Keskiviikkona 21.8 agilityn kouluttamiseen jälkeen pikkutreeni koirille agi + rauhoittumista + tokoa. Nova sai harjoitella käy siihen- makuuta eli odottamista . Gava teki alkuun yhden hypyn in-in tyyliin. Ekassa Nova karkasi, joissakin nousi seisomaan. Pidin sen putken takana vapaana makuulla. Aina pysymisestä taisteltiin pallolla. Loppua kohden alkoi pysyä jo paremmin. Joissakin haukkui vähän. Tosi vaikeata Novalle! Nova sai olla kevyellä treenillä, koska kynnet oli sen verran kuluneet maanantaina, että sai tehdä vain rauhallista. Gavalta sujui putkihäiriöllä in-in . Myös toisessa kohdassa. Hyvä keppitreeni tuli myös, jossa lähetin yhden hypyn josta piti mennä avokulmaan kepeille. Alkuun oikaisi 2 väliin kahdesti. Kerran kävin pidemmälle ohjaamassa, että tuli loivemmin kepeille. Sitten sujui kahdesti ihan yksinään hakien kulmaan hakeminen! Jes. :) Nova teki myös seuraamista. Palkkasin "zip" sanalla seläntakaa, koska alkuun keuli ja edisti. Ja pallon kans...
Musta- ja punavalkoisten koirakoulutus eri lajien parissa. Päätimantteina novascotiannoutajat Nova, Tofu ja bordercollie Gava. Tarinoiden takana Espoosta koiravalokuvaaja Tiia Ahveninen.