31.8.2021
Wt koulutus
30.8.2021
Agility SM 2021
Gavan ensimmäiset sm-kisat!
Gavalle ja Josefinalle lauantaina agility sm-kisoissa yksilöradalta 0-rata, 19/111 sija. Finaaliin pääsi 18 koirakkoa. Muutamassa käännöksessä olisi voinut petrata aikaa. Pääsi kuitenkin nollakoirakoksi testaamaan finaaliradan ja vetivätkin sen hyvin, yhdellä stiplulla.
25.8.2021
Luustokuvaukset, riistatreenit Tofulle, kuvia ja agilitya
18.8.2021
Kristan nometreenit Vaakkoi ja muut riistatreenit
Pe 13.8 hain variksia ja näytin niistä yhtä Tofulle ja Novalle. Nova kantoi heti mielellään ja kunnon otteella. Tofua kauhistutti, kun ei ollut sukkaa ja kuinka silloin pystyy ottaa ilman, että suu on täynnä höyheniä. En jaksanut etsiä sopivaa sukkaa. Tein sitten nakkien kanssa ja kateutta hyödyntäen, että pojat vuorotteli. Tofu kantoi sitten siivestä tuoden, jos lintu oli sellaisessa asennossa että sai otettua sen. Kuola valui, kun jotenkin linnun kantaminen saa suun vaahtoamaan. Seuraavalla kerralla palataan taaksepäin sukkaan. Lintu oli jäinen, mutta "uuden" hajuinen.
Ma 16.8 Krista Leinosen nometreenit meidän tollerien nome-noviisi ryhmälle.
Näitä treenejä ennen, oli vähän masentunut olo. Koska on vielä niin paljon treenattavaa ja ei ole vielä lähellä koevalmista. Mutta taas, kun miettii toistoja ja asenne muutosta niin on mekin saavutettu jotain. Ja olihan Tof ryhmän nuorin, vaikka osa samanikäisistä onkin suorittanut taipparit.
Mutta täytyy aina edetä koiran mukaan, siitä saatiinkin kehuja että osaan suunnitella treenit oman koiran mukaan. Ja koulutan koiralähtöisesti. Ei tehdä välttämättä ihan samoja treenejä, koska kouluttaja sanoo jos tiedän että ne on liian vaikeita ja veisi koiralta luottamusta, kun ei onnistu.
Treenien aiheena oli katsoa riistaa:
- ensin markkeeraus + linja samaan muistipaikkaan vähän eri suunnasta. Variksella oli sukkahousua 5cm ja ekalla kertaa pohti vähän nostaako ja kävi pyörähtämässä lähellä, kunnes toi. Linjaan lähti vähän ennen lupaa, kävellessä kohti ja irtosi hyvin ja nyt toi heti. Siivestä pitäen sukkahousun vierestä. :)
- hakuruutua ei varsinaisesti tehty, otettiin markkeerausheitto varis sukalla. Vieressä oli pupu, mikä kiinnitti huomion ja kouluttajan avulla sai tuotua sen. Se olikin tosi kiva!
- Uudestaan lähetys 10m päähän varikselle, ekalla kävi siellä haistamassa kanin puskaa. Toistolla löysi variksen ja piti taas hetken aikaa pohtia tuoko vai ei. Sitten päätti tuoda.
- lammessa oli 2m päässä iso sorsa. Ekassa ui paristi sen ympäri eikä uskaltanut koskea. Nousi maihin ja uudestaan. Nyt päätti ottaa siivestä kiinni ja tuoda! Otin rannalta linnun.
- lokki toisesta kohtaa heitettynä lampeen ja Tofu sai heti mennä perään. Hyppäsi loikalla. Toi epäröimättä linnun siivestä. :) Jipii!
Ti 17.8 Tofun kanssa jäniksen kanssa 10m jälki ja laitoin vähän pusikkoon jäniksen. Ekassa palasi ilman kania. 2 ja 3 toistolla toi! n. 2m mun eteen. Tämä oli vähän pienempi kuin toiset.
Videolta kaapatut kuvat
16.8.2021
Tollershow 2021
Tollershow järjestettiin tänä vuonna Espoon Marketanpuistossa eilen sunnuntaina. Keli suosi, paristi ripotteli hetken aikaa, mutta muuten oli tuulista, pilvistä ja aurinkoakin välillä. Tofu ei ollut koskaan nähnyt noin paljon koiria kerrallaan ja ehtikin totutella paikkaan ja käytiin treenaamassa. Tofun luokassa 17 junnu urosta ja Novalla 11 käyttöluokassa.
155 Burning Red's Dude Where Is My Duck, EH, VUORINEN LOTTA
Tasapainoinen hieman neliömäinen kokonaisuus. Hieman voimakas otsapenger. Muuten hyvä pää ja miellyttävä ilme. Kokoon nähden hyvä luuston vahvuus. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä eturinta. Kylkiluut saisivat olla kaareutuneemmat. Liikkuu kapeasti takaa, sivuliike saisi olla ulottuvampi. Oikeanlaatuinen karvapeite. Tänään ei parhaassa karvassaan. Kehäkäytös saisi olla itsevarmempi.
jäntevä ja solakka. ikäistään nuoremmalta vaikuttava hoikassa kunnossa oleva hyväraaminen uros. tummat silmät. hyvänmallinen pää. ja hyvä ryhdikäs kaula. sopiva leveys eturinnassa. turhan leveä etuliike ja kapea takaa. laadukkaat etenevät sivuliikkeet. hieno esiintyminen. kesäkarvassa.
11.8.2021
Hilden näyttelykoulutus
Maanantaina Hilden vetämät näyttelytreenit Sirkuskentällä.
Keli suosi, juuri lakkasi satamasta ja kotiin päästyä, satoi kaatamalla. Tofu pääsi puolisisarusten kanssa treenaamaan ja yksi muun sukuinen tollerikin oli. Ja yksi juoksuinen, mutta ei tärppinen. Tuoksuja vähän nuuskuteltiin kauempaa, mutta keskittyi hommiin.
Seisotus:
- takajalat suoristaa, vähän ulospäin vinossa
- etujalat vierekkäin
- tuomari ei välttämättä näe ohjaan puolen takajalkaa yhtä hyvin
- kapealla koiralla vähän etuviistoon tuomariin nähden tai vähän jalat "haarallaan".
- Tofulle pikku hiljaa pidentää aikaa. Nami nenän korkeudella n. 30cm päässä. Sama vapaassa seisotuksessa, tämä ei sujunut kun hyppäsi namiin.
- nameja voi ottaa useamman käteen, ettei ne lopu monesti. Annoin myös "imeskellä" niin säästi palkkauksessa. Tavallisella nappulalla rauhallisempi. Natural menuulla vähän hätäili.
Kopelointi: hampaat ok. Muusta kropasta nojautui mua päin, varsinkin kun nami oli piilossa. Uusiksi x 2 niin, että hampaiden jälkeen toin namin "imuttamaan". Nyt pysyi paikallaan. Kokeiltiin samaa AST:lla ja pysyi hyvin paikallaan.
Edestakaisin: ekassa ok, tokassa meinasi laukata vähän. Panta ylös ja leuan viereen. Aluksi piti päätä matalalla. Namit pois kädestä. Voi treenata etupalkalle juoksemista. Jos vetää tai ryysii, pyörähdetään ympäri. Takaisin tullessa kohti tuomaria. Seisotus edessä, nopeasti.
Kolmio: tuomarin edestä lähdetään. Kolmion kulmissa voi jopa kävellä, kääntää hihnalla tai kädellä. Tuomarin edessä nopea seisotus, käännytään "oikealle", koira vasemmalla. Tofu jopa jäi oikeaan asentoon vapaasti, kun etsin nameja.
2 pareina juoksua. Sitten 3 ryhmänä. Lopuksi kaikki. Jossakin Tofu katsoi taakse. Muuten meni hyvin. :) Täytyy jatkaa myös namikipolle juoksuttamista, jos olisi yksi koira joka ei tarjoa niin seurausta näyttelyhommissa.
Tofu toukokuussaTiistaina Gava kävi Josefinan kanssa Villen treeneissä. Olin katsomassa ja Tofu teki pari seisotusta.
Ke näyttelytreeni tehtiin yksin AST:n parkkiksella.
Tofulle seisotusta, vähän kestoa ja asettelua. Namikipolle ravia, alussa yritti laukata. N. 10m matkalla suoraan.
Novalle myös vapaata seisotusta ja jonkun jalan korjaus. Namikupille ravausta, missä yritti myös ensin laukkaa. "Ravi" käsky. Yritri myös rynniä edelle, pyörähdin silloin ympäri. Sitten alkoi sujua.
Nova mejästä voi1
Su 8.8.2021 tolleri-MEJÄ Keuruulla
Tultiin paikalle jo perjantaina, saatiin huone Keurusselän lomahotellista. Lauantaina jälkien tekoa, joista pariksi tuli Arto ja meillä olikin vain 1 jälki tehtävänä. Ekaa kertaa näin. Koska hänellä ei ollut koiraa ohjattavana.
Meidän tekemä jälki olikin sitten tien toisella puolella kuin Novan jälki. Jälkien numerot arvottiin.
Viime vuonna samassa paikkaa ja samalta tuomarilta 0. Nyt ykkönen! Osassa maastoissa oli riistan jälkiä, mutta meillä oli aika rauhallinen jälki eikä näkynyt riistankakkoja.
KOESELOSTUS:
Koira haistelee lähtömakauksen, josta ohjattuna jäljelle. Koira etenee kaikki osuudet maastoon sopivaa kävelyvauhtia. Käytössä on sekä maa- että ilmavainu. Koira on koko jäljenajan tietoinen tehtävästään ja etenee aaltoillen veriuran molemmin puolin muutamia tarkistuspistoja tehden. Ensimmäinen kulma, jolla katko, veriura loppuun ja laajoilla lenkeillä uuden verityksen alkuun. Toinen ja kolmas kulma pienillä lenkeillä. Makauset koira osoittaa kaikki hyvin pysähtyen.
Kaadolle suoraan ja nappaa suuhunsa. Käytännön jälkityöhön soveltuva koira. Koesuorituksen pistevähennykset kulmien työskentelystä ja tarkastuspistoista, kokonaisuutena erinomainen suoritus.
2.8.2021
Sirken tokokoulutus aloa ja avoa
Maanantaina pitkästä aikaa tokokoulutuksessa ja treeneissä.
Sirke Viitanen tuli AST:lle kouluttamaan. Päätin tehdä Tofun kanssa, jos saisi treeni-ideoita ja vähän motivaatiota. Kyllähän sitä ns tietää mitä tehdä, mutta jos ei jaksa suunnitella treenejä tai tule mieleen.
Seuraus: sivulletulossa muistaa palkatessa olla itse suorana ja katsoa eteen. Välillä vilkaistaan onko paikka sopiva. Tofu on tottunut ehkä hitaaseen kävelyyn.
- Ja meinasi alussa herpaantua kontakti. Tästä tulikin mieleen, että voisi tehdä ns. häiriötreenejä, että hoksaa ettei niihin saa katsoa.
- Nyt niin, että käännyin jos vilkaisi muualle. Tämä ei kuitenkaan toiminut, kun ei olla harjoiteltu seuraamisen tarjoamista vauhdista ilman käskyä. Täytyy naksutella/jessailla niin, että palkatessa jatkan kävelyä ja saa tarjota uudestaan seuraamaan.
Liikkeestä maahanmeno ja istu: liikkeestä maahanmeno namilla ja ilman ja käsimerkillä. Ihan nopeasti. Häivytettävää vielä.
Istumista kannattaa treenata niin, että tekee etutassut paikallaan. Nyt peruuttaa taakse. Eteenistuessa teki oikealla tekniikalla.
Ruutu: lelun kanssa, joka oli pienen hiekkanypyn takana. Tofu meinasi ensin pysähtyä ennen ruutua, sitten hoksasi, että sisällä näkee lelun. Kerran pissakohta häiritsi ja motivoitiin uusiksi ja sujui.
Ison merkin kierto: Ensin läheltä ja muistui mieleen. Kokeiltiin sellaista, että kutsuin lähempää merkkiä ja siitä näytin kiertoon. Apuja löytyy siis vielä. On aikaa, että on kokeiltu viimeksi merkin kiertoa. Tofu tarjosi toiseen suuntaan kiertämistä eli vastapäivään, joten annettiin mennä niin.
Porin kesäreissulta ja Yyteristä
Kesälomat on lusittu nyt.
Tofu oli meidän mukana Lapin vaelluksella 6 päivää, 95km. Jaksoi hyvin, Sokostin kivikoissa oli tossut jalassa ja vikana päivänä yhdessä jalassa. Hunajavoidetta oli mukana, pieniin hankaumiin. Raja-Joosepista Kiilopäälle (Saariselkä). Lähdettiin matkaan ma 19.7. ottaen taksin Raja-Jooseppiin. Sinne ajoi 1,5h ja taksille hintaa tuli 50e nenä (4hlö). Kuulemma nyt ollut vähemmän töitä taksille, kun ei ole ulkomaalaisia. Lämpötilat oli sopivat tai viileämmätkin kuin oletti n. 10-14 astetta, onneksi oli kevyt untsikka ja merinovillakerrastoa yöksi. Lämpötila yöllä oli alimmillaan +2. Vaihdoin Henkan kanssa makuupussia joka oli comfort (mukavuus) +2, jolla tarkeni pitkähihaisella ja untsikka oli vielä kaulan ympärillä, hattu ja parit sukat. Ja lämmittelyä ennen nukkumista.
Ruokina meillä oli esim
- pikariisiä (3min) ja kuivattu jauheliha/soijarouhe
- muussia, maitojauhetta, kuivattua maissia ja lisuke
- nuudeli, tacomauste ja lisuke
- couscous ja chorizomakkaraa sekä lämminkuppi mausteena
- makaroonia, vihanneksia, lämminkuppi ja kuivattua suppilovahveroa
- aamulla elovena annospuuroa sekä choco kahvia tai vaniljalatte pusseja.