Siirry pääsisältöön

Nome/wt kimppatreenit ja kranio

Ti 30.11 Nome/wt 

Treenailtiin Ennin ja Leevi tollerin kanssa Kilon pellolla.

- lähihaku: Enni laittoi heinäpuskaan damin, vein Tofun siitä n. 1m päähän ja pillitin n. 10m päästä pi-piuu-pi-piuu. Näitä 2krt, toisessa vähän eri kohtaan dami, sai etsiä. Hyvin sujui ja nyt hoksasi heti pillin merkityksen. Kerran eteen ja lähihaku pillitystä.

- pysäytys pillitys: dami jätettiin taakse, jätin istumaan ja kutsuin suullisesti n. 15m päästä, pysähtin n. 5m jälkeen ja onnistui. Kaksi kertaa hyvin! Matka ei ollut läheskään samaa kuin yritettiin Santun treeneissä, mutta tehtiin mielummin onnistumisia. :) Ai niin Santulla tehtiin myös niin, että vapautin juoksemaan lähihakupaikkaan ja sitten pysäytin, jonka jälkeen vei damin ja päästin hakemaan palkaksi. Tätä voisi tehdä muistikuvapaikkaan.. 

- markkeeraukset: yksittäisinä kaksi eri noutoa. Ekassa etsi jonkin aikaa. Toisessa ei nähnyt ekalla heittoa, toisen näki. Joten otettiin ensin samasta paikkaa markkeeraus nouto. Sitten linja eteen samaan paikkaan. 

- Sitten linja markkeerauksen ekaan paikkaan ja otettiin 90 astetta vasemmalle häiriöheitto apparin jalkoihin. Ensin yritti lähteä sinne. Otin vähän eteenpäin ja sitten sujui. Toistolla onnistui taas tokalla. Damit jätettiin salaa eli piti muistaa paikka. 


Gava kävi päivällä treenaamassa agilitya Josefinan kanssa, meni pätevästi kaikki harjoitukset.


Ke 1.12 Kranio

Lihashuolto kaikille kolmelle Mari Hyytiäisen hoidossa.

Novalla oli eniten jumia selässä yksi nikama vinossa, sitten edestä heijastui vähän. Toinen etujalka oli vähän vinossa. Hännän seudullakin oli jotain. Olikin välillä väistänyt kosketusta ja varonut Tofun hihnaa ettei osu häntään. 

Gavalla ja Tofulla pientä jumia. Tofu halusi aluksi leikkiä mun kanssa ja sitten kitisi odotellessa pientä vinkumista, vasta lopussa hiljeni. Gavan oikea takajalka ei venytyksessä taipunut ihan yhtä paljon ja yhtä varvasta oikaisi. Tofulla oli hännän päällä ja oikean jalan joku paikka jumissa. Kuuluu olla pehmeän tuntuinen, nyt oli aluksi ollut tosi kova. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...