Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

20 faktaa, kepit, puomi ja matkakuvia Jenkeistä

Huomasin toisesta Jumin ja Kiksin blogista kirjoituksen 20 faktaa koiristaan, mitä toiset ei välttämättä tiedä. Viikko on rauhallinen jenkkimatkasta ja flunssasta toipuessa niin ajattelin raapustaa. :) Laitan linkin myös matkakuviin vikaksi, jos niitä tykkää vilkaista vaikkei koiriin liitykään. Manhanttanilla koirat oli harvassa, mutta muissa kaupungeissa niitä näkyi sekä telkkarissa koira-aiheisia mainoksia.  Ruutin 20 faktaa: 1. Varastaa ruokaa, jos on mahdollisuus 2. Kerjää rapsutuksia tassulla raapien 3. Joskus illalla tulee huomion hakuaika, jolloin pitää ölinää ja makaa selällään. Sen huomattua, haluaisi leikkiä ja saattaa haukkua.  4. Ei hirveästi välitä hoitotoimista, mutta on oppinut, että ne seuraa herkkua.  5. Ruutilla on lupa nukkua sängyssä 6. Tapana nykyään haukkua jonkin aikaa, jos lähdetään pyöräilemään tai nähdään tuttuja koiria.  7. Välillä tuntuu, että Ruuti haukahtaa tahallaan lenkillä jollekin pienelle koiralle kerran tai k...

Mä matkaan lähden nyt

Eilen tehtiin visiitti Helsingin keskustaan (sellainen 20min matka) ja Helsingin jäätelötehtaalta jätski. Vähän kylmä keli oli syödä, mutta eipähän jäätelö sulanut niin äkkiä. :D Otin kännykän otokset, jotka editoin. Kaunis karvaton koipineiti :) Sylivaavi Mutta blogi hiljenee nyt reiluksi viikoksi ja koirat pääsee kesälomalle, kun lähden jenkkilöihin. :)

Ekat agiepikset voitettiin!

Tänään iltapäivästä lähdettiin Purina-Areenalle tai sinne ulkokisoihin. Epävirallisiin siis. Osallistuin Gavan kanssa ensin maxi super mölleihin ja sitten kisan ulkopuolisena maxi mölleihin. Molempiin ostin yhdet startit. Oli onneksi seuralaisia mukana seurana ja kuvaamassa. Kyseessä oli Ville Liukan järjestämät EO- tukiepikset. Gava meni toisena super mölleissä . Rimat oli 45cm. Sai juosta itsekin kovaa. Gava pysyi hienosti lähdössä. Kutsuin 2 hypyn tasalta ja saatoinkin ihan kiinni putkea. Sitten oli kiire hypylle 5 ettei hyppää liian viistoon. Gava onneks haki hypyn 7 hyvin, vaikka olin jäljessä. Tuntui, että juoksin aika isona ympyränä noi, mutta ehdin kumminkin hypylle 10 viemään. Takaakierto oli vähän jännittävä, mutta sujui. Jäin vähän varmistelemaan ja odottelemaan tässä taas. Toka vikalle hypylle ponnisti aika läheltä, mutta pelasteli riman. Jee meidän ekat kisat ja nolla! Gava teki radan ajassa 17,40s ja oli nopein rata. 0-voitto siis! Video alla.  Välissä o...

Ihmisiä metsässä, kaukoja ja pihapaimennusta!

Aamulenkin jälkeen Gavan kanssa puuhasteltiin. Tasapainotyynyn ympäri pyörimistä etutassut sen päällä. Molempiin suuntiin. Ulkona taas tehtiin kaukoja . Testasin alkuun ihan puuterassilla, siinä tuli sivuttaisliikettä ja oli vähän liukas. Testasin myös namia tassujen välissä, ainakaan puuterassilla ei toiminut. Tassuihin koskeminen huomautuksena ei vielä toimi, kun Gava ei tajua mitä se teki väärin tai miksi kosken. Ei osannut seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota tassuihin, lähinnä teki vähän huonommin, kun ällötti tassuihin koskeminen. Ekalla kertaa repesin, kun laittoi posken terassiin ja makasi siinä mun kehotuksista huolimatta hetken aikaan. :D Pidettiin pikku tauko ja hain Gavan karvamaton (kumipohja niin ei liiku). Nyt tehtiin uudestaan. Ei tällä liikkunut sivuttain, paristi eteen. Tein sitten käsiavuin tai lähinnä käsimerkki kohti rintaa. Ei ollut väliä oliko nami siinä kädessä vai ei. Nyt hoksasin ekaa kertaa tavan, joka toimi kaikilla noista vikoista toistoista. Tuo...

Tuplatokot ja Gavalle uusi laji korkattu - rallyvideo

Aamulenkillä tehtiin vähän tokoa.  Gava siis näissä kaikissa, kun Ruuti edelleen mökkeilee. - luoksetulon stoppia : tolpan kierrosta alkuun läpijuoksua ja sitten stoppia. Stopeissa osassa heitin heti lelun ja muutamassa hämäys. Jätettiin hyvään. - Seurauksessa keskityin oikeaan käännöksiin. Palattiin perusteisiin eli paikallaan käännös oikeaan. Nekin oli alkuun huonoja, ennen ne oli hyviä. Myös käännös oikeaan ja pysähdys heti perään. Nyt oli aika hinkkaamista niin seuraavissa treeneissä pitää tehdä taas super kivoja seurauspätkiä. Video : - Kaukoja (etupää paikallaan) kotiportailla. Nyt viisi toistoa, joista 4 tosi hyviä. Yhdessä liikkui molemmat tassut ehkä kahdessa toinen tassu. Taisin olla kyykyssä. Yhden maahanmenon ennakoi ja se oli super. Jatketaan nyt vielä ilman häiriötä ja sitten pohditaan muita tapoja. Toki rinnalla voi tehdä toisellakin tavalla. Sain kaukoihin hyviä vinkkejä. Tällä aiemmin katsotulla kaukokäskyt-  videolla paljon eri tapoja. Osaa ni...

Agilitya: rataa & hyppytekniikkaa ja paimennusta

TOKO Aamulenkillä vähän tokoiltiin Gavan kanssa . Ruuti lähti porukoiden kanssa mökille. Kierrätin kahta tolppaa ja välillä stoppeja. Pyrin heittämään ainakin puolessa lelun heti, enkä tehnyt vain hämäysheittoja. Saatiin useampi hyvä, mutta oli pari huonoakin joukossa. Läpijuoksun sijaan, välillä toinen kierto ja sitten vasta stoppi. Kaukoja myös eri paikassa. Jotain hyviä siirtoja, mutta huonojakin. AGILITY Päivällä AST:n agilitykentälle Annen ja aussie Jedin kanssa . Hyppytekniikka : Tehtiin etäisyyden arviointi harjoitusta, jossa oli 5 jalan etäisyydellä ensin 3 hyppyä toisistaan ja vikana oli okseri 7 jalan etäisyydellä. (katsoin mitat Ruutin Vapun kurssilta, 3krt) Ensin ihan matala okseri ja kasvattaen mediin. Toisella toistolla tuli liian lähelle 3. hyppyä ja okseria ja oli vähän pelastelun makua (40cm takarima). Sitten 45cm takarimalla ja livenä katsoin, että hyvin meni. Mutta vähän teki liioitellun hypyn, kun hidastettuna katsoin. Ehkä olis voinut lopettaa vähän matale...

Mökkeilyä ja kaukovideo

Viikonlopuksi mökille. Ruuti jäi porukoille hoitoon. Gava tuli mukaan ja hyvä olla välillä ilman "lifeguard" Ruutia. Mökille, kun päästiin ja koirat pääsi ulos Gava murisi alkuun ja hyppäsi pientä koiraa pakoon autoon, vaikka veräjän oli oli kiinni ja siinä päällä noin 30cm rako. Äkkiä yhdellä ponnistuksella autosta Gava oli turvassa. Auto kiinni, ettei säikäytä tuollaisilla pompuilla. Niskakarvat pystyssä ja häntä koipien välissä juoksi muristen kultaisennoutajan perässä ja oli niin hirmu pelottava kaveri. Hetken yhdessä oltua kaikki tuli hyvin toimeen keskenään. Onneksi leppoinen kultsu, joka ei tajunnut mitään äksyilystä. Myöhemmin kultsu Tuisku ja shipperke Keesi olikin hyviä leikkikavereita. Kelpie Keikoa piti välillä mielistellä. Ulkona Gava oli kokoajan juoksemassa mökin seutua. :D Harjoiteltiin liivit päällä, myös uimista n. 1-2m uintimatkaa niin uskalsi pohdittuaan hakea. Nyt ei tehnyt hirmuloikkia lelulle. Kerran Gava tuli mukaan saunomaan. Mökkeilyn lopuksi Gav...

Torstai tokoa täynnä!

Innoissani aamulenkillä pidettiin tokotreenit mustavalkoisten kanssa lenkin yhteyteen. Gavan kanssa tehtiin  - luoksetulon stoppeja ja maahanmenoa merkin kierrosta. Maahanmenojen jälkeen, vähän sekoitti että kumpaa pitikään tehdä. Ehkä pitäis tehdä vain toista.. - seurauksessa muistuteltiin sivuaskelia ja peruutusta. Käytin myös suullista palkaa, jostakin vain suulliset kehut ja innostus, jossakin niiden jälkeen lelu. Ihanasti vastaa kehuihin. :) - noutokapulan pitoa testattiin niin, että häiritsin lelulla . Ja edessä istui tosi hyvin, ei hyppinyt kapulaan kiinni kun sitä ojensin ja häirittynä piti kapulaa hyvin. Naksuttelin ne kohdat kun luopui häiriöstä ja vilkaisi mua. Muuten katseli sivusilmällä lelua. Lisää lelu häirittynä ja että saisin tässäkin Gavalle asenteen, että ei saa katsoa. Gavan tokoilua videolla seuraus, jäävät ja luoksetulon stoppi. Videolta katsoin, että itse en tee täysin oikeissa linjoissa kulmia tarkkana niissä! Täytyy katsoa ylös ei koiraa, ei i...

Tokoa muistuttelemassa ja uusia liikkeitä

Toko aktiivisuutta sulateltu jäistä tänään, keskiviikon treeneillä. Treenattiin Malmilla Suvin ja bc Zoomin kanssa pitkästä aikaa. Kelikin oli hyvä aamupäivän. Paikka istumista : Gavakin messiin. Menin kauemmas juttelemaan ja Gava ehti kerran mennä maahan. Sitten tein lyhyempiä pätkiä ja palkkasin. Gava pois rivistä. Ekaa kertaa uutta evl paikallaoloa: - koirien käskytys maahan 10m päästä, minä ensin ja sitten Suvi. - noin 1-2min makuuta - koirien kutsuminen luokse vuorotellen ensin Suvi ja sitten minä. Eri käskyt maahan ja luokse, kumpikaan koira ei ottanut häiriötä. Tehtiin vielä kerta toistepäin kutsuen eli Ruutin kutsuin ensin. Gavan kanssa aloitin Jäävien erottelu: Tehtiin molempia maahanmenoja ja seisomisia peräkkäin ja kaikki meni oikein! Sivulla ilman seurausta kävellen tai niin, että peruutin. Erikseen täytyy treenata seisomista niin, että häiritysti kierrän ympäri. Kapulan pito: Gavalla oli jotenkin hukassa missä kohtaa edessä piti olla. Meinas tulla kapulan la...

Pe-su tiivistetysti: uitetut kepit hylätty haussa ;)

.. otsikko sisälsi mitä viikonloppuna tehtiin. :D PE KEPPITREENIT Aamu lähti taas pitkästä aikaa käyntiin keppitreenillä. Eilinen taas innosti "vääntöön". Malttamattomana, kun laitoin kepit nurtsille niin pienensin taas väliä. Pienesti Gava mietti, mutta meni kuitenkin 2x2 kepit oikein (4 keppiä), löysi rytmin. Osassa toisessa parissa kuikuili jo palkkaa. Tehtiin kasvattaen 90 asteen kulmaan molemmilta puolilta. Oikea puoli oli helppo, mutta vasen vaikeampi. Hieman voisi helpottaa sisäänmenoa/molempia ja treenata vielä noita vaikeita kulmia paremmiksi. Sitten kolmas pari eli 6 keppiä! VIDEO PE UIMAREISSU Perjantaina mentiin Annen & Jedi auspain kanssa koiria uittamaan Oittaalle Espooseen. Käveltiin vähän syrjäisempään paikkaan. Lauantaina käytiin myös Hauklammella Luukissa ja Gava uskaltautui ekaa kertaa ihan polskimaan. - kuvat SU NÄYTTELY Sunnuntaina aamusta suunnattiin Gavan kanssa Tuusulaan näyttelyyn. Oli...