Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

27.8.2019

Tollershow

Sunnuntaina 18.8 oltiin Tampereella Tollershowssa. Yövyttiin edellinen yö äitin ja Novan kanssa Lempäälässä vanhassa kartanossa. Tollereita oli ilmoitettu toiseksi eniten 174kpl, paikalle saapui tosin 164tms. Käyttöluokkaan oli ilmoitettu uroksiin 12kpl, mutta paikalla oli 9?

Kuvia

Novan vuoro oli lähempänä päivällä. 
1) Sitä ennen kävelin alueella (tavallisessa hihnassa) ja palkkasin aina katsekontaktin "aktivoitumisen". Muun aikaa käytti aikaa nuuskimiseen tai yritti rynnätä moikkaamaan.

2) Näyttelyhihnassa treenattiin juoksemista, seisomista ja ympyrää sivumpana. Heitin juoksemisessa palkan eteen kun katsoi sinne. Alkaa jo hoksata katsetta eteenpäin. Seisomiset ei ehkä niin hyviä, mutta osa ok. Tehtiin niitä myös "käytävällä". Juoksunarttujen hajuja löytyi yhdestä kohtaa, se meinasi olla liiankin hyvän hajuista.

Ennen Novan kehää otin sen jo odottelemaan. Avoimissa oli viimeiset yksilöarvostelut ja kilpailuluokka (kaikki erin saaneet). 

3) Ryhmäkehässä Nova tokavikana. Tuomari kävi katsomassa koirien ilmeet. Juoksutusta ja sitten yksilöt. Yksilökehässä seisotus, jonka jälkeen koiran tunnustelu. Siitä jäätiinkin seisottamaan(?). Jonkin ajan kuluttua edestakaisin ja siitä ympyrä. Seisotus ja taisi olla valmista. Nova juoksi hyvin, pysyi ravilla ja ei törmäillyt. Edestakaisin täyskäännöksessä mietti hetken aikaa kääntymistä. Kuvista näki, että yksilöarvostelussa Novalla oli "nuuskahuulessa". :D 
Arvosteluksi ERI. 

Tuomari oli ruotsalainen Ann-Christin Johansson. 

Arvostelu: 
Välformat huvud, bra uttryck, bra hals, tillräckling kropp, mycker bra vinklar, bra benstomme, ngt brant kors, mycket bra rörelser, sommarpäls. 

Suomennos: 
Hyvin muotoutunut, Hyvä ilme, hyvä kaula, riittävä kroppa. Erittäin hyvät kulmaukset, hyvä jalkojen luusto, hieman leveä edestä? Erittäin hyvät liikkeet, kesäturkissa. (Turkki onkin ohuempi vs mitä talvella)




Nova pääsi kilpailuluokkaan, erin saaneita oli 5kpl. Mutta seisotuksesta meidät tiputettiin pois. Muut urokset oli kompaktimpia. Aika moni sai EH:ta joten saa olla tyytyväinen. 

Jäätiin kasvattajaluokkaan vielä. Novan puoliveli Ukko (S. Metsään Menee) ja kaksi narttua: äiti ja tytär tuli myös. Nykyään saa kuulemma olla yhdestäkin pentueesta koirat, meillä oli neljästä. Tuomarina Pekka Teini.

Yllätykseksi Siipiveikkojen vuorolla kasvattaja Annalle annettiin palkinto siitä, että kasvatteja oli ilmoitettu eniten näyttelyyn! Siitä järjestäjiltä ylimääräinen pokaali. 
Saatiin myös kunniapalkinto.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!