Siirry pääsisältöön

Nomeleiri Villilässä Tofun sukulaisten kanssa

Nomeviikonloppu Villilässä Kangasniemellä 25-26.5.2024:

Tapahtuman täyteinen viikonloppu mökillä ja Villilässä noutajakoulutuksissa Tofun sukulaisten kanssa Kangasniemellä. Ja Novan kaksi 2v pentuakin paikalla.

Tofulle tuli tiistain hakutreeneissä anturaan tassuvamma ja teki vain pientä ja rauhallista. Haava paranemaan päin, mutta kestää aikansa. Odotteluissa pilkkikin välillä. Kuunnellen sai muiden treenistä ideoita ja vinkkejä. 🙂 Kelikin lähestyi +25 astetta.

Mukava leirimäinen viikonloppu kun yövyttiin yksi yö Kouluranta/Villiranta (majoitus ja ruokailut) paikassa.


La treenit kouluttajana ekaa kertaa Ossi:
- kaikki yhdessä ympyrän seurausta

- lähihaku, Tofu oli selkä hajustettavaan alueeseen ja hajusti nurmikon reunan joka rajautui aidalla "salaa". Sitten toin Tofun alueelle istumaan. Lähihakupillityksellä etsimään ja kun Tofu teki hyvin töitä tiputti damin noudettavaksi. Tofu vähän hätkähti sitä.

- Sektoreittain kahden damin pudotus ja normaalisti olisi toisen nouto. Koiralle voisi olla "jätä" tms vihje, jolla kerrotaan jos ei pudotettua noudeta. Aluksi 90 asteen kulmassa, sitten tiukempikin kulma. Damien pudotuskohta oli n. 10m päässä. Otettiin loppuun yksi nouto n.5m päästä, mutta Tofu meni liian vauhdikkaasti senkin..


Sunnuntaina Tofu jatkoi lähihakua, niin että ne laitettiin sinne salaa. Aluksi oli aika laiskakin etsimään. (eri kohta kuin eilen)

Sitten pillipysähdystä, lyhyt matka ja sitten vähän pidempää. Luoksetulo ja sitten pysäytys. Yllättävän hyvin sujui! Vaikka kerran jätti reagoimatta. Silloin pitäisi huomauttaa ja palauttaa sinne. Oma reaktio oli koittaa pysäytystä uusiksi. Enempää ei uskallettu juoksuttaa ja oli niin kuumakin!


Muilta kuunneltua:
- kaikkiin yksi käsky (haku, markkeeraus, linja tms ja kaikkiin käsimerkki)
- käsimerkki on oikealla kädellä ohjaajan suorassa kulmassa näyttämä merkki, ei koiran edessä (tämä aika erilainen kuin meillä nyt, ideana ettei kyykisty koiran eteen).
- Linjalle lähetykseen saa ottaa askeleen eteen, ennen lähettämistä.
- Sivusuunnissa saa ottaa sivuttaisliikettä, kunnes tuomari neuvoo toisin tai on sanonut jonkun rajan.
- pysäytys kun koira menee poispäin -> koira ei näe kättä.
- pysähtysmerkki on sen puolen käsi rinnan kohdalla, ei käsiylhäällä, koska jatko suunnan ohjaus on helpompi niin.
- Sivusuunnan käsimerkki on se, kummalle puolelle ohjataan. Ensin "piip" huomio (koiran ei tarvitse katsoa sitä ennen ohjaajaan). Sitten käsi siirtyy vähän ja hitaasti sivullepäin, koira ei näe yhtä hyvin hidasta liikettä. Käsky tulee käden puolivälissä.










Leiriläisen kuvaama yhteiskuva, Tofun äidin Mairen lapset ja lapsen lapset oikealla 4kpl.
Toinen oikealta on Novan poika Penu. Oikean puolimmaisin Tofun siskon Miinan pentu Ilo.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...