Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Puomi- & merkkisulkeiset

Eilen oli mun koulutusvuoro agilityssa ja poissaolojen vuoksi jäi myös aikaa ottaa ruutin kanssa. Halusin tehdä puomia , kentältä löytyi pallo, joten en tarvinnut muuta kuin koiran. :D Ruutin vaikeus viime radalla oli että se rupesi kyttäämään putkea edessä, niin päätin koittaa pakasterasian kannen kanssa muutamat kosketukset. Ruutihan osaa koskea siihen erikseen, mutta en ole halunnut ottaa mitään apuja kontakteille. No nehän sujui tosi nopeasti ja tehtiin myös kokonaisena. Sitten vielä kaksi toistoa ilman alustaa, nyt ei kyttäillyt puomia, jes! Tänään mentiin pitkä aamulenkki, koska töissä oli vasta iltavuoro. Päätin ottaa mukaan kaksi merkkiä ja pallon. Tehtiin ensin merkin kiertoja, lähetin vuorotellen kahdelle erimerkille ja palkka mun taakse. Kahdesti palkkasin myös kun ruu oli saavuttamassa merkkiä, mutta se ei ollut kovin hyvä idea kun seuraavat kerrat ruuti juoksi pää taivasta kohden ja muhun vilkuillen että huomaa lentävän pallon. :D           Te...

Niinun vikat kenttätreenit

Päivän rata oli haastava, putki jarrutus meni hyvin. Puomilla oli ongelmia koska u-putki oli tyrkyllä ja Ruuti jää tuijottamaan sitä eikä mene alas asti. - puomia putki häiriöllä alastulolla Kohdat missä oli kaksi saksalaista sujui hyvin kun tajusin tehdä sen sille puolelle että kulma oli parempi ja ottaa ajoissa esteen yli. Pituudelle piti tehdä vekkiä, koska kulma oli niin vaikea ja kepeille vientiin 90 astetta sujui kun juoksin ulkokautta keppien hakuun asti. Sitten tuli kahden valssin kohta, toinen meni mulla väärään suuntaan ja tuli ekalla kertaa hyppelyiden kera. :D heti vaan kääntyy ja koira jää aavistuksen seläntaaksekin. Kohta missä tultiin suoraan kaksi hyppyä + käännös, piti tehdä vekkiä, ei niin että pyöristää linjaa -> vaara että koira menee aiemman väärän esteen tai takaakiertää. Vaan juosta suoraan ja kääntyä ennen kuin koira on hypyllä tiukasti. Tulee aina mieleen vanhanaikainen vekki! - vekit! Persjättösujui hyvin, uskalsin jättää koiran tekemään. Kohta mik...

Rakkauden kipeät tokot

Tokoiltiin Leppävaaran urheilupuistolla Sailan & Aidanin, Mian & Kio+Redin, Tiinan & Miilun sekä Pian & Hugon kanssa. Pyöräiltiin Ruutin kanssa paikalle ja kentän vieressä se kerkesi ihastua mäyrisnarttuun. Tuli myös pari muuta ihastuksen kohdetta, kuten Hugo ja Redi oli myös ihastuttavia kaukaa katsomalla. Ihme tunnesekoilupäivä, kun muuten Ruuti katsoo aina, että uskallakin tulla lähelle. :D Kun pyöräiltiin treeneistä kotiin sain vetää koiraa perässä, kun se ois halunnut jäädä kentän lähelle. Kodin loppusuoralla masennus vähän katosi. Ruutin treeni alkoi seuraamisella , pallo jäi laidalle. Meinasi pari ääntä tulla, joista huomautukset. Tehtiin lyhyt seuraus, ei sivuaskelia tai muita. Sitten perään ruutu , juoksu sisälle ja vapautus pallolle. Sitten otettiin erikseen toistoja, että tulisi tiukasti seuraamaan kutsuessa ruudusta. Ne treeniin, koska olisi vielä paremmin voinut tulla. Vielä loppuun metsku vieralla, nappasi hyvin ja toi. Ensin suoraan palkka edestä. Sitt...

Liuhtojen oppeja ja kisat

Viikonlopun ohjelmana oli Timo ja Tuulia Liuhdon kurssi sekä sunnuntaina eli tänään yksi agilitystartti. Launtaina mentiin Timon koulutukseen. Radan idea oli selvästi takaakierrot ja niitä ohjattiin pakkovalssein tai saksalaisin. Löytyi myös valssia, persjättöä, putkijarrutusta, jaakotusta.. Rata käytiin pätkissä läpi. Pakkovalssissa oli muistava olla tarpeeksi kaukana ja merkata kohta mistä koira ponnistaa, vartalo on sivuttain koiraan nähden. Saksalaiset eli takaakierto ja persjättö, sujui yllättävän hyvin ja rimatkin pysyi. Ollaan me jotain opittu! Putkijarrutus oli vain jarruttamalla itsekin. Vaikein lenkitys kohta oli kun putki ja A vähän veti puoleensa ja piti mennä kaksi rinnakkaista hyppyä, ensimmäinen kauempana ja kuitenkin kiertää itse vähän keppejä. Siinä tuli hirveät käännökset, toistoista huolimatta. Haltuunotot! Yksi hyppysuoro ja A-putki erottelu kohdassa, mä vain luovutin paristi tai lähin vähän kääntymään kun oisin vaan vienyt ruutin oikein. Onnistuneella kerral...

Ruutin aksa kisaviikonloppu

Ruutilla oli menoa omien menojen lisäksi ;D Eli lauantaina oltiin I-HAHin kisoissa Kivikossa, kaksi rataa. Ekalla radalla oli kivoja pätkiä, ei yhtään rimaa! mutta hukkasin koiran kerran selän taakse (ehkä kielto?) ja toinen oli ettei 90 asteen kulmaisten hyppyjen välistä vetoon tullut -> hyl. Eli haltuunotto. Toinen rata oli taas aika yksinkertainen, mielestäni vaikeat rimat meni hyvin. Mutta tuli sitten pari muuta rimaa alas ja ekan kerran ennen aata. Videolta katsottuna toinen kerta A:lla oli huono kontakti! Ei kelpaa! Kai pitäisi niitäkin katsoa että osaisi korjata.. Ärsyttävät rimat! Pitäis kai saada kasvatettua ne korkeudet et kaikki hypyt vois olla 65cm, nyt kisoissa oli 60cm. Sunnuntaina eli tänään kisattiin Purinalla, myös kaksi starttia. Eka rata oli hallissa ja oli haastava 6 esteen hyppy suora, mutkitellen. Sylkkäri jäi vähän epäselväksi ja ruuti kyseli -> kielto. Sitten kepeille mentiin A:lta ja haki väärin sisään. Lisäksi toka rima tippui. Muuten mentiin nu...

Lepuskin urheilupuisto tokot

Saatiin hyvänkokoiset kimppatreenit kasaan, ei siinä paitsi että sai koiratreeniä niin urheilijoista, ohikulkijoista, työmaasta yms. paikallaan istuminen : ruuti pysyi eka hyvin että kävin piilossa ja palkkasin. Oli kuulemma vähän haistellut jotain. Sitten läsähtikin maahan, mitä poispäin kävellessä katoin niin asento oli niin epäryhdikäs kuin olla voi. Että yksi mokattu istuminen. Paikallaan makuu : mentiin eri suunnalle autojen taakse. Kaikkea hälinää oli ympäristössä mutta hyvin sujui, eikä pääkään pyörinyt. Evl käskytyksellä yksitellen. Istumaan nousuun kaksoiskäsky. Sama ongelma monessa treenissä! Seuraus: häirittynä, ei niin ongelmaa, ehkä se myös helpottaa seurausta kun se petraa. Sitten tein yksin monella käännöksellä ja aluksi ruuti meinasi koomailla mukana. Mutta kun huomasi, että saa palkkaa heräsi. Zeta : kertailtiin vaihdot muuten vaan. Aika nätisti antoi kiertää. Istumisessa en oo ihan varma liikuttiko tassuja. Seisomisen teki eka istumisena, tokalla oikein. Ruu...

Agilitya epistellen sekä treenaillen

Maanantai: Eilen käytiin katsomassa I-HAHin kenttää ja kisailemassa, missä viralliset on lauantaina. Tehtiin yksi maxi kisaavat rata. Lähdössä korjasin kerran kun nousi seisomaan, sitten pysyi, matka oli tosin lyhyt kun pystyin ottamaan läheltä. Kepeille tultiin pussista ja siinä tuli moka kun maltoin liian vähän aikaa odottaa, vaikka jankutin itselle, että odotan että se menee sisälle. No empäs odottanut. Ennen A:ta oli välistä veto kohta ja kukas se luukutti A:lle niin mentiin sitten esteen ohitus. Eli välistäveto tai päällejuoksu ennen kontaktia/kovassa vauhdissa!  Ruuti veti sitten yhden käännöksen aika pitkäksi ja meni puomille, ei pysähtynyt vaikka käskin niin otettiin uusiksi. Sitten tein kaksi hyppyä ja uusiksi puomille ja sain taas huomauttaa että siellä pysytään paikallaan. Puomin jälkeen renkaalla Ruuti hyppäsi pahasti sitä päin (ei ollut aukeava) ja oli vielä yksi hyppy.  - välistävedot/päällejuoksu ennen kontaktia - puomi treeniä Tiistai: Niinu...

Tokoa Niittykummussa

Käytiin tokoilemassa Tiinan & Miilun sekä Marian & bc-tyttöjen kanssa. Paikalla makuu: Ruuti kerrankin meni hyvin maahan ja palkkasin maahan ja sitten pyysin sivulle. Sivulle tuloon piti toistaa käsky. Halusin taas tehdä vähän käskytettynä, että tulisi ruutille tutuksi koemaisuus. Pallo oli kentän laidalla odottamassa. Ensin seuraus , joka oli aika pitkä. Muutamassa sivuaskeleessa ja jossain kohdin tuli yksittäinen inahdus, muutamasta suhahdin ja sivuaskelissa otin myös namia mukaan -> on hiljaa.  Aika hyvin keskittyi koko seuruun, kun yritin kytätä jos ois huomauttamisen varaa, mutten huomannut. Muutama käännös olisi voinut olla nopeampi ja välillä hitaan käännöksessä istuu. Liikkeestä istumiseen , unohdin sanoa mitään virittelysanaa. Oli ihan hyvä. Ruutu : Nytkähti eteenpäin käsky-sanasta ja otettiin alusta. Muuten hyvä ja vapautin ennen sivulle tuloa, koska kutsuin myös väärällä käskyllä. :D Sitten pääsi pallolle ja juoksi kunnaria kenttää ympäri. Viila...

Yhtä nollaa lähempänä

Puuhaa on riittänyt ja päivitykset on jäänyt! Mutta tärkein mistä olen vieläkin iloinen on viime viikonlopun sunnuntain kisat Kirkkonummella. Meillä oli siellä kaksi starttia ja tuomari oli Seppo Savikko. Eka rata meni aika häsellykseksi, eikä sujunut yhtään, kaikki lähti lähtörimasta ja tultiin puomin kontaktin läpikin, joka oli viimeinen tikki! Ennen toista rataa käytiin tekemässä virhe aiheet lämppäreillä ja tokalle radalle ei ollut niin paineita kuin saisi jotain yhteistä tekemisen iloa. Radalla oli monta kohtaa missä rima voisi tulla alas tai muuta tapahtua. Puomilla hidasti hyvin, vaikka oli sivuttaisetäisyyttä, alun kieputus onnistui. Keinulla jarrutti riittävästi, ehkä vähän hilkulla. Kepeille jättäydyin koska niille tultiin pituudelta eli aika kovaa. Sitten oli hyppykuvio, missä olin suunnitellut valssin ja se jäi, joten koitin takaaleikata ja ruuti vähän kyseli mutta sain kuin sain sen oikealle hypylle ja rima ei tippunut. :0 sitten varovasti otin vikat hypyt. Oli niin jännä...

Hyppyjä, A:ta ja mökkikuvia

Käytiin tänään tekemässä vähän hyppyjä Ruutille. Alkuun serpentiininä ja laitoin rimat erikorkeuksille, 60cm meni hyvin, mutta 65cm tuli huolimattomuutta alas helposti. Myös takaakiertoa, palkaten pienet käännökset, hyppää niin suorana yli että laskeutuu erireunalle hyppyä. A:n käännökset oli aikas hienoja! ilmankin teki hyvin ja tehtiin tiukkoina speedbumpilla ja sit ilman. Ruuti on selvästi miettinyt 2vk takaista treeniä. Alla vielä kuvia mökiltä. Tuli taas huomattua Ruutin ja Rasmuksen erot uidessa, kun Ruuti viipeltää semmoista vauhtia uidessa. Tai juoksee laiturin kautta pitkän hypyn ja vielä liukuu damille :D Joutui harhauttamaan sitä jos halusi Rasmuksen saavan lelun. Voi sitä meteliä kun dami otetaan esille niin Ruuti on parissa sekunnissa laiturilla ja Rasmus huutaa vieressä kurkkusuorana :D bortsu korvilla ;) Kaikki kuvat

Tokoa pitkästä aikaan ja liitelyä

Mökkeiltiin alkuviikko ja siellä tein ruutille vähän hyppytekniikkaa ja käännöksiä. alkuun se ei hahmottanut yhtään puupölkyille nostettuja rimoja. :D Tänään tokoiltiin Puolarmetsässä taukoilun jälkeen. Mukana oli Maria & paimentytöt, Maija & Leevi pentu, Tiina & bc Miilu ja Piia & partis Hugo. Ruutin kanssa tehtiin eka seurausta, pallo odotti laidalla. Ensin palkkasin 3m seuruun jälkeen. Sitten namilla sivuaskeleet mutta muuten ei palkkaa kuin lopussa pallolle. seuraavaksi liikkeestä istuminen, hyvä. kaukoja, ruuti tarjosi eka i-s vaihdossa takajalkojen siirtoa ja oli vaikea käsittää ettei siinä tarvii. Lisäksi meinas helposti peruuttaa vähän. pitää tehdä siis kaukojumppaa kotona. Paikalla istuminen oli hyvä, palkkasin kerran välissä. Paikalla makuussa sain huomauttaa kun käskin maahan, koska ei kuunnellut mua, vaan viereistä koiraa. Loppuun tehtiin vielä ruutu, alkuun ei hahmottanut sitä vaan vähän haki sivusta, mutta löysi lopulta. Toisto oli hyvä ja vielä yksi...