Siirry pääsisältöön

Anun agilityt ja kammotuksia

Anun treeneissä oli ihan kivan vauhdikas rata missä oli muutamia vaikeampiakin juttuja. Vahvistettiiin Ruutin kanssa aluksi puomia, sain ohjeeksi ettei palkkaa tule jos ruuti ei suoraan mene alas asti. Eli ekalla kerralla tuli vain kehut ja toisto. Sitten seuraava kohta oli kontaktilta muuri jonka jälkeen kännyttiin puomin alle menevään putkeen. Tässä olin aluksi liian lähellä putkea ja ruu meni puomille. En itse luottanut että ehdin tekemään persjätön putkella, hyppykuvio sujui hyvin takaaleikaten ja ruu kääntyi hyvin. Putkijarrutus muistui ja hyvä poispäin käännös. Tässä muistettava ottaa vähän liioitellusti että koira kääntyy ennen hyppyä. Ajatus oli jo palkassa niin ohjasin huonosti putkeen ja Ruu meni aalle.

Tuli kaksi hyppyä ja ekalla kertaa mun jaakotus jäi liian pitkäksi ja lähdin väärässä linjassa A:lle niin ruuti tuli ohi, aivan oikein. A:n kontaktit oli hyvät. Takaakierrossa mun liikesuunta oli jo ennakoimassa seuraavaa ja ruuti hyppäsi oikein hypyn suoraan. Siihen saksalainen, sitten yksi poispäin käännös oli multa huono ja ruuti laskeutui niin että meni väärään putken päähän. Tosi upea oli vinossa kulmassa pituudelta kepeille meno! sitä ennen tuli yksi pituus että yksi palikka kaatui. Sitten oli rengas ja keinu, keinu oli taas turhan nopea ja sitten mietittiin sen käskyä. Joka on sama puolilla ja keinulla ja vaadittava toiminto on eri. Voisin vaihtaa keinulle odota tai vaan keinu.. Keinu tarvii treeniä. Otettiiin loppuun vielä yksi hyvä puomi.
- puomilla älä palkkaa missä ei mene heti alas
- A ja hypyn takaakierto
- keinu!

Kaiken kaikkiaan meidän yhteistyö radalla vaan paranee. Verrattuna kenttäkauden alkuun meillä tuli paljon virheitä radalla, mutta nyt päästään paljon pidempiäkin pätkiä. Tosin radoissakin on eroa. Suurin osa on aina ohjaajan moka ja ajoitus.

Naapuritalo on nyt remontissa, ja se on Ruutille suurin pelon aihe, ettei vaan joudu kävellä vierestä, koska siihen laitetaan naulapyssyllä uusia nauloja. Ruutin mielestä se on niin laukausten kuulonen, että ei haluisi mennä ollenkaan lähelle. Reippaasti menemällä ja mukaan käskemällä suostuu se kyllä remmin perässä kulkemaan.

Alla kännykällä napatut kuvat.



Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...