Siirry pääsisältöön

Pian tokavikat treenit ja tokoa

Tehtiin tänään kisanomainen rata alkuun ja käytiin sitten virheet läpi. Radalla oli ensin 3 hyppyä viistottain. Vaikeinta oli kääntää hypyille ja en kerennyt aluksi tekemään vekkiä kolmannelle ennen hyppyä. Sain vähän myös tapella lähdön kanssa, taas. Aluksi 1 rima tuli alas kun käännyin kutsuin selkä esteeseen ja käännyin siinä riman päällä, yllätys yllätys. Sitten koitettiin että kutsuin rintamasuunta hypylle vastakkaisella kädellä. Tällä rima pysyi, mutta paras. Oli vetää suoraan linjaan, kutsua 2 hypyn takaata ja sitten pääsin helpommin vähän vekkaamaan. Ja ai kun kuunteli nätisti ja kokosi itsensä 3 hypylle. Olis vaan vähän aiemmin voinut jo suhauttaa ennen 2 hyppyä. Tämä oli vähän ihmisnuoli maisesti Pian sanojen mukaan. :D

Puomilla jäin vekkauksen takia jälkeen, Ruu juoksi nopeasti ihan pinnan alareunaan eli n. 10cm maahan. korjasin ja vapautin. Sitten oli kaksi vastakkaisen putken kuljetusta kahdeksikkona. Möhlin itse tokan kuljetuksen ja unohdin kuljettaa sinne "valssimaisesti". Sitten piti muistaa ottaa se kontakti koiraan koska muuten renkaan sijasta se suhahti putkeen, katsekontaktilla. Alkuun en meinannut keretä renkaan jälkeiselle hypylle joka otettiin kieputuksella + takaakierto, ekalla kertaa tuli tässä rima alas ja koira ponkaisi rumasti, koska en kertonut ennen hyppyä että käännytään. Mutta ai kun kerkesin hienosti niistosokkarinkin ja kun heitti&nappasi koiran ja liikkui. Ruru haki myös hienosti avokulmaan kepeille jokaisen 3 kertaa. Loppu olikin hyppyyn lähetys, käännös pituudelle, pituudelta käännös A:lle. Ekalla kertaa A oli vähän ylempää kosketus, toinen hyvä.

Muuten rata oli yksinkertainen noita muutamia hyppyjä lukuunottamatta. Pitää vaan niin miettiä miten saan kerrottua sille etukäteen ja että se pystyy ja saan sen laskeutumaan oikein. Jäi hyvä mieli treeneistä kun saatiin niin hienosti hypyt sujumaan. :) Pahoittelen en jaksa piirtää rataa. :D

- niistosokkarin ajoitus, ja kovemmasta vauhdista eikä niin edellä sille
- erilaiset peräkkäiset hypyt, suoristaminen
- puomilla haluisin että tulisi ihan maahan asti nopeasti, yksittäistä treeniä




Niin ja tokoiltiin myös, kaikki aika hyväksi.

Ennen agia tehtiin kentällä ohjattua, oli sopiva aukko keskellä kenttää. Vasen hyvä, merkki vähän vino. Oikea oli puomin alastulon vieressä mutta meinasi kaksi kertaa tyrkyttää keskimmäistä. Sitten sujui kun kävin asettelemassa kapulat uudelleen. Vaatii paaaljon toistoja. Hmm pitää vähän pohdiskella jos ottaisin enemmän toistoja ihan lyhyillä matkoilla vain tekniikkaa että kierähtää ja hakee ekana silmiin tulevan kapulan, mutta oikeasta kulmasta. Toisaalta lähti oikealla oikeaan suuntaan mutta korjasi keskimmäiseen, ei bongannut sitten kapulaa. Varmaan kokeessa kannattaa ottaa joskus sitten isoimmat kun ei ole mitään väliä koolla.

metsku tehtiin hyppynoutona, ihan kivasti meni. Sitten lelun nouto ja tunnari. Ekassa tunnarissa meinasi kähmästä väärää ja korjasi, ei nostanut. Toisella toi oikein ja vielä kolmas oikein. Vaihtelin paikkaa lähemmäksi muita ja paljon vääriä ympärillä. 84+1-2=83 (suun avaus väärän päällä ei kelpaa)

Patoamista lelun kanssa: ensin perusasennosta, sitten lyhyttä seurausta. seuraus käskystä meinasi edelleen tulla vingahdus. Parhaiten menee jos en sano sitä -> ei ääntä. :D

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...