Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

6.4.2019

Torstain tokot nurtsilla! Pe ja treenilistaa

TO TOKO @ Konala
Mikä parempaa kuin kevätaurinko lämmittää ja tauko töistä tokotreenien merkeissä. Konalassa Katin ja Trian kanssa. Tehtiin huolella halutut liikkeet läpi. Vähän paremmin olisi voinut suunnitella, mutta paikanpäällä tuli lueteltua Novan treenilistaa ja valittua sieltä asioita. Nova puussa odottaessa välillä vinkui tai nousi maasta, palkkasin kun pysyi maassa (tehdessä ei yhtään).

Nova aloitti: 
- hyppynouto: ekaa kertaa tätä ja aloitettiin paluuhypyn harjoittelusta. Ensin suoraan linjaan, sitten pikkuhiljaa vinompaan. Nyt keskityin koiran sijoittamiseen. Noutokapulan jätin puolimetriä eteen ja käskystä nosti siitä ja hyppäsi umpihypyn. Vinossa missä näin koiran hypyn ohi, kokeili tulla suoraan. Otettiin uusiksi astetta helpompi ja lopussa sujui myös vaikeampi paluu. Vauhtipalkkasin palautukset pallolla, idea oli hypyssä.

- tunnari/oma: ensin oman pitoa, sujui hyvin. Nosto ok. Sitten appari vei lehtien piiloon kapulan. Ehkä vähän taisi nähdä kapulan tai sitten tuuli toi hajun. Toisessa vein itse kapulan paremmin piiloon ja jätin tunnarirasian auki sivuun. Kurkkasi ne ja etsi sitten oman lehtien alta.

- ruutu: ekalla kertaa pidempää, appari näytti ruudun. Juoksi hyvin? Sitten tehtiin lyhyemmältä matkalta paikan hakua. Jätin ruudun sivuun, näytin paikan ja tulin eteen. Jätin koiran ruudun etupuolelle ja näytin oikean paikan ja palasin koiran eteen. Näissä mietti hyvin paikkaa. Tarjosi kyllä monessa etureunaa, mutta vahvistin vasta kun pyörähti taaemmaksi. Ei ollut ihan yhtä takana, kuin mihin haluan (hieman keskikohdan takana), mutta muutamassa kyllä. Näistä namipalkkaa. Ja ruutu tehtiin juoksuttamalla kohti puussa odottavia koiria. Muutama kerta ilman näyttämistä, siinä Nova meinasi mennä kokonaan ruudun läpi.

 Katin ottamat kuvat koirista

Gavan kanssa: 

- ohjattu: merkki oli vino. Yksittäisenä ok, mutta liikkuroinnin ja odotuksen kanssa aina huonompi. Noudot sujui. Tehtiin vasen taas loivempana. Sivulletulo oli ärsyttävän vaikeata, kyttäisi vaan eteenpäin. Ja toki ollaan tehty "lentäviä" aloituksia missä saa seistä. Parasta ettei yrittänyt keskimmäiselle! Vauhtinoutoja ja ainakin yksi eteentuonti, missä palkkasin edestä.

- tunnari: ekassa nappasi väärää, jatkoi nuuskimista ja toi oman. Tuuli oli aika kova. Toisessa heti ekalla oma. Tämä oli nyt toinen tunnari jossa ekassa nostaa väärää.

- kaukot: nämä oli aikas hyviä. Jäin vähän lähemmäs. Ekasta palkkasin seisomaan nousun kestoa. Aloitin tällä kertaa maasta seisomaan ja tokassa maasta istumaan. Ekalla kertaa vaati kaksoiskäskyn istumaan, kun yritti tehdä saman asennon kuin edelliskerralla maasta. Tän jälkeen se sujui.

- eteenmeno: lelu oli viety kohtaan, missä nurtsi laski ojaan. Ekassa virittelin ruudun ja eteen. Lähti suoraan kaartamaan kohti ruutua. Toisessa juoksi 5m suoraan ja kaartoi sitten kohti ruutua. Kolmannessa juoksi vinoon poispäin ruudusta. Käskin korjata suuntaa, joka sujui. Oiskohan neljäs ollut suora, mistä lelu. Vielä yksi onnistunut, missä appari tiputti lelun linjalle. Lelun kanssa Gava meni ruudun keskelle makoilemaan. Se siis check. :D Eteenmenon voisi tehdä myös targetille, siitä taukoa, tosin välillä jää niihin enemmän kiinni...

tauko

- kierto-ohjattu: tötsällä oli turkoosi huppu. Tein kierron ja vauhdista vasemman kapulan nouto. Se oli hyvä! Sen jälkeen mietin istumaan pysäyttämistä, mutta jäi ajatuksen tasolle. Koska yritti pysähtyä ennen lupaa, joten ainakin kolme kertaa peräkkäin kierto, että pyöräytin ympäri mun päädyssä. Kapuloita lähestyessä pää pyöri molempien puolelle. :D Erikseen noudon loppu, jätin seisomaan enemmän aiemmin haetun puolelle. Käskin kuitenkin toiselle kapulalle, ei totellut ja uusi käsky. Poimi kapulat nätisti. Tässäkin oli älyttömän vaikeata tehdä sivulletuloja alussa. Häädin kerran pois ja palkkasin kun teki hyvin. Gava on niin tottunut, että palkataan kun tuijottaa muualle tai juoksee kohteille. Sivulletulolla ei ole hirveästi painoarvoa.

Nova alle 1v

PE TOKO (omatoimi, paitsi tunnari) @ Kilo, pelto ja nurtsi

- eteenmeno, Gavalle: tein nopean ruutukyheälmän. Sitten jätin salaa pallon. Se olikin hyvin sulautuva peltoon (valkoinen naru ja pieni keltainen pallo). En kävellyt koiran juoksulinjoja. Reppu jäi myös huijaamaan väärään linjaan. Eka toisto oli ihan hyvä, juoksi pitkälle ja ehkä 2-3m vinoon. Tuli ohjaustreeniä että löysi pallon. Toisessa heitin pallon kun juoksi eteen, tämä ei tosin lentänyt riittävän pitkälle, joten Gavan piti kääntyä takaisin.

Sitten halusin, että tulee sivulle. On aiemmin harjoiteltu, kun jähmetyn seisomaan niin tullaan sivulle. Mutta ei näköjään ole enään muistissa. Tuijotti aika pitkään eteenmenoa, kävikin sen juoksemassa yksin. Sitten paistatteli päivää, vaikka sanoin vapaa tai Gava. Ruutikin jopa tarjosi aktiivisuutta monta kertaa enemmän ja sai palkkaa istumista tai maahanmenoista. Meni varmaan useampi minuutti kunnes tajusi tulla sivulle, vaihdoin välillä paikkaa. Sitähän ollaan vahvistettu paljon liikkeiden aloituksia, missä bongataan kaikkea muuta enkä ole palkannut sivulletuloa. Gavan kanssa saisi olla myös tarkkana, ettei vahvista passiivisuutta.

Pihalla jatkettiin sivulletulon ideaa, nyt nurtsilla tajusi, ei ollut tosin ruutua tai muita esillä eikä muuta pohjalla. Mutta oli kyllä vaihtelua milloin oli vähän vino. Ainahan ne on ollut kyllä vaikeita ja menee herkästi vinoon, mitäs on sellainen vinttikoiran kapoinen. :D

Kaukot, Nova: takajalat tiilillä. Istu-seiso vaihtoja. Käsimerkistä vaihto koiran läheltä. Sitten luopumisen kautta nami tai suoraan. Jo paremmin pysyi takajalat paikallaan. (Gava taas kyllä tässä osasi tarjota etujalkoja tiilille ja maahan laitetulle tunnarirasialle)

Tunnari, Gava: äiti vei kapulat, nyt sujui heti ekalla oman tuonti. Jes!

Tunnari/oma, Nova: ensin pitoa ja namista luopumista. Aluksi oli hätäinen, mutta alkoi keskittyä. Maasta nosto ok. Sitten piilotin puskan alle oman, hyvin toi.

Luoksarin stoppi, Nova: täydellinen pehmeä hiekka löytyi lähikentältä. Ensin kutsuin kävellessä poispäin, käännyin + käsimerkki ja heitin lelun. Sitten sama, mutta heitin lelun kun lähti jarruttamaan. Takapalkalla teki hyvän stopin, eka kokeilu sillä. Sitten kutsui koiraan päin, käsimerkki ja käsky, pysähtyi muttei lukkojarrutuksella kuten muissa. Viime kerrat on syksyllä, joten nyt pyritään saamaan useampi treeni lukkojarrutuksia, eniten toistoja siihen mitä haluan.

Ruutu, Nova: alusta tällä kertaa, ekassa juoksi ohi. Kun hoksasi alustan, sujui.

Eteenmeno, Gava: aiemmin jätetty pallo oli yhdessä kuopassa. Ihan ok eteenmeno ja tuli vähän ohjausta saada pallolle..


Treenaa Gava (maaliskuusta lähtien)
- tunnari (3)
- eteenmeno (4)
- liikkeiden aloitus (2)
- kaukot erottelu ja kaavan rikkominen (5)
- zeta?
- aktiivisuus ohjaajaa kohtaan (1)
- kierto-ohjattu (5)
- ohjattu (4)

Treenaa Nova (maaliskuusta lähtien)
- hyppykulmat kapulan kanssa (1)
- ruudun paikka, joskus alusta? Alustan kanssa appari voi palkata. (9+)
- stoppi pehmeällä hiekalla (1)
- tunnari (4)
- kaukot, seisomisia (4)
- metallikapula
- ohjattu (1kpl)
- seurauksen suoruus, appari naksuttaa?
- kierto (7)
- jääviä (8+)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!