Siirry pääsisältöön

Koirakeidas temppukurssi ja Atd:lla koiratanssia sekä pentutreffit

Sunnuntaina 2.3 käytiin katsomassa Tiinan pientä Topias tolleripentua, järkkärikuvia myöhemmin. :) Poikien kesken kävely kuvaamaan. 


Su 2.3 iltapäivällä Tofulla Koirakeitaalla temppukurssia yksittäisellä kerralla. Nyt oli sheltti ja kleini myös, hyvin sujui häiriössä.

- Tehtiin temppujen ketjutusta niin, että jokainen vuorollaan keksi tempun liikesarjaan ja sitten seuraava aina teki sen. Peruuttaminen on meillä kesken eikä sujunut kauhean hyvin.

- ryömimistä kokeiltiin ekaa kertaa, käsikosketuksella sujui

- kokeiltiin asentoa, missä koira tuli polven päälle etutassuilla, itse ollessa kosimisasennossa.

- itse maassa istumassa ja koira tulee käden alle maahan. 

- etäpalkan kanssa muutama tuttu temppu

- tasapainotyynyllä pyörimistä niin että ohjaaja on paikallaan, Tofulla sujui lyhyitä pätkiä.

- Lähetys tasapaino tyynylle n. 7m sujui.

- omatemppu: väliin ja hyppy kepin yli. Ekalla kolautti jalat keppiin, muilla ei. Lelu etupalkkana.



Ma 3.3 käytiin Katin & Swiiti belgin kanssa kaveritreenaamassa Atd:n Uraputkessa. 


Nova teki ennen vuoroa katoksessa (sadekuuro) nameilla ja lelulla treeniä. 

- Sivulle, väliin, välissä seurausta, eteenistumaan, luopumista lelusta, peruuttamista jne pikkutreeniä.


Gava teki hallin alussa ennen kuin naapurissa alkoi pallopelit koiratanssi/toko/rally sekoitusta.

- pujottelu jaloissa

- eteenmeno ja pyörähdys (sujuu n. 7-10m päässä)

- tokomerkille meno

- peruuttamista, menee ihan vinoon :D 


Tofun kanssa tehtiin musiikin kanssa pätkiä tanssista. Uusi paikka ei haitannut.

- kun heitin atraimen niin yritti muutamat kerrat varastaa sinne vs tulla alkuasentoon käden päälle

- kokeiltiin kantamista ja noudon jälkeen oli kiihtynyt ja puri keppiä. Itse noudon teki vielä nätisti. Pitää opettaa miten pitää sitä nätisti, ei takahampaissa. 🫣

- yritti ottaa keppiä myös suuhun, kun laitoin sen maahan nojaamaan kiertämistä varten. Sen jälkeen pyöriminen keppiä ympäri ja itse kävelen vastapäivään sujuu. Siitä saatu myös apuja pois.

- samoin nyt kokeiltiin nyt pitää enemmän namia taskussa ja palkata tiettyjä kohtia. Aiemmin kaikki temput ei ole onnistunut niin. 

- jalkojen ali menot osa sujui, pyörähdykset vaikeita. Kasi sujui aika hyvin. 

- jos oon paikallaan ja pyydän kiertämään yrittää änkeä väliin. Jos pyörin samalla niin kiertää ympäri. 

- hyppy kepin yli lelulle ja leikki hyvin. 

- tarjoaa mieluiten väliin tuloa tai hyppyä vasten

- voisi pitkästä aikaa taas kuvata treeniä

Tofu keskittyi tosi hienosti molempina päivinä eikä välittänyt vaikka kahdella kertaa toinen koira juoksi lähemmäs.

Treenaa Tofu: 

  • ketjutuksia ja ilman namia
  • Peruutus
  • Vatitempulla pyörimistä
  • Kepin pitämistä
  • Osa tempuista suulliselle käskylle niin että voi itse tehdä muuta käsillä


Tiistain aamulenkiltä Kauklahden maaseudulta muutama kuva:





Kuuntelin Kati Tuomisen riistanouto luennon ti illalla. 
- vedestä voi opettaa käsikosketuksella, että koira tulisi koskemaan ja sen jälkeen lupa ravistella. Aluksi saa itse seistä vedessä ja niin että koira kastuu alkuun vain osittain. 

- riistanoudon voisi ottaa yhden väliin kahden lelun leikkiin

- aluksi opettaa kantamista ja sitten vasta noutoa (sama leluilla ja dameilla). Aluksi koira kiinni. 

- riista vaihdetaan aina palkkaan, mutta jos koira tiputtaa riistan eikä tuo sen voi ohjaaja hakea ja lällättää, että minä sain tämän! 

- oma asennekin on tärkeä, esim jos ohjaaja varoisi lintuja itsekin. 

- Jos koiralle vaikuttaa myös koko tai paino niin on hyvä kokeilla myös eri kokoisia ja painoisia dameja

- Tofun riistatreeni historiassa oli myös paljon samaa. 

- Tolleri uroksilla vahvempi seksuaalinen vietti kuin muilla noutajilla. Siihen ei ole kiinnitetty jalostuksessa huomiota.


Ke 5.3 piha tanssitreenit Tofulle

- kepin pitoa: ensin oli kyykyssä ja naksuttelin pitoa. Sitten nousin seisomaan ja kokeiltiin myös että annoin ylempää. Kaikki otteet hyviä! Virekin oli rauhallinen. Muutama askel myös ok.

- kosketuskepin muistuttelu. Muisti heti.

- kosketuskepin kanssa jalkojen pujottelu ja pyörähdys sekä ohjaajan kierto. 


Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...