Maanantaina mentiin ekaa kertaa tokoilemaan Tiltun koirakoulu n uuteen halliin Olariin, etsin vaan ekat puolituntia paikkaa kunnes sain numeron käsiini ja vielä löysin paikan kerran ohi ajamisen jälkeen.. ja kyselin ohikulkijoilta apua, mutta tyyppi joka tiesi en tajunnut sen selityksestä kauhean hyvin.. No lopulta löysin halliin, onneksi se oli lämmin, koska hyvä että käsillä pystyi kännykkää käyttämään. Astlainen Karo shelttinsä Kriisin ja kahden muun sheltti tutun kanssa oli treenikavereina. Tein Ruutin kanssa seurausta, meinas olla poikkeuksellisen ääniherkässä, tosin hallikin on erilaista. Olisi pitänyt olla vielä hiukan tiukempikin. Keskityin vaan ääntelyyn. Sitten tein metallin vieraalla, ihan ok. Tehtiin hypyllä ja heitin myös tosi vinoja että joutui kiertämään kun palasi hypyn kautta. Kaukoja, voi ei niitä, ei taas ollut mitään järkeä mukana kun ei ennakoi ja teki monet kurretkin (ilman istu käskyä). :D Niinun agilitytreenit tänään (KE) Olarinluomassa, ratana oli hyppyrat...
Musta- ja punavalkoisten koirakoulutus eri lajien parissa. Päätimantteina novascotiannoutajat Nova, Tofu ja bordercollie Gava. Tarinoiden takana Espoosta koiravalokuvaaja Tiia Ahveninen.