Bordercollie
BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

28.8.2020

Tunnari hajunilmaisu ja -erottelu videota, kaukoja sekä Tofulle lelun pitoa ja kantamista

PE tunnari hajun ilmaisu sekä erottelu Novalle

Pelkkä oma oli aika helppoja, hyvin hoksasi.

Hajuerotteluna mietti alussa vääriäkin, mutta löysi aina omankin. Loppua kohden alkoi olla varmempi omasta. 

Video lyhyempi yhdistetty video. 

Oman tunnarin hajun ilmaisu, paikka ja ruukku vaihtuu 28.8. Nämä tuntui aika helpoilta, vaikka myös hyviä, saa enimpiä höyryjä pois. Pidempää kosketusta voisi myös treenata. 

Video vain oma yhden alla

Hajuerottelu, valkoisessa oma tunnari ja kahdessa vääriä useampi, valk.ruukun paikka vaihtuu. Näissä mietti välillä väärienkin ruukkua, mutta niistä ei palkkaa. Kun löysi valkoisen ruukun, siitä palkkaa. Loppua kohden parani. :) Näitä tarvitsee vielä paljon lisää. Paristi Nova haukkui, kun yritti ilmaista myös sillä tapaa. En kai tajunnut tarjoilla niitä kapuloita, mitä näytti. ;) 

Video hajuerottelu (myös vääriä ruukun alla)

Vinkkeinä myös tehdä tämä sama uuniritilän kanssa, kaikki sen alapuolella. 
Ja voisin koskea hanskoilla ruukkuihin tai appari. 


Kaukokäskyjä myös Novalle
- kaukot: painonsiirto ja vastustaminen ekassa setissä Novalle. Naksuttelin, kun siirti painoa tai pysyi. Seiso-istu vaihtoja. Huomasin, että tuijottaa vahvasti mun namikättä, vaikka näytin käsimerkit naksutin kädellä.


- kaukot: takapalkkana tuolilla namit, palkat vain sieltä, että piti pysyä paikallaan kun haen palkan. Näin tuli kestoakin asentoihin ja keskittymistä. Näissä alkaa olla jo ideaa ja 1kk aikana on saatu kasvatettua matkaa. 
Yleensäkin on yleensä vaikein työ saada toimimaan ehkä 2m päästä vaihdot puhtaasti, käskyillä ja käsimerkein. Sitten on nopeampi kasvattaa matkaa, kun osaa tekniikan itsenäisesti. Seisomiset aika hyviä, istumisessa vielä tekemistä että saa vähennettyä apuja. 




Tofu läksy 

Lelulla pitoa: Pehmeä narupallo pitkällä varrella. (Retrieving for all occasions-kirja) 

    1. Leiki ja peruuta. 

    2.Peruuta ja vapauta lelua vähän, jos koiralla hyvä ote jatka taistelua. Aluksi sekuntti. 

    3.Lopuksi voit peruuttaa, päästää lelusta irti ja ottaa takaisin kiinni otteen säilyessä samana. Koira haluaa tulla luokse, jotta leikki jatkuu. 

    4.Palkka on lelun voittaminen koiralle. Joskus härnäämme hetken tai aloitetaan alusta. Jos koira ravistaa ja menee maahan, käy ottamassa lelusta kiinni. Seuraavalla kerralla älä anna lelua kokonaan koiralle, pidä vähän lelun päästä kiinni. 

    5.Vaikeutus seisomalla paikallaan. 

Esineen noston naksuttelu: (Retrieving for all occasions-kirja) 

ensin leluilla, lopuksi damilla. Aloitetaan lelulla leikkimisellä ennen kuin naksutellaan ja annetaan nameja. Parantaa otetta ja tekee jutusta hauskempaa. Damin kanssa rauhallisesti. Jos koira ravistaa tai puree damia, palataan lelulla opettamiseen. Sekä opetetaan koiraa kantamaan damia ja seuraamaan ohjaajaa. (Muuallakin bongasin vinkin luovutuksiin, että voisi leikkiä vähän ja sitten pyytää irti)


Tofun treeni, lelun pitoa/tuomista:

 - pihalla taisteltiin ja sitten peruutin. Hyvin seuraa, mutta alkuun ote lelusta oli aika löysä. Löystin lelua, piti otteen ja sitten taisteltiin taas. Välillä löystyi niin, että lelu lähti suusta. Myös sellainen, missä peruutin ja päästin irti. Ekassa taisi ravistaa ja otin kiinni lelusta. Jossakin kantoi ja ehdin napata takaisin lelun. Näitä lisää! 

- sisällä eri lelulla taisteltiin ja peruuttelin. Välillä löystin ja taas vedin lelua. Myös niin, että päästin irti ja otin heti kiinni. Taas oli alkuun löysä ote ja parani loppua kohden. Kauaa ei näitä jaksa tehdä. Selkeästi tämä on vaikeapaa vs kahden lelun leikki, rallattelu ja lelun vaihto. Video:


Novalla oli nyt pe myös tikkien poisto. Hyvin parantunut. Musta rupi vain varpaassa, joka ok. 

Tofu teki lenkillä pitkästä aikaa esineitä, sitten pikku pentuna viimeksi. Ensin apina avaimenperä, n.5m. Vein Tofun nähden ja ekan tiputin maahan näkyvästi. Tallasin n. 3m suikaleen. 2 toistoa hyvin! palautuksessa meinasi rallattaa esineen kanssa, kunnes suostui tuomaan. Vähän taistelin ja sitten vaihdettiin palloon (joka ei ollut aluksi yhtä hauska). Tofu odotti viemisen, ekassa meinasi varastaa ennen lupaa, mutta tuli takaisin. 

Sitten mentiin vähän kauemmaksi n. 10-15m, vein nyt mustan sukan Tofun nähden. Ekassa vähän epävarmuutta lähteä ja irrota. Toisella meni helpommin. 


Tokon viimeistelytreenit ja namitestaus

KE TOKO 

Konalassa nurtseilla tokoharkat aamulla, eka treeni su kisojen jälkeen. Kati & Tria belgi kaverina. :)

Gavalle palasia ja testailtiin, mikä on tilanne ja että meniskö palautteluna ja kenraalina. Gava oli varuillaan jos kuului pienikin kolaus kerrostalon pihalta ja muisti skeitin 500m päästä, kun pälyili siihen suuntaan. 

-paikkaistu reilu 1min. Palkka. Sitten käskin maahan, liikkuri takana ja siitä palkka. 

- kiertohässäkkä: kierrosta palkka. Sitten kierron vasemmalle palkka, muttei G bongannut ja haki kapulan. Toisella kertaa sujui ja tiukka kierto. 

- luoksetulon läpijuoksu Gavaksi kovaa. Jipii, ennätys että kokeen jälkeen ei ennakoinut! Jos sterkasta on huonoa arkuuden voimistuminen niin on Gava myös tasaisempi tokossa. 

- eteen isolle alustalle. Vähän vino ja korjasin alustalle. Siitä palkka. Toka suora. Ruutu oli varjossa missä oli lehdistä epätasainen kuvia maassa. Lenkin kautta ja sivusta lähestyen löytyi. Alustalla Gava seisoo suoraan. Stopista ei. Toisto lelulle ruutuun, hyvin! 

Tauko

- ohjattu: merkille puun kierrosta. Heti palkka. Lähempää merkille hetsaten, siitä oikea kuten kisoissa. Lähti vasemmalle (koiran oikea). Uusiksi merkille. Yritti taas vasemmalle. Kolmannella lenkillä kapula. Nurtsikin lyhyt, ettei ollut siitä. Uusiksi kapuloiden vienti. Ei katsonut ekaa, vain vikan. Ekalla taas kiinni väärässä. Tehtiin kunnes onnistunut. Kolmas kapuloiden vienti niin, että leikin ja näki väärän laitoin. Nyt oli kuitenkin jo auki merkillä ja kuikuili molempia kapuloita ja kuunteli kun sanoin oikea tuo. 

- zeta: ensin namirasia takapalkkana istumisia. No ei alkuun istunut. Sitten kun annoin lisäavut sujui. Useampi toisto. Yksi seuruutus ja liikkurilta "käsky käsky". Sitten otin ekaksi seiso ja samalla sivulla istu, missä aiemmin. Ja takapalkalle. 


Tofun treenissä 

Kati oli lelun kanssa apparina ja jatkettiin pommin varmoja lähtöjä. Nopeita vapautuksia ja parissa seisomisesta. Lopuksi helpot nopeat vapautukset. 


Ke Novan sisätoko:

- kaukot: n 2m maksimi seisomisissa. Osassa unohti pysyä. 

- tunnari seisomisia: vapautin kapuloille 1-2m päästä ja pysäytin seisomaan. Kuuntelua ja malttia.

- tunnari "oma" nenäkosketus/ilmaisu tunnarille, ei suuhun: ekaa kertaa treenattiin uutta tapaa. Pidin jalkaa kapulalla ettei voi nostaa maasta. Vaikein oli palkata lähelle tunnaria. Yllättävän hyvin hoksasi asiaa. 


To Novan pihatoko videolle

tunnari: ensin jalka tunnarin päällä kosketuksia/näyttämistä. Hyvin muistissa. 

Otin jalan pois ja käden mitan päästä koskemisia. Jossakin otti kahdesti suuhun, sitten muisti koskea.

Väärien kasa mukaan. Ensin ryntäsi sinne ja otin takaisin. Oma ruohokasan alla, että näkisi nuuskimista ja saa vähän miettiäkin. Välillä kesti miettiä ja yhdessä kohtaa tarjosi haukkumista ilmaisuna. Vaihdoin oman paikkaa ja naksutin koskemiset. Kokeili myös näyttää vääriä, mutta niistä ei palkkaa. Hyvä että ei nostanut. Hyvältä näytti näin 2 treeniksi. Ilmaisuun vielä kestoa tai ehkä luopumista. 

Saatiin videon perusteella vinkkejä, niistä seuraavassa.

kaukot: seiso-istu kuuri jatkuu. Tajusin, että pelkkä suullinen seiso oli aika hyvä. Nyt ei olla käytetty takapalkkaa, ettei sinkoile jalan kanssa. Mutta käsimerkkejä koittanut vähän näyttää ylempänä ja seisoen (aiemmin kumarassa). Seiso-istu vaikea ilman apua läheltä. Video

______________________________

Testattiin Oscar kissanruokaa, missä 90% lihaa, Kana-possu viljatonta, ei väriaineita ja Kuopiossa valmistettu. Juuri sopiva koko! Ei ollut hinnallakaan pilattu, kun löytyy isoista kaupoista, Hankkijalla Hyvinkäältä ostin, hinta 7-9e ja näytti löytyvän Cittarista myös. Gavan silmät oikein pullistui (kuten nakilla ja juustolla), Tofu nyt tykkää kaikesta. Tauriini lisäravinteena on koirillekin hyvä, sen puute saattoi aiheuttaa jotain sydänsairautta. (Täytyi tarkistaa, että sopiiko koirille.) Pakkauksessa 650g eli juuri hyvä, ei ole pikkupussi eikä liian iso, että ehtii vanheta. Ei ollut muruja, vaikka vähän rosoinen pinta. Kevyttä kuivattua lihaa, menisi vaelluksellekin. Ei tuntunut kädessä rasvaisilta.

Oscarilla on "makkaraakin" joka käyttäytyy aika Naturiksen tavoin, pystyi kuutioida pakkaseen.



26.8.2020

Tofu tuuraamassa ekassa agissa

MA AGILITY
Ma Gava ja Josefina treenasivat haulla rataa. Ensin pätkissä ja sitten 21 estettä. Pari extraa estettä, persjätössä rima, kepeistä jäi vika keppi.. Video (lyhyempi). 


TI AGILITY/taidot lähdöt ja eteenmeno

Ti Tofu tuurasi agitreeneissä isoja. 
Gava reagoi vielä arjessa ääniin herkemmin, kun näki skeitin 16.8 ja pe 21.8 pelkäsi ASTlla ääntä. Ei nyt kuulunut, mutta varmuudeksi G jäi kotiin. Novalla tikkien poisto ehkä pe. Tofun kanssa siis ekat ohjatut treenit, leikkiä ja syömistä. Ei ole tarkoitus alkaa vielä tekemään agilitya, mutta tehtiin nyt valmistelevia taitoja joista on hyötyä muuallakin. Toisella kentällä oli koira aksaamassa ja meidän välissä meni kiva tuttu aussie. Tofu oli nyt ainut koira joka pääsi kentälle. Muuten se on kentällä treenannut odottamista ja tokoa. Tötsän kiertoa voidaan ottaa jossain vaiheessa, sitä tarvii tokossakin. 

Pommin varmat lähdöt: 
1. treenikerta ikinä. Appari hetsaa lelulla. Talutetaan pannasta kauemmas ja ympäri, päästetään heti (odotin että focusoi leluun). Vaikeutettuna pysäytetään ja päästetään. 


Hypylle irtoaminen namirasialle: Namia rasian päälle ja lähetys ensin n. 4m matkalta, lopussa n. 10m. Hyppy ilman rimaa. Vain suoraa lähestymistä. Vein pannasta pyöräyttäen taakse ja "eteen" käskyllä vapautin syömään. Hyvin juoksi aina syömään. Parissa vähän haki katseella purkin kohtaa. Pystyttiin myös siirtämään lopuissa apparia vähän kauemmas ja eri puolille. 

Lyhyt putki: Ensin mietti, sitten namirasia rapisi ja sitten mentiin kiireellä! Seuraavat ei tarvinnut namipurkin ääntä ja meni läpi. Ekoissa kesti hoksata, mistä kuuluu mennä, ohikin olisi nopeata. Lopuksi meni jo äkkiä läpi. 
Tofu pikku pentuna kokeili pariin kertaan putkea, sitten on ollut pitkä tauko ettei tainnut muistaa koko asiaa. 



Lenkillä ti pari metsästä lelun etsimistä n. 8m matkalta. Vein lelun Tofun istuessa ja tiputin sen nähden. 

Nova teki tiistaina kaukoja sisällä. 

23.8.2020

Gavalle toinen EVL1

Pitkästä aikaa mustavalkoiselle kisaamista ja tokossakin kisattu viimeksi keväällä 2019. Vaati aikaa Ruutin poismenosta, josta nyt reilu vuosi ja sterkkakin vuoden alussa. Ennen ei juoksujen takia voinut kisata syksyllä. 

Saatiin hyvissä ajoin peruutuspaikka 23.8 Hyvinkään kokeeseen, tuomarina Susanna Berghäll. Vuoro oli toisena ja liikejärkkä näytti hyvältä. Aiempana vuonna istumisten ennakoinnissa oli ongelmaa ja seisomiset ei meinannut sujua, nyt seisomiset toimii.  

Tein ennen paikkiksia hyvissä ajoin parit kaukojen aloitukset ja liikkeestä seisomisen. Lisäksi paikka istumista niin, että menin aidan kulman taakse, lyhyeksi aikaa. Ennen 2 kehää taas seurauksen sivuaskelia ja peruutusta. 

Paikka istu 10

Paikka makuu 10, Gava vilkaisi liikkuria kun se käveli koirien ohi ja ekan taakse. Mutta omalla vuorolla keskittyi muhun ja nopeasti maahan. Luoksetulo myös hyvä, ehkä ministi vino sivulla.

Kaukot 10: nämä meni nappiin. Ei ole kotonakaan tehnyt näin hyviä ja teinköhän kerran kisamatkalta pari vaihtoa. Aika palkitsevaa, kun tämä liike ollut vaikeimpia. Sivullenousu oli ministi vajaa, jäin liian eteen. 

Zeta 7 : Eka seiso ok, sitten istumisen seisoi. Maahan ok. Hyvä seuraus ja käännökset. Vähän liikaa luotin istumiseen, tarvitsee siinä vähän katsetta ja rytmitystä.. 

Ruutu 10: eteenmenon virittelyssä katsoi vähän eri suuntiin, mutta ehdin kehua suunnan. Laukkasin ympyrään ja seiso. 

Luoksetulo 9: stopit hienot ja vauhti ok. Sivulla vähän vino. Gava harvemmin saanut näin hyvää numeroa luoksetulosta.

Kehässä en nähnyt numeroita, mutta arvelin ettei nollia tullut. Ja toivoin, että riittää ykkösen. 
Yhteensä EVL1, 291p, KP, 2/7sija ja 1-tulos! 



Seuraus 9,5: hyvin, hyvä vire ja tekniikka. Ei ollut liian tiivistä. Peruutus hyvä, vika perusasento siinä vaati muistutuksen. 

Ohjattu 7: merkki hyvä (Gavan tasoinen), sain korjattua oikealle kapulalle. Totteli ohittaa myös keskimmäisen. 

Tunnari 9,5: löytyi nopeasti oikea. Luovutuksessa ministi vinoutta? 

Kierto-ohjattu 9: kierto hyvä, vähän väljä.. Stoppi hyvin. Vasen kapula onnistui (tämä tehtiin onneksi viimeksi treeneissä). Tuli aika lujaa sille ja poimi kapulaa vinottain. Suuntasi silti hypylle, johon otin varalta käsimerkinkin.  Toi eteen vinosti (vähän kesken suoraan sivulle tuomisen opettaminen). 

Video kehä 2

Tässä oli viimeiset 3vk ahkeraa treeniä, onneksi töitä vähemmän ja yksi viikko lomaakin. Kiitos treenikaverit! Gava teki parhaansa ja paremminkin kuin treeneissä. Saa olla tyytyväinen.

Tästä tuli mieleen, että Ruutilla oli yksi yli 290p koe, joka oli huippu. Kaikki meni niin nappiin. Rasmuskin sai joskus kaukoista 10, joka on aina työvoitto. :) Koronasta hyvä puoli, että sai pidempään aikaa kisata vanhoilla säännöillä. 


Tofu oli äitillä yötä ja kisojen ajan hoidossa. 

Treenattiin ekaa kertaa kentällä Tofulle näyttelykävelyä ja juoksua. Juokseminen lyhyissä pätkissä, kun intoutui hyppimään ja puremaan tai laukkaamaan. Palkkasin vain Gavan lähelle maahan, ettei keskity kontaktiin. Seisomista ilman namia ja sen jälkeen nami esiin. Kuten Fan Yu opetti. Ja tavallisella hihnalla kaikki. 

22.8.2020

Lotta Vuorelan agilityssa haastavia linjoja ja kuulumisia

 TI Gava Lotta Vuorelan agilityssa. 

Tehtiin kääntymistä verkolla 1-2 ja tuplawräppiä. 

Kepeillä meni takaaleikkauksella ensin putkeen. 

12-14 ensin kahdella valssilla. Sitten 13 päällejuoksu. Tiputti riman 50cm jos jätin liikaa mutta piti myös ehtiä alta pois. 

Lyhyt suoraputki-loppu oli meille haastava. Ensin ei mennyt kiertoon. Sitten meinasi kiertää kolmannen. Ja sitten mennä ansalle. Gava tähän huutoja vaati. :D kokeilin myös vastakäännöstä 22 hypylle. 

Ke aamuna Gava kävi Josefinan kanssa tekemässä Jennan rataa Haulla. 

Video


Torstaina vapaa, vain paikka istu pellolla. Ja Tofu tehnyt monena päivänä haukkumista 1-3. 

Pe ryhmäpaikkis sisällä. Kaikki istui, menin uunin taakse. 

Nova teki seiso-istu-seiso vaihtoja luopumisella. Harjoiteltiin seisomisen nousuihin että luovuttavan käden etäisyys kasvoi. N. 2m etäisyys lopulta. Osassa liikkui, lopuissa ei. :) 



Pe kentällä Gavalle muutama käännös pituuden kepeillä 2kpl estämässä ja appari. Se-se-se käsky. 

Gava myös pelkäsi pyöräramppeja, joista kuului räminää, potkulauta tai skeitti. Sellaiset tulleet n. 50-100m päähän mutta välissä peltoa ja rampit kuopassa joen lähellä. Räminä kuului kentälle, että itsekin kuuli. Lenkkeillessä kentän reunaa Gava kiskoi paniikinomaisesti niin kauan kun kuului,  vaikka matkaa yli 50m. Enään ei ole agikentälle meno stressivapaata.. 

Tofu odotti Gavan käännöstreenin, ekoissa nousi ja palautin istumaan. Lopuissa pysyi ja palkkasin. 

Tofu teki odottamista korokkeella. Isoin häiriö oli, kun juoksin poispäin. Ekalla lähti, muilla ei. Tajuaa tarjota ilman sanomista, että menee takaisin. Piilossa käyminen myös ok. Kaverin koira oli häiriönä. Paristi vapautus ja leikittiin. Tarjosi heti takaisin korokkeelle. 

Söpö 5.7kk ikälaskurin mukaan 🥰
To käytiin kuvaamassa kanervikossa, niitä tulossa. 

Novan varpaan viiltohaaverista on nyt 1vk. Viikko sitten pe kävi ell tikattavana. Maanantaina punoitti niin haki antibiootit kipulääkkeen lisäksi. Tänään la ei punoita ja näyttää jo paremmalta. Nova ollut minimi liikunnalla ettei liike hankaa, kun on niin varpaiden välissä. 


20.8.2020

Jenna Caloanderin agilitykoulutus Gavan kanssa ja tokot

Maanantaina oli AST:n järkkäämä Jenna Caloanderin koulutus. Gava ollut viimeksi Jennalla kun oli 6kk. Pieni tilannepäivitys alkuun ja mitä haasteita ollut. Sitten radan pariin. Tehtiin kahdessa osassa, oli aika kuuma.

 Alku ok, takaakierto 6 sujui. Ekassa kiersin putkeen ja otin 7 jälkeen vain haltuun. Onnistui niinkin, pointsit Gavalle. Sitten seuraavissa kun vauhtia tuli lisää niin vaikka leijeröin lenkitti, mutta piti ottaa pieni lähetys hypylle 7 ja sitten putken toisella puolen selkä kohti seuraavaa putkea, ottaa kiinni ja siitä päästää putkeen, ei yhtään avata kroppaa kohti lenkitystä (tulihan se niinkin mutta lenkittäen). Otettiin tähän sitten verkko avuksi, kun veti 7 hypyn pitkäksi. 

9 in-in olin alussa itse myöhässä. Sitten ehdin ja tuli nätisti putken ohi. (hypyt 50cm) En huomannutkaan 10 käännöstä (tai lenkitystä) mutta oli aika kalastelua 11 hypylle ja sitten valssista 12 hypylle. Videolta näkee, miksi se tuntui niin kalastelulta. :D 

9 hypyllä wräppiä eli kahdesti siivekkeen ympäripyörimistä. Noissa ollut vain pelkkä suhina tai rytmitys. Kun sik-sik sanalla radalla sekoittaa takaakiertoon out-out, suhina on vaikea joten ajattelin pystyisikö olla se-se-se, (si-si ehkä liian lähellä in-in, tai en tiedä) kaverilla oli joku tse-tse. Multiwräppiin helpottaisi jos on sana eikä vain vippauskäsimerkki. Jenna oli riman kanssa laskeutumispaikan suunnassa ja koputti maata. Kyllähän Marjokin kehotti näitä viime talvena tekemään tai jo edeltävänä kesänä, mutta unohtuneet ja kun ei näyttänyt alkuun että tehoisi mitenkään.. Läksyt on hyviä, kun tuntunut että hinkataan kokoajan samaa eikä kehity mihinkään suuntaan.

Verkkojen sijaan, alkuun matalalla rimalla opettaa, että kahden pituuden sivukepin kanssa voi olla appari joka kopauttaa maata. Pitää kääntyä silloin tiukasti ja ennen reunatolppia. Sitten voi lyhyeltä matkalta vaikeuttaa ja tehdä ihan tiivistä käännöstä ja myöhemmin niin, että vain yksi tolppa on muistuttamassa. Nuo näkyy myös paremmin. Ja niitä löytyy ainakin joka kentältä, ellei pituus ole käytössä tai sitten lainaa. Nämä nyt treeniin niin hyvä tulee. 

- in-in 17 meni aluksi useamman väärinpäin. Piti olla paikallaan ja sitten tehdä reilu rytmitys. 

- takaakierto 18 ja putki 20: ekassa ei mennyt takaakiertoon, sitten ok. Linja syötti väärään putken päähän. Kokeiltiin toista puolta, mutta sieltä ei ehdi niin täytyi vaan lähteä ajoissa takaakierto päällejuoksusta, hyvää treeniä.

- in-in 22 ekalla ansaputkeen. Sitten sujui. :) 

- kepit 23 ekalla kiersi kepin, sitten ok. 

Jenna oli sitä mieltä, että on tosi hieno koira, kun saa nuo tietyt käännökset kuntoon. Ja menee lujaa. Jännä siinä mielessä, ettei ole ihan perinteinen lenkittäjä. Jotkut kääntyy tosi hyvin ja tiukasti, esim takaakierto pyöritykset tai jos oma liike jatkaa käännöksen suuntaan. Ja joissakin valuu. Valumiset on enemmän, ettei koira viitsi tehdä töitä.


—---------


Ma aamuna tokoa Konalassa Sirkku, Kati ja Elli seurana, samalla porukalla. 

Paikka istu: hyvin! Ehkä reilu 1min?

Ruutu ok

Ohjattu ok

Kierto-ohjatussa merkki ok. Toinen kapula varjossa niin olisi hakenut koiran oikean, auringossa olevan.

Gavalla nyt intoa ja vauhtia, kun aamu viileämpi.


Ti paikka istumista agikentän lähellä, palkkailin ja ok. 

Ke pellolla 2min piilopaikkis, äiti ja Tofu häiriönä.

Kaukot ja liik istu ehkä vielä.. 

19.8.2020

Viikonlopun tokoilut: su kimppatokoilu Konalassa

Sunnuntaina tokoiltiin Veeran, Rinnan ja Dot aussietyttöjen kanssa Konalassa hiekkakentällä Vähätuvantiellä. 

Päätin pyöräillä paikalle kärryn, Gavan ja Tofun kanssa. Google maps arvioi n. 22min, mennessä meni 40min. Takaisin tullessa kun otin tarkan ajan lähdöstä lähimetsään 28min, josta olisi ollut vielä 500m kotiin eli n. 35min. Reitin takaisin päätin itse ja navi mukautui, se tuntui kivalta. Menomatkalla oli rakennustyömaita ja kiertoreittejä, metrin kapeaa kävelytietä asutusaluella ja mäki. Kotimatkan ylämäet selvisin pyöräillen, menomatkalla oli liian jyrkät, jotka piti taluttaa. Kärry 18kg, Tofu 12kg ja Gava 14kg, tosin G oli ylämäissä pois vaunusta. 

Su iltana klo 16:30 ja 19 oli aika vilkasta. Gava livisti kärrystä Kilon skeittien kohdalla (jotka tyhjät, mutta kammoaa silti aluetta, roolitaistelijoita oli nurtsilla), ohitti pyörää ja katsoin eka, kuka koira siinä menee noutajatalutin perässä. Nappasin kiinni ja Gava kiskoi sivuun kunnes päästiin alueen ohi. Pistolukkopannassa oli vain toinen lenkki, joten klipsi oli auennut kiskomisella. Tofulla oli valjaissa hihna ja on yleensä tosi nätisti. Autosta tietty Gava ei näe, eikä kuule yhtä hyvin eikä ajeta niin läheltä. En tajunnut kun pähkäilin auto tai pyörä. Takaisin tullessa unohdin tokomerkin, jota käytän kärryn jalkana (pitäisi aina katsoa taakse, ettei jää mitään). Ehdin taluttaa sillan yli ja vähän ulkoiluttaa koiria, kun takaisin tullessa oli skeitti sillan vieressä. Gavalla onneksi noutajatalutin, joka keski paniikkiryntäilyt. Työnsin samalla pyörää ylämäessä, Gava kiskoo joka suuntaan ja Tofu taas meinasi kävellä kokoajan pyörän eteen ja ihmetteli vain tilannetta. Käskin sitten Gavan kärryyn ja pysymään siellä että päästiin eteenpäin mäestä sillan yli (kehä 1 alapuolella). Kotimatkalle muistin Tofun pannan, missä molemmin puolin D-lenkit ja kesti Gavan kiskomiset kärryssä. 


No sitten tokotreeniin. Oli lämmin ilta n.24 astetta. Gava muisti kentän päädyssä olevan leikkipaikan, joka oli tyhjillään, mutta mikä on epäilyttävä. Yleensä Gavan voi jättää vapaana odottamaan, mutta nyt piti laittaa hihnaan kun oli epäilyttävää. Sitten sai myös koniinsä treenikaverilta. 

Tofu aloittikin ja teki Rinnan kanssa samaan aikaan vähän seurausta, luoksetulon, paikallaan pysymistä ja ruudussa kosketusalustaa (opeteltiin läheltä) ja lelulle paristi. 

Tofu teki lopussa Veeralle haukkumista, paristi 1 hau ja kerran 2. Lelu jalan vieressä tai apuna "sano". 


Gava istuminen: tehtiin useampi toisto. Ekoissa jätöissä, kun sanoin odota, meni maahan. Sanoin sitten istu. Ehti mennä maahan ja korjasin. Sitten n. 1min 10sek meni maahan. Korjasin, seuraavalla 1min 40sek meni maahan. Sitten saatiin ehkä noin minuutin paikkis, missä pysyi. Menin kärryn taakse piiloon. Ainakin kokonaisuudessaan pitkä aika, vaikkei pysynt koeaikaa istumassa.. Lopussa tuli häiriökäskyjä maahan, mutta pysyi. 

Liikkuroituna

- zeta: istu, maahan,seiso. Istuminen vaikea, ei ensin istunut. Seisomisessa meinasi istua, mutta tajusi seistä. Ympärikävelyt ok. 

- ohjattu: pohjautui zetan merkkeihin. Oikea haettava varjossa, toisessa päädyssä ruutu. Juoksi kuitenkin linjassa olevalle merkille. Toisella käskyllä noutamaan. Sama toisella kerralla, juoksi kohti toista merkkiä kunnes muisti kapulan. Merkit oli ravia, kun oli niin kuuma. Stanna käskyllä korjasin suoraksi lähempää.

- ruutu: eteenmenon pallon ehkä bongasi, joka hyvä. Oli takapuoli ruutuun, (vasemmalle lähetys) mutta ruutu oli auringossa niin sujui hyvin. Täytyy ottaa myös eteenmenoa "sokkona" tai pelkällä näyttämisellä. Kerran oli alusta, tokalla toistolla sitten ilman apua.

- kaukot: ihan hyviä, olikohan s-i jossa liikkui toinen jalka. 

Viikonlopun tokoilut: la pyöräretki ja videoitakin

 LA TOKO Gava ja Tofu

pyöräilin porukoille ja siinä pohdin mennäkö Vermon suunnille tai missä oli kenttä missä myös varjoa. Tokoreppu oli selässä mukana. Sitten tuli mieleen Mankkaan koulun kenttä ja sinne on pääosin kivasti tasaistakin ja rauhallinen sekä varjoakin. Oltiin juuri klo 12-13 aikaan, milloin oli jo lämmintä. Porukoilta reilu 3km ja koirat kärryssä matkan, 20minuuttia ajoi. Takaisin tullessa Gava juoksi pari pätkää, kävelytin varjoisella hiekkatiellä ja talutin/työnsin yhden mäen ylös (Tofu kyydissä). Tofu pääosin makoili ja palkkasinkin siitä. Gavakin alun jälkeen makoili. Yhteensä n.7,5km kun laskee porukoille menon, oli vähän lämmin jos olisi juoksuttanut pelkästään ja pääsin kovempaa. 

Tofu aloitti: 

kahden lelun leikkiä, sisälti myös lelun kanssa ympyrän juoksua. Tätä hyvä muistutella! 

Ruudussa kosketusalusta kaakeli: palkkasin, liikettä sitä kohti ja koskemista. Sitten myös ruutunauhan ulkopuolelta alustalle menoa. 

Tauon jälkeen

Kosketusalusta: tehtiin isoa mattoa, siihen mahtuikin hyvin molemmat tassut. 

Kapulan vetoa/vastustamista: liikutin kapulaa ja kun vastusti niin palkkasin namilla. Näissä hyviäkin. Sitten pyysin eteen istumaan ja tarjosin kapulaa. Palkkasin nopean suussa käytön. 

Kytkettynä odottamista tuli Tofulle kahden hihnan mitalla, jätin istumaan ja palkkailin. Välillä meni maahan. Tein Gavan kanssa lähellä ja palkkasin väleissä. Sekä niin, että otin Tofun mukaan ja istui vähän sivumpana kahden hitan mitalla. Ei tarvinnut palauttaa paikalleen, mutta paristi nousi seisomaan, jolloin korjasin istumaan. Odotti tosi hienosti, kun oli ennen Gavan vuoroa päässyt jo juoksemaan. Taisi olla ihan hiljaakin eikä vetänyt hihnassa. Idea, että odottaa kuin ns vapaana, hihna on vain koriste. Välillä kun Gava juoksi lelun kanssa, palkkasin Tofua tiheästi ja myös kielsin ettei saa kurotella Gavan palkkoja, kun G:n treeni kesken. (Kotona vie suusta lelut ja veisi nytkin)

Haukkuminen: Tofulle ensin 1 hau ja lelu. 1 hau. 2x hau ja lelu. Sitten 3 hau ja lelu. 


Gavalle myös kaksi kierrosta. Laitoin ruudun ja lelut niin, että Gava oli piilossa.

- eteenmeno: ensin lelulle, tässä pohti ensin kapulakasaa ja merkkiä. Mutta juoksi ohi, mutta hiljempaa. Sitten kaartoi vinoon. Korjaussanalla lähetin sivusuuntaan ja sitten etsi niin löytyi lelu. 

Toinen lelu oli maalien välissä. Olisi halunnut taas juosta maalin eteen ja vinoon. Otin uusiksi, että saataisiin heti suora. Näköjään liian vaikeita sokkona ja kun ei tiennyt yhtään, missä palkka on. Eikä halunnut juosta niin lähelle aitaa. 

Kolmas oli melkein A3 kokoinen kosketusalusta/silikonimatto. Gava halusi mennä sen ohi. Mä kun ajattelin että sen näkee jo kaukaa. Piti muistutella, että sillekin voi pysähtyä. 

Ruutuun lähetys sitten. Mutta lähti vain etsimään leluja. Tai korjasi alustalle. Useamman käskyn jälkeen tajusi kuunnella, että oli puhe ruudusta. Paikka löytyi, kun oli alustakin siellä. Sininen ruutu ämpäreillä, vastapäätä istuinkatosta. 

Tauko

- ruutu toiselta sivulta. Eteenmenossa halusi mennä katsomaan roskaa. Meni vinoon ja korjasin kohti pistettä. Meni vähän takareunasta yli. Palkkasin korjaukset. 

- sivulletulo: Gava nihkeili sivulletuloa ja kun käskin niin tuli vinoon. Käskin pois ja uusiksi. Kun teki kunnolla annoin lelun. Sitten ilme muuttuikin sivulletuloissa ja palkkasin niitä muutaman peräkkäin. 

- ohjattu: Vein kapulat tai kävin kävelemässä vain ympäri. Kun olin palkannut Tofun niin meni maahan, kun olin jättänyt istumaan. Korjasin istumaan ja pidin vielä 2min odottamassa. 

merkkiä ensin muistin "merkki" ja "stanna" käskyt mitä mietin aiemmin, että olisi sille että koira pysähtyy merkille. Tai korjaa asentoa suoraksi. Palkkailin stanna ja kun oli suorassa. Vaati läheltä käsiapua. Saatiin onnistumisia. Sitten kapulan noudossa Gava halusi hakea keskimmäistä tai oikeata. Ei vasenta mitä käskin. Vasen oli eniten varjon puolella. Kun reilusti näytin vasemmalle niin meni lenkin kautta oikein. Ei jotenkin niin läheltä kentän reunaa taas ajatellut, että siellä on mitään. 


Kotona Tofulle: 

- kosketusalusta: naksuttelin alustaan koskemista, 1 tassu käy tai sinne päin. Mutta tarkkana saa olla ettei vahvista makaamista. 


- kapulan vastustaminen: Liikutin kapulaa ja kävelin, kun veti vähän takaisin sanoin jes ja sai namin. 


seuraus, pidon alkeet ja kapulaan tarttuminen

15.8.2020

Viikon tokotreenejä, videopätkiä ja tassuvamma

KE TOKO AST:lla 

Nova

- kaukot takapalkalla: yksittäistä vaihtoa. Keskityttiin seiso-istu-seiso vaihtohin. Heti agi takaakierron jälkeen tai niin, että olin hakenut Tofun ja miettinyt treenin yms. Luopumista alkuun myös, osa suoraan takapalkalle. 

- namista ja lelusta luopuminen sivulla ja seurauksessa: tämä on aika perus alkurutiini treenatessa. Näkee, että on keskittynyt. Tofu odottaa hienosti. :)

- kisamainen 2min: Novan ja Tofun esimerkit: Novalle seuraus, luokse, kaukojen eka nousu. Hyvin meni ja se tekee kyllä tosi kivasti kisoissa kuin treeneissä. Siitä kultakimpale. Vaikka vähemmän sitäkin opettanut. Mutta ehkä jonkin verran suulliset kehut on mukana treeneissä ja tietynlainen koemaisuus, jäykempi kentälle tulo seuraten, liikkuria välillä jne. 

Tofun kanssa huomasin sitten, että miten paljon ollaan vielä kiinni nameissa ja houkuttelussa. Siitä hyvä esimerkki, ettei koira tee mitään tahallaan "väärin", se tekee miten on opetettu. Tofun kanssa täytyy muistaa sosiaalinen palkka, kun muutama toisto tuli, vastasi selkeästi saalisvietillä kun olisi leikkinyt käsillä saalisleikkiä. :D Koira ei mene myös rikki, että kokeilee missä menee osaamisen raja. 


Tofu

- namikäden häivytystä sivulla ja seuratessa: Näitä sai kuvattua omalle videolle, kun yleensä nämä tapahtuu huomaattaan tai pikku vaiheittain. Ensin namikättä sivulle. Kokeilin seläntaakse, se oli vaikeata. Seurauksessa namikäden nostaminen ylös, Tofu piti tosi hienosti paikan. Osa lähtee heti väljenemään, silloin jatkan vähän imutusta ja palkka siitä. 

kentällä olikin aika tarkka avuista eli namikädestä. Vaikka tuohon aikaan ei ollut muuta häiriötä. 

Tofulle kotona pari treeniä 

kosketusalustasta: palkka kun menee kohti tai koskee yhdellä tassulla. 


TO RALLY-TOKO ja toko Gava ja Nova

Marjan vetämät rally-treenit alo radalla. Nova teki loppupäässä (2 kierrosta kaikille) ja tehtiin muutama lämmittelykyltti. Saksalainen täyskäännös oli unohduksissa ja kiersi kyltinkin. Sitten kerran kaatoi sen. Huomasin juuri ennen vuoroa, että Novalla oli takajalassa vähän punaista ja äkkiä katsottua veikkasin että kynsi oli kulunut taas siivon treeneistä. Novaa ei haitannut yhtään tai koko iltana. 

Novan alo rata hihnassa: Ekan kyltin, 360 vasempaan oli vähän nukuksissa, muuten meni hyvin, juosten pujottelukin ok. Juoksun jälkeen istu, kierrä koira. Siinä nousi ekalla kun menin seläntaakse. Eteentulo vähän vino kaikissa (kohti sivulletuloa). Pyörimiset ohjaajan ympäri ok ja spiraali, jonka palkkasin kesken kaiken. Tehtiin vielä pari lähtöön tuloa, jossa palkkasin kontaktin. Sitten sellainen, missä mentiin ekalle kyltille ja siitä palkka. 

Novan haaveri: kotona sitten pesin jalan, tai laitoin vatiin vettä ja siinä. Huomasin sitten vasta, että olikin haaveri kynnen päällä, joka vähän vereslihallakin. Näytti viillolta ja aloin miettiä mikä voisi olla. Desinfioin ja leikkasin vähän karvoja. Nova sai nameja ja antoi katsoa hyvin eikä nuollut jalkaa. Tossu jalkaan, joka lähti yöllä pois. 

Päädyttiin seuraavalle aamupäivälle varaamaan eläinlääkäri aika kun ei uskalla itse katsoa miten syvä haava ja jos vaatii tikkejä. Siellä todettiin, että on n. 1,5cm viiltohaava, joka vaati 2 tikkiä. Nova sai myös kipulääkkeet ja ekaa kertaa elämässään kaulurin.  Oli ekan illan äitin luona ja vielä väsynyt rauhoituksesta. Otin itse terveet ja Nova jäi vanhempien hoitoon. 


Gava teki saman radan, mutta puolenvaihto takaa oli hitaasti kyltillä nro 4. Vähän muistuteltiin tätä ennen oikean puolen seurausta, sieltä eteentuloa. Ei ole tullut kokeiltua oikealla maahanmenoa tai seisomista. 

Seurauksessa pidin käsiapua, mutta välillä ilmankin. Spiraalin tiukin mutka ja pujottelun vikalla törpöllä kiilasi liikaa eteen ja pyörähti vastapäätä. Toistoilla nämä ok. Hyvin käytti myös takapäätä. Vähän on tehty, mutta hyvin muistissa. Lämppänä agilityssa jalkojen alipuolenvaihtoa ja seuraus, että saa mennä aina vaan kerran jalkojen välistä. 


PE Gava kävi Hau:n ulkokentällä treenaamassa Josefinan kanssa. Hienosti meni, vaikka on vähän erilainen ohjattava. :) Video treenistä. Aika kivasti ekoiksi treeneiksi, toki on nähnyt Gavaa, mutta aina eri. Hauska myös itse katsoa ja näkee, mitkä kohdat on omalle koiralle heikkouksia.

Perjantaina Nuuksioon illaksi Gavan ja Henkan kanssa n.6km lenkki ja Gavalle kalastuspaikkoja. Tofu jäi kotiin nukkumaan. 

Agilityvideolla takaakierto verkon kanssa ja tokoa ym

 TI AGILITYTREENIT Anna Heinonen koutsina

Novan agi: Nova teki alun aalle tai ekalla hyvin. Toisella tipahti rima, hyppäsi tosi läheltä ja rima 60cm. Aata seuraavan hypyn takaakiertoon, kun meinasin työntää kädellä hypylle. Kun en huitonut kohti koiraa meni hyvin. Jatkosta kepeille. Tai putkella 10 kielsi, kun en ohjannut niin tarkasti. Kepeillä ekalla tein persjätön aikaisin eikä kestänyt. 

Kokeiluna Novalle treeneissä oli kouluttajalla pallo hihnassa kiinni ja mulla pallo hihnassa. Välillä otti häiriötä mulla olevasta lelusta ja vaihdeltiin alussa kumpi palkkasi. Nova totesi myös, että toinen rapiseva pallo oli kivempi kuin pelkkä köysipallo. Vire oli aika hyvä. 

Agikuvat Lotta Franck, kiitos!

Gavan agi: Gavalla sanoin että teen puomille ja tein 3 estettä. Kun veti 2 hypyn niin pitkäksi. Muistuteltiin haltuunottoa ja tulo syliinkin niistolla. Jatko ok, paitsi alussa meinasi kaahata takaakierto hypyn ohi. Tein aan toiselta puolelta. Persjättö kepeillä sujui ja samoin takaaleikkauskin. 2 peräkkäistä takaakiertoa myös ok. Toinen onnistui myös japsilla, pakkovalssi persjättö.

Kuvat Lotta Franck


TI TOKO kentän hiekkaparkkiksella: 

Gava kaukot: lelu tassujen eteen. Seiso-maahan sai muistutella. Seiso istu ja maahan istu ok. 

Gava eteenmenot ja ruutu: Gava ei nähnyt lelujen vientiä (Nova näki). Hyvin juoksi, yhdellä 2m vino. Korjauksella sujui ja jatkossa. Ruudussa mietti isoja kiviä. Niiden takia jäi aika eteen. Näytin oikean paikan. Lopuksi hyvä. Kutsuin seisomasta kerran seuraamaan, ruudun loppuosan. 

Nova tottis seuraus: Tehtiin kaavio, mutta välillä hidastin, kun Nova luuli pallojen olevan paikallaan. 

Nova ruutu: hyvin haki! Keskikohdille ja vähän reunaan. Mutta selkeästi sisällä ilman alustaa. 



Ke AST:lla mukana Tofu ja Nova (tokot omaan postaukseen)

AGI TAKAAKIERTO Novalle

Novalle takaakierto persjättö: aluksi ratapätkässä meni taakse, mutta ohitti hypyn. Sitten ihmetteli että ei voi mennä kun verkko oli pyöreästi siivekkeen vieressä, etteo hyppää liian läheltä. Kun otin vain takaakierron hoksasi idean. Otettiin pari muutakin takaakiertoa verkolla. 


Kävin kouluttamisen välissä palkkaamassa Tofua kun odotti hiljaa. Mutta kerran sitten piti niin kamalaa mekkalaa häkissä. Nova nätisti vieressä hiljaa, vaikka taisi täristä innosta kun sen puolen kentälle joku tuli treenaamaan. Pääsin yllättämään ja ärähdin käytöksestä, sen jälkeen taisi olla hiljaista. Juoksin sivusta näkymättömistä ja tömäytin häkin seinää. Tähän asti oon palkannut vain hiljaa odottamisesta, mutta välillä intoutuu huutamaan jos joku leikkii leluilla tai tekee jotain vauhdikasta. Mitään näköestettä ei nyt ollut.. 


To 13.8 lähimetsässä mulle haukkuja
- lättänä alusta merkkinä missä haukkua, ensin ihmetteli sitten hoksasi idean. Vaihtelin paikkaa niin sai hakea aina uudestaan.
- alussa 5-10 pätkät
- sitten 32, missä 23 kohdalla tauko ja 28 nuuskaisi ja piti toistaa käsky
- 15 hyvin
- 30 nyt hyvä! Näitä lisää! Ekat 5 haukkuu nopeasti ja sitten rytmitasoittuu. Tuli hiki haukkuessa. Siinäkin mielessä parempi vahvistaa tasaista ja sopivaa rytmiä.. 


Kollaasit, kännykkäotoksia: 

Tofu n. 5kk 

Mökillä lomalla näki 1v lasta, aluksi mörköhaukkua (lapsi tottunut koiriin) ja sitten Tofu antoikin pusua ja nätisti rapsutella. Käytiin Porista tullessa Hämeenlinnan kaupungilla.

Käytiin vikan lomaviikon perjantaina Tofun ja Henkan kanssa junalla ja ratikalla stadissa. Jätskikiskalla ja takaisin. Tofu oli reippaana ja rohkeana mukana. Palkkasin odottamisesta julkisissa ja rauhallisesti menikin. :) 

11.8.2020

Kimppatokoilua Konalassa ja silmätippoja

- Yyteri kuvia täältä lisää


MA TOKO 

Konalassa nurtseilla kimppatokoilut mukana punaiset ja mustat: Elli&Tosca tolleri, minä ja Tofu&Gava sekä musta labbis Loisku & Sirkku sekä Kati & mustat belgit Tria&Twiiti4kk

Gava teki alussa odotellessa 

- kierto-ohjattu: liikkuri vei kapulat. Kiertotötsä oli varjossa ja muut auringossa, mutta sujui hyvin. Kasseja vas takanurkassa häiriönä. Sitten nouto yksittäisenä, oikea hyppy (ohjaajasta katsoen), ekassa otti kapulan ja juoksi hypyn ohi. Toisella muisti. Tämä olikin se puoli missä nollasi kerran kokeissa. 

- tunnari: vähän mietti kapulaa ja vilkaisi että onko niitä kauempana lisää. Toi kuitenkin hyvin oman eikä koskenut vääriin. Jätettiin siihen. Täytyy tehdä vielä, että saadaan varmuutta. Tässä olikin pitkä tauko ellen sitten ottanut mökillä kerran? 

- paikka makuu: alokoiralle Gava oli mukana liikkuroinneissa ja aloitettiin maahan käskytyksillä sivulta. Samoin paikkamakuuta. Kuunteli ja totteli hyvin. 

- evl paikkis: sekoittikin ottaa sitten paikka istumista 2min ja makuuta 1min + luoksetulo. Kun sanoin odota niin painui maahan, vaikka olin viritellyt "istuminen". Sama jos sanoin "istu" lähtiessä. Kun sain yhden onnistumaan niin palkkasin 5m jälkeen. Sitten pysyi varmaan minuutin, kunnes ehti maahan ennen. Korjasin ja vähän aikaa piilossa ja sitten palkkasin. Istumista treenattava! 

Maahan Gava ensin ja hyvin. Luoksetulo myös ok. 

(Tein Gavalle myöhemmin istumista ennen autoon ottamista ja siinäkin eka istu käskyllä maahan, sitten kun istui niin pysyi jonkin aikaa, kunnes meni maahan. )

- zeta: seiso, istu, maahan, Gava yllätti ja teki kaikki oikein! Palkkasin seisomisen ympärikäveltyä. Istumista voisi palkata myös takapalkalle. 

- ruutu: eteenmeno hyvä valmiille lelulle, sahanpurua oli ympyrässä. (Vinkkinä hiekkakentällä vesipullolla merkata kehän reunat! Niin voi olla kokeessa) Ruutu oli vaikea, ei nähnyt sitä alkuun ja korjasi vain eteenmenoa. Kun kutsuin lähemmäs niin sitten onnistui. Vaikka pari koiraa oli jo aiemmin käynyt ruudussa. Piste oli varjossa ja ruutu auringossa, vähän kohti aurinkoa. (Tria konkarilta sujui)

- ohjattu: eka merkki vino, menin lähemmäs korjaamaan. Merkki niin, että olin lähellä, meni suoraksi - palkka. Sitten käskin kiertämään takana puun ja siitä merkille, hieno suora merkki jes! Eikä tarvinnut nyt alustaakaan. Alkuvuodesta näitä ei saanut millään suoraksi kuin alustalla. 

Treenaa G

- vesipullolla pisteen reunat, ruutuun meno

Huomasin, että Gavan evl1 maaliskuulta olikin vuosikertaa 2019. 

Tokokuvat: Kati


Tofun treeni: 

- Tofu pääsi paikka istumaan kaverin kanssa. Pidettiin turvaväliä niin, että jos hihnalla ryntää kohti niin ei ylety. :D Kerran Tofu yritti karata kohti, muuten keskittyi tosi hyvin. Palkkasin ensin sivulla odottamista. Sitten paikalla istumista hihnan mitalla. 

- Kokeiltiin myös Tofulle maahanmenoa, jossa palkkasin jatkuvasti, käännyin eteen ja takaisin sivulle. Näköjään sekin sujui suht hyvin, koska on tehty maahan rauhoittumista. 

Kotona Tofulle

- kosketusalustaa: naksuttimen kanssa, saatiin yhtä tassua siihen. Yhdessä meni maahan ja sitten sain olla tarkkana, että palkkaan seisomista. 

Treenaa Tofu

-paikallaan pysymiseen kestoa ja eripaikoissa.
-Seurauksessa ja sivulletuloissa yleensä nami vasemassa kädessä.
-Naksutellen, missä naksaus ja nami sitten vasta? Enemmän viivettä namin tyrkyttämiseen. Myös suullinen kehu ja sitten vasta nami/lelu.
- pilli istumisia


MA eläinlääkäri, sain aamulla varattua ajan Tofulle. 

Silmä rähmi la illalla ja su tuli keltaista. Tänään aamulla oli sitten turvotusta ja mennyt pahempaan suuntaan 1 päivän huuhtelujen jälkeen. Laitoin silmähuuhdetta, mutta jälkikäteen tajusin että edelliskerralla taisin laittaa Bebanthen Eye tippoja (aiemmin selvitty ilman käyntiä). Sain onneksi ajan samalle päivälle Mevettiin.

Ei haavaumia. Vilkkuluomen alta löytyi pentujen silmätulehduksille tyypillisiä rakkuloita. Lääkkeeksi tipat, missä on kortisonia 2x päivässä, 2vk ajaksi. Jos ei auta niin Bebanthen eye tippoja tai uusi kuuri. Yksi mahdollisuus myös puhkaista rakot rauhoituksessa. 

Päivitystä: lääke tepsi jo ekassa päivässä. 2 päivää jälkeen näyttää jo terveeltä, mutta jatketaan kuuri loppuun. 

Nova kisasi taas viikonloppuna mejässä Keuruulla tollerikisoissa. Ei sujunut tälläkertaa, 2 ekaa makausta ok, jonka jälkeen ei löytänyt jälkeä. Epäilyksenä nenäpunkki tai muu mikä haittasi. Oli toki hellekin. Metsäautotien ylitys oli vaikea. Lääkkeet tilauksessa kolmikolle varalta. Gava ja Tofu nyt ollut pidempään omissa menoissaan eikä kukaan oireile. 

Voi0 siis tuloksena. 


9.8.2020

Tokoputkea ja Niinun hallilla agi+toko G&T

LA toko Kilossa Gava ja Tofu treenaa: 

Aamulla vielä rauhallista ja helteistä tulossa. Menin nurtseille jotka leikattu, mutta Gavan inhoamien miniskeittiramppien suunnalle. N. 50m sinne matkaa, kun jäätiin toiseen päähän, oli vähän varjoakin.

Eteenmenot 3kpl: eka hyvä, Tofu 2 remmimitan päässä odottamassa, ekassa karkasi ja korjasin. Eteenmenoista eka hyvä. Tokaan korjaus. Vika hyvä.

Ruutu: eteen hieno, yritti ekalla käskyllä mennä eteen. Toisella ruutuun. Ruudussa alusta, ekalla oikein. Tokassa otin alustan pois ja ok. Ekassa meni maahan, sitten stopit toimi. 

Tofun ruutu 4m ja 7m. 
Tofun odottamista palkkailin. 
Aamulla ja eilen Tofulle istu-maahan kaukoja pompuilla.

Haukkumista: Kotona Tofu kokeili "sano" käskyä ja lelu oli alhaalla. Sanoi hau ja leikittiin. Lopussa 2x hau pikku tauolla ja leikkiä. :) Empä muista tätä lenkillä!

Käsikosketus ja damin nosto: ensin käsikosketusta niin että seisoin ja pyysin kumarrellen koskemaan käteen mun vasemmalla puolella ja edessä.
Sitten istumista ja dami maahan. Luvalla noutamaan, haki metrin päästä ja sain muutaman käteen asti. Ekalla toistolla jopa taisi onnistua. Täytyy myös jättää yhteenkin hyvään jos sujuu! 

(Yyterin poppoo ke: Gava, Miina sisko, Tofu, Maire äiti, Harmi ja Paavo)

SU Niinun hallilla tekniikkakentällä sopivasti hellepäivänä treenit. 

Agilitya rajattomalla ajalla, kun oli niin vähän osallistujia. Kuitenkin aika tavallisen aikaa jaksoi, kun Gava teki täysiä eikä jaksanut niin pitkää. Oli aika hullulla vireellä taas tekemässä ja piti ottaa pätkiä ja testata kuuntelua. 
- Kepeille parista suuntaa vaikeat kulmat, joissa riitti treenattavaa. Vähän liikehäiriötä myös ja päin seinää pujottelu sivuttaisetäisyydellä. 
- Lähdöissä jos jätän istumaan niin on ok. Mutta nopeampana lähtönä on ollut seisomaan jättäminen, joissa hiippailee. Nyt oli aikaa vähän puuttua niihin ja kutsua kun pysyi hyvin. Alkanut lipsua aika hiippailuun. 
- in-in kohdat sujui (loivat)
- puomi ja hyppyjä muuten
- takaakierroissa oli muistuteltavaa, kokeilin myös takaakierto persjättöä
- taaskaan kuten joka treenissä ei törmäilyltä vältetty, hyppäsi päin rimaa takaakierrossa ja juoksi puomille huonossa kulmassa ja hyppäsi sieltä alas. 

Häkkitreeniä: Gava oli lopussa niin oli aikaa tehdä Tofulle häkissä oloa. Haettiin autosta tuttu viltti ja oli metallihäkissä. Ensin sai tarjota sisäänmenoa. Gavan kanssa samassa häkissä. Menin aluksi lähelle, sitten niin että olin piilossa katsomassa agilitya. Tuolta ei nähnyt radalle. Palkkasin makaamista häkissä. Välillä haukkui, mutta oli myös hiljaakin. Palasin, kun oli hiljaa. Myös häkissä odottamista niin, että avaan oven. Ja pääsi ulos leikkimään ja takaisin häkkiin. Tai käymään pihalla ja takaisin. Tokon jälkeen sai myös mennä osaksi aikaa häkkiin. 


SU TOKOA Niinun hallilla, kun aikaa jäi yli

Gavalle
- kierto-ohjattu: Ei bongannut tötsää vaikka luulin, että katsoo sinne. Juoksi numerolapuille, jotka agiradan numeroita maassa. Tötsä oli oikeasti vähän vinossa linjassa ja oli siinä kaksi putkeakin ja kepit reunoilla. Pysäytin seisomaan ja lisäkäskyllä käsimerkin kera sain ohjattua kiertoon. Teki saman uusiksi ja myös niin, että oli juoksemassa kohtaan, kunnes koukkasi ja korjasi suunnan kiertoon. 
Liikkuri laittoi kapulat ja ihan ekassa meinasi poimia ne molemmilta puolilta. Palkkasin kierron vauhdista. Kerran jätin seisomaan lähemmäksi kierto tötsää, käskin "kierrä", istumaan stoppi ja vasemman noudon. Sujui hyvin! 

- ruutu: eteenmeno ensin lelu, seinän vieressä. Juoksi hyvin seinän viertä ja jessillä lelu. Tauon jälkeen eteen tyhjään ja ruutuun. Sujui ja hyvä paikka ruudussa! Huusin jes heti kun oli oikeassa kohtaa. 

- ohjattu: merkki vähän vino, mutta palkkasin koska sujui liikkuroinnin jälkeen. Seuraavissa hetsasin merkille. Vinoja oli edelleen, läheltä sain korjattua asentoa, muuten ajatteli vain kapuloita. 
Ensin vasen, joka hyvin (keskellä hallia). Sitten oikea, joka oli vaikea koska oli nurkassa ja kepit sillä reunalla. Tämä vaati toistoja, mutta sujui silloin, kun olin juuri vienyt sen kapulan. 

- luoksetulo: läpijuoksu ravilla, sitten ok. Muistin jättää kerran maahan ennen jättämistä. Sitten stopilla, joka hyvä. Kutsuin jatkamaan ja palkkasin. Sitten läpijuoksuja 2kpl. Eka hidas, toinen parempi mutta tuli tasaista vauhtia. 

Gavalle läksyjä:  
- kierto-ohjatun kierron vahvistamista ja oikea hyppy (ohjaajasta). 
- Merkin paikkaa ja liikkuroituna ohjattua. 
- Tunnari ja kaukot treeniin myös ja jäävät (zeta).
- kisatreeni

Tofulle
Ekaksi odotti, kun kasasin ruutua. Toinen koira teki tunnaria (tai treenasi noutoina pitoa) ja paristi hihnassa yritti karata, mutta sitten pysyi. Ja odotti myös toisessa kohtaa, kun kannoin tokohypyn kauemmas. 

videolle (tulossa)
- sivulletulo ja seuraus sekä paikallaan käännökset, 2 askeleen seurauksia. 
- kapulan nostoa
- ruutuun meno (ekalla lelulla lähti kaverin lapinkoiraa moikkaamaan), muut hyvin ja annoin lelun tuonnista namia, kun meinasi rallattaa
- kaukojen istu-maahan vaihtoja

Hyvin Tofu teki uudessa paikkaa! 

Tokokoe paikka kyllä nostaa aina treenimotivaatiota! :D 

8.8.2020

Forsselin tokokoulutus tolleripojille ja loppuviikon reissailua

Ti 4.8 Marianne Forsselin tokokoulutuksessa Heurekan nurtsilla

Vähän sateista muttei se koiria haitannut. 

Paikkamakuu: otettiin kimpassa paikkis. Otin Novalle voittajan piilomakuuta. Ekalla olin vähemmän aikaa puun takana. Toisella kerralla vähän pidempään, siinä vaihettiin järkkää ja kun oli tollerityttö vieressä alkoi lopussa nuuskia kohti. Kävin korjaamassa asentoa ja tsemppasi. Takaa kävely ok. Ja alut. Palkattiin vielä kontaktia, kun liikkuri käskyttää edessä. Hyvää treeniä. 


Novan vuoro heti putkeen. 

Kaukot: näytin meidän kaukoja läheltä. Ensin ilman namia meinasi liikkua joka suuntaan. Sitten kun otin namin luovuttavaksi alkoi sujua. Seiso-istu ei ole yhtä hyvä, siihen myös kaksi kättä niin menee tasaisemmin. 
Uutena otettiin luopumiskäden häivittämiseksi takapalkaksi nami. Aluksi niin että yksi nami luovuttua ja sitten näytin kummalta puolelta kääntyy takapalkalle. Tämä hyvä lisäys, koska Ruuti ainakin ennakoi takapalkkaa ja teki joskus vinoja vaihtoja. Sai päättää silloin itse kääntymisen suunnan. Lopuksi 2 vaihtoa ja sitten nami luopumisen jälkeen ja takapalkka. 

Tunnari:
Omat kasassa ja piilotin väärän ruohon alle. Lähti nuuskimaan muita hajuja ensin. Täytyi lähettää uusiksi. Sitten meinasi napata väärää ja pyysin irroittamaan. Sitten syöksyi kapuloille ja otettiin niin, ett pysäytän seisomaan ennen kapuloita. Tehtiin useampi toisto, missä Marianne piilotti kapulan ja sanoin Novalle kuiskaten ja näyttäen aluetta missä oma oli metrin päässä vääristä. Nova ehti ehkä kolmesti nostaa väärää, mutta loppuun saatiin onnistuneetkin. 
- oman ajatusta paremmaksi
- enemmän vääriä, kunnon kasa eikä jämät 5kpl..
- kun osaa hyvin voi laittaa vaikka nameja häiriöksi, mitä ei saa syödä
- pohdin myös käskyä, pitäisikö tässä vaiheessa alkaa käyttää "oma", Ruutilla oli oma, Gavalla vain "etsi", muista en muista.. 
- jossakin Nova mietti, että viekö tunnarin kouluttajalle tai ohjaajalle. :D 
- pidemmällä matkalla tunnarin palautusta

Novan kanssa vielä nopeasti hyppy namikulholle ja kerran hyppynoutona hyvin. 

Tofun kanssa 
- odottamista: aluksi liikutti tassuja kun nami jäi koiran puoleiseen käteen. Sitten hyviä n.3-7m. Myös läheltä niin että Marianne käveli ohi. 
- ruutu: ekaa kertaa. Kahdesti niin että Marianne laittoi lelun ja Tofu sai juosta lelulle. 


Gava tokoili myös ennen treenien alkua. Sain sille koepaikan 29.8. Niin täytyy treenatakin. 
- eteenmenot 3kpl: lelut jätetty pusikon reunalle. Eka meinasi oikaista ruutuun. Sitten juoksi 5m vinoon. Korjasin lelulle. Toinen vähän vino taas. Kolmas sujui jo. 
- ruutuun: eteen, stoppi ja ruutuun. Juoksi eteen. Vasta jollakin käskyllä meni kohti ruutua. Mutta ei tajunnut ruutua vaan meni läpi ja sen taakse. Lähempää erikseen ja stoppasin. Näin kolmannella oikein, ei ollut alustaa. Saatiin sitten sujumaan koko liikekin ruutuun menoon asti. 
- kierto: ruutu oli vähän kiven takana häiriönä. Juoksi hyppyjen ja kapuloiden välistä, mutta sinne ruutuun. En muista ehdinkö korjata ennen treenien alkua. 

G:n kanssa muistuteltavaa siis riittää. :D

Keskiviikkona ajeltiin Poriin ja illalla treffattiin Yyterissä Ninniä ja Tofun äitiä Mairea, sisko Miinaa sekä Paavo pappaa ja Harmi tyttöä.
Tofu ehti sitä ennen juosta matalalla puolella meressä. Sitten istuivat ja heitin lelun. Ekassa yritti karata perään. Sitten kesti. Sai noutaa kahdesti ja Gava odotti. Yksin hakiessaan meni rauhassa ja ravaili takaisin. Käteen tuonti vaikeata ja itsellä vaikeutti kun kamerakin roikkui kaulalla. 
Kuva: Tofu, sisko Miina ja äiti Maire 

6 koiraa tuli hyvin toimeen, Tofu muisti siskon ja keskittyi sen kanssa leikkimään. Tai yritti vielä äitiltä lelun tai kepin. Äitin suuhun päätyy yleensä kaikki noudettava kellä tahansa se olisi ollut aiemmin, aika samaa Tofulla. :D Tofun turkki ei ollut yhtä pehmeä kuin äiskällä, hyvä niin. Vaikka laikkuutta ja kiharaa löytyy vähän kaikilta sekä kreppikiharaa korvista. 

Lähtiessä tuli poni rannalle. Ehdin napata koirat kiinni. Tofu haukkui mörköhaukkua ja poni oli epäilyttävä! Odoteltiin kunnes rauhoittui.

Aiemmin kaupoilla pari lasta halusi rapsuttaa Tofua, pieni epäröinti ja sitten Tofu antoi pusujakin. :)

To Hämeenlinnan keskustassa piipahdus ja Hankkija kauppaan koirat pääsi mukaan. 

Perjantaina käytiin Helsingin keskustassa junalla ja ratikalla, meren rannalta hakemassa jäätelöt. Rohkeasti meni!


TOKO
Pe iltana tokoa lenkin ohessa Gavalle
3 eteenmenoa leluille. Nurtsi oli suht pitkä ja lelu ei näkynyt. Ekassa otti hajua viereisestä. Korjasin lelulle. Toka ok. Kolmas vino ja korjasin. 
Tyhjään eteen hienosti. Hyvin lähti siniseen ruutuun, mutta juoksi yhden törpön taakse ja sitten korjasi ulos ruudusta. Ekalla meni myös maahan "ruutuun". Sanoin ylös ja korjasi. Piti näyttää oikea sijainti niin sujui. Sama vielä uusiksi eri suunnasta, taas piti näyttää.

Tofu oli mulla kädessä hihnassa, osassa käskin odottamaan ja joko pysyi tai ei. Ja vietiin Tofun kanssa lelut. 
Tofulle pari ruutua: vietiin lelu ja lähetin 4m päästä, ruoho oli korkeata, hetken mietti mitä mä sanoin mutta sitten lähti suoraan etsimään lelua. 

5.8.2020

Mejäkoe jäljenteko la ja ohjaus&opastus su

Ajattelin avata mejäkokeita, nyt takana 1 koe katsomassa&purkamassa, 1 ohjaten koiraa (äiti opasti ja teki jäljet) ja 1 tehden jäljen, ohjaten koiraa ja opastaen. Täällä ekan kokeen koepäivästä sekä kuva maastokartasta. 

Mejäkokeissa on yleensä, on jäljen teko lauantaina tai edellisenä päivänä. Joissakin kokeissa puolet kalliimmalla maksulla voi sisältää valmis jäljen, siitä mainitaan erikseen. Molemmissa päivissä menee aikalailla koko päivä. Aloitus ollut klo 8/9 ja kestää n. 16-19 asti. Maksuissa vaihtelua ennakkoon tai jälkeen. Pdf lomake täytetään joka ilmoittautumisesta ja lähetetään sähköpostilla ilmon alkaessa. Meja.fi tietoa lajista. Luokkia on kaksi: avoin luokka, vaaditaan 2kpl 1-tuloksia luokkanousuun (ei yhtään hukkaa). Voittajaluokassa kolme ykköstulosta niin valioituu, mikäli on näyttelytulos.

Lomakkeelle voi ruksittaa "tarvitsee kokeneen parin", jolloin saa pariksi kokeneen joka auttaa. Meillä oli kokenutta kisaajaa tai tuomaria. On noissa niin paljon muistettavaa, uudet maastot ym niin hyvä saada tukea ja oppeja. Laskin myös, että oli n.5km päivä umpimetsässä kävelyä vain koejälkien pituudesta + sitten kaikki muu.

Kisakirje tulee sähköpostiin. La jäljentekopäivänä ohjeistukset. Majalta otetaan mukaan veripullo, sieni kasteltuna vedellä, ohjeet, merkit (myös omia voi käyttää jos on, esim puiset pyykkipojat oranssi-ruskea/vihreä, pieniä ja isoja, tolleriyhdistyksen pahviset, jotka lakattava). 
Kotoa tuodaan kompassi (ei saa säilyttää puhelimen, metallien/magneettien lähellä) ja kynä. Ja jos löytyy puhelimesta Maastokartat- sovellus 
(Androidilla oli 4.99e reitin nauhotus, maksuttomanakin ok) tai erillinen gps laite, meillä Garmin eTrex 20. 

Lauantaina saa mukaan paperikartan kisajärjestäjältä, jossa maastokarttana jäljen sijainti (piirrettynä kartan päälle ja sisältäen kulmat). Voi olla myös toinen laajempi kartta kisapaikalla, missä näkyy missä mikin jälki on. Tallensin Google Mapsiin ne sijainnit sekä maastokarttoihin. Näissä kisoissa kartta oli mustavalkoinen, netin kautta löytyi vielä tarkempi. Järjestäjä oli käynyt laittamassa laminoidut numerolaput jälkien kohdille, mutta toisella jäljellä siirrettiin vähän lappua oikeampaan kohtaan. 

Maastokartasta luettiin jäljen sijainti, suhteessa ojiin, korkeuskäyriin yms. Kännykän maastokartoista pystyi myös verrata sijaintia. Sääntöjen mukaan jäljen oltava väh 60m tiestä. 
Ensimmäisellä kierroksella suunnistetaan ja merkataan jäljen sijainti, toisella sitten veretetään ja fiksataan merkit piilomerkeiksi. Vältetään merkatessa ylimääräistä liikkumista jälkimaastossa, eri asia jos joutuu vähän korjaamaan suuntaa. Merkkaus niin, että opas näkee missä jälki menee mutta koiranohjaaja ei niin selkeästi. Tietyissä kohdissa pystyi olla vähän tiheämmin (esim risukot), tärkeä kuitenkin että tietää missä jälki menee. Ja jos saa laitettua merkit niin, ettei ne näy heti jäljen suunnasta. On myös merkkejä, joista toinen puoli on näkyvämpi. Kun jälki on ajattu se puretaan takakautta eli väärinpäin, jolloin piilomerkit näkyy paremmin. 

Jäljentekoparina oli tuomari, joka sanoi että laittaa yleensä n. 200-300 merkkiä (pieniä sellaisia), kulmat ja makaukset merkataan ennakkomerkeillä ja yleensä makaus ja kulmat myös. Makauksen paikka oli hyvä katsoa niin, että se on hyvin nähtävissä kauempaa. Makaus on 30x30cm pyöreä jalalla kaivettu "kuoppa", sorkkaeläimillä on tapana tehdä tuollaisia missä makoilevat. Jos eläin olisi haavoittunut niin tällaisella kohdalla olisi enemmän hajua ja verta. Kokeen jälkeen, nämä kohdat peitetään, joten kannattaa siirtää esim sammaleet takareunaan ja sitten työntää takaisin. Ei potkita maata ympäriinsä. 

Kartasta otettiin alkuun kompassilla suunta, kompassin pitkän sivun ja nuolen mukaisesti. Sitten pohjoinen siirretään kartan yläreunaa kohti tai pohjoisviivojen mukaisesti. Sen jälkeen vähennetään  eranto: magneettikentän vaihtelu, virhearvo, joka voi olla esim kilometrin matkalla 100m. Kun ottaa kompassilla suunnan, ei kelloa tai muuta sitä haittaavaa lähellä. Tukee käden vartaloa vasten ja sinne minne napa osoittaa mennään. Katso kiintopiste maastosta. Ja kun saavuttaa kiintopisteen, valitsee uuden. Jos ajautuisi vinoon tai kiertää jotain niin pitäisi korjata suuntaa tai katsoa kartasta uusiksi suunta. 
Gps laitteelta saa myös viivan tai oikean pisteen, mutta kompassin kanssa kulkeminen on suorinta. Vaikka löytyy niistäkin jonkinlainen kompassi sekä puhelimesta. Matkalla tarkistettiin välillä omaa sijaintia suhteessa maastonmuotoihin ja kulmien paikat piti suhteuttaa karttaan tai laskea matkoina. 

Youtubessa kompassin käytöstä perusteet + eranto sekä maastossa käytännössä

Jäljen merkkaus: Samalla kun kompassia käytti ja meni eteenpäin niin yksi merkkasi jäljen kulkua. Niin että verettäessä nähdään, mitä oli missä. Opeteltiin myös rusettisolmun teko, joka nopeuttaa nauhojen pois ottamista. Yksisilmuinen rusetti. Osa merkeistä sai jäädä tai lyhennettiin. Ja jos oli omia merkkejä niin pystyi käyttää esim pyykkipoikia tai pahvimerkkejä. Merkattiin myös kulmat ja makaukset. N. 10-20m ennen makausta&kulmaa sininen tai sini-punaiset. Ja kulmassa sininen. Nämä vähän vaihtelee, kunhan itse tietää milloin makaus lähestyy, kulma tai voittajassa katkokulma. Muiden kanssa merkattu makauksen kohta sini-punaisella. Makausta ei saa laittaa puihin kiinni (blokkaa tuulta ja hajua), mieluiten hieman avara ja näkyvä paikka, tuomari näkee myös arvostella. 

Jäljen veretys: Kartan kanssa tuli ohjeet koemitoista ja muistettavista säännöistä. Verta oli n. 300ml eli 1/3. Sieni tulee viimeisenä eli kaikki ihmiset sitä ennen. Tähän riitti 2hlö, toinen laittaa piilomerkit ja opas vetää sientä. Sieni kasteltu ja naru kiinni. Painoi kepillä reunaa ja kaatoi verta, sitten toiseen puoleen sama. Keppi jätetään makaukselle. Sientä töpötellään makauksessa (kuten kaikissa). Lähtöön puolet pullosta. Sitten lopuille makauksille samassa suhteessa. Ojissa varoo ettei sieni osu veteen. Ja makauksilla aina itse puhtaalla puolella. Toinen (kokeneempi) laski etäisyyksiä, jalkapareina, itselle oli vaikea muistaa ulkoa mittoja. Jokainen suora osuus laskettiin erikseen ja makauksen kohdasta taas eteenpäin. 
Se kuka verettää niin opastaa jäljen. Täytyy osata ohjata tuomari jäljelle, ei korona aikaan tuomari tulee kisaajan kyydillä, nyt kulkivat omilla autoillaan. Muista jäljen numero. Veretyksen alkuaika merkitään ylös, paperiin ja yleensä keskuspaikalle. 


Koepäivänä: 

Kokoonnutaan keskuspaikalla, ilmoittautuminen n. 30min ennen ja tasalta kokeen alkupuheet ja aloitus. Ylituomari ja vastaava koetoimitsija kertoo yleistä ja ohjeita. Sen jälkeen suoritetaan arvonta (tähän vaikea tottua, kun muissa lajeissa on jo etukäteen tiedossa järjestys), jäljet on jaoteltu tuomariryhmiin. Yhdessä kisassa se näkyi maastokartasta, viimeksi selvisi vasta arvonnassa. Tuomarin mainuttua sanottiin mitkä jälkinumerot kuuluu ryhmään, sitten nimen ja koiran sanottua arvottiin numero. Sen saatua ilmoittautuu myös opas. Kannatti olla kynän kanssa valmiina ja merkata ylös tuomari ja arvottu jälkinumero. Merkitsin myös muillekin, että pysyi kartalla missä numeroissa mennään. Osallistujista sai listauksen/taulukon paikalla (joka kokeessa).

Kun jäljet on arvottu ryhmän ensimmäinen opas saa sorkan ja veripullon. Muut ottaa puhtaan pussin (korona aikana?). Myöhemmin seuraavan jäljen opas on vastassa jäljen lopussa ja vaihtavat opasta. Seuraavalle jäljelle viedään sorkka loppuun ja pienennetään mahd vähän merkkejä lopusta ettei koirakko näe niitä. Varsinkin kaadon kohdalta piiloon. 

Ensimmäisenä vuorossa on ampuminen, isommissa kokeissa se oli kahdessa ryhmässä ja ilmoittivat ketkä tuomariryhmät menee ensin. Koirat viedään kiinni puuhun liinasta, jossa on n. 2m liikkumavaraa. Tuomarin luvalla jätetään koirat ilman käskyä ja mennään samaan riviin, itsellä kädet korvilla, ampumisen jälkeen saa hakea koiran. Koira saa kiskoa tai haukkua, pieni reagointikin ok. Kaikki läpäisi testin, Nova ei hätkähtänytkään, innoissaan jatkoi matkaa kun hain sieltä. (vire nousee) 

Jäljissä menee n. 1h/koirakko. Sääntöjen mukaan aikaa 45min. Lähdössä aikaa 3min. Ekan 10m merkille asti saa viedä vaikka pannasta tai valjaista, pitäen koiran oikealla jäljellä. Alussa sanoa "jälki". Sitten pitää jäädä 6m päähän. Liinan annetaan olla pitkällä, mutta voi ottaa tilapäisesti lähempää tai päästää hihnasta ja ottaa toiselta puolen puuta kiinni tms. Koira ei saa kuitenkaan karata. Äänetön suoritus tavoitteena, vaikka avossa (eka luokka) voi vähän kannustaa. Yleensä avoimen koirat menee alussa. Koiraa pitää vähän jarrutella tai mennä tuomarille sopivaan tahtiin. Jos koira eksyy jäljeltä tai lähtee riistan perään, saa kerran sanoa jotain. Jos ei palaa jäljelle riittävän nopeasti niin lasketaan hukaksi ja tuomari ohjaa puhtaaseen kohtaan jälkeä. Josta saa ohjata vähän eteenpäin. Kolme hukkaa nollaa kokeen. Koira saa kuitenkin pienesti poiketa jäljen sivuun max 10m, koska tuuli voi työntää hajua sivuun. Lisäksi vaihtelee koirista, ketkä on maavainuisempia ja osa käyttää enemmän ilmavainua. 

Meille tuli ensin koejälki toka vikana ja sitten vikana opastus. Joten oli aikaa pidemmän aikaa, käytiin syömässä ja sitten hyvissä ajoin odoteltiin jälkipaikalla. Käytiin jo aiemmin katsomassa paikka ja maastoa. Paria tuntia ennen oli tosi lämmin, joten käytettiin ojassa kahlaamassa. Ennen vuoroa kuitenkin alkoi satamaan vettä ja se jatkuikin, joten koiralle tuli sopivan viileä. 



Novan koeselostus: 
Koira, tutkii alkumakauksen ja ohjataan huolellisesti jälkityöhön, jossa verijälkeä seurataan jälkitarkasti, edeten sopivaa vauhtia. Koira merkkaa kaikki makauksen hyvin. Ensimmäisellä kulmalla ollut katko selviää vaivattomasti parilla lyhyellä lenkillä. Toinen kulma ok pienellä suunnantarkastuksella. Kolmas kulma jälkitarkasti. Kaadolle suoraan ja nappaa sorkan suuhunsa. Tänään koiralle sattui harmillisesti työtapaturma ensimmäisellä osuudella, kun jäljen poikki menevät sorkkajäljet aiheuttavat liian pitkän tarkastuksen ja hukka tiputtaa palkintosijan. Muuten erinomainen jäljestys. 

Novalle siis ekasta voittajan kilpailusta AVO2 ja pienestä oli kiinni! Olisin epäillyt uskaltaako mennä vielä näin äkkiä kisaamaan seuraavaan luokkaan, mutta turhaa oli epäily. Kerran kokeiltiin mökillä makausta keskellä ja katkokulmia 2kpl. 

Tuomari oli Salon kokeista tuttu ja muisti Novan isän. Sanoi, että menee tosi samanlaisesti ja lahjakas jälkikoira. Käyttää myös hyvin maavainua. Sain olla oppaana taitavalle voittajan koiralle, joka sai 1-tuloksen. Oli hieno katseltavaa, heillä olikin takana 10 tai 20 kisaa. 

Ensi viikonloppuna Nova menee taas tollerimejään, Tiinan ohjaamana.