Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2011.

Uusi "menopeli"

Jouluaaton jälkeen puuhastelin Ruutille uuden takin sadekeleille. Tein siitä mahdollisimman peittävän version ja se sai "raksa"värityksen. Heijastimissa on koristelua, joka ei oikein kuvista näy. kettu äitin kuvaamana su aamuna

Tavoitteiden katsausta

Tavoitteet Tavoitteiden katsaus viime vuodelta Ruutille toko : suurin tavoite on se kisatyöskentely, tahtoisin saada sen TK3. Vasta kun työskentely on kunnossa mennään evl. Saatiin hankittua yksi ykkönen lisää eli 2* VOI1, tosin pientä ääntelyä. Muissa kokeissa myös ääntelyä, mutta hyvää teknistä suoritusta. Ääntely tarvitsee harjoitusta.   agi : Ne kolme nollaa tai ainakin pienempi hyllysaldo. Kontaktien ja hyppytekniikan treenausta. Saatiin nollat ykkösistä ja noustiin alkuvuodesta kakkos luokkaan. Mian koulutus teki suuria ihmeitä. Hankittiin myös hyppäri nolla kakkosista. Joten 2*0 agilityradalta puuttuu kakkosista. Kontaktit paremmissa kuosissa, A:n käännökset vaatii vielä tekemistä. Hyppytekniikkaan ei niin erityisesti keskitytty, mutta rimat on alkanut pysyä paremmin ylhäällä.  pk : jatketaan haku treenejä ja paukkujen totuttamista. Ehkäpä kesällä huvin vuoksi jälkeäkin. Jos paukut kuntoon niin sitten kisoihin. Tottiksen esteet ei toimi vielä, mutta nekin p...

Joulun toivotukset

Hyvää joulua ja kiitos treeniseuraa pitäneille! Tavoitteiden katsauksen voisin naputella myöhemmin..

Ruutin osteopatia

Veinkin tänään Ruutin osteopaatille, päätin että Rasmus menee ensi vuoden puolella. Ruutia hieman jänskätti paikka. Maaria huomasi heti ruutin seisomisesta eroa takajaloissa. Käsittelyssä huomattiin että lonkat oli vähän epätasapainossa. Oikea lonkka on ruutin vahvempi tukijalka, joka ottaa kovemman rasituksen. Ei ollut kuitenkaan kovin paha, mutta erottui kuitenkin. Jaloissa oli ihan hyvät lihakset mutta niitä saa kehittää edelleen, metsässä juoksemisella, lumessa kahlaamista, uimista, ylämäkiä (voisin ottaa avustajan ylös tai sitten jos heittelis lelua ylämäkeen ;). Rasitus heijastui sitten vasempaan olkapäähän, joka oli vähän jumissa. Oikea etujalka ja vasen takajalka oli hyvässä kunnossa. Laittoi miettimään ruokintaa, suositteli raakaruokintaa tai Acanaa. Lisäksi oli kuullut kehuja Joserasta, Eagle holistic, golden eagle (tai sinnepäin) ja joku m:llä alkava. Ruuista joiden koostumus on lähellä luonnonmukaista ruokavaliota. Raakaruokaa voisi syöttää puoletkin, mutta siinä on mui...

Tokoa med Mia & Saila

Käytiin tokoilemassa lähi hiekkakentällä aamulla Mian, Kion & Readyn sekä Sailan, Aidanin ja Sandran kanssa. paikalla makuu : Ruuti halusi katsella mielummin muualle kuin Kion suuntaan. Katselin myös käskyn aikaan ja meni vähän vinoon. Muuten ok. paikalla istuminen : Varmaankin minuutin verran, oli taas aavistuksen vinossa ja katseli poispäin. seurausta : pallon kanssa, harjoiteltiin "palkka-sanaa". Aluksi treeneissä meinasi piipata mutta näissä hiljeni, pari kertaa pidin puhuttelun jos äänteli. Tehtiin myös virettä nostattamalla. ruutu : ruutin lemppari, tehtiin myös suuntakäskyjä. Merkkinä oli puolen litran vesipullo, se kävi hyvin. ohjattu : ruudun puoleinen oikea, meinasi pinkoa aluksi ruutuun. sitten treenattiin lyhyillä matkoilla. Lyhyellä matkalla olisi kokoajan jättänyt merkin tekemättä ja mennyt kapuloille. metsku : haki aika mukavasti sen. kaukot : koitettiin nami jalkojen välissä maahanmenoa, muuten venyi niin pitkäksi. Lisäksi s-m menossa liikutt...

Ruutin aksailut

Tänään teemana oli takaakierrokset. Alkuun oli hyppy kaari + suora ja rengas viistoon, sekä kaksi putkea veti takana. Otin alun niistolla, se oli ainut millä pääsin lähtemään, muilla meni A:lle joka oli 2 hypyn jälkeen. Renkaan jälkeen tuli takaaleikkauksella lenkitystä, oli vaikea ajoittaa renkaan jarrutusta ettei kiellä sieltä. Valssilla se sujui sitten parhaiten. Kepeille annoin hakea itse ja tein jaakotuksen. Meinasi ekalla kertaa mennä liian pitkälle takaisin kun en kertonut kepeille. keppejen jälkeen oli jyrkkä takaakierto, siinä oli oltava tarkkana että vienti riittävän taakse, pieni rytmitys ja vartalon kääntö ja jatkuu. kiersi ensin vain hypyn kun hätäilin. Sitten pystyin lähettää pidemmältä putkeen, oli yksi häiriöhyppy joten oli oltava paikallaan kutsumassa koiraa. Kerkesin just takaakiertoon, mutta meille turvallisempi kisoissa olisi poispäin käännös. Sitten keinu, joka oli ihan hyvä. Lähdössä käskin peruuttamaan tai tekemään kurrea. Vähän meinasi myös tulla ihan hypy...

Koti ja Ruuti posettaa

En ole maininnut mitään heinäkuun muuton jälkeen kodistamme, jossa asun siis luokkakaverini kanssa. Innostuin ottamaan kuvia siitä. Alla bilder ligger här Ruuti pääsi laatikoiden siivouksessa koittamaan laurea huivia. :D Toisaalta toi kaulassa näkyisi heijastinpanta loistavasti! Afgaanistyle. posetusasento 3 (pallokyttäys katsekontakti) Keksin tehdä kesän Pariisi reissun Disneyland tuliaisesta vesikupin makkariin kunnia on ruutin, vielä koira-aiheista itsetehdyt avainauhat, sain ispiksen noutajien helmipillinauhoista lapsuuden muistoja piirretyt vol3 kirpputorilöytöjä, paitsi tuo pullo.. vahaliina äitin tuoma huopaliina Pizza tilaus: "Voisitko ystävällisesti piirtää ketun joka huutaa  Bingo! Terv. Kettutytöt" Ruuti  darkstyle, Ruu shoppaili agilahjakorteilla.. kirppis.. Toinen piti ostaa vain ulkonäön takia :D Tällaista meillä.. Ruutin lempipallot ja pikkupiru ei nyt päässyt kuviin. :/

Ensilumi kuvia

Edellis yönä tuli ensilumi joten sen kunniaksi ekat talvikuvat. Kuvat

Ruuti joulutunnelmissa sekä Kerttu neiti

Innostuin tänään valokuvaamisesta ja päätin vetää sisälle "asetelman". Ruutikin innostui ajatuksesta kun pallo lähti leikkiin mukaan. Lisäksi Kerttu tolleri tuli taas tänään meille tiistaiksi asti hoitoon. ... Ruutin monipuoliset posetusilmeet

Toks toks ja Rasmus

Ensinnäkin en ikinä muistanut laittaa sivuille Rasmuksen synttäreistä, kun tajusin ne myöhässä en päässyt koneelle. Niin tässä sitten meidän 8v herra, yhä lenkillä kysytään onko se pentu tai nuori. :D Tokoiltiin Ruutin kanssa aamulenkillä, otettiin "palkka"- sanan kanssa seurausta, ekalla kertaa meinas inistä sivulla mut sitten tajusi olla hiljaa loppu treenin. Luoksetulossa vapautin pallolle eri puolta mihin oli vähän kääntynyt. Liikkeestä istumisessa varasti ekalla kertaa päin kävellessä pallolle päin. Toisella kertaa pysyi istumassa, tämä oli nyt toinen kerta kun tekee tota takapalkan kanssa -> treeniä. Lisäksi pari kauko siirrosta. Surffaillessa löytyi tämä kuva vuosien takaa: Rasmus & Myy  2009