Kaksi henkilöä otti pysyvästi toisella kalliolla aurinkoa, toisella puolella rantaa oli yksi koira, ja kauempana kalliolla vilahti joku valkoinen pikku koira. Toiselle hiekkatiellä tuli lenkkeilijöitäkin vastaan, selvästi takaisin tullessa enemmän autoja kuin tullessa, lähinnä lenkkeilijät siis saapuu viileämmällä.
Tuonne kyllä haluan uudestaan! Ihana rauha silti. Verrattuna Haukilahden koirarantaan, jossa hirveä hälinä koiria, vesi on kylmää merentakia ja joka paikka hiekassa. :D Tosin se on kuvauksellisesti parempi, matalan rantaveden kuvia. Alla kännykän otoksia, sillä tulee yhtä hyviä kuin tulisi pikku digikamerallakin.
Ruutin kynsi on aika tumma kärjestä, reunoissa on oikeaa kynttä. Desinfioitu on, ja oon koittanut tuijotella sitä eri ajankohtina. Ei siitä ainakaan märkiintynyt ole. Antibiootti on lopuillaan. On se normaalisti saanut liikkua alkupäivien jälkeen, en nyt jaksanut niin varoen kytätä ja paketoida jalkaa. Kun kuulin, että saari reissullakin katkennut kynsi oli parantunut, vaikka koirat oli uinut ja juossut valvomatta. Ja Ruutihan juoksi, autossa kun huomasi, että huuti kotiin tuloa, porukoille saapumista ja poikaystävän kyytiin ottamista niin virtaa löytyi. :D
Kerttu tuli taas meille reiluksi viikoksi hoitoon. Alkuun oli hirveät hepulit ja luulisi vielä pennuksi. Ruuti ei ainakaan vielä innostunut leikkimään. Tosin iltalenkillä huomasi, mikä pissahätä ruutilla oli, lorotti pitkään moneen otteeseen. On ottanut lammella sen verran hörppyä. Kerttu sai lainata Ruutin bling bling pantaakin, joka oli leveämpi. Kerttussa ärsyttävintä on pöhinät/haukut kaikkien äänien jälkeen, esim jos ikkuna auki ja joku kävelee ohi. Käskin sitä järjestelmällisesti huoneeseen ja sai huomautuksen haukuista.
Tori.fistä bongasin myös tämän vanhan sohvapöydän, "antiikiksi" pilkkahintaan, parit jäljet, ehkä joskus remontoitavaksi.
Lammen päädystä, lähin pääty Luukista oli matalaa ja mutaista |
Vasemmalta, eka kuva on tuolta suunnalta.
Menossa mukana Ruu & Ras.
Uimalelukin unohtui, mutta pätevä pallohullu löysikin
metsästä lammenreunasta pallon, suht lammen päädystä.
|
Oikealle päin melkein täyskäännös |
Oikealta, tulisijan kohta ja kalliota, jota riitti |
Kävelymahdollisuudet lammelle aika hyvät, talvella hiihtolatuna. 2-2,4km, molemmin puolen lampea menee kävelyreitit parkkikselle. |
Hietsun kirppislöydöt kattilan aluset puiset ja talouspaperin pidike. Stockman Casa- mallistoa. Niin ja takana oleva vihreä verhokin on kukkakuviolla ja kierrätystorilta 4e bongattu.
Uudet tuolit oli hakusessa ja Huutonetistä löytyi melkein pilkkahintaan uutukaiset, niihin vaihdoin Eurokankaan punnittavista kankaista löydetyn kukkakankaan. Niitä tullut työstettyä iltaisin.
Ihana äiti autteli ja maalasi saikulla ent. kuluneen valkoisen ja puun värisen korituolin ja pöydän. Tuolit hennon vaaleen punaiset ja pöytä valkoinen. Pöytä löytyi tori.fistä 8e:lla + äitillä oli ylimääräinen lasilevy. Pienempi korituoli on pelastettu roskakatokselta, kuten meidän keittiön puun värinen keittiönpöytäkin.
Tori.fistä bongasin myös tämän vanhan sohvapöydän, "antiikiksi" pilkkahintaan, parit jäljet, ehkä joskus remontoitavaksi.
Tiukan kurin alaisuudessa, palvelu pelaa. :D
Kaiken näköisiä kukkiakin on kerätty kaunistamaan ja tuoksuttamaan kotia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!