Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

1.4.2018

Kahden nollan typytipunen

Sunnuntaina Ojankoon pitkästä aikaa kisaamaan HSKH:n kisoihin Gavan kanssa. Tuomarina Anne Viitanen. Kisat alkoi vasta klo 15 (ei kiva, kun sai yrittää pitää jännityksen poissa). Ennen lähtöä katsoin mentaalimateriaalit läpi. Käytiin Novan ja Gavan kanssa lenkillä. Pikku kakkosten (minit ja medit) radoilla ehti nähdä, missä kohdissa saa olla tarkkana. Kivoja ratoja kuitenkin, muotina pussi. Yhdellä radalla useampi koira vaan kaatui sieltä tullessa, niin myös Gava hyppärillä. :(

Eka rata näytti kivalta. Ainut riski oli alun kepit, jos ei olisi ehtinyt ohjaamaan koiraa muurille A:n sijaan. Ja A:lta käännös hypylle eikä pussiin, samantyylinen kohta tosin juuri viime treeneissä! Moni ohjaaja juoksi A:n ohi ja peitti hypyn tai ei aloittanut ajoissa käännöstä. Ennen pussia tuli mieleen, että ehdinkö nyt edelle jos tulee vinosti pussista. Sain "leikkauksella" sitten korjattua hypyn ja Gava pääsi just ja just vielä riman yli. Videolta näki, että tuli putkesta niin lujaa, että tuli vinosti pussiin.
Tulokseksi siis 0-rata, -15,69s, 2.sija ja luva! 

Toinen rata oli hyppäri: aprillipilana oli pöytä radalla. ;) Tässä oli enemmän ansoja. Onnistuttiin niissä kohdissa mitä pidin vaikeimpina. Päästin tosin ennen rataa sisäisen ennustajan vähän liikaa valloille, kun mietin että varmistan alussa käännöksen vastakäännöksellä, mutta silti mietin että jos teen sen muurin päällä voi tulla palikat. Ei mitään tollaisia ajatuksia, on sitä ennenkin tehty käännöksiä muurille! Ja kun tein liian myöhään koira ei tiennyt mihin mennä ja ehti hypyn ohi, mietti varmaan putkea mutta tuli ohi, kun olin selkä sinne. :D Gava ehti kiertää 3 hypyn kokonaan ympäri ja jatkettiin siitä. Kepeille suoraan, hyvin. Maltoin odottaa että oli valmis. Seuraava rima alas? Kiihdytin ehkä samaan aikaan. Jarrutus sujui hyvin renkaan jälkeen, kun silmukkana käännös ja putkeen. Lähes suorasta putkesta täyskäännös, ei ansa hypylle joka oli 3-4m päässä vaan sen ohi. Menin putken ja hypyn väliin. Käsi alas ja olin päättänyt pysyä paikallaan kunnes on kääntynyt. Koska jos kiihdytän liian aikaisin lähtee kaarelle. Siitä hyppy, pussi ja seuraavalla hypyllä oli vielä rimaa korjaamassa työntekijä. En ole varma ehtikö se pois alta tai vaikuttiko koiran linjaan.. Valitsin huonon kohdan valssata ja olin taas pituudella koiran tiellä ja tuli sen sivusta. Saatiin jatkettua oikein. Sielläkin oli putkesta käännös, joka lähes suora, pyöritys hypylle ja metrin kahden päästä ansahypystä toiseen putkeen.
Tuloslapussa luki 10, mutta eikö pituudelta tullut virhettä. Luulin, että hylkäisi tms..

Kolmas rata oli lähes eka rata toisinpäin. Vielä helpompi tosin. Alussa kutsuin pussin kohdalta 2 ekaa hyppyä. Putkeen lähetys. Vastakäännös hypylle putkesta, kääntyi sillä nätisti A:lle. Tällainenkin kohta oli sitä edellisissä treeneissä. Jos olisin ollut vielä ennätyshullumpi olisin juossut A:lle persjätön, tein takaaleikkauksen kun sekin näytti kääntävän hyvin. Ja riskinä olis ollut suorasta putkesta täysiä luukutus pitkäksi jos olisi tehnyt persjätöllä. Puomi oli hyvä, kepeillekin hyvin loivaan avokulmaan. Kepeiltä oli jo tiedossa hyppy siellä edessä, sain huudettua haltuun ja pituudelle, pikku lenkki tuli kohti hyppyä. En uskaltanut ottaa sivuttaisetäisyyttä, missä on vielä treenattavaa. Pyöristi ihan sopivasti eteenmenon pituuden kulmaa tosin.
Tulos 0-rata, 2.sija ja toinen luva! Radan voitti 1-2s bc juoksareilla ja ohjaaja teki persjätön A:lla, kääntyi myös vähän pienemmin kepeiltä.

Videot nollista

Gava hienoin pikku typynen. Gava saa näiden ratojen jälkeen olla ylpeä kartturistaan, ei tarvitsisi selitellä tekosia. Gavaan luotettiin ja saisi itse katsojanakin olla tyytyväinen omaan ohjaamiseen. Vikan radan jälkeen muistinkin nakkipussin, leikittiin ja rapsuteltiin. Tuntui hyvältä saada myös kehuja menosta, harvinaista herkkua. Ja pienistä käännöksistä! :D

Mutta on se mentaalipuoli vaan niin tärkeätä, jos ei usko omaan menoon harvemmin sitä menestystä tulee. Jos ei osaa ajatella, että jokaiselta radalta löytää treenin aiheita jos yhtään jokin kohta mietityttää tai ei suju. Silti radalla ja tutustumissa pysyttävä hetkessä ja keskityttävä siihen miten saadaan onnistumaan. Täytyy tunnistaa riskit, mutta silti vain ohjata oikeata rataa. Ja radalla on kymmeniä eri asioita, mitkä pitää osua nappiin, täytyy keskittyä täysillä radantekoon ei antaa minkään muun ajatuksen iskeä päälle. Aiemmin ongelmana oli myös, että alan radalla miettimään että nyt tehdään nollaa tai sen takia "varmistelen" ja oonkin myöhässä. Mielummin testaa rajojaan, luottaa koiraan ja jälkikäteen ehtii miettiä viilattavaa. Tärkein on vaan miettiä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ennen rataa käveltiin vähän, leikittiin, otettiin pyörähdyksiä ja seuraamista. Seuruutin lähtöön. Rataantutustumiset keskityin rataan, kävin sen useasti läpi ja katsoin vaikeimmat kohdat. Mietin missä täytyy kääntää koiraa ja mitkä on kriittisimmät pisteet mitä pidemmälle en saa mennä tai mihin pitää ehtiä. Radoissa oikeastaan oli esim ekalla radalla ennen puomin vastakääntö kohta (ansahyppy takana), takaaleikkauksen kohta (ehtiäkseen sivuttaisetäisyys puomilla), A:n ohi ei saanut mennä, pussista tarkkana ettei tule ohi. Eli neljä kriittisintä pistettä.

Meidän tavoite toteutui kun: ohjasin linjoja tietyissä kohdin tarkkana koiran tukena, pidin katseen koirassa, luotin koiraan, annoin vihjeet ajoissa, rauha kepeillä ja pieni hidastus, haltuunotoissa selkeä ohjaus, lähes pysähdyin kun piti tulla haltuun tiukasti, ohjaa oikeita esteitä-> vaikka ansoja on, kontakteilla katse koirassa, näe lukitus, käännösvihjeet ajoissa, ohjasin niin kuin haluisin katsoa katsomosta, nauttia ja luottaa koiraan, tarkkailijana eli pysyn hetkessä en mieti menneitä tai mitä voi käydä. Haetaan asioita treenilistalle jos mietin radalla kertaakaan "osataanko" tai jos joku kohta ei suju. Tuomareiden radoista saakin ideoita treenien haastamiseen! Ja radoilla näkee, että millä tasolla täytyy luottaa minkäkin esteen osaamiseen.

 Eka rata, eroa ekaan 0,72s.

Kivoja ratoja ollu J. Wüthrichilla, Minna Räsäsellä, Markku Kaukisella ja Anne Viitasella ainakin nollilla laskien. ;) 
Palkintopöydältä valittiin irtoteetä ja Novalle hihna (ei ole eka kerta :D). Lisäksi oli purutikku, suklaapatukka, lahjakortit yhteen starttiin ja fyssarille 5e alennukset. 


Nova kävi hallissa yhdessä välissä tutustumisen aikaan. Tarjosi heti maahanmenoa ja odotuskäytöstä. Kävelin häiriönä. Sitten tehtiin seurausta ja katsekontaktia, käytiin metrin päästä tutusta "ihmisryhmää". Sitten seuruutin käytävää missä muutamia koiria, paria vilkaisi. Palkkasin tiheästi kontaktista. Noutokapula maassa bongattiin myös. 

Iltalenkillä jänis juoksi 10-20m päästä meidän edestä pellon poikki. Gava huomasi heti ja jähmettyi seisomaan intopiukeana (opetettu ettei saa lähteä perään vaikka kuinka tekisi mieli). Silmäkoira huomaa riistat ekana (Ruuti tosin ei huomaa). Meidän noutaja Vahva Vainu taas ei huomannut mitään (olikohan pää pensaassa) mutta sai hajun tuoreista jäljistä. Sitä ennen olin laittanut kiinni ja jäljestettiin 20m kun halusin nähdä miten pysyy hankijäljellä missä harhajälkiä. Pari pyörähdystä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!