi) kaikki pysyi. Mutta kyllä liikkunutkaan niin hyvin. Gavan kanssa pitäisi muistaa, että kouluttaja voisi myös palkata ja itse liikun sen jälkeen, koska täytyisi aina siedättää siihen liikkeeseenkin. Jos itse palkkaan niin ei auta. Varsinkin jos tiedän, missä kohdin palkka lentää. Radan noikin pätkät oli aika katastroofimaisia meille, jo pitkien etäisyyksienkin takia.

Gava jatkaa lepakkotreenejä niin, että jokaisesta ohjauksesta juoksen 10m täysillä ennen palkkaamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!