Siirry pääsisältöön

Dobon vika kerta ja osteopaatilla

Tiistaina oli vika kerta Dobossa Ruuti tuli tällä kertaa mukaan.

- kahdeksikkoa jalkojen välistä ja itse tasapainotyynyllä
- koiralle asentojen vaihtelua pallolla, vähän heijaten palloa (tein vähän vain sitä, kun Ruuti oli makuulla
- koira pallolla ja kääntyy ympäri, Ruutilla sujui tämä paremmin isommalla pallolla
- koira makaa pallolla, ohjaaja istuu maassa pallo reisien välissä ja tekee vatsalihaksia
- koira siirtää etujalkoja liikkuvalla pallolla, etujalat pallolla ja itse pyöritetään sitä
- omistaja pallolla "koira asennossa" polvet ja kädet siinä ja nostetaan vuorotellen jalkaa taaksepäin, kissan hännäksi
- ohjaaja lentokoneena pallon päällä, yllättävän vaikeeta!
- koira tasapainottelee kahdella tasapainotyynyllä
- venyttelyä, koira pallolla ja ilman
- ohjaajan venyttelyä, selällään pallolla


Ruutilla oli tänään, ke osteopaatti aika Carita Reijoselle. Ruuti oli paremmassa kunnossa jo edellisestä ja pääsi enemmän syviin lihaksiin käsiksi, avaamaan niiden lukkoja. Teki pientä liikettä olkapään päällä ja avaa kuulemma rintakehän kohtaa mihin se on yhteydessä. Välillä jalka pienesti sätkähti ja se kertoi lukon auenneen. Ruuti vastaa hyvin hoitoihin, eikä tarvitse käyttää kovempia otteita.

Määräsi parin päivän kuluttua mäkikävelyä, alkuun suoraan ja myöhemmin mutkitellen ja että koira kävelee, koska ravissa syvät lihakset ei tee töitä. Ruutilla on muutenkin takapää huonompi ja lihakset myös, ja kun koiran leikkauttaa hormoonitoiminta heikkenee ja lihakset voi myös heikentyä. Dobosta mainitsin ja siinäkin on hyviä liikkeitä, kunhan ei ahnehdi ja tee liikaa ja saa koiraa jumiin liiasta lihasharjoittelusta.

Seuraava aika varattiin 8vk päähän. Sitten kun agilitya tekee useammin, pitäisi käydä myös useammin osteopaatilla. Lisäksi olisi hyvä katsoa, että pyöristää kulmia ja niin ettei koira tule täysiä hyppyä niin että takapää kääntyy eri suuntaan. Myös jos mahdollista hidastaa ennen tiukkaa käännöstä. Pelottavalta kuulostaa aina hoidon jälkeen, ikävä että Ruutin etupää menee helposti jumiin agilitysta. Koitetaan nyt pikku hiljaa panostaa lihaskuntoiluun, jos se helpottaisi.


Ruutin kastraatioon liittyen niin tikkejen ympärys on ihan normaalin ihon väristä, aiemmin siinä oli vähän enemmän punoitusta. Toivotaan siis parasta, että paranee nyt kunnolla. Sisällä ollaan pidetty nyt vähän pienempää kauluria. Osteopaatilla Ruutia alko heti vaivaamaan, jos olisi katsonut haavaa. Itse pystyn rapsutellessa salaa vilkaisemaan. On se vielä henkisesti outo asia sille.

Sen on myös huomannut, että ei tarvitse kieltää niin usein pissojen nuoleskeluata tai nyt vain yhdestä päivän sisään. LisäkI matkan pe-ma jälkeen ajattelin, että ruuti juo paljon kun lorottelee niin pitkään. Mutta niinhän se merkkailun tarvekin vähenee, ennen ruuti lorotteli pitkään vain kovemmalla hädällä.

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...