Bordercollie
BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutaja
TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

6.3.2012

Villen agilitytreenit (ma) & pentukuvia

Saatiin vähän pidempi koulutus kun oli taas poissaoloja. Tehtiin ensin rataa 15min ja sitten 10min. Kerettiin ekalla kertaa käydä se läpi. Oli monta kohtaa missä ohjaus oli tarkkaa ja ohjaus oli vaan tehtävä vaikka tekisi mieli varoa. mm.

- pitkä lähtöön jättö, sain käskettyä 3 esteen takaa uudestaan istumaan
- yksi rima tippui kun olin liian edessä vaikka katsoinkin
- A:n käännökset sujui aika hienosti
- puomin kontaktista yksi muistutus, sitten ihan hyviä
- hyppykuviossa väärän käden ohjaus -> koira ohi esteen
- hyvä loppusuoran irtoaminen

toisella kertaa tehtiin "nollarataa" meidän eka suoritus oli 10, kahdella rimalla. Tappelin vähän lähdön kanssa ja palkkasin sitten myös. otettiin sitten yksitellen molempien rimojen kohtia. Oppina oli, että pitää tehdä niin miten oma koira kestää. Kaikki vaan ei kestä kaikkea, rimojen päällä tai vedätystä. Hyvä fiilis jäi kuitenkin! Ne rimat on meidän akilleen kantapää ja että saisin ohjauksen kokonaisuuden heti alkuun haltuun.


agilitylupauksen alkua? vaiko ei? 
kaikkea sitä joutuu kestämään, tekispä joku sille itelle samoin 


röyhkeä voittaa aina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!